Modernin Mikkelin merkit

Versio 31. tammikuuta 2013 kello 12.54

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Mikkelin maamerkki Naisvuoren vesi- ja näkötorni rakennettiin ensimmäisen modernisaation aikana v. 1912. Suomen ensimmäinen teräsbetonirakennus uudistettiin sotien jälkeen Eero Jokilehdon piirustusten mukaan. Kuva: Paavo Innanen 2011.

Moderni on uudenaikaista, nykyaikaista, uudistuvaa. Tässä osiossa käsitellään paitsi nykyhetken Mikkeliä, myös mennyttä modernisaation näkökulmasta: Milloin ja miten Mikkelissä ja lähiseudulla ollaan oltu moderneja, uudenaikaisia tai nykyaikaisia? Kuinka yhteiskunnan modernisaation murrosvaiheet ovat meillä näkyneet ja mitä jälkiä ne ovat jättäneet? Modernin kaari ulottuu myös tulevaisuuteen - mikä omassa ajassamme on sellaista, joka voisi olla huomisen kulttuuriperintöä? Vastauksia löytyy muun muassa rakennetusta ympäristöstä, yhteiskunnan murrosvaiheiden merkeistä, ajassaan uusien innovaatioiden omaksumisesta, sekä arkielämästä.

Ensimmäinen modernisaatio: Kansankulttuurin murros 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa

Modernisaatio eli modernisoituminen on yhteiskunnan muuttumista tietyiltä piirteiltään nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kaltaiseksi. Yleensä modernisaation katsotaan alkavan teollistumisesta, ja siihen liitetään tavallisesti kaupungistuminen, yhteiskunnan toimialojen eriytyminen, tieteen ja tekniikan arvostuksen kasvu, kansalaisten koulutustason kohoaminen, laajentunut osallistuminen politiikkaan, pidentynyt elinikä sekä alentunut syntyvyys. Modernisaatioon kuuluu myös yksilöiden ajattelutavan muuttuminen yksilöllisemmäksi sekä perinteisten sosiaalisten siteiden muuttuminen nykyaikaista länsimaista yhteiskuntaa vastaaviksi. Modernisoituminen näkyy esim. rakentumisessa, arkkitehtuurissa, taiteessa, ja hyvinvoinnissa ja elintasossa.

Maatalouden murros, teollistuminen, kaupungistuminen

Pietarin voinvienti vauhditti Mikkelin seudulla siirtymistä viljanviljelystä karjatalouteen. Nurmen peltoviljelyn aloitus oli yksi merkitäviä uutuuksia 1800-luvun lopulla. Edelleen lypsy- ja nautakarjatalous on Etelä-Savon suurin maatalouden tuotantosuunta. Kuva: Harri Heinonen 2012.

Anttolan saha 1900-luvun alussa. Kuva: MKM.

Kansalaistoiminnan syntymisen jälkiä rakennetussa ympäristössämme ovat esim. VPK:n, Työväen, Suojeluskuntien ja Nuorisoseurojen talot. Mikkelin entinen Työväentalo on maakunnallisesti merkittävä rakennuskohde. Kuva: Paavo Innanen 2011.

Suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua kiihtyvällä vauhdilla 1800-luvun puolivälistä lähtien. Teollistuminen ja kaupungistuminen alkoivat, maatalous muuttui koneiden myötä, poliittiset ideologiat ja kansalaisaktiivisuus heräsivät. Yhteiskunnallinen murros oli niin voimakas, että koko kansankulttuuri muuttui. Uudistukset rantautuivat myös Etelä-Savoon. Reittejä oli pääosin kaksi: maaseudulla vaikuttavat kartanot olivat merkittäviä maatalouden uudistusten välittäjiä, ja nuoressa Mikkelin kaupungissa paljolti muualta tullut hallintovirkamiehistö toi mukanaan uusia tuulia. Merkittävin modernisaation aikaansaaja ja vauhdittaja oli kuitenkin seudullamme Pietari, joka kasvaessaan tarvitsi voita, halkoja ja työvoimaa. Niitä antoi Etelä-Savo, joka Pietarin voiaittana siirtyikin perinteisestä peltoviljelystä karjatalouteen maamme kärjessä. Pietarin-kauppa toi seudulle työtä, vaurautta ja uutuuksia. Höyrylaivaliikenne ja 1889 avattu Savon rata kuljettivat tavaran lisäksi myös ihmisiä, uutisia ja ideologioita. Mikkeli koki ennennäkemättömän kasvun kauden 1880-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Myös maaseudun elämä koheni, kun radanvarsikylät, kuten Haukivuori, Otava, Hietanen, Hiirola, Kalvitsa ja Vuolinko kehittyivät.

Tutustu Pietarin-kauppaan linkki

Katso: "Lättähattu", dieselmoottorijuna Dm7 lähdössä Haukivuoren asemalta kohti Pieksämäkeä 3.10.2009 Savon radan 120-vuotisjuhla-ajossa

Kyseisenä ajanjaksona Mikkelin kaupungin väkiluku kasvoi lähes kolminkertaiseksi. Lisäksi kasarmialueella oleskeli ajoittain jopa tuhansia sotilaita, ensin suomalaisia 6. tarkk’ampujapaljoonan miehiä ja 1900-luvun puolella venäläistä väkeä. Huomattavaa on myös, että heti kaupungin rajojen taakse Emolaan ja Lähemäelle syntyi satojen asukkaiden esikaupunki. Nämä alueet olivat vapaasti rakentuneet Rouhialan ja Paukkulan kartanoiden maille, ja niissä asui lähinnä Saksalan ja Tuppuralan sahojen työläisiä. Mikkeliä ei ole pidetty teollisuuskaupunkina, eikä ajalle tyypillinen teollistuminen ollut meillä niin voimakasta kuin monilla muilla paikkakunnilla. Varhaisimpaan teollistumisen aaltoon meitä esti pääsemästä vesivoiman eli suurten koskien puute, ja se, että kaskitalous oli hävittänyt alueelta metsävarannot. Höyrysahoja alkoi nousta Mikkelin maalaiskuntaan ja ympäryskuntiin kuitenkin 1880-luvulta lähtien mm. Otavaan, Anttolaan, Haukivuorelle ja Ristiinan Löytöön. Sahat työllistivät maatalouden koneellistumisen vapauttamaa työvoimaa. Paitsi kaupunki, myös kirkonkylät kasvoivat.
Tutustu Lähemäen ja Tuppuralan rakentumiseen! LINKKI

Voimakkaan kehityksen aika näkyy edelleen Mikkelin katukuvassa. Pietarin-kaupalla rikastuneiden kauppiaiden Aatu Pylkkäsen ja C.F.Pöndisen 1880-luvulla rakennuttamat kaupungin ensimmäiset kivitalot seisovat edelleen miltei vastatusten Porrassalmenkadulla (nro:t 18 ja 27). Kaupungin maamerkki Naisvuoren vesitorni rakennettiin 1912 Suomen ensimmäisenä teräsbetonirakennuksena kaupungin saatua vesijohtoverkoston 1911. Samoihin aikoihin valmistuivat myös Kaupungintalo, Graniittitalo, satamapaviljonki ja kauppahalli.
Tutustu vuoden 1912 maamerkkeihin!
Linkki PPP-reitti

Sivistystä ja aatteen paloa

Kansankulttuurin murros piti sisällään myös koulutustason ja aatteiden heräämisen. Kansakoululaitoksen merkitys oli tässä suhteessa ehdoton. 1866 annettiin kansakouluasetus, mutta Etelä-Savossa perustettiin ensimmäinen kansakoulu jo kolme vuotta aiemmin Hirvensalmen Apajalahdelle – kahdeksantena kansakouluna Suomessa. Mikkelissä toimi yksityinen ruotsinkielinen Antellin neitien tyttökoulu jo vuodesta 1854. 1870-luvun alussa aloittivat maalaiskunnan ja kaupungin ensimmäiset kansakoulut, sekä ruotsinkielinen Lyseon oppikoulu. Lyseon, suomenkielisen tyttökoulun ja 1905 avatun Yhteiskoulun myötä Mikkelistä tuli koulukaupunki, jossa oppia ovat saaneet monet myöhemmin mainetta niittäneet henkilöt. Huomattava seudun sivistyskeskus oli myös Otavassa, missä toimivat jo 1859 perustettu maatalousoppilaitos ja 1901 sinne siirtynyt kansanopisto.

Mikkelin kansakoulua oli aktiivisesti perustamassa Rouvasväen yhdistys. Se olikin vuonna 1855 perustettuna kaupungin ensimmäinen yhdistys, jossa säätyläisrouvat toimivat hyväntekeväisyystarkoituksissa. Kansankulttuurin murros näkyy myös yhdistystoiminnan viriämisenä. Mikkelissä yhdistystoimintaa syntyi suhteellisen varhain verrattuna moneen muuhun pikkukaupunkiin johtuen kaupungin aktiivisesta virkamieskunnasta. Merkittävimpiä toimijoita oli 1878 perustettu Mikkelin VPK ja 1890 perustettu Työväenyhdistys, jotka myös toimivat aktiivisesti usealla kulttuurin saralla. Urheiluseuroja, kuoroja, hyväntekeväisyysyhdistyksiä ja raittiusseuroja syntyi nopeaan tahtiin 1880-luvun lopulta saakka. Maaseudulla yhdistystoimintaa kanavoivat nuorisoseurat, raittiusyhdistykset ja maamiesseurat.
Tutustu maaseudun yhdistystoiminnan historiaan Vuolingon kylällä!

Toinen modernisaatio: yhteiskunnan rakennemuutos 1960-70-luvuilla

Kirkonkylien ilme muuttui 1960-luvulla. Haukivuoren Osuuspankin rakennus valmistui 1961. Kuva: Aada Mustonen 2012.

Ensi kerran v. 1970 järjestetyt Rapu ja Muikku -juhlat olivat ensimmäiset mikkeliläiset kaupunkifestivaalit. Kuva: Teuvo Karjalainen, MKM.

Vauhdikas kehitys katkesi maailmasotiin. Talvisodan pommituksissa Mikkelin tappiot olivat kaupungin koon huomioon ottaen maan toiseksi raskaimmat. Sotien tuhoja paikkaava [jhttp://www.jalleenrakennuskausi.fi/ jälleenrakennuskausi] alkoi jo talvisodan päätyttyä ja jatkui 1950-luvulle saakka. Mikkelissä jälleenrakentamistyöt aloitettiin heti sodan päätyttyä. Ensimmäisinä valmistuivat Kirjalan, Lehmuskylän ja Kalevankankaan kaupunginosat. Keskikaupungin raunioituneille tonteille rakennettiin vuosien mittaan monikerroksisia kivitaloja, jolloin kaupunkikuva muuttui oleellisesti sotaa edeltäneestä puutalomiljööstä. Maaseudulle syntyi pientiloja rintamamiehille ja siirtolaisille. Rakennetun ympäristön muutos käynnistyi siis sodan seurauksena, mutta kiihtyi 1960- ja 70-lukujen yhteiskunnan rakennemuutoksessa.

1960-luvulta alkaen yhteiskunta aloitti nopean muutoksen. Sotien jälkeen syntyneet pientilat eivät enää elättäneet uutta sukupolvea. Modernisaatio alkoi Suomessa eurooppalaisittain myöhään, mutta oli sitäkin rajumpaa. Alkoi nopea maaltamuutto, kaupungistuminen ja elintason nousu. Kehitysaluelakien myötä Mikkeliinkin saatiin houkuteltua teollisuutta, suurimpana Mölnlycke Ab. Tehdas työllisti 400 henkeä, jotka tarvitsivat myös asuntoja. Syntyi uusia asuinalueita, kuten Siekkilä ja Laajalampi.

Rakennetun ympäristön suunnittelussa haluttiin lähteä ”puhtaalta pöydältä” ja ajatus uudenaikaisesta kauniina otettiin itsestään selvänä. Liikenne, tiesuunnittelu ja kasvava kauppa olivat lähtökohtina. Tämä näkyi kaupungeissa mm. metsälähiöiden syntymisenä, ja vanhan puutalokaupungin purkamisena uuden tieltä. Uusi urbaani elämäntapa siirrettiin myös kirkonkyliin, joissa itsepalvelumyymälät ja autoistuminen muuttivat maisemaa. Kirkonkylien tiet rakennettiin valtatienormein halkomaan kylää tai ohitustienä, mikä muutti kylien rakennetta.

Kekkosen ajan Suomi muuttui maatalousmaasta hyvinvointivaltioksi. 1970-luvun alussa annetut sairausvakuutus- ja kansanterveyslait sekä peruskoulu-uudistus näkyivät Mikkelissäkin. Uusi terveyskeskus avattiin, ja maalaiskunnassa Rantakylä ajoi Otavan ohi yläasteen ja palveluiden myötä. Jo 60-luvulla kaupunkiin oli tullut useita keskiasteen oppilaitoksia. Nuorisokulttuuri muuttui, syntyi voimakasta poliittista liikehdintää ja musiikkitoimintaa. Rock rantautui Mikkeliin - Rauhaniemessä, Urheilutalolla ja Työväentalolla alkoi käydä bändejä, ja 1965 perustettiin Nuorten tuki ry nuorisotalojen saamista varten. Aktiivista musiikkitoimintaa jatkoivat myöhemmin Mikkelin musiikkiklubi ja Melmu ry. Lisääntyneen vapaa-ajan viettomahdollisuuksia paransivat mm. Tornimäen laskettelurinne, Musiikkiopisto ja Naisvuoren uimahalli. Kesämökkien määrä lähti ripeään kasvuun.
Katso: Poliittinen laululiike voimissaan Mikkeliläislähtöinen Arja Saijonmaa laulaa Tango Finlandian v. 1970, Ylen elävä arkisto

Kirjallisuutta: Modernisaatio ja kansan kokemus Suomessa 1860-1960. Toim. Helsti-Stark-Tuomaala. SKS 2006. Lue: Muutoksen maaseutu. Monitieteinen artikkelikokoelma. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus 2002.

Kolmas (jälki)modernisaatio: Perinteiden jatkumoita 2000-luvun globalisaatiossa

Modernisaatio näkyy maaseutumaisemassa. Vanhoja ja nykyisiä maatalouden merkkejä Otavan Röppäässä. Kuva: Harri Heinonen 2012.

Nykyistä elämäntapaamme on nimitetty tutkimuksissa jo pitkään jälkimoderniksi. Jälkimodernia yhteiskuntaa leimaavat moninaiset ja vaihtuvat osakulttuurit, yksilöllisyys ja pirstaloituneisuus. Kulutuksella ja viestintävälineillä on suuri merkitys, ja ainekset eri suunnista sekoittuvat. Mikkelinkin seudun nykyarkea leimaa tässä ajassa moninaisuus. Seutu sisältää monenlaisia asuinympäristöjä: kaupunkikeskustaa, taajamia, pikkukyliä ja harvaanasuttua maaseutua. Mikkeli on riittävän suuri tarjoamaan toimivan kaupunkikeskustan palvelut, mutta samalla ihmisläheisen pieni, välimatkat ovat lyhyet ja luonto lähellä. Mikkeliläinen arki on varttiarkea vesistöluonnon keskellä: 15 minuutissa taittuu matka töihin, kouluun, kauppaan, luontoon ja mökille. Palvelut ovat tärkein elinkeinoala, ja hallinto- ja koulukaupunki olemme edelleen. Juhlamme syntyvät kesästä ja tapahtumista: vapaa-ajanasukkaista, musiikkijuhlista, raveista ja rockista.

Luonnonläheisyys ja vesistöt ovat olleet aina lähtökohtia seudun elinvoimalle, ja ovat sitä voimakkaasti nytkin. Järvenranta on arjen ja mielen maisemaa, tärkeä virkistyksen ja vapaa-ajan näyttämö. Uudessa Mikkelissä on Suomen eniten vapaa-ajan asuntoja. Luontosuhteemme on elävää ja pysyvää kulttuuriperintöä ja sen uusia muotoja tulemme todennäköisesti näkemään tulevaisuudessa. Kuva: kesämökki. teksti: Mikkelissä on Suomen eniten vapaa-ajanasuntoja. Vapaa-ajanasuntojen omistajien keski-ikä on maassamme 60 vuotta. Mikkelissä asuu myös keskimääräistä enemmän seniorikansalaisia. ?? Lyhyt matka luontoon näyttäytyy myös ruokakulttuurissa. Lähiruoasta ja luomusta on tullut viime aikoina trendejä – meillä niitä tarjoavat tori ja kauppahalli ovat olleet tavallisten mikkeliläisten aktiivikäytössä aina. Marjastus ja sienestys houkuttavat nuoriakin sukupolvia. Mikkelissä panostetaan luomuun myös tutkimuksen alalla – valtakunnallinen luomuinstituutti on juuri aloittanut toimintansa Mikkelissä.

Luonnon, lyhyiden välimatkojen ja palveluiden ohella uuden Mikkelin valtti on digitaalisuus. Kulttuuriperinnön arkistoinnissa ja digitoinnissa olemme Helsingin jälkeen maan tärkein keskittymä. Kaupunki on siirtymässä digitaalisuuteen myös monilla palvelun sektoreilla.

Paikallisuus muutoksessa

2000-luvulla Mikkelin seutua ovat leimanneet kuntaliitokset, maassamuuton vaikutukset ja kaupungin keskustan kehittäminen. Nämä heijastavat kansallista ja kansainvälistä kehitystä, missä muutokset muovaavat aluerakenteita. Globalisaatio, eli maailmanlaajuinen verkottuminen niin talouden kuin kulttuurin aloilla, lisää äkillisiä ja uudentyyppisiä rakennemuutoksia. Väestö on keskittymässä kasvukeskuksiin ja yhteisöt ja kansalaistoiminta siirtyvät yhä enemmän tietoverkkoon.

Mikkelissäkin keskustaa on kehitetty voimakkaasti – meillä on vuoden 2012 Suomen paras kaupunkikeskusta. Samaan aikaan meillä on kuntaliitosten myötä yhä enemmän maaseutua, ja alkutuotannosta saa elantonsa maan keskiarvoa suurempi osa väestöstä. Maaseutukaupunki olemme aina olleet ja olemme edelleen, kasvavan keskustan ja maaseutu elävät vuorovaikutuksessa. Modernisaatio ei ole vain kaupunkien ilmiö.

Muutoksessa jatkuvuus koetaan joskus uhatuksi. Kuntaliitokset ja rakennemuutokset herättävät kysymyksiä ja huolta: kuinka käy paitsi palveluiden, myös paikallisuuden, meikäläisyyden? Keitä me olemme, mihin kuulumme - mikä on identiteettimme tulevaisuudessa? Muutoksessa herää usein voimakas paikallis- ja kotiseutuhenki. Ihmiset tulevat tietoisiksi juuristaan, ja oman kulttuuriperinnön merkitys korostuu. Kotiseutu ja paikallisuus koetaan hyvin yksilöllisesti. Joku kokee saman paikan erilailla kuin toinen, jollekin ne eivät merkitse juuri mitään. Muutoksessa turvallisuudentunne järkkyy, mutta muutos voi olla myös tae uudenlaiselle jatkuvuudelle. Meikäläisyys ja paikallisuus eivät katoa, vaikka kunnan rajat muuttuvat. Jos jotain poistuu, niin tilalle syntyy uutta. Mitä se on, on paljolti kiinni ennen kaikkea paikallisista itsestään. Elpynyt kotiseutuhenki kannattaa valjastaa oman paikan identiteetin ja hyvinvoinnin vahvistamiseen ja uuden yhteisen kulttuuriperinnön luomiseen. Myös kulttuuriperintökasvatuksella on tärkeä rooli. Kun tuntee juurensa, on valmiimpi kohtaamaan muuttuvan maailman.