Mikkeliläisten juhlanviettoa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa

Versio 20. maaliskuuta 2013 kello 12.10

Joulu ja uusivuosi

Pikkujoulut

Pikkujouluja alettiin viettää Mikkelissä 1900-luvun alussa. Pikkujoulujen järjestäjinä toimivat erilaiset yhdistykset ja seurat, esimerkiksi Nuorsuomalaiset, Mikkelin Suomalainen Järjestö, Työväenyhdistys ja raittiusseurat. Tarkoituksena oli yhteishengen ja toiminnan lujittaminen viettämällä yhteistä, vapaan seurustelun muotoista iltaa jäsenistön piirissä. Ohjelmia olivat mm. pianonsoitto, laulu, erilaiset näytelmät, lasten leikit, tanssiminen ja lahjojen jakelu. Lahjat saatiin siten, että juhliin tulleet henkilöt toivat mukanaan yhden tai useampia pieniä lahjoja. Tavallisesti pikkujoulut pidettiin joulukuun alkupäivien paikkeilla, mutta niitä vietettiin myös joulun jälkeen.

Kaupallinen joulu

Kauppiaille joulu oli suotuisaa aikaa jo 1800-luvun lopulla. Jouluostoksiaan suunnitteleville ihmisille järjestettiin joulunäyttelyitä, jotta valinta ja ostaminen olisi käynyt mahdollisimman vaivattomasti. Samalla yritettiin nostaa joulutunnelmaa. Joululahjoiksi tarjottiin kulloinkin muodissa olleita tavaroita, kuten hopeisia silinterkelloja, silmälaseja, pää- ja hiusharjoja, kemikaliotuotteita, valokuva- ja postimerkkialbumeita, almanakkoja, maalausteoksia, kynttilänvarjostimia, kirjoja ym. Myös ruokatavarat, vaatteet ja nautintoaineet kuuluivat joulun tarjontaan. Jo tuolloin esiintyi sanomalehdissä kaupallista joulua arvostelevia kirjoituksia.

Jouluvalmistelut

Monenlainen puuhailu ja kiire liittyi olennaisesti joulua edeltäneeseen aikaan ja jouluvalmisteluihin. Siivoaminen ja ruuan hankkiminen jouluksi muodostivat tärkeän osan kodin jouluvalmisteluista. Lahjat joko ostettiin tai tehtiin itse kotona.

Joulukorttien lähettäminen tervehdykseksi ystäville ja sukulaisille yleistyi 1800-luvun lopulla. Kortteina käytettiin tavallisia postikortteja ja mm. Albert Edelfeltin kuvittamia isänmaallisia kortteja, joihin aiheet oli otettu Vänrikki Stoolin tarinoista.

Jouluiloa köyhille järjesti Mikkelissä mm. 50 pennin yhdistys, joka keräsi varoja 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa "häveliäiden köyhien avustamiseksi". Yhdistys antoi myös muille tarvittaessa sairas- ym. apua. Varojen keräämistä varten oli pantu laatikoita eräiden kauppaliikkeiden edustalle joulunaluspäiviksi. Pelastusarmeija otti myöhemmin huolekseen köyhien avustamisen. Varattomia lapsia ilahdutettiin järjestämällä heille illanviettoja Raittius- ja Työväenyhdistyksen toimesta. Nämä tilaisuudet olivat tavallisesti vasta joulun jälkeen.

Jouluaatto

Jouluaattoaamuna noustiin varhain ja suoritettiin loppuun jäljellä olleet valmistelut: siivous, leipominen ja ruokien laitto. Joulukuusi haettiin sulamaan joko suoraan metsästä tai torilta, jossa niitä oli myytävänä. Aatto oli vielä työpäivä, joten kodin valmistelut jäivät yleensä naisten ja lasten asiaksi. Joulukuusi oli varakkaimmissa piireissä Mikkelissä tunnettu jo 1890-luvulla, vaikka se ympäröivän maaseudun ihmisistä vielä silloin oli naurettava. Yleiseksi kuusi tuli kaupungissa 1910-luvulla.

Kuusen koristeluun käytettiin monenlaisia esineitä. Kynttilät olivat jo 1890-luvulla käytössä siellä missä kuusikin. Rikkailla oli vaha- ja steariinikynttilöitä ja köyhillä talikynttilöitä. Useat köyhät valmistivat kynttilänsä itse. Muina koristeina käytettiin omenoita, leivonnaisia sekä erilaisia konvehteja ja namusia. Myös kuusiraketteja käytettiin jo 1900-luvun alussa. Köyhien keskuudessa ei kuusiraketteja ollut varaa käyttää, mutta latvatähti oli varattomienkin kuusissa 1900-luvun alussa. Kuusta koristeltiin myös erilaisin omatekoisin pikku esinein.

Saunominen kuului myös jouluaaton viettoon. Kylpemässä käytiin iltapäivän kuluessa, milloin kukin töiltään ehti. Jouluaaton hartaushetket pidettiin Antellien koulusalissa vuoteen 1897, josta lähtien käytettiin kaupungin uutta kirkkoa.

Aattoiltana kokoontui perhe ja joskus myös lähimmät sukulaiset yhteiselle joulupäivälliselle. Aterian ajaksi pöydälle sytytettiin kynttilöitä ja ruokailun aluksi veisattiin virsi. Yleisimmin joulupöydässä tarjottiin voita, leipää, kinkkua, lipeäkalaa ja lohta. Myös riisi- ym. puuroja, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa sekä erilaisia piirakoita syötiin. Palanpainikkeeksi juotiin maitoa, piimää ja kaljaa. Kaikki ruokalajit valmistettiin yleensä itse. Juhlapäivällisen jälkeen - joskus jo ennen sitä - juotiin kahvi ja kahvin kanssa tarjottiin luumutäytteisiä torttuja, vehnästä ja leivoksia.

Loppuillasta lapset ja aikuisetkin leikkivät ja lauloivat iloisia lauluja. Kesken leikkien tuli pukki tuoden lahjoja. Pukki oli tunnettu Mikkelissä jo 1800-luvulla, mutta yleistyi vasta 1900-luvun alussa, jolloin varakkaiden talojen esimerkin mukaan alettiin jakaa lahoja. Joulupukin varusteisiin kuuluivat Savossa nurinkäännetty takki, karvahattu, huopatossut, pahvinaamari ja keppi. Parta oli pellavaa tai naavaa.

Joulupäivä ja Tapaninpäivä

Kirkossa käynti aloitti joulupäivän. Lopun joulupäivästä ihmiset viettivät kotonaan syöden aattoillallisen tähteitä, lukien evankeliumia ja veisaten virsiä. Kylässä ei silloin käyty ja muutenkin päivä vietettiin rauhallisesti kirkkovaatteet päällä.

Tapanina vierailtiin ystävien ja sukulaisten luona sekä ajettiin tapania. Ajamisesta kirjoittaa Mikkelin Sanomat 30.12.1892 seuraavasti: "Stefanuksen päivä, eli toinen joulupäivä vietettiin ennen ainakin täällä Savon sydänmaissa kaikenlaisilla leikeillä, niin kuin esimerkiksi ajolla, joka toimitettiin hevosella, pukilla tahi muulla kilillä, joka tapa on vielä nytkin käytännössä." Rekiretkien järjestäminen oli muutenkin yleistä Mikkelissä siihen aikaan. Innostus oli jopa niin suurta, että kaupungin johto määräsi vuonna 1887, että toisen ajureista oli oltava aina paikalla. Muuten ei tulipalon sattuessa olisi saatu vettä nopeasti paikalle. Tapaninpäivän iltana oli etenkin nuorilla mahdollisuus mennä iltamiin. Niitä järjestivät VPK ja Työväenyhdistys. Ohjelmaksi ne tarjosivat yleensä puheita, näytöskappaleita ja tanssia.

Uusivuosi

Onnentoivotuskorttien lähettäminen uudeksivuodeksi yleistyi 1800-luvun lopulla. Myös henkilökohtaisesti tavattaessa toivotettiin onnea alkavalle vuodelle. Tavat olivat tulleet rikkailta köyhille, ja ainakin korttien lähettäminen oli alkuaikoina vain rikkaiden harrastus. Aattoiltana vietettiin myös julkisia iltamia. Mikkelin Sanomissa oli esimerkiksi 29.12.1906 seuraava ilmoitus: "Mikkelin esikaupungin nuorisoseuran iltama 30.12. klo 6 i.p. Ohjelma: Pianonsoittoa, Puhe, Gramofoniesityksiä, Runo, Gramofoniesityksiä, Huviposti, Leikkejä, näytelmäkappale "Pahassa pulassa". Pääsymaksu 30 p aikuisilta ja 15 p lapsilta. " Aattoillan kotona tai tuttavien luona viettävät valoivat tinaa ja ennustelivat tulevia kohtaloita.

1800-luvun lopulla uudenvuoden alku ilmoitettiin mm. niin, että VPK:n soittokunta soitti yöllä klo 12.00 palotornista hymnin sekä palokunnan marssin. Vuonna 1900 vuosi otettiin vastaan tavallista juhlallisemmin. Jo iltayöstä väkeä kerääntyi kirkon ympärille. Vähää ennen puoltayötä kirkonkellot alkoivat soida ja sointi lakkasi tasan klo 24.00. Heti sen jälkeen alkoi Mikkelin Pataljoonan Soittokunta soittaa kirkon tornista virttä "Jumala ompi linnamme". Tämän jälkeen se esitti vielä "Maamme-laulun" ja ulkopuolella seisonut väkijoukko huusi kerran "eläköön Suomi" sekä poistui sen jälkeen rauhallisesti paikalta. Ilotulitusvälineet olivat vielä 1900-luvun alussa harvinaisia.

Uudenvuodenpäivä vietettiin tavallisen sunnuntain tapaan. Käytiin kyläilemässä ja oltiin kotonakin parhaat vaatteet päällä. Kirkossa käynti ja lupauksien antaminen tulevalle vuodelle kuuluivat tapoihin. Kuten aattona, oli mahdollisuus myös mennä iltamiin ja muihin tilaisuuksiin juhlimaan vuoden vaihtumista.

Häätavat

Häät olivat juhlista suurimmat. Häämenot alkoivat morsiamen läksiäisillä. Vihkimisen jälkeen läksiäissaunassa morsian pesi "isän kodin tomut itsestään". Puhemies maksoi kätkyt- eli tuuditusrahan morsiamen äidille. Lopun kruunasi eronhetkenlaulu. Varsinaiset häät vietettiin sulhasen kotona. Ne kestivät vähintään vuorokauden, usein pitempäänkin. Juotiin tulokahvit, nautittiin viinaryypyt, onniteltiin hääparia ja syötiin hääateria ja annettiin lähinnä rahalahjoja morsiamelle. Tämä puolestaan antoi lahjoja mm. apelle ja anopille, puhemiehelle ja kaasolle ( = morsiamen pukija ja seuralainen häissä). Häiden lopussa morsian sai mustan liinan (hunnun) ja hänestä oli tullut näin aviosäätyyn kuuluva.

Hautajaiset

Hautajaiset saattoivat kestää monta päivää. Hautajaisten vietto aloitettiin lauantai-iltana. Vainaja tuotiin tupaan, veisattiin, syötiin ja juotiin. Arkun toinen pää oli rahilla, toinen vesisaavin päällä. Puolenyön aikaan ruumis kirstuineen käännettiin pää toiseen suuntaan ja laulettiin virsi. Aina ei toki näin tehty. Ennen kirkolle lähtöä syötiin lähtörokka (ruumisrokka) ja otettiin ruokaryyppy. Pappi saapui saattuetta vastaan ja kulki edellä haudalle saakka. Hautauksen jälkeen surujuhla jatkui surutalossa. Joskus kävi niin, että vainajaa saattelevat käyttäytyivät sopimattomasti. Mäntyharjulla oli vuonna 1673 Tuomas Sankari riehaantunut juovuspäissään mekastamaan keskellä kirkkoa ja uhannut lyödä rauhoittelevan nimismiehenkin puukolla kahtia. Kirkkoherran oli paettava sakastiin turvaan, vaikka hänen olisi ollut siunattava haudan lepoon riehujan äiti. Kummittelua kammoksuttiin kovasti ja koetettiin estää erilaisilla taioilla.

Lähteet

Liukkonen, Matti, "Mikkeliläisten joulun ja uudenvuoden vietto 1890-1914". Opetusmonisteessa Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987.

Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 51-52.


© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998