Rajalla
(→Päämaja ja Marski) |
(→Kauppaa ja kulttuuria) |
||
| Rivi 178: | Rivi 178: | ||
== Kauppaa ja kulttuuria == | == Kauppaa ja kulttuuria == | ||
| − | Rajalla -teema viittaa myös rauhanomaisiin kulttuuri- ja taloussuhteisiin idän ja lännen välillä. Kauppaa itään on käyty ainakin tuhat vuotta, ja kauppasuhteita oli kauaskin, onhan Visulahdesta ja Orijärveltä löytynyt arabialaisia rahoja. Kauppaa käytiin | + | Rajalla -teema viittaa myös rauhanomaisiin kulttuuri- ja taloussuhteisiin idän ja lännen välillä. Kauppaa itään on käyty ainakin tuhat vuotta, ja kauppasuhteita oli kauaskin, onhan Visulahdesta ja Orijärveltä löytynyt arabialaisia rahoja. Kauppaa käytiin aluksi turkiksilla ja myöhemmin tervalla. Pietarin perustaminen oli merkittävä sysäys myös Mikkelin seudun kehitykselle. Kasvava kaupunki veti työvoimaa ja antoi koulutusta. Markkinat savolaiselle voille ja haloille olivat lähes kyltymättömät. Kaupan mukana kulkivat myös uutiset, keksinnöt ja kulttuurivaikutteet. |
Voidaan sanoa, että silloin kun itäraja on ollut lähellä Etelä-Savoa, kuten 1700-luvulla ja vuoden 1944 jälkeen, väestön liikkumisessa ja taloudellisessa toiminnassa on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Kun taas raja on ollut kauempana, tai helposti ylitettävissä kuten erityisesti autonomian aikana 1809/1812–1917, Etelä-Savossa on eletty dynaamista ja innovatiivista kautta. Pietari ja sen kasvu, kaupungin suuret markkinat ja työvoiman kysyntä on ollut tämän kehityksen merkittävin moottori, joka on säteillyt laajalle alueelle ympäristöönsä. [http://issuu.com/mikkelinkaupunki/docs/dostojevskin_anoppi_ja_savustettu_hanhi/1 (Julkunen 2013)] | Voidaan sanoa, että silloin kun itäraja on ollut lähellä Etelä-Savoa, kuten 1700-luvulla ja vuoden 1944 jälkeen, väestön liikkumisessa ja taloudellisessa toiminnassa on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Kun taas raja on ollut kauempana, tai helposti ylitettävissä kuten erityisesti autonomian aikana 1809/1812–1917, Etelä-Savossa on eletty dynaamista ja innovatiivista kautta. Pietari ja sen kasvu, kaupungin suuret markkinat ja työvoiman kysyntä on ollut tämän kehityksen merkittävin moottori, joka on säteillyt laajalle alueelle ympäristöönsä. [http://issuu.com/mikkelinkaupunki/docs/dostojevskin_anoppi_ja_savustettu_hanhi/1 (Julkunen 2013)] | ||
Toinen kulttuurvaikutteiden suunta oli länsi. Kartanoiden upseerit olivat tiiviissä yhteyksissä Ruotsiin, jopa kuninkaaseen saakka. Kartanot olivatkin Etelä-Savon ikkunoita Eurooppaan 1700- ja 1800-luvuilla. Mikkelin kaupungin perustamisen myötä kaupunkiin muutti paljon ruotsinkielistä virkamiehistöä muualta Suomesta. He toivat mukanaan kulttuurivaikutteita, sisvistystä ja kontakteja. Aluksi hallinto- ja koulukieli oli keskellä Savoa ruotsi, kunnes 1870- ja 80-lukujen kiistojen jälkjeen muuttui suomeksi. | Toinen kulttuurvaikutteiden suunta oli länsi. Kartanoiden upseerit olivat tiiviissä yhteyksissä Ruotsiin, jopa kuninkaaseen saakka. Kartanot olivatkin Etelä-Savon ikkunoita Eurooppaan 1700- ja 1800-luvuilla. Mikkelin kaupungin perustamisen myötä kaupunkiin muutti paljon ruotsinkielistä virkamiehistöä muualta Suomesta. He toivat mukanaan kulttuurivaikutteita, sisvistystä ja kontakteja. Aluksi hallinto- ja koulukieli oli keskellä Savoa ruotsi, kunnes 1870- ja 80-lukujen kiistojen jälkjeen muuttui suomeksi. | ||
| − | + | Kansainvälisiä henkilöitä: Hiskias Pöntinen, Dostojevskin anoppi, hovitallimestari Munck, kirkkoherra Forsius... [http://www.kansallisbiografia.fi/ Tutustu Kansallisbiografiakeskuksessa!]<br /> | |
[[Tiedosto:Kanava_1924_pieni.jpg|Saimaan kanavan aukeaminen kasvatti Pietarin-kauppaa merkittävästi. Kuva vuodelta 1924, MKM.]] | [[Tiedosto:Kanava_1924_pieni.jpg|Saimaan kanavan aukeaminen kasvatti Pietarin-kauppaa merkittävästi. Kuva vuodelta 1924, MKM.]] | ||
Versio 15. maaliskuuta 2013 kello 13.20
Rajalla-teemakokonaisuus viittaa kulttuurimaantieteelliseen ja poliittishistorialliseen sijaintiimme idän ja lännen välissä. Mikkelin seutu on sijoittunut rajalle hämäläisten ja karjalaisten, katolisuuden ja ortodoksisuuden, sekä Ruotsin ja Novgorodin/Venäjän/Neuvostoliiton väliin. Heimoraja näkyy esim. vanhassa Mikkelin läänin vaakunassa, ja asema Ruotsin valtakunnan itäseutuna taas Savon vaakunassa. Rajalla-teema sisältää sotahistoriaa valtakuntien rajojen siirtyessä, mutta myös rauhanomaisia kulttuuri- ja kauppasuhteita. Asemamme suuren itänaapurin vieressä on vaikuttanut seutumme kulttuuriperintöön monella tasolla ja lähtemättömästi.
Sisällysluettelo |
Heimorajalla
Mikkelin seudulle saapui vakinaisia asukkaita niin Hämeestä kuin Karjalasta. Varhemmin seutuja asuttaneet lappalaiset siirtyivät tulkintojen mukaan liikkuvan elämäntapansa myötä pohjoisemmas. Hautalöytöjä on tulkittu niin, että varhaisella rautakaudella asukkaita tuli lännestä, ja myöhemmin Karjalasta. Rautakauden lopulla Mikkelin pitäjän alue kuului niin hallinnollisesti, kirkollisesti kuin taloudellisesti Karjalaan. Olimme Novgorodin hallinnoima alue, pogosta, ja idän turkiskauppa toi elantoa. Jonkinlainen hämäläisen ja savokarjalaisen vaikutuspiirin raja lienee syntynyt 1200-luvulla, jolloin Häme oli jo joutunut Ruotsin valtaan. Hämäläisten ja savokarjalaisten välillä käytiin maiden nautintaoikeuksesta kahakoitakin, etenkin alueen länsiosissa Hirvensalmella. Hirvensalmen vaakunan hirven punaisten sorkkien kerrotaan muistuttavan tästä. Savon ja Hämeen raja vahvistettiin tiettävästi ensimmäisen kerran 1415. (Savon historia I:269-285, 308-322; Wirilander, Hannele 1982: 37-56.)
Miä ja siä
Heimorajasta kertoo osaltaan murre. Mikkelin seudun murre on savolaismurretta vahvoilla kaakkoisilla höysteillä. Leimallisinta murteelle ovat persoonapronominit "miä ja siä". Etelä-Savossa joka pitäjässä on (ollut) oma murre, joskus jopa saman pitäjän kylissä. Vuonna 1890 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Mikkelin, Hirvensalmen ja Ristiinan pitäjillä on kaikilla oma kielimurteensa. Etelä-Savon ydinaluetta ovat Aila Mielikäisen mukaan Mikkeli ja Ristiina, osittain Anttolakin. Kaikissa muissa pitäjissä kuuluu naapurimurteiden sävy selvemmin. Selitys löytyy sillekin: Mikkelissä ja Ristiinassa on seudun vanhin asutus ja siten myös vanhin kieliperimä. Onpa Mikkelin murretta luonnehdittu joskus kevytsavoksikin. Tiedosto:Kevytsavoa.pdf
Mikkelin murretta: Aake Kalliala Pulttibois
Kansankulttuurin raja
Näitä eroja on niin aineellisessa kuin aineettomassa kulttuuriperinnössä. Itäisen ja läntisen kansankulttuurin leimallisin ero on ollut viljely ja sen tuote, leipä. Savolaiset kaskesivat ja leipoivat viikoittain pehmeää hapanleipää, kun taas Länsi-Suomessa oli jo varhain vakiintunutta peltoviljelyä ja leivottiin kahdesti vuodessa - leipä kuivattiin kovaksi orsilla. Nykyinen Mikkelin alue on ollut läntisintä pehmeän hapanleivän aluetta, mutta kuivaa reikäleipääkin käytettiin kesä- tai eväsleipänä, kuitenkin harvemmin.
Muita esimerkkejä kansankulttuurin rajaseudusta:
Ruokia:
Makkarat: Mikkeli ja siitä itään: jauhomakkara, Hirvensalmi ja siitä länteen: verimakkara
Piirakat: Piirakoita ei valmistettu linjan Mikkeli-Mäntyharju-Kangasniemi länsipuolella
Keittotalkkuna: valmistettu Mikkelissä ja Haukivuorella, Ristiinassa ja Hirvensalmella taas ei. Toisaalta taas kaikissa on käytetty piimätalkkunaa Suomessa itäisimpänä, ja kekrin juhlaruokana läntisimpänä.
Esineet ja rakennukset:
Itäsuomalainen aitta: Hirvensalmi läntisin esiintymisalue. Samoin sirppiraja pyyhkäisee Hirvensalmen kulmalta.
Kuvatäkki eli pujotuspeitto: Mikkeli, Ristiina ja Haukivuori itäisimmät esiintymisalueet.
Olutkuurna: Mikkeli ja Juva läntisimmät esiintymispaikat, Ristiinassa ei käytetty.
(Vuorela, Toivo (toim.) 1976: Suomen kansankulttuurin kartasto 1: aineellinen kulttuuri. Helsinki: SKS.)
Aineeton kulttuuriperintö:
Ammattimaiset avioliiton välittäjät/puhemiehet: tavan kulttuuriraja menee keskellä Mikkeliä kaakko-luode-suunnassa: rajan länsipuolella käytetty, samoin Ristiinassa, Haukivuorella ei
Laulu- (itä) ja kruunuhäät(länsi): selkeä raja välillä Hirvensalmi-Hartola/Joutsa.
Tonttu talon haltiana: tonttu haltiana on dominoiva lännessä ja pysähtyy Hirvensalmen rajaan, ei esiinny meillä. Meillä haltiat liittyneet enemmän vainajiin.
Taudin alkuperä: tauti tarttuu lentämällä, Hirvensalmi ja Suomenniemi uskomuksen itäisimmät alueet.
(Sarmela, Matti 1994: Suomen Perinneatlas. Helsinki: SKS.)
Valtakunnanrajalla
Itäisen rajan muutokset ja läheisyys aina Pähkinäsaaren rauhan ajoista saakka ovat tuoneet kulttuuriperintöömme aivan omanlaisensa leiman. Kartanot, kasarmit ja Päämajahistoria lienevät merkittävimpiä muistoja sodista ja sotilaselämästä - mitä muita merkkejä rajaseudun elämästä kulttuuriperintömme kantaa?
Sotia ja sotilaselämää
Ruotsin vallan aikana
Täyssinän rauhan raja 1595. Kaikkien rajakarttojen lähde: Jorma Julkunen, Sulo Strömbergin matkassa itärajalla. Rajahakkauksia neljältä vuosisadalta. Tripylon Oy, Mikkeli 2011.
Stolbovan rauhan raja 1617.
Uudenkaupungin rauhan raja 1721.
Turun rauhan raja 1743.
Heimo- ja muiden rajakahakoiden jälkeen Ruotsi kävi sotia 1500-luvulla lähes jatkuvasti. Näistä meihin eniten vaikuttanut lienee ollut 25-vuotinen ns. Pitkä viha Venäjää vastaan, joka päättyi 1595 Täyssinän rauhaan. Sodan aikana Etelä-Savo kärsi toistuvasti raskaita hävityksiä, ja asiasta valitettiin useasti kuninkaalle. Täyssinän rauhassa Venäjän ja Ruotsin välinen raja nousi ensimmäisen kerran kulkemaan Pohjois-Suomeen asti. Tämä merkitsi savolaisille paljon, koska silloin tunnustettiin Pähkinäsaaren rauhan (1323) jälkeen syntyneiden uudisasutusten kuuluminen Ruotsin valtakuntaan. Uusi raja merkittiin maastoon tärkeimmille rajapaikoille, mutta Täyssinän rauhan raja ehti olla valtakuntien rajana vain 22 vuotta.
Täyssinän rauhan jälkeen käytiin Suomessa ensimmäinen sisällissota 1596−97. Nuijasotaan osallistui savolaisia talonpoikia, jotka päätyivät kokemaan kovan kohtalon. Valheellisin lupauksin antautuneet 200 talonpoikaa tapettiin Kenkäveron pappilan pihalle ja johtaja Paavo Tuomahainen päätyi teilipyörään Kivisakastin nurkalle. Tutustu Nuijasotaan Savossa.
Ruotsi-Suomi kävi sotia pitkin 1600-lukua, mutta niiden vaikutukset Mikkelin seudulla tuntuivat lähinnä sotaväenottoina ja veronmaksuina. Stolbovan rauha 1617 siirsi itärajan kauas Karjalaan, ja Etelä-Savo oli selkeää sisämaata. Taisteluja ei käyty alueellamme vuosisataan, mutta miehiä vietiin muun muassa 30-vuotiseen sotaan Eurooppaan. 1600-luku oli läänitysten aikaa, jolloin etenkin kuningatar Kristina antoi alueita läänitykseksi aatelistolle. Mikkelin seudulla läänityskartanoita olivat mm. Pietari Brahen Brahelinna, Gerhard Löwen Sairila, Stålarmin Moisio-Kiiala, Magnus von der Pahlenin Liukkola ja Rantakylä, sekä Baranoffin Anttolanhovi. Läänitysten omistajat kantoivat alueidensa talonpojilta veroa. Verotus, sotaväenotot ja huonot satovuodet kurjistivat aluetta. Läänitykset palautettiin kruunulle 1600-luvun lopussa.
Tutustu Mikkelin seudun sotilaselämään 1600-luvun lopulta Suomen itsenäistymiseen.
1600-luvun lopulla perustettiin ruotujakolaitos. Tietyt talot yhdessä olivat velvollisia varustamaan miehen sotaan, ja vauraat talot varustivat ratsumiehen verohelpotuksia vastaan. Mikkelin pitäjään syntyi sotilastorppia, ratsutiloja eli rustholleja ja sotilasvirkataloja eli puustelleja. Virkatalojen avulla päällystö pyrittiin sijoittamaan miehistön kanssa samalle seudulle.
Mikkelin pitäjästä alkoi kehittyä Rantasalmen, Juvan ja Ristiinan ohella Savon sotilaselämän keskus - puustelleja oli enemmäin kuin missään muussa savolaispitäjässä (23 kappaletta vuoden 1743 rauhan jälkeen).
1700-luvulla sotilaselämän lisäksi Mikkelin seudun elämään vaikuttivat Suuri pohjansota ja isoviha (1700-1721) ja Hattujen sota ja pikkuviha (1741-43). Hattujen sodan jälkeen solmittu Turun rauha siirsi itärajan kulkemaan lähelle Mikkeliä - Kaakkois-Suomi menetettiin Venäjälle Kymijokea ja Saimaata myöden. Savosta tuli näin rajamaakunta ja Mikkelin pitäjän merkitys Itä-Suomen puolustuksen kannalta lisääntyi. Mikkelin seudusta tehtiin tärkeä harjoitus- ja tukialue. Erittäin merkittävää oli myös rajan taakse jääneen Lappeenrannan markkinaoikeuksien siirtäminen Mikkeliin 1744. Lisäksi perustettiin rajan yli käytävän kaupan valvomista varten Kirkonkylään rajatullikamari ja postinkulun tehostamiseksi postikonttori.
Merkittävin 1700-luvun sotatapahtuma Mikkelin seudun kannalta oli kuitenkin Kustaan sota (1788-90) ja sen Porrassalmen taistelu 13.6.1789.
Porrassalmen taistelu lienee maineikkaimpia Suomen kamaralla käytyjä taisteluja ennen toista maailmansotaa. Taisteluun osallistui Savon Prikaatin ja Porin rykmentin miehiä, sekä Karjalan ja Uudenmaan rakuunoita, yhteensä reilut 650 miestä. Vastassa oli 6000 venäläistä. Puolustussuunnitelmasta ja taistelun alkuvalmisteluista huolehti pääasiassa Visulahden omistaja majuri Georg Henrik Jägerhorn. Savon Prikaatin esikuntaa edusti taistelupaikalla Georg Karl von Döbeln. Hän haavoittui taistelussa päähän, ja piti koko loppuelämänsä otsanauhaa, josta tuli tunnetuksi. Venäläisiä oli komentamassa Georg Magnus Sprengtporten, entinen Savon prikaatin komentaja. Haavoituttuaan taistelussa hän lausui kuuluisat sanansa "omat koirat purivat". Taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Suomalaiset olivat kestäneet 17 tuntia ylivoimaista vihollista vastaan ja estäneet sen pääsyn Porrassalmen kautta Mikkeliin.
Porrassalmen taistelu ei kuitenkaan estänyt venäläisten pääsyä Mikkeliin lopullisesti. Viikkoa myöhemmin tuli uusi hyökkäys, ja venäläiset miehittivät Mikkelin tehden suurta tuhoa ryöstämällä ja särkemällä taloja. Vaikka miehitys kesti vain kolmisen viikkoa, siitä toipuminen kesti kauan.
Perimätietoja Porrassalmen taistelusta
Porrassalmen taistelun maisemia syksyllä 2012 Harri Heinosen kuvaamana:
Hyvästi pojat! Kustaa III Mikkelissä - reitti
Suomen sota käytiin 1808-09. Savon prikaati lähti liikkeelle Mikkelistä ja peräytyi suunnitelmien mukaan pohjoiseen päin. Venäläiset tekivät Mikkelin kirkonkylästä oman varuskuntansa ja huoltokeskuksensa maaliskuussa 1808. He kohtasivat paikallisten asukkaiden taholta niin passiivista kuin aktiivistakin vastarintaa. Monet J.L. Runebergin Vänrikki Stålin tarinoista tutuksi tulleet Suomen sodan sankarit, esim. Otto Henrik von Fieandt ja Joachim Zachris Duncker olivat kotoisin Mikkelin ja Ristiinan kartanoista. Suomen Sota päättyi 17.9.1809 solmittuun Haminan rauhaan, jossa Ruotsi luovutti koko Suomen Venäjälle. Ruotsin vallan aika päättyi.
Venäjän vallan aikana
Haminan rauhan jälkeen Savo oli samassa asemassa kuin Stolbovan rauhan jälkeen pari sataa vuotta aiemmin. Savon aika rajamaakuntana oli ohi. Myös sotilasrasitukseen tuli helpotuksia. Vähäisiä värvättyjä joukkoja lukuunottamatta Suomi vapautettiin oman sotaväen pidosta.
Venäjän vallan aikana ruotuväkilaitos herätettiin uudelleen henkiin Balkanin sodan/Oolannin sodan vuoksi vuosiksi 1854-1867. Mikkelissä toimi tarkk'ampujapataljoona, jonka harjoitushuone oli Ristimäellä nykyisen Tuomiokirkon tienoilla. Mikkeliin oli sijoitettuna myös venäläisiä kasakoita 1859-1882. Kasakat lähtivät, kun Suomeen perustettiin 1882 oma asevelvollisuusarmeija, ja Mikkeliin sijoitettiin VI Tarkk'ampujapataljoona. Sitä varten rakennettiin Kasarmialue. Toinen sotilaselämän keskittymä oli Tuukkalassa, jossa oli asevelvollisuusarmeijaan kuuluneen reserviväen kasarmit.
Tutustu Tarkk'ampujapataljoonan elämään kuvissa.
Mikkelin vanha kasarmialue:
Suomen oma sotaväki lakkautettiin,koska suomalaiset eivät suostuneet siihen, että asevelvollisia olisi sijoitettu joukkoihin Venäjälle. Sen sijaan maksettiin ns. sotilasmiljoonia. Mikkelin tarkk’ampujapataljoona piti viimeisen katselmuksensa 13.10.1901. Pian tilalle tuli venäläistä sotaväkeä. Venäläiset rakensivat kasarmialueelle lisää rakennuksia, avasivat oman kansakoulun nykyisen ammattikoulun paikalle, ja pystyttivät Linnanmäelle ortodoksisen suurmarttyyri Georgios Voittajan kirkon. Se purettiin vuonna 1958. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä venäläiset sotilaat lähtivät Mikkelistä rintamalle kohti Berliiniä. Koko rykmentti tuhoutui saksalaisten käsissä Itä-Preussin Tannenbergissa. Sodan aikana Mikkelin kasarmialuetta käytettiin Venäjän eri joukko-osastojen väliaikaisena sijoituspaikkana, lähinnä rintamajoukkojen lepokotina.
Itsenäisessä Suomessa
Vuoden 1918 sota ohitti Mikkelin ilman taisteluja. Otavan Sotisaareen on haudattu sisällissodan aikana surmattuja punaisia vankeja. Paikalle on pystytetty muistopatsas.
Sisällissota aloitti Mikkelin päämajahistorian. Jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan sodassa marsalkka Mannerheimin johtama puolustusvoimien päämaja on sijainnut Mikkelissä. Tämä tekee kaupungista ainutlaatuisen Suomessa. Talvisodan aikana Mikkeliä pommitettiin usein, ja 14 prosenttia kaupungin rakennuskannasta tuhoutui tai vaurioitui. Kotirintamalla toimittiin ahkerasti.
Tutustu Mikkelin päämajahistoriaan Mannerheimin saappaanjäljillä!
Lue Mikkelin pommituksista loppiaisaattona 1940: Tiedosto:Loppiainen.pdf
Mannerheimin vaiheita mykkäfilminä
Muistikuvia Mannerheimista: Minä ja Mannerheim
Mannerheim seurueineen Mikkelin asemalla. Oikealla Ruotsin prinssi Kustaa Adolf. Kuva: MKM.
Viestikeskus Lokki toimi Naisvuoreen louhitussa luolastossa. Kuva: MKM.
Saksalaisia kenraaleja tervehtimässä Päämajan upseereja. Taustalla Naisvuoren tornista on poistettu kupoli ilmavalvonnan takia. Kuva: MKM.
Kenraali Lundqvist, sotamarsalkka Mannerheim, kenraalieversti Stumpf ja majuri Grönvall kävelemässä Savilahdenkadulla nykyiden teatterin edustalla. Kuva: MKM.
Rajankäynnin kulttuuriperintö
Historiamme rajaseutuna milloin lähempänä milloin kauempana itärajaa on jättänyt jälkiänsä maisemaan ja rakennusperintöön, hallintoon, tapoihin ja tarinoihin.
Tutustu venäläissuhteiden ja kartanokulttuurin vaikutuksiin: Jutta Julkunen - Maarit Knuuttila: Dostojevskin anoppi ja savustettu hanhi. Hyvödynnä Mikkelin seudun kulttuuriperintöä!
Mikkelin kaupungin perustaminen
Mikkelin kaupunki perustettiin 1838 uuden Mikkelin läänin pääkaupungiksi. Liittyminen Venäjään 1809 ja ns. vanhan Suomen palauttaminen Suomen yhteyteen 1812 aiheutti tarpeen uudistaa lääninjakoa, ja niin keisari Nikolai I päätöksellä perustettiin 1831 Mikkelin lääni. Mikkelin perustamisvaiheessa yhdistyi kaksi tavoitetta: 1) Savon talonpojille perustettiin kaupunki tuotteiden markkinointia varten, ja 2) Etelä-Savo sai uuden hallintokeskuksen Heinolan tilalle, joka uudessa läänijaossa jäi hallintoalueen laitamille. Mikkelin perustettiin siis kaupan ja hallinnon kaupungiksi. Läänin pääkaupunkiin suunniteltiin pian kaupungin asemaa korostava asemakaava hallitustoreineen, ja rakennettiin lääninhallitus, lääninsairaala ja lääninvankila. Kaikki rakennukset edustivat empire- eli keisarityyliä, myös vankila, joka myöhemmin muutettiin renessanssityyliseksi.
C.L. Engelin suunnittelema Mikkelin lääninhallitus valmistui 1843. Kuva: Harri Heinonen 2012.
E.B. Lohrmanin suunnittelema lääninvankila oli alunperin valmistuttuaan 1847 keltainen kaksikerroksinen empirerakennus. Kuva: Paavo Innanen 2011.
Sotilashallinto
Turun rauhan (1743) rajasta oli seurauksena Mikkelin seudun rooli sotilashallinnollisena keskuksena, joka jatkuu edelleen. Savon Prikaati perustettiin 1770-luvulla, kun rajaseudulle koottiin ruotuväkisten joukkojen ja rakuunoiden lisäksi värvätty Savon jääkärijoukko. Göran Magnus Sprengtporten Prikaatin ensimmäisenä komentajana piti omin varoin Suomen ensimmäistä ja Ruotsin toista sotakoulua yllä Ristiinan Brahelinnan everstinpuustellissa. Savon prikaati toimi Suomen itsenäistyttyä vanhalla kasarmilaueella, ja vuodesta 1958 Karkialammen kasarmilla. Savon prikaati lakkautettiin 31.12.2006. Nykyään Karkialammella toimii maavoimien esikunta.
Venäjän vallan (1809-1917) aikaisen sotilaselämän merkittävin muistuma on valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokiteltu Mikkelin vanha kasarmialue, jonka puurakennukset ovat suomalaisen väen (1882-1901), ja tiilirakennukset venäläisen väen (1901-1917) rakentamia. Venäläinen väki rakensi myös venäläisen kansakoulun nykyisen ammattikoulun kohdalle, sekä Pyhän Suurmarttyyri Georgios Voittajan kirkon Linnanmäelle. Molemmat on purettu.
Ennen kasarmialueen rakentamista Mikkelissä oli venäläisiä kasakoita 1859-82 mm. lääninvankilaa ja -rahastoa valvomassa. Heistä viiden hauta on Mikkelin vanhan pohjoisen hautausmaan Poléninkadun puoleisessa päädyssä.
Tutustu: Mikkeli sotilaallisen hallinnon keskuksena itsenaisyytemme rauhan aikana
Itsenäisyyspäivän juhlaparaati Mikkelissä 1965. Videon alusta 1’20 saakka:
Kartanot
Sotilasasutuksen myötä muodostui myös Savon kartanoalue, kun upseerit alkoivat hankkia omia asuinkartanoita virkatalojensa lisäksi. Etelä-Savossa oli noin satakunta ja Pohjois-Savossa noin kolmisenkymmentä kartanoa ja säätyläistilaa 1700−1800-lukujen vaihteessa. Sääty-yhteiskunnassa upseerin ammatti oli aatelin ammatti, yli 90 prosenttia aatelin miespuolisista jäsenistä toimi sotilasvirassa. Kartanoiden asukkaat olivat ruotsinkielisiä, ja niiden elämäntapa poikkesi ympäröivästä talonpoikaiskulttuurista. Torpparit ja palkolliset tekivät työt, ja säätyläiset keskittyivät säädyn mukaiseen elämään vierailuineen ja ruokakulttuurineen - tosin Savon kartanoissa vietettiin huomattavasti vaatimattomampaa elämää kuin rintamailla. Upseerin ammatti oli liikkuva, joten kartanot vaihtoivat usein omistajaa. Kartanot olivat merkittäviä innovaatioden ja edistyksen tuojia. Ne olivat maatalouden mallitiloja, joilla oli säätyläisten tiiviiden sukulaisuussuhteiden kautta laaja kansainvälinen verkosto.
Tutustu Etelä-Savon kartanoiden ruoka- ja tapakulttuuriin 1700-1800-luvuilla!
Seuraaviin Mikkelin kartanoihin pääsee tutustumaan:
Tertti
Kyyhkylä
Annila
Kekkola
Kenkävero
Löytö
Peltola
Anttolan Hovin kartano
Urpola
Paitsi rakennusperintöä, kartanoaika jätti meille myös aseman esimerkiksi Suomen kansalliskirjallisuudessa: vaikka Suomen sodan (1808−09) taistelut käytiinkin pääasiassa muualla, ovat monet Vänrikki Stålin tarinoiden sankarit kotoisin Ristiinan tai Mikkelin kartanoista.
Talvi- ja jatkosodan muistot
Viime sotien ajan jäljet näkyvät Mikkelin seudulla, kuten Suomen kaikilla paikkakunnilla, sankarihautausmaina ja -patsaina, sekä niihin liittyvinä seremonioina. Sotaveteraanijärjestöt ovat toimineet aktiivisesti näihin päiviin saakka.
Mikkeliä pommitettiin talvi- ja jatkosodan aikana yhteensä viisi kertaa. Pommitukset aiheuttivat paitsi suurta inhimillistä kärsimystä, myös paljon aineellista tuhoa. Suuri osa keskustan rakennuksista kärsi pahoja vaurioita tai tuhuoutui kokonaan, mikä osaltaan selittää vähäisessä määrin säilynyttä vanhaa rakennuskantaa. Erityisen Mikkelistä kuitenkin tekee päämajan sijoittuminen kaupunkiin.
Päämaja ja Marski
Päämajahistoria on Mikkelin valtakunnallisesti tunnetuinta kulttuuriperintöä. Tässä näkyy myös kiinnostavasti se, kuinka kulttuuriperintö muodostuu – 1950-luvulla päämajan sijaintia ei nähty merkittäväksi asiaksi, 1970-luvun alussa perustettiin päämajamuseo eli tuolloin Mannerheimin työhuone, Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuosina 1991−93 tutkittiin Mikkelin seudun päämajahistoriaa, ja sen jälkeen rakennettiin viestikeskus Lokki ja tehtiin päämajamuseoon suuri laajennus, sekä hankittiin Marsalkan salonkivaunu Mikkelin asemalle. Kalervo Kallion veistämän Päämaja-patsaan sijainnista kiisteltiin jo ennen sen paljastamista 1967, ja toistamiseen 2003, jolloin se siirrettiin Mikkelin hallitustorille.
Paitsi Keskuskansakoulussa, Päämajan toimintaa oli useassa muussa paikassa Mikkelissä. Moni rakennus kantaa seinässään laattaa muistona päämaja-ajoista. Päämajan toimintaa oli mm. Mikkelin Kuuromykkäinkoululla, Mikkelin Yhteiskoululla, kaupungintalolla, Otavan Opistolla, sekä Tertin, Annilan, Kyyhkylän ja Sairilan kartanoissa. Kuuluisa on myös Mikkelin Klubi, jossa Mannerheim seurueineen ruokaili jatkosodan aikana.
Näkyvimmin päämajakausi on esillä Mikkelin vaakunassa. Vuonna 1942 vaakunaan kuvattiin marsalkan sauvat, ja 1944 Mannerheim luovutti kaupungille 4. luokan vapaudenristin miekkoineen liitettäväksi vaakunaan kiitokseksi päämajan majoittamisesta.
Päämaja-aika näkyy myös Mikkelin nimistössä. 1918 sodan jälkeen Rantakatu muutettiin Mannerheimintieksi ja II maailmansodan jälkeen Polttimonkadusta tuli Päämajankatu. Mikkelissä myös useat yritykset ja tuotteet on nimetty päämajan tai Mannerheimin mukaan.
Tutustu:
Verkkojulkaisu Marsalkka Mannerheim Mikkelissä
Mannerheim-aineistoa Mikkelin kirjastossa
Arkisto- ja tuomiokapitulikaupunki
Toisen maailmansodan johdosta Mikkelistä tuli myös hiippakuntakaupunki. Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli siirtyi Mikkeliin jo sodan aikana, jonka jälkeen piispanistuin siirrettiin virallisesti Mikkeliin 1945.
Kauppaa ja kulttuuria
Rajalla -teema viittaa myös rauhanomaisiin kulttuuri- ja taloussuhteisiin idän ja lännen välillä. Kauppaa itään on käyty ainakin tuhat vuotta, ja kauppasuhteita oli kauaskin, onhan Visulahdesta ja Orijärveltä löytynyt arabialaisia rahoja. Kauppaa käytiin aluksi turkiksilla ja myöhemmin tervalla. Pietarin perustaminen oli merkittävä sysäys myös Mikkelin seudun kehitykselle. Kasvava kaupunki veti työvoimaa ja antoi koulutusta. Markkinat savolaiselle voille ja haloille olivat lähes kyltymättömät. Kaupan mukana kulkivat myös uutiset, keksinnöt ja kulttuurivaikutteet. Voidaan sanoa, että silloin kun itäraja on ollut lähellä Etelä-Savoa, kuten 1700-luvulla ja vuoden 1944 jälkeen, väestön liikkumisessa ja taloudellisessa toiminnassa on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Kun taas raja on ollut kauempana, tai helposti ylitettävissä kuten erityisesti autonomian aikana 1809/1812–1917, Etelä-Savossa on eletty dynaamista ja innovatiivista kautta. Pietari ja sen kasvu, kaupungin suuret markkinat ja työvoiman kysyntä on ollut tämän kehityksen merkittävin moottori, joka on säteillyt laajalle alueelle ympäristöönsä. (Julkunen 2013)
Toinen kulttuurvaikutteiden suunta oli länsi. Kartanoiden upseerit olivat tiiviissä yhteyksissä Ruotsiin, jopa kuninkaaseen saakka. Kartanot olivatkin Etelä-Savon ikkunoita Eurooppaan 1700- ja 1800-luvuilla. Mikkelin kaupungin perustamisen myötä kaupunkiin muutti paljon ruotsinkielistä virkamiehistöä muualta Suomesta. He toivat mukanaan kulttuurivaikutteita, sisvistystä ja kontakteja. Aluksi hallinto- ja koulukieli oli keskellä Savoa ruotsi, kunnes 1870- ja 80-lukujen kiistojen jälkjeen muuttui suomeksi.
Kansainvälisiä henkilöitä: Hiskias Pöntinen, Dostojevskin anoppi, hovitallimestari Munck, kirkkoherra Forsius... Tutustu Kansallisbiografiakeskuksessa!
