Mikkelin kaupunginvaltuusto ennen itsenäisyyttä

Versio 20. maaliskuuta 2013 kello 13.17

Maamme paikallishallinnon kehittämisessä tärkeä askel oli "Keisarillisen Majesteetin Armollinen asetus kunnallishallituksesta kaupungissa", joka annettiin 8.12.1873. Asetuksella lakkautettiin porvariston etuoikeus kunnallishallinnossa siirtymällä porvariston korporatiivisesta päätäntävallasta verotukseen perustuvaan äänioikeuteen. Uudistuksen jälkeen äänioikeus oli verovelvollisilla kuntalaisilla, joiksi laskettiin kaikki, joilla oli porvarinoikeudet, jotka harjoittivat kauppaa, tehdasliikettä, käsityötä tai muuta verotettua elinkeinoa kaupungissa sekä joilla oli asuntonsa kaupungissa. Myös itsenäiset veroa maksavat naiset saivat äänioikeuden, ja heidät voitiin valita lautakuntiin, mutta valtuustoihin heillä ei ollut asiaa. Nykyiseen äänioikeuteen verrattuna tärkeä ero oli, että myös yhtiöillä oli samanlainen äänioikeus kuin yksityisillä mikkeliläisillä. Aluksi veroäyrien määrä oli kunkin äänimäärä, kunnes vuoden 1883 asetus rajoitti korkeimman äänimäärän 25:ksi. Äänioikeutetut valitsivat kaupungin päättäväksi elimeksi valtuuston.

Valtuustoon valittavan tuli olla täyttänyt 25 vuotta ja maineeltaan puhdas. Määräyksen mukaan valtuustoon eivät voineet tulla valituiksi lääninhallituksen korkeat virkamiehet, maistraatin jäsenet sekä toimistohenkilökunta, poliisilaitoksen henkilökunta ja kaupungille tilivelvolliset virka- ja palvelusmiehet.

Valtuutetut valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan siten, että kunakin vuonna kolmannes jäsenistä oli erovuorossa. Kahtena ensimmäisenä vuonna valittiin arvalla ne valtuutetut, joiden täytyi erota ennen kolmen vuoden määräaikaa. Valtuutetut valitsivat keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joita aluksi kutsuttiin esimieheksi ja varaesimieheksi. Valtuuston varsinaisiin kokouksiin tuli lähettää kutsu kahta viikkoa aikaisemmin ja niistä tuli mielellään ilmoittaa sanomalehdessä.

Alle 2000 asukkaan kaupungin, jollainen Mikkeli oli vielä 1870-luvulla oli, ei ollut velvollinen perustamaan valtuustoa. Tällaisissa tapauksissa raastuvankokouksella oli oikeus päättää asiasta. Mikkelissä valtuuston perustamisasia oli esillä raastuvankokouksessa 10.8.1874, jossa mikkeliläiset päättivät siirtää kaupungin asioiden hoidon porvaristolta laajemmille kansalaisryhmille. Mikkelissä oli läänin pääkaupunkina mm. runsas korkean koulutuksen saanut virkamiehistö, jolla ei siihen mennessä ollut mitään sanomista kaupungin hallinnossa. Nyt he saivat mahdollisuuden vaikuttaa kaupungin asioihin monien muiden uusien äänioikeutettujen ryhmien kanssa.

Alle 2000 asukkaan kaupungissa valtuutettujen määrän tuli olla vähintään 12 ja enintään 30 valtuutettua. Mikkelissä päätettiin tyytyä aluksi pienimpään mahdolliseen valtuutettujen määrään. Myöhemmin kaupungin väkiluvun kasvaessa valtuutettujen lukumäärää lisättiin niin, että ennen itsenäisyyttä heidän lukumääränsä oli noussut 24:een.

Ensimmäisen, 11.2.1875 kokoontuneen valtuuston muodostivat seuraavat henkilöt:

• varalääninsihteeri Axel Nordenstreng (puheenjohtaja)
• kruununmakasiininhoitaja Bengt Broms (varapuheenjohtaja ja sihteeri)
• rehtori O. A. Streng
• lääninarkkitehti T. Kiseleff
• lääninkonttoristi A. Hoffström
• piirilääkäri H. Hällström
• apteekkari Th. Wasastjerna
• apteekkari C. Grenman
• kauppias C. F. Pöndinen
• kauppias A. J. Häyrynen
• maalari F. Rönnmark
• räätäli E. Skogberg

Mikkelin entinen raatihuone Porrassalmenkadun varrella. Takana vanha keskussairaala.

Valtuusto piti alkuaikoina kokouksensa kaupungin raatihuoneella pormestari Julius Nygrénin talossa Kirkkopuiston vieressä. Vuoden 1877 jälkeen valtuusto joutui muuttamaan pois Nygrénin talosta, koska tämä vaati siltä liian korkeaa kokousvuokraa. Tämän jälkeen valtuusto muutti useita kertoja, ennen kuin se palasi kesällä 1900 pitämään kokouksiaan raatihuoneelle.

Vuonna 1912 valmistui kaupungintalo, jota oli suunniteltu 30 vuoden ajan. Tämä oli tärkeä askel Mikkelin kaupungille, sillä nyt kaikki kaupungin virastot saatiin saman katon alle. Kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran kaupungintalolla 17.10.1912.

Valtuusto ryhtyi heti pohtimaan innokkaasti kaupungin asioita, ja se piti kokouksia ennen maamme itsenäistymistä hieman useammin kuin kerran kuussa. Alkuaikoina syntyi tosin ristiriitoja valtuuston ja maistraatin välillä, sillä maistraatti ei ollut valtuustolle alistettu vaan rinnakkaisasemassa. Valtuuston ja maistraatin välistä vastakohtaisuutta Mikkelissä kärjisti valtuuston toiminnan ensimmäisinä vuosina pormestari Nygrénin henkinen sairaus, joka lopulta johti siihen, että hän välillä sai hoitoa sairaalassa.

Valtuuston toiminnan alkuaikojen suurimpia erimielisyyttä aiheuttava tekijä oli valtuustossa käytettävä keskustelu- ja pöytäkirjakieli. Koska kaksi ensimmäisistä valtuutetuista, arkkitehti Kiseleff ja apteekkari Wasastjerna, eivät osanneet suomea, päätettiin pöytäkirja pitää ruotsiksi, mutta sihteerin tuli pyynnöstä antaa siitä suomenkielisiä käännöksiä. Suuri joukko kauppiaita ja pari käsityöläistä valittivat päätöksestä mutta turhaan. Maistraatti käytti alusta alkaen eli vuodesta 1864 virkakielenään suomea, ja tästä syystä valtuuston ruotsinkielisyys tuntui monesta epäkohtana. Tämä vielä korostui Kiseleffin muutettua pois paikkakunnalta ja Wasastjernan opeteltua suomen kielen. Valtuustossa ei tämän jälkeen ollut enää lainkaan ummikkoruotsalaisia.

Valtuuston pöytäkirjat muuttuivat suomenkielisiksi vuonna 1881 vaikutusvaltaisten kauppias Adam Pylkkäsen ja karvarimestari Mikko Paasosen tekemien esitysten seurauksena. Päätös synnytti ruotsinmielisissä katkeruutta, mutta jo vuosien 1884 ja 1885 vaalit päättyivät Mikkelissä suomenmielisten voittoon ja seuraavan vuosikymmenen lopulla ruotsinmieliset olivat jääneet vaaleista miltei kokonaan pois.

Ylin sosiaaliluokka hallitsi enemmistönä Mikkelin kaupunginvaltuustoa vuoteen 1918 eli kunnallislain uudistamiseen saakka. 1900-luvun alkuvuosina sen enemmistö tosin supistui pieneksi alempien sosiaaliryhmien lisätessä vastaavasti edustajiaan. Yläluokan suuri menestys vaaleissa johtui vaalitavasta. Koska äänioikeus oli sidottu yhteen tulojen kanssa, oli selvää, että rikkaiden äänet vaikuttivat tuloksiin eniten. Mikkelin luonne hallintokaupunkina saa vahvistusta valtuuston jäsenten ammattijakautumasta, sillä virkamiehiä ja erilaisia vapaan ammatin harjoittajia (tuomareita, lääkäreitä, arkkitehtejä, apteekkareita ym.) oli 58 % valtuutetuista aikakaudella 1875-1917. Opettajien ja lehtorien osuus oli vain 7 %, joten Mikkelin kuva koulukaupunkina ei vielä silloin ollut vahva. Kauppakaupunkina Mikkelillä oli merkitystä ja valtuutetuistakin 16 % oli kauppiaita. Käsityöläisiä oli 9 % ja muita 10 %. Vertailun vuoksi voi mainita, että Mikkelin kokoisessa Jyväskylässä valtuutetuista samana aikana oli 30 % opettajia ja virkamiehiä ja vapaan ammatin harjoittajia oli myös 30 %. Tästä voi päätellä, että Jyväskylä oli selvästi merkittävämpi koulukaupunki kuin Mikkeli.

Mikkeliläiset tuntuvat onnistuneen hyvin valtuutettujen valinnassa, sillä samat edustajat valittiin yhä uudelleen. Pitkäaikaisimpia valtuutettuja ennen itsenäisyyttä olivat:

• kauppias C. F. Pöndinen (1875-1907)
• lääninkirjuri A. Hoffström (1875-92)
• maisteri E. G. Åkesson (1888-1921)
• kapteeni Hj. Sahlan (1895-1918)
• kauppaneuvos D. Pulkkinen (1897-1917)
• varikonhoitaja E. Alléen (1904-08 ja 1910-25)

Valtuuston toiminnan alkuaikoina puheenjohtajat vaihtuivat melko usein. Pitkäaikaisimmat valtuuston puheenjohtajat ennen Suomen itsenäisyyttä olivat:

• lehtori Aksel Borg (1880-84)
• rehtori M. G. Hackzell (1888-94)
• lehtori E. G. Åkesson (1894-96, 1899-1900, 1902-04 ja 1905-06)
• rehtori P. A. Sahlstén (1909-24)

Toimintansa alkuvuosina valtuutetut joutuivat käsittelemään varsin monenlaisia asioita. Kaikkia kaupunkilaisia koskevien tärkeiden asioiden lisäksi valtuustossa oli usein esillä yksityisiä henkilöitä koskevia asioita. Tässä joitakin esimerkkejä:

- vuonna 1874 valtuusto ei antanut eräälle lappeenrantalaiselle palvelijattarelle muuttotodistusta Mikkeliin, koska hän oli jo 48-vuotias ja saattoi vanhemmiten tulla rasitukseksi kaupungin vaivaishoidolle

- vuonna 1875 valtuusto epäsi erään puusepänpojan anomuksen päästä kaupungin porvariksi, koska hänellä ei ollut varmaa ammattia eikä todistuksia. Puusepänpoika valitti valtuuston hylättyä hänen anomuksensa senaattiin mutta turhaan

- valtuusto myönsi anomuksesta vankilasta päässeelle miehelle huoneen ja lämmityspuut

- mikkeliläinen kauppias pyysi konkurssin tehtyään valtuustolta sopivaa tointa itselleen ja eräs kauppa-apulainen pyysi valtuustolta suositusta aliupseerikouluun Helsinkiin, mikä myös annettiin

- vuonna 1876 valtuusto päätti siitä, että opettaja Amanda Cantell saa 50 mk matkustaakseen teollisuusnäyttelyyn Helsinkiin.

Suurin osa valtuuston käsittelemistä asioista oli edellä mainituista esimerkeistä huolimatta tärkeitä ja nimenomaan valtuuston käsiteltäviksi tarkoitettuja. Jo valtuuston alkuaikoina kävi ilmi, että asioita oli valmisteltava etukäteen, sillä harvoissa kokouksissa ei ollut aikaa paneutua asioihin alusta alkaen. Tästä syystä valiokuntalaitos sai heti alusta alkaen tärkeän roolin valtuuston työssä. Kutakin tärkeätä asiaa varten perustettiin valiokunta, jossa valiomiehet selvittivät asiat perusteellisesti ja tekivät sitten ehdotuksensa valtuustolle. Myöhemmin tärkeitä tehtäviä hoitamaan perustettiin myös pysyviä valiokuntia. Vuoden 1908 alussa perustettiin ns. valmistusvaliokunta, jonka tehtävänä oli valmistaa ja selvittää etukäteen valtuustolle tulevia asioita. Valmistusvaliokunta nopeutti valtuuston toimintaa. Se oli eräänlainen yleinen valiokunta, joka ei syrjäyttänyt erikoisvaliokuntia.

Asioita valmistavana elimenä alussa oli maistraatti, joka toimi "kaupunginhallituksena". Valtuuston ja maistraatin toimivallan rajojen selvitessä vähitellen käytännön työssä alkoi maistraatti käyttää itsenäistä päätösvaltaa vähemmän tärkeissä asioissa. Vuonna 1880 perustettiin rahatoimikamari, joka tuli valtuuston rinnalle valmistelevana ja toimeenpanevana elimenä. Maistraatti keskittyi tämän jälkeen kokonaan oikeudenhoitoon.

Tämän vuosisadan alkuun asti Mikkelissä elettiin hiljaista pikkukaupungin elämää. 1900-luvun alussa kaupungin ratkaistavaksi tuli useita suuria kunnallisia tehtäviä. Kaupunginvaltuustossa päätettiin katujen rakentamisesta ja niiden päällystämisestä, vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamisesta sekä sähkövoiman hankkimisesta. Useimmiten nämä asiat aiheuttivat vilkkaita ja pitkiä keskusteluja. Osa valtuutetuista oli sitä mieltä, että Mikkeli oli niin pieni kaupunki, ettei täällä "suuren maailman uutuuksia" tarvittu. Kuitenkin nämä suuret ja kauaskantoiset päätökset saivat yksi toisensa jälkeen myönteisen päätöksen ja yleensä Mikkeli oli edellä kävijänä useimmissa näissä asioissa muihin Itä-Suomen kaupunkeihin verrattuna.

Äänioikeutettujen määrä ja heidän äänimääränsä Mikkelin kaupunginvaltuuston vaaleissa 1879-1916

Lähteet

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 293-303.

Lakio, Matti, Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975. Mikkelin kaupunki. Oy Länsi-Savon kirjapaino, Mikkeli 1975.

Olkkonen, Tuomo, "Modernisoituva suuriruhtinaskunta". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 497-498.

Viikki, Raimo, "Ruotsinkielinen ja suomenmielinen - Kielitaistelusta Mikkelin kaupungissa". Mikkelin kohtalonaikoja. Mikkelin kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa syksyllä 1988 pidetty luentosarja. Kirj. Raimo Viikki - Hannele Wirilander - Erkki Kuujo. Toimittanut Raili Veikkanen. Mikkelin kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Julkaisuja. 15. 20.2.1989. Mikkelin kaupungin monistamo 1989. s. 26-27.


© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998