Maakunta- ja heimoajattelusta maakuntien liittoihin

Versio 25. maaliskuuta 2013 kello 09.43

Maamme historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Satakunta, Häme, Savo, Karjala, Pohjanmaa ja Lappi. Vuonna 1634 Suomi jaettiin lääneihin, joita aluksi oli neljä. Tätä ennen paikallishallinnosta olivat huolehtineet linnaläänit. Varsinaista keskushallintoa ei vielä ennen 1600-lukua ollut, vaan koko hallitus keskittyi kuninkaaseen ja hänen seurueeseensa.

Suomalaisten käsityksiin maakunnista on 1800-luvulta lähtien vaikuttanut paljon romantisoitu kansallishenkinen kirjoittelu, jossa etenkin Sakari Topeliuksen Maamme-kirjalla on ollut merkittävä osuus. Maakuntia ei 1900-luvun alkuvuosikymmeninä pidetty hallinnollis-poliittisina kokonaisuuksina, vaikka läänejä oli itsenäisyyden alkuvuosista toiseen maailmansotaan yhtä paljon kuin historiallisia maakuntia eli yhdeksän. Suomalaisille maakunta on näihin päiviin saakka tuonut mieleen maakuntahengen, maakuntamuseon, maakuntalaulun, maakuntajuhlat, maakuntaviestit ja maakuntien vaakunat.

1920- ja 1930-luvuilla alettiin herättää maakunta-ajattelua eloon perustamalla maakuntaliittoja ylläpitämään yhdistyspohjalta alueensa kulttuurikehitystä yhteistyössä kuntien ja eri alojen järjestöjen ja elinkeinonharjoittajien kanssa. Maakuntaliitot järjestivät kunnallis-, talous- ja tiedepäiviä, näyttelyitä, maakuntapäiviä ja -juhlia sekä malminetsintäkilpailuja. Lisäksi ne suorittivat esimerkiksi matkailuun ja elinkeinojen kehittämiseen liittyviä tutkimuksia. Erityisen aktiivisia maakuntaliitot ovat olleet kotiseutu- ja museotyön sekä alueellisen historiantutkimuksen edistäjinä. 1950-1970-luvuilla maakuntaliitoista alkoi kehittyä yhä enemmän edunvalvonta- ja painostusjärjestöjä, jotka ajoivat maakuntien suuria, yli kuntarajojen ulottuvia kehityshankkeita valtionhallintoon päin. Maakuntaliittojen yhdistyspohjainen toiminta on saanut hyvin paljon aikaiseksi alueiden kehittäjänä.

Suomessa oli ennen talvisotaa 11 ja 1950-luvulla kaikkiaan 17 maakuntaliittoa. Toiminnan päättyessä 1990-luvulla maakuntaliittoja oli kaikkiaan 19. Eräät maakuntaliitot toimivat likipitäen samalla alueella kuin joku historiallinen maakunta, mutta useat toimivat jonkin läänin, vanhan kihlakunnan tai ns. talousalueen pohjalla. Esimerkiksi Mikkelin läänin maakuntayhtymä toimi nimensä mukaisesti Mikkelin läänin alueella.

Maakuntaliitot lopettivat perinteisessä mielessä toimintansa 1990-luvun alussa, kun eduskunta sääti vuonna 1991 lain, jolla seutusuunnittelu ja maakuntaliitto yhdistettiin. Vuoden 1994 alusta tämä uusi organisaatio on ollut aluekehitysviranomainen. Alunperin maakuntaliitot aloittivat yhdistystoimintansa vapaaehtoisina.

Maakuntatason aluehallinnolliselle organisaatiolle syntyi sosiaalinen tilaus, kun valtionhallintoa alettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen supistaa. Lääninhallituksilta otettiin pois alueellinen kehitysvastuu, ja siitä vastuulliseksi nimettiin sekä maakunnallisesta edunvalvonnasta että seutukaavoituksesta huolehtiva kuntayhtymä eli maakunnan liitto. Nykyisten maakuntaliittojen aluepoliittiset tehtävät ovat laajat ja vaativat. Niiden tehtäviin on liitetty kansainvälisten asioiden ja tehtävien hoitaminen. Aluepoliittiset suunnitelmat ja ohjelmat tulee nykyisin valmistella yhteistyössä sekä valtion ja kuntien viranomaisten että yritysten ja järjestöjen kanssa. Alueen yritysten ja järjestöjen tahdonilmaisut on siis nostettu samalle tasolle viranomaisten kanssa.

Mikkelin läänin maakuntayhtymä muutti nimensä vuoden 1997 alussa Etelä-Savon maakuntaliitoksi. Sen toimitilat sijaitsevat entisessä Mikkelin maalaiskunnan kunnantalossa Mikkelin maaseurakunnan kirkon vieressä.

Lähteet

• Borg, Olavi, "Historialliset maakunnat ja läänit". Suomenmaa. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Oy Valitut Palat - Reader’s Digest Ab, Helsinki 1997. s. 90-91.

Aiheesta muualla

• Etelä-Savon maakunta

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998