Mikkelin kaupungin alueellinen kasvu
| Rivi 2: | Rivi 2: | ||
'''Kaupungin alue laajenee''' | '''Kaupungin alue laajenee''' | ||
[[Tiedosto:MIKHIS-Kaupungin-alueellinen_kasvu-taulukko.JPG|600px|thumb|left|]] | [[Tiedosto:MIKHIS-Kaupungin-alueellinen_kasvu-taulukko.JPG|600px|thumb|left|]] | ||
| − | [[Tiedosto:MIKHIS-talo1.jpg|600px|thumb| | + | [[Tiedosto:MIKHIS-talo1.jpg|600px|thumb|right|]] |
[[Tiedosto:MIKHIS-vanhaa_kiiskinmakea.jpg|600px|thumb|left|Vanhaa Kiiskinmäkeä.]] | [[Tiedosto:MIKHIS-vanhaa_kiiskinmakea.jpg|600px|thumb|left|Vanhaa Kiiskinmäkeä.]] | ||
| − | [[Tiedosto:MIKHIS-vanhaamikkelia.jpg|600px|thumb| | + | [[Tiedosto:MIKHIS-vanhaamikkelia.jpg|600px|thumb|right|Vanhaa Mikkeliä.]] |
[[Tiedosto:MIKHIS-kartta-mikkeli2.gif|600px|thumb|left|Otavan Opisto]] | [[Tiedosto:MIKHIS-kartta-mikkeli2.gif|600px|thumb|left|Otavan Opisto]] | ||
Kaupungin ensimmääisiä laajennushankkeita oli vuosisadan vaihteessa ostettu Kangas-Siekkilän tila. Vuosina 1911-1912 kaupunkia laajennettiin länteen ja etelään hankimalla Tuskun, Sannastin ja Pursialan tilat. Lisäalueet eivät merkittävästi kasvattaneet kaupungin maa-aluetta. Kaupungin vähäiset maa-alueet ja asemakaavoitetun alueen sekä kaupungin maakeskuksen sijoittuminen lähelle kaupunkimaan laitaa vaikuttivat osaltaan kaupungin hallinnollisten rajojen taakse muodostuneiden säännöstelemättömien esitaajamien kasvuun. Myös 1800-luvun lopulla maalaiskunnassa alkanut sahateollisuus (Saksalan ja Tuppuralan höyrysahat) vaikuttivat esikaupunkien kasvuun. | Kaupungin ensimmääisiä laajennushankkeita oli vuosisadan vaihteessa ostettu Kangas-Siekkilän tila. Vuosina 1911-1912 kaupunkia laajennettiin länteen ja etelään hankimalla Tuskun, Sannastin ja Pursialan tilat. Lisäalueet eivät merkittävästi kasvattaneet kaupungin maa-aluetta. Kaupungin vähäiset maa-alueet ja asemakaavoitetun alueen sekä kaupungin maakeskuksen sijoittuminen lähelle kaupunkimaan laitaa vaikuttivat osaltaan kaupungin hallinnollisten rajojen taakse muodostuneiden säännöstelemättömien esitaajamien kasvuun. Myös 1800-luvun lopulla maalaiskunnassa alkanut sahateollisuus (Saksalan ja Tuppuralan höyrysahat) vaikuttivat esikaupunkien kasvuun. | ||
| − | |||
| − | |||
1800-luvun lopulla maalaiskunnan puolelle perustettujen höyrysahojen vaikutuksesta syntyneet esitaajamat (Emola ja Lähemäki) olivat 1920-luvulle tultaessa kasvaneet ahtaaksi rakennetuksi noin 4 000 asukkaan yhteisöksi. Kaupungin ulkopuolelle, yksityisten maanomistajien maille asettuminen oli halvempaa kuin asuminen kaupungin alueella. Asutus syntyi vuokratonteille ja rakentajat säästyivät monilta rakentamiseen ja asumiseen kaava-alueella sisältyvistä asumiskustannuksia lisäävistä tekijöistä. | 1800-luvun lopulla maalaiskunnan puolelle perustettujen höyrysahojen vaikutuksesta syntyneet esitaajamat (Emola ja Lähemäki) olivat 1920-luvulle tultaessa kasvaneet ahtaaksi rakennetuksi noin 4 000 asukkaan yhteisöksi. Kaupungin ulkopuolelle, yksityisten maanomistajien maille asettuminen oli halvempaa kuin asuminen kaupungin alueella. Asutus syntyi vuokratonteille ja rakentajat säästyivät monilta rakentamiseen ja asumiseen kaava-alueella sisältyvistä asumiskustannuksia lisäävistä tekijöistä. | ||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin jo vuonna 1909, mutta sitä ei vielä silloin pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 muutettiin lainsäädäntöä siten, ettei kaupungin tarvinnut omistaa siihen kuuluvaa aluetta eikä liitoksesta siis olisi tullut suoranaisia kustannuksia. 1920-luvun puolivälissä maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin. Pursiala ja Tusku liitettiin kaupunkiin vuonna 1925, mutta esikaupunkikysymys sai varsinaisesti ratkaisunsa 6.6.1930, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksen esikaupunkialueiden liittämisestä kunnallisessa ja hallinnollisessa suhteessa Mikkelin kaupunkiin. Vuoden 1931 alusta voimaan astuneessa alueliitoksessa kaupunkiin yhdistettiin mm. Emola Rokkala, Lähemäki, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä, yhteensä noin 19 km2:n laajuinen alue. Alueliitos kolminkertaisti kaupungin kokonaispinta-alan. | Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin jo vuonna 1909, mutta sitä ei vielä silloin pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 muutettiin lainsäädäntöä siten, ettei kaupungin tarvinnut omistaa siihen kuuluvaa aluetta eikä liitoksesta siis olisi tullut suoranaisia kustannuksia. 1920-luvun puolivälissä maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin. Pursiala ja Tusku liitettiin kaupunkiin vuonna 1925, mutta esikaupunkikysymys sai varsinaisesti ratkaisunsa 6.6.1930, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksen esikaupunkialueiden liittämisestä kunnallisessa ja hallinnollisessa suhteessa Mikkelin kaupunkiin. Vuoden 1931 alusta voimaan astuneessa alueliitoksessa kaupunkiin yhdistettiin mm. Emola Rokkala, Lähemäki, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä, yhteensä noin 19 km2:n laajuinen alue. Alueliitos kolminkertaisti kaupungin kokonaispinta-alan. | ||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa kaupungin aluetta laajennettiin hankkimalla alueita maalaiskunnan Vuolingon, Moision, Visulahden ja Väärälän kylistä. Kaupungin kehityksen kannalta maa-ala osoittautui edelleenkin ahtaaksi. Monimutkaisen ja vaikean prosessin jälkeen saatiin vasta vuonna 1984 aikaan toteuttamiskelpoinen ratkaisu kuntaliitoshankkeessa maalaiskunnan kanssa. Vuoden 1985 alussa kaupungin maapinta-ala lähes kolminkertaistui. Kokonaispinta-ala kasvoi 99,30 km2:een, josta maapinta-alan osuus oli 88,60 km2. (kartta Mikkelin hallinnollisen alueen kehittymisestä Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely 9.-31.3.1988.) | 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa kaupungin aluetta laajennettiin hankkimalla alueita maalaiskunnan Vuolingon, Moision, Visulahden ja Väärälän kylistä. Kaupungin kehityksen kannalta maa-ala osoittautui edelleenkin ahtaaksi. Monimutkaisen ja vaikean prosessin jälkeen saatiin vasta vuonna 1984 aikaan toteuttamiskelpoinen ratkaisu kuntaliitoshankkeessa maalaiskunnan kanssa. Vuoden 1985 alussa kaupungin maapinta-ala lähes kolminkertaistui. Kokonaispinta-ala kasvoi 99,30 km2:een, josta maapinta-alan osuus oli 88,60 km2. (kartta Mikkelin hallinnollisen alueen kehittymisestä Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely 9.-31.3.1988.) | ||
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
| − | + | <br /> | |
'''Kaupunginosat''' | '''Kaupunginosat''' | ||
Versio 29. tammikuuta 2013 kello 15.04
Kaupungin alue laajenee
Kaupungin ensimmääisiä laajennushankkeita oli vuosisadan vaihteessa ostettu Kangas-Siekkilän tila. Vuosina 1911-1912 kaupunkia laajennettiin länteen ja etelään hankimalla Tuskun, Sannastin ja Pursialan tilat. Lisäalueet eivät merkittävästi kasvattaneet kaupungin maa-aluetta. Kaupungin vähäiset maa-alueet ja asemakaavoitetun alueen sekä kaupungin maakeskuksen sijoittuminen lähelle kaupunkimaan laitaa vaikuttivat osaltaan kaupungin hallinnollisten rajojen taakse muodostuneiden säännöstelemättömien esitaajamien kasvuun. Myös 1800-luvun lopulla maalaiskunnassa alkanut sahateollisuus (Saksalan ja Tuppuralan höyrysahat) vaikuttivat esikaupunkien kasvuun.
1800-luvun lopulla maalaiskunnan puolelle perustettujen höyrysahojen vaikutuksesta syntyneet esitaajamat (Emola ja Lähemäki) olivat 1920-luvulle tultaessa kasvaneet ahtaaksi rakennetuksi noin 4 000 asukkaan yhteisöksi. Kaupungin ulkopuolelle, yksityisten maanomistajien maille asettuminen oli halvempaa kuin asuminen kaupungin alueella. Asutus syntyi vuokratonteille ja rakentajat säästyivät monilta rakentamiseen ja asumiseen kaava-alueella sisältyvistä asumiskustannuksia lisäävistä tekijöistä.
Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin jo vuonna 1909, mutta sitä ei vielä silloin pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 muutettiin lainsäädäntöä siten, ettei kaupungin tarvinnut omistaa siihen kuuluvaa aluetta eikä liitoksesta siis olisi tullut suoranaisia kustannuksia. 1920-luvun puolivälissä maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin. Pursiala ja Tusku liitettiin kaupunkiin vuonna 1925, mutta esikaupunkikysymys sai varsinaisesti ratkaisunsa 6.6.1930, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksen esikaupunkialueiden liittämisestä kunnallisessa ja hallinnollisessa suhteessa Mikkelin kaupunkiin. Vuoden 1931 alusta voimaan astuneessa alueliitoksessa kaupunkiin yhdistettiin mm. Emola Rokkala, Lähemäki, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä, yhteensä noin 19 km2:n laajuinen alue. Alueliitos kolminkertaisti kaupungin kokonaispinta-alan.
1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa kaupungin aluetta laajennettiin hankkimalla alueita maalaiskunnan Vuolingon, Moision, Visulahden ja Väärälän kylistä. Kaupungin kehityksen kannalta maa-ala osoittautui edelleenkin ahtaaksi. Monimutkaisen ja vaikean prosessin jälkeen saatiin vasta vuonna 1984 aikaan toteuttamiskelpoinen ratkaisu kuntaliitoshankkeessa maalaiskunnan kanssa. Vuoden 1985 alussa kaupungin maapinta-ala lähes kolminkertaistui. Kokonaispinta-ala kasvoi 99,30 km2:een, josta maapinta-alan osuus oli 88,60 km2. (kartta Mikkelin hallinnollisen alueen kehittymisestä Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely 9.-31.3.1988.)
Kaupunginosat
Vielä toisen maailmansodan jälkeen kaupungin alue oli virallisesti jaettu kahteenkymmeneen numeroituun kaupunginosaan. Pelkkien numeroiden käyttö tässä yhteydessä hankaloitti hallinnollista käytäntöä. Vuonna 1951 kaupunginvaltuusto teki päätöksen kaupunginosien, torien, puistojen ja aukeamien sekä eräiden erillisten alueiden ja vesistöjen nimien vahvistamisesta.
Valtuuston 19.5.1951 tekemän päätöksen mukaiset vahvistetut kaupunginosien nimet ovat: I Savilahti, II Maunuksela, III Kalevankangas, IV Kaukola, V Nuijamies, VI Kirjala, VII Emola, VIII Rokkala, IX Lähemäki, X Tuppurala, XI Urpola, XII Kattilansilta, XIII Pitkäjärvi, XIV Lehmuskylä, XV Pursiala, XVI Kenkäveronniemi, XVII Rouhiala, XVIII Riutta, XIX Peitsari ja XX Tusku. Myöhemmin on laajentuneen rakennustoiminnan ja alueliitosten myötä ristitty lisää kaupunginosia ja alueita.
Lähteet:
Kirkonkyläläisistä kaupunkilaisiksi. Mikkelin kaupungin ensimmäiset asukkaat v. 1838. Toimittanut Raimo Viikki. Suur-Savon Sukututkimusyhdistys r.y.:n julkaisuja I. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1987.
Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971.
Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely 9.-31.3.1988. Luettelon kirjoittajat: Pirjo Julkunen, Anja Jääskeläinen, Hannu Lähde, Pentti Nousiainen, Raili Veikkanen. Näyttelyn järjestäjä: Mikkelin kaupunki. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1988.
Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988.
© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura
