Mikkelin maaseurakunnan pappilat
(→Lähteet) |
|||
| (Näytettyjen versioiden välissä on 2 versiota, jotka ovat yhden käyttäjän tekemiä.) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
<br /> | <br /> | ||
Mikkelin maaseurakunnalla oli vuoteen 1968 kirkkoherran asuntona Kenkäveronniemen Iso-Pappila, maaseurakunnan kappalaisilla oli omat virkatalot. | Mikkelin maaseurakunnalla oli vuoteen 1968 kirkkoherran asuntona Kenkäveronniemen Iso-Pappila, maaseurakunnan kappalaisilla oli omat virkatalot. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | == Pappila Kenkäveronniemeen == | |
| − | + | ||
Perimätiedon mukaan Savilahden seurakunnan vanhin pappila sijaitsi Juoneennurmen seuduilla, Säkälammen eteläpuolella olevassa Hintsan kuusikossa. 1430- tai 1440-luvulla pappila siirrettiin Kaihunharjun lähelle, tuolloin vielä saarena olleeseen Kenkäveron- eli Pappilanniemeen. Muuton syynä oli se, että maa oli täällä parempaa ja sijainti nykyisen Kivisakastin kohdalla olleeseen kirkkoon nähden entiseen verrattuna sopivamman venetien varrella. | Perimätiedon mukaan Savilahden seurakunnan vanhin pappila sijaitsi Juoneennurmen seuduilla, Säkälammen eteläpuolella olevassa Hintsan kuusikossa. 1430- tai 1440-luvulla pappila siirrettiin Kaihunharjun lähelle, tuolloin vielä saarena olleeseen Kenkäveron- eli Pappilanniemeen. Muuton syynä oli se, että maa oli täällä parempaa ja sijainti nykyisen Kivisakastin kohdalla olleeseen kirkkoon nähden entiseen verrattuna sopivamman venetien varrella. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | == Mistä tulee Kenkäveronniemen nimi == | |
Kenkäveronniemi on hyvin erikoinen nimi, sillä sellaista ei Suomessa toista ole. Nimen alkuperä on ollut hämärän peitossa. Kertomuksia ja tarinoita siitä on lukuisia. Erään tarinan mukaan entisajan savolaiset kirkkoon mennessään panivat tässä saaressa kengät jalkaansa ja riisuivat ne taas kirkosta palatessaan ennen pitkälle erämaataipaleelle lähtöä, jotta ne eivät kuluisi. Kerrotaan myös, että nimi olisi peräisin Nuijasodan ajalta, jolloin savolaiset nuijamiehet petollisella lupauksella teurastettiin pappilan pihalla. Tarina ei kuitenkaan kerro, miten Kenkäveronniemen nimi liittyy tapahtumaan. Eräs selitys on, että nimi tulee lukkarin palkkasaatavista, sillä papin oli aikoinaan annettava lukkarille joka vuosi pari kenkiä ja villasukat korvaukseksi tuomikapitulin kirjeiden kuljettamisesta. | Kenkäveronniemi on hyvin erikoinen nimi, sillä sellaista ei Suomessa toista ole. Nimen alkuperä on ollut hämärän peitossa. Kertomuksia ja tarinoita siitä on lukuisia. Erään tarinan mukaan entisajan savolaiset kirkkoon mennessään panivat tässä saaressa kengät jalkaansa ja riisuivat ne taas kirkosta palatessaan ennen pitkälle erämaataipaleelle lähtöä, jotta ne eivät kuluisi. Kerrotaan myös, että nimi olisi peräisin Nuijasodan ajalta, jolloin savolaiset nuijamiehet petollisella lupauksella teurastettiin pappilan pihalla. Tarina ei kuitenkaan kerro, miten Kenkäveronniemen nimi liittyy tapahtumaan. Eräs selitys on, että nimi tulee lukkarin palkkasaatavista, sillä papin oli aikoinaan annettava lukkarille joka vuosi pari kenkiä ja villasukat korvaukseksi tuomikapitulin kirjeiden kuljettamisesta. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Edellä mainittuja tarinoita uskottavamman selityksen nimen alkuperälle antaa nimitoimiston entinen toimistopäällikkö Eeva Maria Närhi Hiidenkivi-lehdessä 5/98. Hänen mukaansa kenkävero-nimi viittaa kirkollisveroihin. Muinaisruotsissa on ollut sana gengärp, josta käytettiin myös muotoja gengiärdh ja gingerdh. Sanalla tarkoitettiin keskiajalla mm. kuninkaan ja hänen virkamiehensä tai piispan matkakestitystä varten kerättyjä ruokavaroja ja myöhemmin näistä kehittynyttä veroa. Edellä mainituista ruotsinkielisistä sanoista gingerdh vääntyi muotoon kinkeri ja gengärp muotoon kenkä. Suomessa alettiin puhua piispankinkeristä eli piispalle kerättävästä verosta, mutta myös kinkeriverosta ja kenkäverosta. Kinkerivero-sana jäi elämään, mutta kenkävero katosi täysin muualta kuin Mikkelin Kenkäveronniemestä. Syynä tähän saattaa Närhen mukaan olla se, että kenkävero-sanan elinvoimaa ehkäisi kielessä jo käytössä ollut jalkinetta tarkoittanut sana kenkä. | Edellä mainittuja tarinoita uskottavamman selityksen nimen alkuperälle antaa nimitoimiston entinen toimistopäällikkö Eeva Maria Närhi Hiidenkivi-lehdessä 5/98. Hänen mukaansa kenkävero-nimi viittaa kirkollisveroihin. Muinaisruotsissa on ollut sana gengärp, josta käytettiin myös muotoja gengiärdh ja gingerdh. Sanalla tarkoitettiin keskiajalla mm. kuninkaan ja hänen virkamiehensä tai piispan matkakestitystä varten kerättyjä ruokavaroja ja myöhemmin näistä kehittynyttä veroa. Edellä mainituista ruotsinkielisistä sanoista gingerdh vääntyi muotoon kinkeri ja gengärp muotoon kenkä. Suomessa alettiin puhua piispankinkeristä eli piispalle kerättävästä verosta, mutta myös kinkeriverosta ja kenkäverosta. Kinkerivero-sana jäi elämään, mutta kenkävero katosi täysin muualta kuin Mikkelin Kenkäveronniemestä. Syynä tähän saattaa Närhen mukaan olla se, että kenkävero-sanan elinvoimaa ehkäisi kielessä jo käytössä ollut jalkinetta tarkoittanut sana kenkä. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Eeva Mari Närhi liittää paikan nimen synnyn nuijamiesten surkeaan kohtaloon pappilan pihalla 23. tammikuuta 1597. Nuijamiehet lähtivät liikkeelle saadakseen helpotusta verorasitukseen ja Mikkelin seudulla mielenosoituspaikaksi tuli luonnollisesti Savilahden pappilan veronkantopaikka. Närhen mukaan on todennäköistä, että niemellä on aiemmin ollut jokin muu unohduksiin jäänyt nimi ja että Kenkävero tuli niemen ja pappilan nimeksi vasta sen jälkeen, kun Savon nuijamiehet oli teurastettu paikalla. Mahdollisesti nimi syntyi karmean tapahtuman muistoksi. Nimen varhaisin asiakirjaesiintymä on Kengi wero vasta vuodelta 1664, ja tämä on mahdollinen osoitus kansan pitkästä muistista, kun kyse on sitä kohdanneista epäoikeudenmukaisuuksista. | Eeva Mari Närhi liittää paikan nimen synnyn nuijamiesten surkeaan kohtaloon pappilan pihalla 23. tammikuuta 1597. Nuijamiehet lähtivät liikkeelle saadakseen helpotusta verorasitukseen ja Mikkelin seudulla mielenosoituspaikaksi tuli luonnollisesti Savilahden pappilan veronkantopaikka. Närhen mukaan on todennäköistä, että niemellä on aiemmin ollut jokin muu unohduksiin jäänyt nimi ja että Kenkävero tuli niemen ja pappilan nimeksi vasta sen jälkeen, kun Savon nuijamiehet oli teurastettu paikalla. Mahdollisesti nimi syntyi karmean tapahtuman muistoksi. Nimen varhaisin asiakirjaesiintymä on Kengi wero vasta vuodelta 1664, ja tämä on mahdollinen osoitus kansan pitkästä muistista, kun kyse on sitä kohdanneista epäoikeudenmukaisuuksista. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | == Kenkäveronniemen Iso-Pappila == | |
[[Tiedosto:MIKHIS-kenkavero.jpg|600px|thumb|left|Entinen Kenkäveron pappila on suosittu matkailukohde]] | [[Tiedosto:MIKHIS-kenkavero.jpg|600px|thumb|left|Entinen Kenkäveron pappila on suosittu matkailukohde]] | ||
Kenkäveronniemessä ehti olla useita pappilarakennuksia ennen kuin sinne rakennettiin sellainen pappilarakennus, jota saatettiin hyvällä syyllä kutsua Isoksi-Pappilaksi. Vuonna 1817 rakennettu pappilan päärakennus oi noin 30 ½ metriä pitkä, 10 ½ metriä leveä ja 5 ½ metriä korkea. Se oli maalattu ulkoa punamullalla. Siihen kuului sali, kuusi kamaria, keittiö, ruokakomero, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Mm. Elias Lönnrot vieraili vuonna 1828 runonkeräysmatkallaan tässä Isossa-Pappilassa. | Kenkäveronniemessä ehti olla useita pappilarakennuksia ennen kuin sinne rakennettiin sellainen pappilarakennus, jota saatettiin hyvällä syyllä kutsua Isoksi-Pappilaksi. Vuonna 1817 rakennettu pappilan päärakennus oi noin 30 ½ metriä pitkä, 10 ½ metriä leveä ja 5 ½ metriä korkea. Se oli maalattu ulkoa punamullalla. Siihen kuului sali, kuusi kamaria, keittiö, ruokakomero, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Mm. Elias Lönnrot vieraili vuonna 1828 runonkeräysmatkallaan tässä Isossa-Pappilassa. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Lauta-aidalla ympäröidyllä asuinpihalla oli tuolloin päärakennuksen lisäksi vuonna 1815 valmistunut asuinpirtti, luhtiaitta, vilja-aitta, ikivanha harmaakivikellari, jonka päälle oli rakennettu kaksi piispantuvaksi kutsuttua kammaria, vintturikaivo ja aitta. Pihan ulkopuolella olivat lisäksi riihi, sauna ja siihen yhdistetty panimohuone, "salainen huone" ja työkaluvarasto. Karjapihalla oli talli, läävä, rehulato, lampola, ruumenhuone ja sikala. | Lauta-aidalla ympäröidyllä asuinpihalla oli tuolloin päärakennuksen lisäksi vuonna 1815 valmistunut asuinpirtti, luhtiaitta, vilja-aitta, ikivanha harmaakivikellari, jonka päälle oli rakennettu kaksi piispantuvaksi kutsuttua kammaria, vintturikaivo ja aitta. Pihan ulkopuolella olivat lisäksi riihi, sauna ja siihen yhdistetty panimohuone, "salainen huone" ja työkaluvarasto. Karjapihalla oli talli, läävä, rehulato, lampola, ruumenhuone ja sikala. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
1800-luvun puolivälissä silloinen Iso-Pappila alkoi jo olla huonossa kunnossa ja sen peruskorjaamisen sijaan päätettiin joulukuussa 1867 rakentaa paikalle uusi pappila. Vanha pappilarakennus purettiin ja sen hirsistä pystytettiin Linnanmäen kansakoulu. Piharakennukset uusi Iso-Pappila peri edeltäjältään. | 1800-luvun puolivälissä silloinen Iso-Pappila alkoi jo olla huonossa kunnossa ja sen peruskorjaamisen sijaan päätettiin joulukuussa 1867 rakentaa paikalle uusi pappila. Vanha pappilarakennus purettiin ja sen hirsistä pystytettiin Linnanmäen kansakoulu. Piharakennukset uusi Iso-Pappila peri edeltäjältään. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1869 valmistunut Kenkäveronniemen pappilan päärakennus on yhä alkuperäisellä paikallaan, ja se on Suomen suurin olemassaoleva puupappila. Alueella on lisäksi kahdeksan muuta miljööseen kuuluvaa rakennusta. | Kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1869 valmistunut Kenkäveronniemen pappilan päärakennus on yhä alkuperäisellä paikallaan, ja se on Suomen suurin olemassaoleva puupappila. Alueella on lisäksi kahdeksan muuta miljööseen kuuluvaa rakennusta. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Uuden Ison-Pappilan suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén. Pappilan päärakennus on uusrenessanssityylinen ja rakenteeltaan harvinainen. Sen seinät tehtiin lappeelleen asetetuista vesisahatuista petäjälankuista, joiden kerrotaan olleen peräisin Läsäkosken sahalta. Pappilasta tuli noin 35 metriä pitkä, 17 metriä leveä ja 8 ½ metriä korkea. Siihen kuului 11 huonetta, keittiö, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Katto oli peitetty lyhyillä päreillä ja reunaan oli tehty räystäskourut. Talo vuorattiin heti valmistuttuaan ja maalattiin öljyväreillä. | Uuden Ison-Pappilan suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén. Pappilan päärakennus on uusrenessanssityylinen ja rakenteeltaan harvinainen. Sen seinät tehtiin lappeelleen asetetuista vesisahatuista petäjälankuista, joiden kerrotaan olleen peräisin Läsäkosken sahalta. Pappilasta tuli noin 35 metriä pitkä, 17 metriä leveä ja 8 ½ metriä korkea. Siihen kuului 11 huonetta, keittiö, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Katto oli peitetty lyhyillä päreillä ja reunaan oli tehty räystäskourut. Talo vuorattiin heti valmistuttuaan ja maalattiin öljyväreillä. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Pappilan huoneet olivat: kanslia, sen toisella puolella poikien huone, toisella herrainhuone ja vieraskamari, salonki, peräkamari, ruokasali, sänkykamari, lastenhuone, taloudenhoitajan huone ja piian kamari. | Pappilan huoneet olivat: kanslia, sen toisella puolella poikien huone, toisella herrainhuone ja vieraskamari, salonki, peräkamari, ruokasali, sänkykamari, lastenhuone, taloudenhoitajan huone ja piian kamari. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Rakennuksessa oli neljä sisäänkäytävää. Kaihunharjun puolen pääsisäänkäynnin edessä oli avoveranta, josta lasiovien kautta päästiin eteiseen. Puutarhan puolella oli pilareiden päälle rakennettu veranta, josta oli ovet ruokasaliin ja peräkamariin. Lisäksi sekä kansliaan että keittiöön oli omat sisäänkäynnit ja eteiset. | Rakennuksessa oli neljä sisäänkäytävää. Kaihunharjun puolen pääsisäänkäynnin edessä oli avoveranta, josta lasiovien kautta päästiin eteiseen. Puutarhan puolella oli pilareiden päälle rakennettu veranta, josta oli ovet ruokasaliin ja peräkamariin. Lisäksi sekä kansliaan että keittiöön oli omat sisäänkäynnit ja eteiset. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Ympärillä olevat pellot, jotka alkuaan kuuluivat kirkkoherralle palkkaetuna, olivat loppuaikoina vuokrattuina. | Ympärillä olevat pellot, jotka alkuaan kuuluivat kirkkoherralle palkkaetuna, olivat loppuaikoina vuokrattuina. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Rakennuksessa ei tehty kuin pieniä korjauksia ennen vuotta 1968, jolloin Mikkelin maaseurakunta sai uuden virasto- ja asuintalon Otavankatu 8:sta. Pappila puutarha-alueineen vuokrattiin syksyllä 1968 liikkeenharjoittaja Martti Mikkeliselle, jonka kuoleman jälkeen Olavi Räsänen Oy käytti tiloja kaiutintehtaana vuoteen 1975 saakka. | Rakennuksessa ei tehty kuin pieniä korjauksia ennen vuotta 1968, jolloin Mikkelin maaseurakunta sai uuden virasto- ja asuintalon Otavankatu 8:sta. Pappila puutarha-alueineen vuokrattiin syksyllä 1968 liikkeenharjoittaja Martti Mikkeliselle, jonka kuoleman jälkeen Olavi Räsänen Oy käytti tiloja kaiutintehtaana vuoteen 1975 saakka. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Vuonna 1988 pappilan rakennukset siirtyivät kaupungin omistukseen. Kesällä 1990 Mikkelin kaupunki, Mikkelin läänin kotiteollisuusyhdistys ja Martat peruskorjasivat vanhan pappilan ja muut miljööseen kuuluvat rakennukset. Tänä päivänä miljöö palvelee käsi- ja taideteollisuus-, kotitalous- ja puutarha-alan edistämistyötä toimien monipuolisena matkailukohteena ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Osoituksena Kenkäveron noususta uuteen kukoistukseen on, että se valittiin vuonna 1993 Vuoden parhaaksi matkailukohteeksi. | Vuonna 1988 pappilan rakennukset siirtyivät kaupungin omistukseen. Kesällä 1990 Mikkelin kaupunki, Mikkelin läänin kotiteollisuusyhdistys ja Martat peruskorjasivat vanhan pappilan ja muut miljööseen kuuluvat rakennukset. Tänä päivänä miljöö palvelee käsi- ja taideteollisuus-, kotitalous- ja puutarha-alan edistämistyötä toimien monipuolisena matkailukohteena ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Osoituksena Kenkäveron noususta uuteen kukoistukseen on, että se valittiin vuonna 1993 Vuoden parhaaksi matkailukohteeksi. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | == Kappalaisten virkatalot == | |
Alkuaikoina Savilahden seurakunnassa oli vain yksi pappi ja yksi pappila. Kappalaisia alkoi olla jo 1500-luvulla, mutta heidän virkatalonsa ovat vasta myöhemmältä ajalta. | Alkuaikoina Savilahden seurakunnassa oli vain yksi pappi ja yksi pappila. Kappalaisia alkoi olla jo 1500-luvulla, mutta heidän virkatalonsa ovat vasta myöhemmältä ajalta. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Ensimmäinen kappalaisen virkatalo oli Peitsari, joka tuli kappalaisen omistukseen 1600-luvun alussa, mutta virkataloksi se vakiintui vasta 1700-luvun loppupuolella. Peitsari on saanut nimensä Peitsar -nimisistä omistajista, jotka asuivat paikalla 1600-luvulle asti. 1600-luvun puolivälissä talo oli kestikievarina. | Ensimmäinen kappalaisen virkatalo oli Peitsari, joka tuli kappalaisen omistukseen 1600-luvun alussa, mutta virkataloksi se vakiintui vasta 1700-luvun loppupuolella. Peitsari on saanut nimensä Peitsar -nimisistä omistajista, jotka asuivat paikalla 1600-luvulle asti. 1600-luvun puolivälissä talo oli kestikievarina. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Peitsarin pappila sijaitsi Kivisakastin koillispuolella nykyisen Suojalammen lähellä olevalla kukkulalla. Peitsari oli kappalaisen käytössä vielä 1900-luvun loppupuolella. Peitsarissa ehti olla useita kappalaisen virkataloja ennen vuotta 1973, jolloin maaseurakunta myi rappeutuneen pappilan kotipalstan pientä määräaluetta lukuunottamatta Mikkelin kaupungille. Kaupunki suunnitteli 1990-luvun alussa Peitsarin pappilarakennuksen kunnostamista, mutta se ehti ennen kunnostustöiden aloittamista tuhoutua tulipalossa. | Peitsarin pappila sijaitsi Kivisakastin koillispuolella nykyisen Suojalammen lähellä olevalla kukkulalla. Peitsari oli kappalaisen käytössä vielä 1900-luvun loppupuolella. Peitsarissa ehti olla useita kappalaisen virkataloja ennen vuotta 1973, jolloin maaseurakunta myi rappeutuneen pappilan kotipalstan pientä määräaluetta lukuunottamatta Mikkelin kaupungille. Kaupunki suunnitteli 1990-luvun alussa Peitsarin pappilarakennuksen kunnostamista, mutta se ehti ennen kunnostustöiden aloittamista tuhoutua tulipalossa. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Pitäjän toinen kappalainen sai 15.3.1652 virkatalokseen Rahulan kylässä Korpijärven rannalla olevan Sutelan, joka oli osa Sutisille 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa kuulunutta ja sittemmin autioksi jäänyttä tilaa. Pappilan ohella paikalla toimi pitkään kansakoulu, joka oli vuokrattuna seurakunnalta. Pappien asuminen Sutelassa keskeytyi useita kertoja. Sutelaa pidettiin hankalan matkan päässä olevana ja kappalaisen asuinpaikan siirtämistä pitäjän länsiosaan suunniteltiin aika ajoin. | Pitäjän toinen kappalainen sai 15.3.1652 virkatalokseen Rahulan kylässä Korpijärven rannalla olevan Sutelan, joka oli osa Sutisille 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa kuulunutta ja sittemmin autioksi jäänyttä tilaa. Pappilan ohella paikalla toimi pitkään kansakoulu, joka oli vuokrattuna seurakunnalta. Pappien asuminen Sutelassa keskeytyi useita kertoja. Sutelaa pidettiin hankalan matkan päässä olevana ja kappalaisen asuinpaikan siirtämistä pitäjän länsiosaan suunniteltiin aika ajoin. | ||
| − | + | <br /> | |
| + | <br /> | ||
Vuonna 1951 Mikkelin maaseurakunta osti Viktor ja Antonia Topeliukselta kaksi tilaa Liukkolan kylästä, ja tilan päärakennus kunnostettiin pappilaksi. Mikkelin maaseurakunnan toinen kappalainen muutti Otavaan, ja Sutelan viimeinen kappalainen muutti vuonna 1952 asumaan Peitsarin pappilaan. Otavan pappila oli maaseurakunnan kappalaisen asuntona vuoteen 1975, jolloin se siirtyi Mikkelin maalaiskunnan omistukseen. Sutelan pappilan seurakunta myi maa-alueineen vuonna 1968 Vapaan Alkoholistityön kannatusyhdistykselle, joka oli aikaisemmin ollut tilan vuokraajana. | Vuonna 1951 Mikkelin maaseurakunta osti Viktor ja Antonia Topeliukselta kaksi tilaa Liukkolan kylästä, ja tilan päärakennus kunnostettiin pappilaksi. Mikkelin maaseurakunnan toinen kappalainen muutti Otavaan, ja Sutelan viimeinen kappalainen muutti vuonna 1952 asumaan Peitsarin pappilaan. Otavan pappila oli maaseurakunnan kappalaisen asuntona vuoteen 1975, jolloin se siirtyi Mikkelin maalaiskunnan omistukseen. Sutelan pappilan seurakunta myi maa-alueineen vuonna 1968 Vapaan Alkoholistityön kannatusyhdistykselle, joka oli aikaisemmin ollut tilan vuokraajana. | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | == Lähteet == | |
| − | Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 173. | + | * Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 173. |
| − | + | * Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 401-403. | |
| − | Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 401-403. | + | * Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 594. |
| − | + | * Sairilan seudun historiaa, perinnettä ja nykypäivää. Painopaikka Valiokopio Ky., Mikkeli 1991. 23-48. | |
| − | Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 594. | + | * Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 322-328. |
| − | + | <br /> | |
| − | Sairilan seudun historiaa, perinnettä ja nykypäivää. Painopaikka Valiokopio Ky., Mikkeli 1991. 23-48. | + | <br /> |
| − | + | <br /> | |
| − | Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 322-328. | + | |
| − | + | ||
| − | + | ||
| − | + | ||
© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura | © Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura | ||
| − | + | <br /> | |
<br /> | <br /> | ||
<br /> | <br /> | ||
[[Category:Uskontohistoriaa]] | [[Category:Uskontohistoriaa]] | ||
Nykyinen versio 25. maaliskuuta 2013 kello 12.37
Mikkelin maaseurakunnalla oli vuoteen 1968 kirkkoherran asuntona Kenkäveronniemen Iso-Pappila, maaseurakunnan kappalaisilla oli omat virkatalot.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pappila Kenkäveronniemeen
Perimätiedon mukaan Savilahden seurakunnan vanhin pappila sijaitsi Juoneennurmen seuduilla, Säkälammen eteläpuolella olevassa Hintsan kuusikossa. 1430- tai 1440-luvulla pappila siirrettiin Kaihunharjun lähelle, tuolloin vielä saarena olleeseen Kenkäveron- eli Pappilanniemeen. Muuton syynä oli se, että maa oli täällä parempaa ja sijainti nykyisen Kivisakastin kohdalla olleeseen kirkkoon nähden entiseen verrattuna sopivamman venetien varrella.
[muokkaa] Mistä tulee Kenkäveronniemen nimi
Kenkäveronniemi on hyvin erikoinen nimi, sillä sellaista ei Suomessa toista ole. Nimen alkuperä on ollut hämärän peitossa. Kertomuksia ja tarinoita siitä on lukuisia. Erään tarinan mukaan entisajan savolaiset kirkkoon mennessään panivat tässä saaressa kengät jalkaansa ja riisuivat ne taas kirkosta palatessaan ennen pitkälle erämaataipaleelle lähtöä, jotta ne eivät kuluisi. Kerrotaan myös, että nimi olisi peräisin Nuijasodan ajalta, jolloin savolaiset nuijamiehet petollisella lupauksella teurastettiin pappilan pihalla. Tarina ei kuitenkaan kerro, miten Kenkäveronniemen nimi liittyy tapahtumaan. Eräs selitys on, että nimi tulee lukkarin palkkasaatavista, sillä papin oli aikoinaan annettava lukkarille joka vuosi pari kenkiä ja villasukat korvaukseksi tuomikapitulin kirjeiden kuljettamisesta.
Edellä mainittuja tarinoita uskottavamman selityksen nimen alkuperälle antaa nimitoimiston entinen toimistopäällikkö Eeva Maria Närhi Hiidenkivi-lehdessä 5/98. Hänen mukaansa kenkävero-nimi viittaa kirkollisveroihin. Muinaisruotsissa on ollut sana gengärp, josta käytettiin myös muotoja gengiärdh ja gingerdh. Sanalla tarkoitettiin keskiajalla mm. kuninkaan ja hänen virkamiehensä tai piispan matkakestitystä varten kerättyjä ruokavaroja ja myöhemmin näistä kehittynyttä veroa. Edellä mainituista ruotsinkielisistä sanoista gingerdh vääntyi muotoon kinkeri ja gengärp muotoon kenkä. Suomessa alettiin puhua piispankinkeristä eli piispalle kerättävästä verosta, mutta myös kinkeriverosta ja kenkäverosta. Kinkerivero-sana jäi elämään, mutta kenkävero katosi täysin muualta kuin Mikkelin Kenkäveronniemestä. Syynä tähän saattaa Närhen mukaan olla se, että kenkävero-sanan elinvoimaa ehkäisi kielessä jo käytössä ollut jalkinetta tarkoittanut sana kenkä.
Eeva Mari Närhi liittää paikan nimen synnyn nuijamiesten surkeaan kohtaloon pappilan pihalla 23. tammikuuta 1597. Nuijamiehet lähtivät liikkeelle saadakseen helpotusta verorasitukseen ja Mikkelin seudulla mielenosoituspaikaksi tuli luonnollisesti Savilahden pappilan veronkantopaikka. Närhen mukaan on todennäköistä, että niemellä on aiemmin ollut jokin muu unohduksiin jäänyt nimi ja että Kenkävero tuli niemen ja pappilan nimeksi vasta sen jälkeen, kun Savon nuijamiehet oli teurastettu paikalla. Mahdollisesti nimi syntyi karmean tapahtuman muistoksi. Nimen varhaisin asiakirjaesiintymä on Kengi wero vasta vuodelta 1664, ja tämä on mahdollinen osoitus kansan pitkästä muistista, kun kyse on sitä kohdanneista epäoikeudenmukaisuuksista.
[muokkaa] Kenkäveronniemen Iso-Pappila
Kenkäveronniemessä ehti olla useita pappilarakennuksia ennen kuin sinne rakennettiin sellainen pappilarakennus, jota saatettiin hyvällä syyllä kutsua Isoksi-Pappilaksi. Vuonna 1817 rakennettu pappilan päärakennus oi noin 30 ½ metriä pitkä, 10 ½ metriä leveä ja 5 ½ metriä korkea. Se oli maalattu ulkoa punamullalla. Siihen kuului sali, kuusi kamaria, keittiö, ruokakomero, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Mm. Elias Lönnrot vieraili vuonna 1828 runonkeräysmatkallaan tässä Isossa-Pappilassa.
Lauta-aidalla ympäröidyllä asuinpihalla oli tuolloin päärakennuksen lisäksi vuonna 1815 valmistunut asuinpirtti, luhtiaitta, vilja-aitta, ikivanha harmaakivikellari, jonka päälle oli rakennettu kaksi piispantuvaksi kutsuttua kammaria, vintturikaivo ja aitta. Pihan ulkopuolella olivat lisäksi riihi, sauna ja siihen yhdistetty panimohuone, "salainen huone" ja työkaluvarasto. Karjapihalla oli talli, läävä, rehulato, lampola, ruumenhuone ja sikala.
1800-luvun puolivälissä silloinen Iso-Pappila alkoi jo olla huonossa kunnossa ja sen peruskorjaamisen sijaan päätettiin joulukuussa 1867 rakentaa paikalle uusi pappila. Vanha pappilarakennus purettiin ja sen hirsistä pystytettiin Linnanmäen kansakoulu. Piharakennukset uusi Iso-Pappila peri edeltäjältään.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas, vuonna 1869 valmistunut Kenkäveronniemen pappilan päärakennus on yhä alkuperäisellä paikallaan, ja se on Suomen suurin olemassaoleva puupappila. Alueella on lisäksi kahdeksan muuta miljööseen kuuluvaa rakennusta.
Uuden Ison-Pappilan suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén. Pappilan päärakennus on uusrenessanssityylinen ja rakenteeltaan harvinainen. Sen seinät tehtiin lappeelleen asetetuista vesisahatuista petäjälankuista, joiden kerrotaan olleen peräisin Läsäkosken sahalta. Pappilasta tuli noin 35 metriä pitkä, 17 metriä leveä ja 8 ½ metriä korkea. Siihen kuului 11 huonetta, keittiö, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Katto oli peitetty lyhyillä päreillä ja reunaan oli tehty räystäskourut. Talo vuorattiin heti valmistuttuaan ja maalattiin öljyväreillä.
Pappilan huoneet olivat: kanslia, sen toisella puolella poikien huone, toisella herrainhuone ja vieraskamari, salonki, peräkamari, ruokasali, sänkykamari, lastenhuone, taloudenhoitajan huone ja piian kamari.
Rakennuksessa oli neljä sisäänkäytävää. Kaihunharjun puolen pääsisäänkäynnin edessä oli avoveranta, josta lasiovien kautta päästiin eteiseen. Puutarhan puolella oli pilareiden päälle rakennettu veranta, josta oli ovet ruokasaliin ja peräkamariin. Lisäksi sekä kansliaan että keittiöön oli omat sisäänkäynnit ja eteiset.
Ympärillä olevat pellot, jotka alkuaan kuuluivat kirkkoherralle palkkaetuna, olivat loppuaikoina vuokrattuina.
Rakennuksessa ei tehty kuin pieniä korjauksia ennen vuotta 1968, jolloin Mikkelin maaseurakunta sai uuden virasto- ja asuintalon Otavankatu 8:sta. Pappila puutarha-alueineen vuokrattiin syksyllä 1968 liikkeenharjoittaja Martti Mikkeliselle, jonka kuoleman jälkeen Olavi Räsänen Oy käytti tiloja kaiutintehtaana vuoteen 1975 saakka.
Vuonna 1988 pappilan rakennukset siirtyivät kaupungin omistukseen. Kesällä 1990 Mikkelin kaupunki, Mikkelin läänin kotiteollisuusyhdistys ja Martat peruskorjasivat vanhan pappilan ja muut miljööseen kuuluvat rakennukset. Tänä päivänä miljöö palvelee käsi- ja taideteollisuus-, kotitalous- ja puutarha-alan edistämistyötä toimien monipuolisena matkailukohteena ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Osoituksena Kenkäveron noususta uuteen kukoistukseen on, että se valittiin vuonna 1993 Vuoden parhaaksi matkailukohteeksi.
[muokkaa] Kappalaisten virkatalot
Alkuaikoina Savilahden seurakunnassa oli vain yksi pappi ja yksi pappila. Kappalaisia alkoi olla jo 1500-luvulla, mutta heidän virkatalonsa ovat vasta myöhemmältä ajalta.
Ensimmäinen kappalaisen virkatalo oli Peitsari, joka tuli kappalaisen omistukseen 1600-luvun alussa, mutta virkataloksi se vakiintui vasta 1700-luvun loppupuolella. Peitsari on saanut nimensä Peitsar -nimisistä omistajista, jotka asuivat paikalla 1600-luvulle asti. 1600-luvun puolivälissä talo oli kestikievarina.
Peitsarin pappila sijaitsi Kivisakastin koillispuolella nykyisen Suojalammen lähellä olevalla kukkulalla. Peitsari oli kappalaisen käytössä vielä 1900-luvun loppupuolella. Peitsarissa ehti olla useita kappalaisen virkataloja ennen vuotta 1973, jolloin maaseurakunta myi rappeutuneen pappilan kotipalstan pientä määräaluetta lukuunottamatta Mikkelin kaupungille. Kaupunki suunnitteli 1990-luvun alussa Peitsarin pappilarakennuksen kunnostamista, mutta se ehti ennen kunnostustöiden aloittamista tuhoutua tulipalossa.
Pitäjän toinen kappalainen sai 15.3.1652 virkatalokseen Rahulan kylässä Korpijärven rannalla olevan Sutelan, joka oli osa Sutisille 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa kuulunutta ja sittemmin autioksi jäänyttä tilaa. Pappilan ohella paikalla toimi pitkään kansakoulu, joka oli vuokrattuna seurakunnalta. Pappien asuminen Sutelassa keskeytyi useita kertoja. Sutelaa pidettiin hankalan matkan päässä olevana ja kappalaisen asuinpaikan siirtämistä pitäjän länsiosaan suunniteltiin aika ajoin.
Vuonna 1951 Mikkelin maaseurakunta osti Viktor ja Antonia Topeliukselta kaksi tilaa Liukkolan kylästä, ja tilan päärakennus kunnostettiin pappilaksi. Mikkelin maaseurakunnan toinen kappalainen muutti Otavaan, ja Sutelan viimeinen kappalainen muutti vuonna 1952 asumaan Peitsarin pappilaan. Otavan pappila oli maaseurakunnan kappalaisen asuntona vuoteen 1975, jolloin se siirtyi Mikkelin maalaiskunnan omistukseen. Sutelan pappilan seurakunta myi maa-alueineen vuonna 1968 Vapaan Alkoholistityön kannatusyhdistykselle, joka oli aikaisemmin ollut tilan vuokraajana.
[muokkaa] Lähteet
- Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 173.
- Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 401-403.
- Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 594.
- Sairilan seudun historiaa, perinnettä ja nykypäivää. Painopaikka Valiokopio Ky., Mikkeli 1991. 23-48.
- Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 322-328.
© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura
