Sata vuotta eläviä kuvia Suomessa ja Mikkelissä

Nykyinen versio 25. maaliskuuta 2013 kello 11.31

[muokkaa] Maailman ensimmäinen elokuvaesitys

Elokuva on määrittynyt kankaalle projisoiduksi kuvaksi ja suuren yleisön maksulliseksi huvitukseksi. Tämän määritelmän mukainen ensimmäinen elokuvaesitys oli Auguste ja Louis Lumièren Pariisissa Boulevard de Capucinen varrella sijaitsevan Grand Cafén intialaisessa salongissa 28. joulukuuta 1895 järjestämä kinematografiesitys. Edellisenä päivänä järjestettyyn ennakkoesitykseen oli kutsuttu runsaasti tunnettuja kansalaisia. Vastaavaa menettelyä käytettiin myöhemmin muillakin paikkakunnilla. Julkisia esityksiä oli ollut jo aiemmin eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa, ja vuoden 1895 aikana patentoitiin useita kameroita ja projektoreita. Lumière-veljesten esitys oli kuitenkin ensimmäinen nimenomaan maksullinen julkinen elokuvaesitys ja sitä voidaan pitää kaupallisen esitystoiminnan alkuna.

Lumière-veljesten ensimmäisessä esityksessä näytettiin 10 filminpätkää, joista jokainen oli n. 17 m pitkä ja esitysaika minuutin verran. Ohjelmistossa olivat mm. elokuvat Työläiset lähtevät tehtaasta, Vauvan illallinen ja Kastelija kastuu. Vähän myöhemmin ohjelmistoa täydennettiin asemalle saapuvalla junalla, joka sai edellä mainittujen ohella alkuaikojen näytöksissä vankan sijan maailman eri kolkilla.

Nykykäsityksen mukaan Lumière-veljekset eivät olleet elokuvan 'keksijöitä' tai edes merkittävimpiä kehittelijöitä vaan pikemminkin taitavia liikemiehiä, jotka ymmärsivät kuvien esittämiseen liittyvät taloudelliset mahdollisuudet. Pariisin esitykset menestyivät erinomaisesti tuottaen runsaasti voittoa. Kinematografilaitteiden sarjavalmistus aloitettiin ja samalla koulutettiin parikymmentä käyttäjää. Veljekset organisoivat Pariisin esityksen jälkeen laajan maailmankiertueen esitelläkseen keksintöään ja luodakseen markkinoita. Voidaankin sanoa, että Lumière-veljekset perustivat elokuva-alan ensimmäisen suuryrityksen ja aloittivat elävän kuvan systemaattisen levittämisen. Suomeen elävät kuvat tulivat nopeasti. Ennen Suomea kinematografiesityksiä oli alkuvuonna 1896 Lontoossa, Brysselissä, Wienissä, Berliinissä, Sveitsissä, Pietarissa ja New Yorkissa. Ruotsissa Lumièren kinematografia käytettiin ensimmäisen kerran virallisesti vasta 15. toukokuuta 1897.

[muokkaa] Elokuvan tulo Suomeen

Elävien kuvien Suomeen saapuminen liittyy Nikolai II:n kruunajaisiin Moskovassa 26. toukokuuta 1896. Nikolai II:sta oli tullut Venäjän tsaari vuonna 1894 Aleksanteri III:n kuoleman jälkeen, mutta kruunaus suoritettiin vasta suruajan jälkeen. Lumière-veljesten mielestä kruunajaisseremoniat olivat niin merkittävä tapahtuma, että siihen kannatti kiinnittää voimavaroja. Seremoniat olivat ensimmäiset , jotka ikuistettiin filminauhalle. Veljekset varustivat Francis Doublierin kinematografilla, joka toimi sekä kamerana ja projektorina. Lumièrien menestys perustui pitkälti tällaisen laitteen käyttöön.

Venäjän vierailun aikana näytettiin touko- ja kesäkuussa eläviä kuvia Pietarissa, josta laitteet tuotiin esitysten päätyttyä Helsinkiin ja sijoitettiin Seurahuoneelle. Ennakkoesitys järjestettiin lehdistölle 27. kesäkuuta. Seuraavana päivänä, 28. kesäkuuta 1896, järjestettiin ensimmäi-nen julkinen elokuvaesitys Suomessa. Näytökset pyörivät puolen tunnin välein klo 17-20. Numeroidut paikat maksoivat 2 mk, mitä pidettiin kalliina. Kari Uusitalon vertailujen mukaan summalla olisi voinut ostaa kaksi tiuta munia. Menestys oli kuitenkin odotettua suurempia ja aiotun kahden päivän sijasta elokuvia esitettiin Seurahuoneella viikko. Ohjelma oli osittain sama kuin Pariisissa: esitettiin mm. junan saapuminen asemalle ja kasteltu kastelija. Kinematografi oli aluksi estradilla, mistä se siirrettiin parvelle. Näin välimatka kankaaseen piteni ja kuvakoko suureni.

Elokuvan kaupalliset mahdollisuudet havaittiin Suomessa ja valokuvaaja ja Atelier Apollon omistaja, insinööri Karl Emil Ståhlberg hankki vuoden 1897 alussa Charles Pathén valmistaman elokuva-projektorin ja kymmenen elokuvaa, joita hän näytti Helsingin ohella Suomen muissa suurimmissa kaupungeissa. Ståhlbergin ohella Suomea kiersi keväällä 1897 ruotsalainen Herman von Bardach. Menestys ei tällöin ollut kovin suurta. Tästä alkoi kuitenkin elokuvakiertueiden aika.

[muokkaa] Elävät kuvat saavuttavat maaseudun

Elokuvan läpimurto tapahtui Suomessa vuonna 1899. Tällöin Oskar Alonen kiersi herkeä-mättä paikkakunnalta toiselle kinematografinsa kanssa. Esimerkiksi Mikkelissä Alonen näytti elokuvia 6. helmikuuta. Alonen näytti alkuvuodesta 19 filmiä, joissa oli n. 20 000 valokuvaa. Pätkät olivat edelleen minuutin esitysajan vaativia. Viisitoista minuuttia kestäneellä tauolla ja kelaa vaihdettaessa viihdytti gramofoni yleisöä. Istumapaikat Alosen esityksissä maksoivat markan ja seisomapaikat 50 penniä, lapset pääsivät puolella hinnalla. Viimeinen esitys järjestettiin usein halvennetuilla taksoilla. Suomen suurimpia kaupunkeja kiersi vuonna 1899 ranskalainen Arthur Joseph Couprant.

Seuraavana vuonna Alonen teki uudelleen rengasmatkan Suomessa. Mikkelissä hän kävi 25. tammikuuta 1900. Tällä kertaa Alosella oli mukanaan jo lähes 30 filmiä. Jakamalla filmit kahteen osaan voitiin samana iltana antaa kaksi toisistaan poikkeavaa näytöstä. Alosen ohella elokuvaesityksiä maaseudulla järjesti vuonna 1900 Kalle Oksanen, joka kävi Mikke-lissä 11. helmikuuta eli vain pari viikkoa Alosen jälkeen. Vaikka ohjelmistot poikkesivat toisistaan, ei kinematografin käyttö toisen yrittäjän vanavedessä voinut olla järkevää. Ohjelmistoon oli erityisesti suureen yleisöön ja lapsiin vetoavien huvittavien pätkien ohella tullut ajankohtaisia katsauksia, jotka avarsivat näköaloja ja havainnollistivat lehden kertomia uutisia. Vuosisadan vaihteessa keskeisiä ajankohtaisia tapahtumia olivat buurisota ja Dreyfus-oikeudenkäynti. Esityspaikkojen suhteen oli hajontaa eri puolilla Suomea. Mikkelin ensimmäiset elokuvaesitykset järjestettiin VPK:n talolla.

[muokkaa] Elokuvatoiminta vakiintuu

Loppuvuodesta 1901 Helsinkiin saapui saksalainen Georg Sailer elokuvalaitteineen ja laajoine noin sata elokuvaa käsittävine ohjelmineen. Sailer esitti dokumenttien ohella Georges Mélièsin elokuvia, joiden on perinteisesti katsottu irrottaneen elokuvaa dokumentarismista kohti elokuvafiktion rajattomia mahdollisuuksia. Hän esitti Helsingissä kahden kuukauden ajan elokuvia useita näytöksiä päivässä. Tänä aikana yleisön kiinnostus elokuvaan heräsi. Sailer lähti Helsingistä, koska hänen asemaansa horjuttamaan oli tullut kilpailija sokerileipuri, agentti Gustav Nordin. Nordinin Kinematograf International toimi puoli vuotta samalla paikalla Mikonkatu 5:ssä. Nordinin elokuvateatteria voitaneen pitää Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisenä kiinteänä teatterina. Nordin joutui kuitenkin vararikkoon toukokuussa 1902 ja poistui vähin äänin Suomesta. Nordinin harrastus elokuvan parissa jäi, mutta julkisuuden valokeilaan hän astui useaan otteeseen myöhemmin: uhkarohkeana kanoottiretkeilijänä Tukholmasta Pariisiin, hierojana ja terveysapostolina Ranskan pääkaupungissa sekä vedessä pyörimisen mestarina.

Vuonna 1904 tehtiin ensimmäiset varmasti suomalaiset elokuvat. Samana ja seuraavana vuonna maahan syntyi jo kiinteiden elokuvateattereiden joukko. K. E. Ståhlberg palasi elokuva-alalle vuonna 1904 ja avasi Helsinkiin Mikonkatu 5:een huhtikuussa Maailman Ympäri - Världen Rundt -elokuvateatterin. Saliin mahtui satakunta katsojaa ja valkokangas oli kaksi metriä leveä. Loppuvuodesta Maailman Ympäri muutti 250-paikkaiseen saliin lähelle Rautatientoria. Melko pian esitysten alettua elokuvia ryhdyttiin säestämään musiikilla ja yleisö tuli sekä kuuntelemaan musiikkia että katsomaan elokuvia, kuten oli asianlaita monella muullakin paikkakunnalla mykän elokuvan aikana. Maailman Ympäri -teatterissa oli kesää lukuunottamatta kahdeksan esitystä klo 14-21. Teatteri menestyi ja näin alkoi varsinainen kiinteiden elokuvateattereiden aika Suomessa. Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Viipurissa avattiin ensimmäinen elokuvateatteri loppuvuodesta 1905. Helsinkiin perustettiin samana syksynä peräti kolme uutta kiinteää teatteria. Turkuun avattiin Suomen ilmeisesti ensimmäinen elokuvateatteriksi suunniteltu rakennus keväällä 1906. Elokuvan suosio vakiintui näihin aikoihin.

Mikkelissä alettiin säännöllisesti näyttää elokuvia vuonna 1907, kun Porvoosta tulivat entinen poliisi Emil Holmberg ja entinen leipuri Hjalmar Liljendahl niitä näyttämään. Vähän myöhemmin kinematografit asetettiin Seurahuoneelle ja VPK:n talolle. VPK:n talolla toimineen Uuden Elävienkuvien Näyttämön rinnalle perustettiin vuonna 1909 Maailman kuvat, jonka omisti liikemies Edvard Suhonen ja myöhemmin hänen leskensä Agatha Suhonen. Maailman kuvat toimi vuoteen 1960 saakka ja se oli 1950-luvun lopulla yksi maamme vanhimmista toimivista elokuvateattereista. Jatkosodan jälkeen Maailman kuvat toimi aivan Mikkelin keskustassa Maaherrankatu 18:ssa (nyk. Maksimatin paikalla olleessa rakennuksessa). VPK:n talolla säännöllinen elokuvateatteritoiminta päättyi vuonna 1928.

1920-luvun puolivälissä alkoi Mikonkatu 12:ssa toimia Kinema, joka vuoden 1930 tienoilla alkoi esittää äänielokuvia. Kinema lopetti toimintansa 1960-luvun puolivälissä. Maailman kuvien ja Kineman suljettua ovensa televisioaikakauden alkuvuosina Mikkeliin jäi vain kaksi elokuvateatteria, 1938 toimintansa aloittanut Kinolinna Vuorikatu 9 A:ssa ja Savo, nykyinen Kino Ritz, Mikonkatu 1:ssä.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Elokuvahistorian lukukirja. Toimittanut Hannu Salmi. Turun ylipiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A:9. 2., uudistettu painos. Vammala 1995.
• Hirn, Sven, Kuvat kulkevat. Suomen elokuvasäätiön julkaisusarja n:o 11. Hyvinkää 1981.
• Honka-Hallila, Ari - Laine, Kimmo - Pantti, Mervi, Markan tähden. Yli sata vuotta suomalaista elokuvahistoriaa. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A:44. Turku 1995.
• Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeliä. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Mikkeli 1971.
• Kuujo, Erkki - Väänänen, Kyösti - Lakio, Matti - Hassinen, Esa, Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II. 1918-1986. Pieksämäki 1988.

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998