Bertel Gripenbergin saapuminen Mikkeliin vuonna 1888

Nykyinen versio 25. maaliskuuta 2013 kello 13.53

Bertel Gripenberg (1878-1947) on eräs tunnetuimmista suomenruotsalaisista runoilijoista. Hän asui Mikkelissä vuodet 1889-1891, jolloin hänen isänsä Johannes Gripenberg toimi Mikkelin läänin maaherrana. Bertel Gripenberg ehti käydä kaksi vuotta Mikkelin kaksikielistä lyseota täällä oloaikanaan. Bertel Gripenberg on kuvannut Mikkeliin tuloaan muistelmissaan "Det var de tiderna" (1943). Seuraavan lainauksen suomennos on Hillevi Vesterisen:

"Jag konfronterades med Finland

MINUT TUTUSTUTETTIIN SUOMEEN

Kun olin kymmenvuotias, eli siis vuonna 1888, tapahtui elämäni ensimmäinen suuri mullistus. Isäni nimitettiin silloin maaherraksi - eli kuvernööriksi, kuten silloin sanottiin - Mikkelin lääniin Savossa. Koko perheen ilo edessä olevan kotimaahan muuton johdosta oli kuvaamaton ja muistan hyvin, miten jännittyneinä sitä odotettiin.

Olimme tapamme mukaan viettäneet kesän Lappeenrannassa ja muutto Mikkeliin tapahtui syksyllä, muistaakseni lokakuussa. Itse matka tehtiin höyrylaivalla yli Saimaan Lappeenrannasta Mikkeliin. Tämä matka, joka kesti noin 16 tuntia, tuntui minusta todelliselta kaukomatkalta tuntemattomaan. Saimaan laajat selät, kiemurtelevat salmet ja autiot saaret ja rannat tekivät minuun syvän ja lähtemättömän vaikutuksen. Pieni ja mukava sisävesilaiva oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä, ja oli todellinen sensaatio käydä nukkumaan höyrylaivassa. Koin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni tuon sittemmin usein kaivatun sensaation: maata ja kuunnella ropellin jyskettä ja uneksia ennen näkemättömistä seuduista ja herätä aamulla uudessa ja tuntemattomassa ympäristössä. Se aamu, josta tuona iltana uneksin, merkitsi nuoressa elämässäni uuden aikakauden alkua.

Kun saavuin Mikkeliin, odotti minua se miellyttävä yllätys, että todellisuus vastasi unelmiani ja odotuksiani. Pieni idyllinen kaupunki ei ollut millään tavoin erikoinen, aivan tavallinen pikkukaupunki mataline puutaloineen ja lukuisine puutarhoineen, mutta me sen sijaan saimme kodin, joka vastasi jopa ylivirittyneen pojan odotuksia. Isäni virkatalo, kuvernöörinresidenssi, oli nimittäin sen ajan oloissa suuri ja ylellinen. Se sijaitsi valkoiseksi rapatun kivitalon toisessa kerroksessa kaupungin torin laidalla. Pohjakerroksessa olivat lääninhallitus ja muut virastot ja ylempi kerros oli kuten sanottu, kuvernöörin asunto. Se oli suuri ja tilava, muistaakseni siinä oli noin 15 huonetta, joista yksi oli todellinen juhlasali. Tässä komeassa asunnossa minussa syntyi halua asua useissa ja suurissa huoneissa, vaatelias taipumus, joka on seurannut minua koko elämäni ajan ja jota minulla on välillä ollut mahdollisuus toteuttaakin.

Mutta kaikkein hauskinta oli, että tähän taloon kuului suuri puistomainen puutarha käytävineen ja pensastoineen ja olipa siellä huvimajakin, samoin kuin valtava ulkorakennus, jossa vanhaan maalaispikkukaupunkitapaan oli sekä talli että navetta, sikala ja kanala, renkitupa, saunatupa, pyykkitupa, leipomatupa, varasto ja halkoliiteri. Kaikkineen se muistutti herraskartanoa maalla. Ja yllätykseksi perheelle siellä oli hevonen, oikea elävä hevonen, meidän hevosemme, jotain mitä minä tuohon aikaan pidin ylellisyyden ja ylenpalttisuuden huippuna. Olin jo kauan salaa haaveillut hevosen omistamisesta, mutta en koskaan ollut rohjennut uskoa, että sellainen röyhkeä unelma olisi todella voinut täyttyä."

[muokkaa] Lähteet

• Hillevi Vesterisen esitelmä "Mikkeliläisiä kirjailijoita" kansalaisopistolla 4.3.1991.

© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura