Kunnallishallinto Mikkelin maalaiskunnassa kuntakokouskaudella 1868-1918
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
<br /> | <br /> | ||
Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta maaseudulla. Asetuksella erotettiin pitäjän ja kirkon hallintotoimet toisistaan. Asetuksessa kunnallishallinnon keskukseksi muodostuivat kuntakokous ja erilaiset hallintoelimet. Vuoden 1865 kunnallislain mukaan kuntakokous käytti päätäntävaltaa ja kunnallislautakunta toimeenpanovaltaa. Kokouksia piti järjestää vähintään kolme vuodessa. Kuntakokouksista tiedotettiin kirkoissa ja paikallisissa lehdissä. Seurakunnan hallintoasiat hoidettiin tästä lähtien kirkonkokouksissa. | Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta maaseudulla. Asetuksella erotettiin pitäjän ja kirkon hallintotoimet toisistaan. Asetuksessa kunnallishallinnon keskukseksi muodostuivat kuntakokous ja erilaiset hallintoelimet. Vuoden 1865 kunnallislain mukaan kuntakokous käytti päätäntävaltaa ja kunnallislautakunta toimeenpanovaltaa. Kokouksia piti järjestää vähintään kolme vuodessa. Kuntakokouksista tiedotettiin kirkoissa ja paikallisissa lehdissä. Seurakunnan hallintoasiat hoidettiin tästä lähtien kirkonkokouksissa. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Mikkelin maalaiskunnassa kuntakokouksia alettiin pitää vuoden 1868 alusta lähtien. Kuntakokouksia pidettiin usein paljon enemmän kuin vaaditut kolme vuodessa. Toisinaan kokouksia oli jopa parikymmentä vuodessa. Normaalivuosina niitä oli kymmenkunta. Kuntakokouksessa käsiteltäviin asioihin kuuluivat vaivaishoito, terveydenhuolto, järjestyksen säilyttäminen, tie- ja kyytilaitoksen ylläpito, kunnan palovakuutusyhtiön toiminnan hoitaminen sekä muut samankaltaiset tehtävät. Myös kunnan lainanotto kuului kuntakokouksen tehtäväkenttään. Kokousten pöytäkirjat tehtiin suomenkielellä vuoden 1858 asetuksen mukaan. | Mikkelin maalaiskunnassa kuntakokouksia alettiin pitää vuoden 1868 alusta lähtien. Kuntakokouksia pidettiin usein paljon enemmän kuin vaaditut kolme vuodessa. Toisinaan kokouksia oli jopa parikymmentä vuodessa. Normaalivuosina niitä oli kymmenkunta. Kuntakokouksessa käsiteltäviin asioihin kuuluivat vaivaishoito, terveydenhuolto, järjestyksen säilyttäminen, tie- ja kyytilaitoksen ylläpito, kunnan palovakuutusyhtiön toiminnan hoitaminen sekä muut samankaltaiset tehtävät. Myös kunnan lainanotto kuului kuntakokouksen tehtäväkenttään. Kokousten pöytäkirjat tehtiin suomenkielellä vuoden 1858 asetuksen mukaan. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kuntakokouksia pidettiin pääasiassa pitäjäntuvassa, joka oli rakennettu nykyiselle paikalleen kirkon välittömään läheisyyteen vuonna 1829. Tupaa laajennettiin 1800-luvulla useaan otteeseen. Nykyään rakennuksessa pitää majaansa Etelä-Savon maakuntaliitto. Pitäjäntupaa hoiti siihen erikseen valittu henkilö, pitäjäntuvanhoitaja, joka myös asui rakennuksessa. | Kuntakokouksia pidettiin pääasiassa pitäjäntuvassa, joka oli rakennettu nykyiselle paikalleen kirkon välittömään läheisyyteen vuonna 1829. Tupaa laajennettiin 1800-luvulla useaan otteeseen. Nykyään rakennuksessa pitää majaansa Etelä-Savon maakuntaliitto. Pitäjäntupaa hoiti siihen erikseen valittu henkilö, pitäjäntuvanhoitaja, joka myös asui rakennuksessa. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
[[Tiedosto:MIKHIS-Karjaa_ostetaan_maalaiskunnan_talon.jpg|600px|thumb|left|Karjaa ostetaan maalaiskunnan talon edustalla 1920-luvulla]] | [[Tiedosto:MIKHIS-Karjaa_ostetaan_maalaiskunnan_talon.jpg|600px|thumb|left|Karjaa ostetaan maalaiskunnan talon edustalla 1920-luvulla]] | ||
Kaikki kunnan täysivaltaiset jäsenet olivat oikeutettuja osallistumaan kuntakokouksiin. Täysivaltaisiksi kuntalaisiksi katsottiin kunnan alueella kiinteistöä hallitsevat tai omistavat ja kunnassa ammattia tai elinkeinoa harjoittavat. Äänimäärän perusteena olivat maksetut veroäyrit. Yhdellä henkilöllä sai olla korkeintaan yksi kuudesosa kuntakokouksessa annetuista äänistä. Myös valtakirjan käyttö oli mahdollista. Vuoden 1868 veronkantokirjojen mukaan suurimmat veroäyrit olivat eversti K. H. Rosenbergillä, Liukkolan maanviljelysopiston haltijalla sekä hovioikeuden notaari B. F. Hultinilla. Vuonna 1888 eniten ääniä oli lääninagronomi F. A. Serlachiuksella Rantakylästä ja talollinen Kalle Häkkäsellä Seppälästä. Vuonna 1908 suurin äänimäärä oli Kaarlo Poppiuksen perikunnalla. | Kaikki kunnan täysivaltaiset jäsenet olivat oikeutettuja osallistumaan kuntakokouksiin. Täysivaltaisiksi kuntalaisiksi katsottiin kunnan alueella kiinteistöä hallitsevat tai omistavat ja kunnassa ammattia tai elinkeinoa harjoittavat. Äänimäärän perusteena olivat maksetut veroäyrit. Yhdellä henkilöllä sai olla korkeintaan yksi kuudesosa kuntakokouksessa annetuista äänistä. Myös valtakirjan käyttö oli mahdollista. Vuoden 1868 veronkantokirjojen mukaan suurimmat veroäyrit olivat eversti K. H. Rosenbergillä, Liukkolan maanviljelysopiston haltijalla sekä hovioikeuden notaari B. F. Hultinilla. Vuonna 1888 eniten ääniä oli lääninagronomi F. A. Serlachiuksella Rantakylästä ja talollinen Kalle Häkkäsellä Seppälästä. Vuonna 1908 suurin äänimäärä oli Kaarlo Poppiuksen perikunnalla. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kuntakokousaikana talousasioiden määrä käsiteltävistä asioista kolminkertaistui, esimerkiksi vuonna 1885 talousasioita oli 5 ja vuonna 1905 17. Kunnassa hoidettujen järjestysasioiden määrä sen sijaan väheni koko ajan. Kouluasioiden määrä nousi valtavasti 1900-luvun alkuvuosina. Siihen oli yhtenä syynä lisääntynyt innostus kansakoulujen perustamiseen 1890-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina. | Kuntakokousaikana talousasioiden määrä käsiteltävistä asioista kolminkertaistui, esimerkiksi vuonna 1885 talousasioita oli 5 ja vuonna 1905 17. Kunnassa hoidettujen järjestysasioiden määrä sen sijaan väheni koko ajan. Kouluasioiden määrä nousi valtavasti 1900-luvun alkuvuosina. Siihen oli yhtenä syynä lisääntynyt innostus kansakoulujen perustamiseen 1890-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kuntakokousten päätökset tehtiin yleensä yksimielisesti. Vain suuria taloudellisia uhrauksia koskevista asioista ja joistakin henkilövalinnoista äänestettiin. | Kuntakokousten päätökset tehtiin yleensä yksimielisesti. Vain suuria taloudellisia uhrauksia koskevista asioista ja joistakin henkilövalinnoista äänestettiin. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Uuteen hallintotapaan siirtymisestä yhtenä seurauksena oli se, että se toi mukanaan uusia paikallisia luottamustoimia. Tärkeimpiä niistä olivat kuntakokouksen puheenjohtajan, kunnallislautakunnan ja kunnankirjurin tehtävät. Luottamustoimiin valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. | Uuteen hallintotapaan siirtymisestä yhtenä seurauksena oli se, että se toi mukanaan uusia paikallisia luottamustoimia. Tärkeimpiä niistä olivat kuntakokouksen puheenjohtajan, kunnallislautakunnan ja kunnankirjurin tehtävät. Luottamustoimiin valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kuntakokouksen puheenjohtajan tehtävänä oli kokouskuulutuksista huolehtiminen, asioiden esittely kokouksissa, keskustelujen johdattaminen, pöytäkirjojen laatiminen ja päätösten toimeenpano. Puheenjohtajaksi valittiin tehtävien luonteen vuoksi oppinutta väkeä. Pisimpään kuntakokouksen puheenjohtajina toimivat kansakoulunopettaja Aleksander Autonen (1880-1900) ja maanviljelijä Alfred Hartonen (1901-1912). | Kuntakokouksen puheenjohtajan tehtävänä oli kokouskuulutuksista huolehtiminen, asioiden esittely kokouksissa, keskustelujen johdattaminen, pöytäkirjojen laatiminen ja päätösten toimeenpano. Puheenjohtajaksi valittiin tehtävien luonteen vuoksi oppinutta väkeä. Pisimpään kuntakokouksen puheenjohtajina toimivat kansakoulunopettaja Aleksander Autonen (1880-1900) ja maanviljelijä Alfred Hartonen (1901-1912). | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kunnallislautakunnan esimies piti pöytäkirjaa lautakunnan kokouksissa puheen johtamisen ohella. Lisäksi hänen tuli hoitaa kirjeenvaihto ja kirjanpito sekä laatia kuntalaisille erilaisia todistuksia. Mikkelin maalaiskunnassa oli tavallista, että kunnallislautakunnan esimiehelle yhdistettiin myös muita tehtäviä, jotka koskivat lähinnä kirjanpitoa ja raha-asioiden hoitoa. Pisimpään lautakunnan puheenjohtajana toimi maanviljelijä Juho Riipinen, joka muutenkin kunnostautui monin tavoin maalaiskunnan asioissa. Lähes kaikki kunnallislautakunnan jäsenet kuuluivat talonpoikaisluokkaan. | Kunnallislautakunnan esimies piti pöytäkirjaa lautakunnan kokouksissa puheen johtamisen ohella. Lisäksi hänen tuli hoitaa kirjeenvaihto ja kirjanpito sekä laatia kuntalaisille erilaisia todistuksia. Mikkelin maalaiskunnassa oli tavallista, että kunnallislautakunnan esimiehelle yhdistettiin myös muita tehtäviä, jotka koskivat lähinnä kirjanpitoa ja raha-asioiden hoitoa. Pisimpään lautakunnan puheenjohtajana toimi maanviljelijä Juho Riipinen, joka muutenkin kunnostautui monin tavoin maalaiskunnan asioissa. Lähes kaikki kunnallislautakunnan jäsenet kuuluivat talonpoikaisluokkaan. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
1900-luvun alusta lähtien perustettiin Mikkelin maalaiskuntaan kunnallislautakunnan lisäksi myös muita lautakuntia erityiskysymyksiä varten. Niitä olivat holhouslautakunta (per. 1903), kaksi vuokralautakuntaa (per. 1909), asutuslautakunta (per. 1916), elintarvikelautakunta (per. 1917) ja maanviljelyslautakunta (per. 1918). | 1900-luvun alusta lähtien perustettiin Mikkelin maalaiskuntaan kunnallislautakunnan lisäksi myös muita lautakuntia erityiskysymyksiä varten. Niitä olivat holhouslautakunta (per. 1903), kaksi vuokralautakuntaa (per. 1909), asutuslautakunta (per. 1916), elintarvikelautakunta (per. 1917) ja maanviljelyslautakunta (per. 1918). | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Eräs tärkeimmistä kuntakokouksen tekemistä päätöksistä aivan alkuaikoina oli koko maan ensimmäisen vaivaishuoneen eli kunnalliskodin perustaminen. Köyhät olivat 1800-luvulla melkoinen ongelma, ja virallisesti köyhäinhoito aloitettiin maalaiskunnassa vuonna 1847 rovasti Arvid Nordqvistin aikana, jolloin alettiin pitää vaivaishuutokauppoja. Vaivaisista huolehtivat kuntalaisista muodostetut ruodut, jotka ylläpitivät omaa vaivaistaan antaen tälle suorana apuna viljaa. Tällainen köyhäinhoito ei enää 1860-luvulla ollut riittävä kuntalaisten mielestä. Jo vuoden 1867 pitäjänkokouksessa käsiteltiin vaivaishuoneasiaa, ja tuolloin virisi ajatus jonkinlaisen työhuoneen perustamisesta. Sitä varten ostettiin pakkohuutokauppaan joutunut Suonsaaren Ollilan tila, jonka kuntakokous kevään 1868 kokouksissa päätti kunnostaa vaivaishuoneeksi. Kesän 1868 aikana Suonsaareen vietiin huollettavat kuntalaiset. | Eräs tärkeimmistä kuntakokouksen tekemistä päätöksistä aivan alkuaikoina oli koko maan ensimmäisen vaivaishuoneen eli kunnalliskodin perustaminen. Köyhät olivat 1800-luvulla melkoinen ongelma, ja virallisesti köyhäinhoito aloitettiin maalaiskunnassa vuonna 1847 rovasti Arvid Nordqvistin aikana, jolloin alettiin pitää vaivaishuutokauppoja. Vaivaisista huolehtivat kuntalaisista muodostetut ruodut, jotka ylläpitivät omaa vaivaistaan antaen tälle suorana apuna viljaa. Tällainen köyhäinhoito ei enää 1860-luvulla ollut riittävä kuntalaisten mielestä. Jo vuoden 1867 pitäjänkokouksessa käsiteltiin vaivaishuoneasiaa, ja tuolloin virisi ajatus jonkinlaisen työhuoneen perustamisesta. Sitä varten ostettiin pakkohuutokauppaan joutunut Suonsaaren Ollilan tila, jonka kuntakokous kevään 1868 kokouksissa päätti kunnostaa vaivaishuoneeksi. Kesän 1868 aikana Suonsaareen vietiin huollettavat kuntalaiset. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Mikkelin maalaiskunnan merkittävin tulolähde kuntakokousajalla olivat tuloverot, joiden osuus esimerkiksi vuonna 1910 oli 38,8 % kokonaistuloista. Tuloveroja seurasivat manttaaliverot, valtionapu ja kiinteistötulot. Menot suuntautuivat etupäässä köyhäinhoitoon, kansakoulujen rakentamiseen sekä teiden ja siltojen ylläpitoon. Köyhäinhoito vei noin 40-70 % kunnan kaikista menoista. Koululaitoksen sekä tieasioiden menot vaihtelivat suuresti sen mukaan, rakennettiinko kuntaan tarkasteltuna vuonna kouluja, teitä tai siltoja. Yleensä koululaitoksen osuus oli 10-25 % ja tie- ja silta-asioiden 5-20 %. | Mikkelin maalaiskunnan merkittävin tulolähde kuntakokousajalla olivat tuloverot, joiden osuus esimerkiksi vuonna 1910 oli 38,8 % kokonaistuloista. Tuloveroja seurasivat manttaaliverot, valtionapu ja kiinteistötulot. Menot suuntautuivat etupäässä köyhäinhoitoon, kansakoulujen rakentamiseen sekä teiden ja siltojen ylläpitoon. Köyhäinhoito vei noin 40-70 % kunnan kaikista menoista. Koululaitoksen sekä tieasioiden menot vaihtelivat suuresti sen mukaan, rakennettiinko kuntaan tarkasteltuna vuonna kouluja, teitä tai siltoja. Yleensä koululaitoksen osuus oli 10-25 % ja tie- ja silta-asioiden 5-20 %. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kuntakokouksia Mikkelin pitäjässä pidettiin vuoteen 1918 saakka. Jo vuoden 1909 alusta sen täydentäjänä oli ns. varhaisvaltuusto, jonka valtuusmiehet oli asetettu kuntakokouksessa perinteisin ääntenlaskumenetelmin. Näin valtuusmiesten keskuudessa oli edustettuna suhteellisesti enemmän talonpoikia kuin muita sosiaaliryhmiä. Valtuusmiesten lukumäärä oli 30 ja toimikausi kolmivuotinen. Varhaisvaltuusto toimi kuntakokouksen alaisena valmistellen sille asioita. Vanha valtuusto lakkasi vuoden 1918 lopussa, jolloin kokoontui ensimmäisen kerran uuden asetuksen mukainen kunnanvaltuusto. | Kuntakokouksia Mikkelin pitäjässä pidettiin vuoteen 1918 saakka. Jo vuoden 1909 alusta sen täydentäjänä oli ns. varhaisvaltuusto, jonka valtuusmiehet oli asetettu kuntakokouksessa perinteisin ääntenlaskumenetelmin. Näin valtuusmiesten keskuudessa oli edustettuna suhteellisesti enemmän talonpoikia kuin muita sosiaaliryhmiä. Valtuusmiesten lukumäärä oli 30 ja toimikausi kolmivuotinen. Varhaisvaltuusto toimi kuntakokouksen alaisena valmistellen sille asioita. Vanha valtuusto lakkasi vuoden 1918 lopussa, jolloin kokoontui ensimmäisen kerran uuden asetuksen mukainen kunnanvaltuusto. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
'''Lähteet:''' | '''Lähteet:''' | ||
| Rivi 35: | Rivi 48: | ||
Vuosien 1885 ja 1905 kuntakokouksissa käsitellyt asiat pykälittäin | Vuosien 1885 ja 1905 kuntakokouksissa käsitellyt asiat pykälittäin | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998 | © Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998 | ||
| + | <br /> | ||
<br /> | <br /> | ||
<br /> | <br /> | ||
[[Category:Hallintohistoriaa]] | [[Category:Hallintohistoriaa]] | ||
Versio 30. tammikuuta 2013 kello 14.46
Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta maaseudulla. Asetuksella erotettiin pitäjän ja kirkon hallintotoimet toisistaan. Asetuksessa kunnallishallinnon keskukseksi muodostuivat kuntakokous ja erilaiset hallintoelimet. Vuoden 1865 kunnallislain mukaan kuntakokous käytti päätäntävaltaa ja kunnallislautakunta toimeenpanovaltaa. Kokouksia piti järjestää vähintään kolme vuodessa. Kuntakokouksista tiedotettiin kirkoissa ja paikallisissa lehdissä. Seurakunnan hallintoasiat hoidettiin tästä lähtien kirkonkokouksissa.
Mikkelin maalaiskunnassa kuntakokouksia alettiin pitää vuoden 1868 alusta lähtien. Kuntakokouksia pidettiin usein paljon enemmän kuin vaaditut kolme vuodessa. Toisinaan kokouksia oli jopa parikymmentä vuodessa. Normaalivuosina niitä oli kymmenkunta. Kuntakokouksessa käsiteltäviin asioihin kuuluivat vaivaishoito, terveydenhuolto, järjestyksen säilyttäminen, tie- ja kyytilaitoksen ylläpito, kunnan palovakuutusyhtiön toiminnan hoitaminen sekä muut samankaltaiset tehtävät. Myös kunnan lainanotto kuului kuntakokouksen tehtäväkenttään. Kokousten pöytäkirjat tehtiin suomenkielellä vuoden 1858 asetuksen mukaan.
Kuntakokouksia pidettiin pääasiassa pitäjäntuvassa, joka oli rakennettu nykyiselle paikalleen kirkon välittömään läheisyyteen vuonna 1829. Tupaa laajennettiin 1800-luvulla useaan otteeseen. Nykyään rakennuksessa pitää majaansa Etelä-Savon maakuntaliitto. Pitäjäntupaa hoiti siihen erikseen valittu henkilö, pitäjäntuvanhoitaja, joka myös asui rakennuksessa.
Kaikki kunnan täysivaltaiset jäsenet olivat oikeutettuja osallistumaan kuntakokouksiin. Täysivaltaisiksi kuntalaisiksi katsottiin kunnan alueella kiinteistöä hallitsevat tai omistavat ja kunnassa ammattia tai elinkeinoa harjoittavat. Äänimäärän perusteena olivat maksetut veroäyrit. Yhdellä henkilöllä sai olla korkeintaan yksi kuudesosa kuntakokouksessa annetuista äänistä. Myös valtakirjan käyttö oli mahdollista. Vuoden 1868 veronkantokirjojen mukaan suurimmat veroäyrit olivat eversti K. H. Rosenbergillä, Liukkolan maanviljelysopiston haltijalla sekä hovioikeuden notaari B. F. Hultinilla. Vuonna 1888 eniten ääniä oli lääninagronomi F. A. Serlachiuksella Rantakylästä ja talollinen Kalle Häkkäsellä Seppälästä. Vuonna 1908 suurin äänimäärä oli Kaarlo Poppiuksen perikunnalla.
Kuntakokousaikana talousasioiden määrä käsiteltävistä asioista kolminkertaistui, esimerkiksi vuonna 1885 talousasioita oli 5 ja vuonna 1905 17. Kunnassa hoidettujen järjestysasioiden määrä sen sijaan väheni koko ajan. Kouluasioiden määrä nousi valtavasti 1900-luvun alkuvuosina. Siihen oli yhtenä syynä lisääntynyt innostus kansakoulujen perustamiseen 1890-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina.
Kuntakokousten päätökset tehtiin yleensä yksimielisesti. Vain suuria taloudellisia uhrauksia koskevista asioista ja joistakin henkilövalinnoista äänestettiin.
Uuteen hallintotapaan siirtymisestä yhtenä seurauksena oli se, että se toi mukanaan uusia paikallisia luottamustoimia. Tärkeimpiä niistä olivat kuntakokouksen puheenjohtajan, kunnallislautakunnan ja kunnankirjurin tehtävät. Luottamustoimiin valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Kuntakokouksen puheenjohtajan tehtävänä oli kokouskuulutuksista huolehtiminen, asioiden esittely kokouksissa, keskustelujen johdattaminen, pöytäkirjojen laatiminen ja päätösten toimeenpano. Puheenjohtajaksi valittiin tehtävien luonteen vuoksi oppinutta väkeä. Pisimpään kuntakokouksen puheenjohtajina toimivat kansakoulunopettaja Aleksander Autonen (1880-1900) ja maanviljelijä Alfred Hartonen (1901-1912).
Kunnallislautakunnan esimies piti pöytäkirjaa lautakunnan kokouksissa puheen johtamisen ohella. Lisäksi hänen tuli hoitaa kirjeenvaihto ja kirjanpito sekä laatia kuntalaisille erilaisia todistuksia. Mikkelin maalaiskunnassa oli tavallista, että kunnallislautakunnan esimiehelle yhdistettiin myös muita tehtäviä, jotka koskivat lähinnä kirjanpitoa ja raha-asioiden hoitoa. Pisimpään lautakunnan puheenjohtajana toimi maanviljelijä Juho Riipinen, joka muutenkin kunnostautui monin tavoin maalaiskunnan asioissa. Lähes kaikki kunnallislautakunnan jäsenet kuuluivat talonpoikaisluokkaan.
1900-luvun alusta lähtien perustettiin Mikkelin maalaiskuntaan kunnallislautakunnan lisäksi myös muita lautakuntia erityiskysymyksiä varten. Niitä olivat holhouslautakunta (per. 1903), kaksi vuokralautakuntaa (per. 1909), asutuslautakunta (per. 1916), elintarvikelautakunta (per. 1917) ja maanviljelyslautakunta (per. 1918).
Eräs tärkeimmistä kuntakokouksen tekemistä päätöksistä aivan alkuaikoina oli koko maan ensimmäisen vaivaishuoneen eli kunnalliskodin perustaminen. Köyhät olivat 1800-luvulla melkoinen ongelma, ja virallisesti köyhäinhoito aloitettiin maalaiskunnassa vuonna 1847 rovasti Arvid Nordqvistin aikana, jolloin alettiin pitää vaivaishuutokauppoja. Vaivaisista huolehtivat kuntalaisista muodostetut ruodut, jotka ylläpitivät omaa vaivaistaan antaen tälle suorana apuna viljaa. Tällainen köyhäinhoito ei enää 1860-luvulla ollut riittävä kuntalaisten mielestä. Jo vuoden 1867 pitäjänkokouksessa käsiteltiin vaivaishuoneasiaa, ja tuolloin virisi ajatus jonkinlaisen työhuoneen perustamisesta. Sitä varten ostettiin pakkohuutokauppaan joutunut Suonsaaren Ollilan tila, jonka kuntakokous kevään 1868 kokouksissa päätti kunnostaa vaivaishuoneeksi. Kesän 1868 aikana Suonsaareen vietiin huollettavat kuntalaiset.
Mikkelin maalaiskunnan merkittävin tulolähde kuntakokousajalla olivat tuloverot, joiden osuus esimerkiksi vuonna 1910 oli 38,8 % kokonaistuloista. Tuloveroja seurasivat manttaaliverot, valtionapu ja kiinteistötulot. Menot suuntautuivat etupäässä köyhäinhoitoon, kansakoulujen rakentamiseen sekä teiden ja siltojen ylläpitoon. Köyhäinhoito vei noin 40-70 % kunnan kaikista menoista. Koululaitoksen sekä tieasioiden menot vaihtelivat suuresti sen mukaan, rakennettiinko kuntaan tarkasteltuna vuonna kouluja, teitä tai siltoja. Yleensä koululaitoksen osuus oli 10-25 % ja tie- ja silta-asioiden 5-20 %.
Kuntakokouksia Mikkelin pitäjässä pidettiin vuoteen 1918 saakka. Jo vuoden 1909 alusta sen täydentäjänä oli ns. varhaisvaltuusto, jonka valtuusmiehet oli asetettu kuntakokouksessa perinteisin ääntenlaskumenetelmin. Näin valtuusmiesten keskuudessa oli edustettuna suhteellisesti enemmän talonpoikia kuin muita sosiaaliryhmiä. Valtuusmiesten lukumäärä oli 30 ja toimikausi kolmivuotinen. Varhaisvaltuusto toimi kuntakokouksen alaisena valmistellen sille asioita. Vanha valtuusto lakkasi vuoden 1918 lopussa, jolloin kokoontui ensimmäisen kerran uuden asetuksen mukainen kunnanvaltuusto.
Lähteet:
Olkkonen, Tuomo, "Modernisoituva suuriruhtinaskunta". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 496-498.
Vilkuna, Kustaa H. J., "Kunnallishallinto kuntakokouskaudella vuosina 1868-1918". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 235-254.
Vuosien 1885 ja 1905 kuntakokouksissa käsitellyt asiat pykälittäin
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
