Valtiopäiväedustajia Mikkelin maalaiskunnasta ja kaupungista

Versio 4. maaliskuuta 2013 kello 09.57

Tässä luvussa ollaan rajaus tehty niin, että mukaan on otettu vain Mikkelin maalaiskunnassa ja kaupungissa syntyneet tai asuneet sekä Mikkelissä koulunsa käyneet valtiopäiväedustajat. Näin muualla Etelä-Savossa syntyneistä tai muualta Mikkelin läänin vaalipiiristä valituista kansanedustajista ei tässä yhteydessä ole tietoja.


Säätyvallan aika

1700-luvun puoliväliin saakka valtiopäivämiehenä toimiminen käsitettiin lähinnä paikallisten etujen valvomiseksi sekä oman kulmakunnan tai kotipitäjän asioiden saattamiseksi kuninkaan tietoon. Vasta Ruotsin vallan lopulla näiden rinnalle alkoi tulla laajempien valtiollisten tai poliittisten kysymysten ajaminen.

Säätyvallan aikana mikkeliläisiä edustajia oli pappis- ja talonpoikaissäädyssä sekä Mikkelin kaupungin perustamisen jälkeen autonomian aikana porvarissäädyssä.


Pappissäädyn edustajat

Säätyvallan aikaan kirkkoherrat edustivat rovastikuntansa papistoa. Pappissäädyn edustajina Ruotsin vallan aikana Mikkelin pitäjästä olivat kirkkoherrat Johannes Kristierni Syllenius vuonna 1647, Johannes Sigfridi Brotherus 1650-luvulla ja Kristoffer von Heide vuonna 1731.


Talonpoikaissäädyn edustajat

Talonpoikaissäädyn edustajat olivat kihlakuntansa perintö- ja kruununtilojen viljelijöitä. Talonpoikaissäädyn edustajien vaalipiiri oli tuomiokunta. Edustajat valittiin välillistä vaalitapaa käyttäen. Valitsijamiehet valittiin pitäjänkokouksissa ja varsinainen valtiopäivämiesvaali pidettiin kihlakunnantuomarin virkatalossa. Valtiopäivämiehen tuli kuulua talonpoikaissäätyyn, asua vaalipiirissä, nauttia yleistä arvonantoa, olla ruotsinkielen taitoinen sekä raitis, taitava ja toimissaan huolellinen.

Talonpoikaissäädyn edustajina valtiopäivillä Ruotsin vallan aikana olivat seuraavat Mikkelin pitäjäsät kotoisin olleet henkilöt:

Lauri Antinpoika Vehmaskylästä 1610

Iivari Iivarinpoika 1647

Matti Hannunpoika 1649

Markus Jooninpoika Möller Rahulasta 1654, 1660, 1664

Jaakko Pekanpoika Pajunen Asilasta 1676

Hans Brottar (Brotherus) Kirkonkylästä 1686, 1693, 1697

Esaias Dahlqvist Rantakylästä 1723

Martti Korhonen Rieppolasta 1734, 1738-1739

Jakob Orre Seppälästä 1740-1741

Heikki Pylkkänen Norolasta 1760-1762

Pietari Laurikainen Asilasta 1792, 1800


Mikkelin pitäjäläisten varsinaisesta valtiopäivätoiminnasta ruotsinvallan aikana on säilynyt vähän tietoja. Edustaja sai mukaansa vaalikokouksessa laaditun asiakirjan, jota kutsuttiin rahvaanvalitukseksi. Se vastasi osapuilleen nykyistä aloitetta ja siinä kerrottiin kotipuolen olosuhteista, vallitsevista puutteista, epäkohdista ja toivomuksista.

Nimenomaan Mikkelin pitäjää koskeva anomus oli Heikki Pylkkäsen vuonna 1760 esittämä valitus, jossa Mikkelin pitäjän silloista nimismiestä syytettiin väärin perustein kannetuista vankikapoista, pyydettiin hänen asettamistaan asiasta vastuuseen ja rasituksen poistamista. Vuonna 1762 Pylkkänen teki koko Savoa koskevan ehdotuksen, että Savossa toimitettaisiin uusi maanmittaus ja verollepano, koska vuoden 1664 maantarkastus oli ollut epäoikeudenmukainen ja aiheuttanut runsaasti pitkällisiä tilusriitoja. Mikkelin pitäjäläisiä osallistui myös säätynsä yleisiin hankkeisiin. Esaias Dahlqvist vaikutti vuoden 1723 valtiopäivillä tutkijalautakuntien asettamiseen. Heikki Pylkkänen taas oli jäsenenä vuosien 1760-62 valtiopäivien suomalaisessa valmisteluvaliokunnassa, joka laati ehdotuksen Suomen koskien perkaamisesta ja isostajaosta, sekä Savoa ja Karjalaa varten asetetussa talousvaliokunnassa.

Vuoden 1809 Porvoon valtiopäivien jälkeen seuraavan kerran edustajat kutsuttiin koolle vasta vuonna 1863. Ensimmäinen ja merkittävin mikkeliläinen edustaja venäjänvallan valtiopäivillä oli rusthollari Jaakko Hartonen, joka oli mukana vuosien 1867, 1877-78, 1882, 1885 ja 1888 valtiopäivillä. Hartonen oli Emolan ratsutilan osakas ja Ihalaisen sekä Rokkalan tilan omistaja kirkonkylältä. Hartosesta sanottiin, että "hän oli hartaalla tutkimuksella ja uskollisella lainkuuliaisuudella kartuttanut itsellensä sellaiset tietowarat, että hän woi wakaalla mielellä ja omantunnon wakuutuksella waikeimmissakin asioissa antaa lausuntonsa." Hän olikin aikanaan lähes kaikissa pitäjänhallinnon toimissa alullepanijana ja johtokuntien jäsenenä.

Hartosen mainitaan saavuttaneen talonpoikaissäädyssä huomattavan aseman, koska hän "esiintyi täysistunnoissa niukanpuoleisesti, mutta sitä varmempana, asiallisempana ja täsmällisempänä, muistuttaen tässä suhteessa eenmmän kuin kukaan muu lääninsä edusmies länsisuomalaisia aateveljiään, joiden luottamusta hän saikin hyvin suuressa määrin osakseen". Hartonen oli vuodesta 1877 lähtien valiokuntien valitsijamiehenä kaikilla valtiopäivillä sekä jäsenenä lakivaliokunnassa (1877, 1885 ja 1888) ja rautatievaliokunnassa vuoden 1882 valtiopäivillä. Hartonen ajoi vuosien 1877 ja 1882 valtiopäivillä innokkaasti suomen kielen asemaa vaatien mm. Mikkelin lyseon suomalaistamista. Vuoden 1885 valtiopäivillä hän anoi muiden kanssa korkeamman maanviljelyopiston perustamista Otavan tilalle. Suomalaisen puolueen hajaannuttua Hartonen kuului vanhasuomalaisiin.

Vuoden 1872 valtiopäivillä Mikkelin tuomiokuntaa edusti talollinen Antti Pulkkinen, Asilan-Laaskan tilan omistaja. Pulkkinen anoi ratsutilojen erikoisoikeuksien poistamista, mikä aiheutti erimielisyyttä talonpoikaissäädyssä. Säädyn selkeä enemmistö kuitenkin kannatti Pulkkisen ehdotusta.

Hiskias Kirjalainen valittiin vuoden 1891 valtiopäiville, ja valtiovarainvaliokunnan jäseneksi. Toisen kerran Kirjalainen valittiin valtiopäiville vuonna 1900, jolloin hänet valittiin vesioikeusvaliokunnan jäseneksi. Edellisellä kerralla hän anoi muiden kanssa Mikkelin yksityisen tyttökoulun ottamista valtion huostaan ja komitean asettamista kalastusoikeuden uudelleen järjestämiseksi. Jälkimmäisellä kerralla hän anoi toimenpiteitä tukinuittoväylien parantamiseksi Savossa. Kirjalainen oli hankkinut kokemuksensa pitkäaikaisena kunnallislautakunnan jäsenenä. Hänellä oli myös useita muita luottamustehtäviä. Hän oli seutunsa huomattavimpia maanviljelijöitä, maakauppias ja harjoitti lisäksi halkoliikettä. Puoluekannaltaan hän oli epämääräinen, mutta viimeistään talvesta 1903 alkaen hänet voidaan laskea vanhasuomalaiseksi.

Ratsutilallinen Kaarle Häkkänen edusti Mikkelin tuomiokuntaa vuosina 1894 ja 1899. Vuoden 1894 valtiopäivillä hänet valittiin jäseneksi suostuntavaliokuntaan. Häkkänen anoi rautatien rakentamista Jyväskylän ja Mäntyharjun välille yhdessä Mäntyharjun edustajan kanssa, sekä allekirjoitti anomuksen Mikkelin suomalaisen tyttökoulun ottamisesta valtion huostaan ja Puulaveden-Suonteen välisen reitin avaamista sopivaksi laivakululle. Häkkänen oli huomattava maanviljelijä ja monissa kunnallisissa luottamustehtävissä kokemusta hankkinut. Hän ei esiintynyt valtiopäivillä usein, mutta lausunnoissaan hän oli täsmällinen ja asiallinen. Häkkänen ei ottanut osaa puolueriitoihin, vaan pysytteli mieluummin niiden ulkopuolella.

Paukkulan kartanon omistaja Juho Riipinen valittiin viimeisille säätyvaltiopäiville marraskuun 1905 suurlakon jälkeen. Näillä valtiopäivillä päätettiin kansanedustuslaitoksen uudistamisesta. Riipinen kuului valtiopäivillä lakivaliokunnan varajäseneksi. Riipinen oli erittäin ansioitunut Mikkelin maalaiskunnan asioiden hoitajana 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Hän toimi Mikkelin kunnallislautakunnan esimiehenä yhtäjaksoisesti yli 20 vuotta ja hoiti muitakin luottamustehtäviä. Riipisestä sanottiinkin, että hän hallitsi maalaiskuntaa. Riipinen osallistui keskeisesti perustuslaillisten asevelvollisuuslain vastaiseen kamppailuun ja toimi nuorsuomalaisen sanomaosakeyhtiö Suur-Savon hallituksen puheenjohtajana vuosina 1913-14.


Porvarissäädyn edustajat

Mikkelin kaupungin edustajat venäjänvallan säätyvaltiopäivillä kuuluivat porvarissäätyyn. Porvarissäädyn valtiopäivävaaleissa olivat äänioikeutettuina alkuaan "oikeat porvarit", ts. ne, joilla oli kauppiaana, käsityöläismestarina tai manufaktuurin omistajana porvarisoikeus ja jotka maksoivat veroa kaupungille ja kruunulle, näihin luettuina myös ne maistraatin jäsenet, jotka harjoittivat porvarillista elinkeinoa. Äänioikeutta vailla olivat aateliston ja papiston ohella "kauppamerimiehet, alhainen sotaväestö sekä yleisten ja yksityisten laitosten ja yhdyskuntain vahtipalvelijat" sekä "ne, jotka toisen palveluksessa tahi alituisessa työssä ovat, päiväpalkkalaiset ja muut senkaltaiset, jotka elättävät itsensä satunnaisella työnteolla, sekä ne, jotka vain omaksi elatukseen jotakin elinkeinoa harjoittavat".

Mikkelin kaupungin ensimmäiset valtiopäiväedustajat olivat kauppias A. I. Molander (1863) ja värjärimestari J. F. Ahlberg (1866). Kumpikin heistä esitti valtiopäivillä suomenkielisen yläalkeiskoulun (lyseon) perustamista Mikkeliin. Lisäksi Molanderin ehdotuksesta valtiopäivät antoivat hallituksen huoleksi Mikkelin ja Saimaan ulapan välisen vesitien kuntoonlaiton.

Vuosien 1872 ja 1877-78 valtiopäivillä Mikkelin edustajana oli lääninsihteeri Gabriel Masalin. Hän puolusti molemmilla valtiopäivillä vuonna 1872 perustetun Mikkelin ruotsalaisen klassillisen lyseon pitämistä ruotsinkielisenä.

Seuraava Mikkelin edustaja valtiopäivillä oli hovioikeuden notaari E. Berneri, joka oli valtiopäivillä vuosina 1882, 1897, 1899 ja 1900. Mikkelin suomenkieliset kannattivat häntä, ja hän yrittikin saada Mikkelin lyseota vuosien 1882 ja 1897 valtiopäivillä suomenkieliseksi, mutta se ei vielä onnistunut. Vuoden 1882 valtiopäivillä hän sen sijaan sai hankituksi Mikkelin suomalaiselle tyttökoululle valtionavun. Vuoden 1900 valtiopäivillä Berneri toimi laki- ja talousvaliokunnan puheenjohtajana.

Myös pormestari G. I. Alopeaus oli edustajana neljillä valtiopäivillä (1885, 1888, 1891, 1894). Vaikka hänet oli valittu Mikkelin kaupungin pormestariksi vuonna 1881 lähinnä ruotsinkielisten mikkeliläisten äänin, hän ei ollut jyrkkä ruotsinmielinen, sillä vuoden 1888 hän esiintyi valtiopäivillä lyseon suomalaistamisen puolesta. Vuoden 1897 valtiopäiväehdokkuudesta hän kieltäytyi, koska vaalit toimitettiin kielilinjalla.

Kaupungin viimeinen säätyvaltiopäivien edustaja oli ylimääräisille valtiopäiville 1905-06 yksimielisesti valittu Mikkelin piirin kansakoulutarkastaja, fil. maist. Kaarlo Mäkinen.


Mikkeliläiset yksikamarisessa eduskunnassa ennen itsenäisyyttä

Marraskuun 1905 suurlakon jälkeen Suomessa pystyttiin toteuttamaan valtiopäiväuudistus, jolla siirryttiin yksikamariseen eduskuntaan. Valtiopäivien perustuslakivaliokunta pohti asiaa maaliskuusta 1906 alkaen, säädyt hyväksyivät sen tekemän ehdotuksen toukokuussa ja hallitsija vahvisti uuden vaalilain ja valtiopäiväjärjestyksen 20.7.1906. Uuden eduskunnan 200 jäsentä valittiin ensimmäisen kerran yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella keväällä 1907.

Säätyjärjestelmästä siirryttiin samalla puoluejärjestelmään. Ennen itsenäisyyttä eduskunnassa oli edustajia ruotsalaisesta kansanpuolueesta, maalaisliitosta, suomalaisesta puolueesta, kristillisestä työväenliitosta, nuorsuomalaisesta puolueesta, sosiaalidemokraattisesta puolueesta ja kansanpuolueesta.

Eduskuntavaaleja pidettiin venäjänvallan viimeisinä vuosina lähes vuosittain, sillä venäläinen esivalta ei hyväksynyt eduskunnan toimintaa, joten se joutui yhtenään hajotetuksi.

Ehdokkaiden menestymiseen vaikutti yleisen puoluesuuntauksen lisäksi vaalijärjestelmä. Ehdokkaat asetettiin kolmen henkilön listoina, joissa ensimmäisellä sijalla oli usein Helsingistä käsin asetettu yleisehdokas, joka hyötyi eniten listan saamista äänistä.

Yksikamarisen eduskunnan vaaleissa ennen itsenäisyyttä suurinta kannatusta nauttivat sekä kaupungissa että maalaiskunnassa sosiaalidemokraattinen puolue, suomalainen puolue ja nuorsuomalainen puolue.

(Vanha)suomalaisella puolueella oli ensimmäisten vaalien aikaan maalaiskunnassa nimekäs ehdokas, Otavan opiston johtaja ja suomalaisen puolueen myöntyvyyttä kannattavien johtohahmo K. R. Kares. Hänet valittiinkin vuosien 1907 ja 1908 vaaleissa eduskuntaan. Kares muutti pian Turkuun toiseen vaalipiiriin. Tämä heikensi selvästi suomalaisen puolueen kannatusta maalaiskunnassa. Hän oli Mikkelin seudulta muutettuaan itsenäisyyden aikana kansanedustajana sekä kokoomuspuolueen että Isänmaallisen kansanliikkeen edustajana.

Suurin puolue ennen itsenäisyyttä sekä maalaiskunnassa että kaupungissa oli sosiaalidemokraattinen puolue, jolla oli asettaa vaaleihin tunnettu ehdokas, maalaiskunnassa syntynyt ja Mikkelin kaupunkiin muuttanut kirjaltaja Albin Valjakka. Hän oli toimi kansanedustajana vuosina 1907-17. Melkein kaikilla valtiopäivillä Valjakka oli pankkivaliokunnan jäsen. Valjakka kuoli vuonna 1918 vankileirillä.

Mikkeliläisten osuus kansanedustajiksi selvinneistä oli sosiaalidemokraatteja lukuunottamatta vähän. Nuorsuomalainen lehtori Ernst Åkesson oli usein ehdokkaana, mutta kansanedustajana hän oli vain vuodet 1909-10. Albin Valjakan lisäksi sosiaalidemokraattisia kansanedustajia mikkeliläisistä olivat alkuaan joroislainen puuseppä A. Kannisto (1907-10), toimittaja Kalle Hakala (vuodesta 1911) ja luennoitsija Jukka Lankila (vuonna 1917). Hakala valittiin aina eduskunnan lakivaliokuntaan.

Mikkelistä kotoisin oli maalaisliiton kansanedustajana vuonna 1910 vääpeli Kustaa Adolf Kakriainen. Hän toimi mm. Mikkelin tarkk’ampujapataljoonan vääpelinä vuosina 1878-96, jonka jälkeen hän siirtyi maanviljelijäksi Viipuriin ja tuli valituksi kansanedustajaksi Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä.


Mikkeliläisiä itsenäisen Suomen eduskunnassa

Maalaiskuntalaisia kansanedustajia

Itsenäisen Suomen aikana usea maalaiskuntalainen on saanut edustaa kuntaansa Suomen kansanedustuslaitoksessa.

Kansakoulunopettaja, maanviljelijä K. V. Vuokoski tuli tunnetuksi kesän 1917 aikana ottaessaan aktiivisesti osaa uuden porvarillisen kansanpuolueen perustamiseen Mikkelin läänissä. Hän oli suosittu avauspuhuja kokouksissa, ja hänet valittiin jo syksyllä 1917 eduskuntaan kansanpuolueen jäsenenä. Hän oli edistyspuolueen jäsenenä varsinaisilla valtiopäivillä vuonna 1918 sekä 1921 ja 1924-27. Hän toimi elintarvikeministerinä vuosina 1920-21.

Edistyspuoluetta edustanut Albin Pulkkinen, joka oli kansanedustajana vuosina 1922-23, oli syntynyt Mikkelin maalaiskunnassa, mutta hän muutti opiskelujensa myötä Helsinkiin. Albin Pulkkinen toimi myös mm. Mikkelin läänin maaherrana vuosina 1927-33.

Maanviljelijä, kunnallisneuvos Albin Asikaisen ura kuvastaa poliittisia muutoksia 1900-luvun alkupuolen Itä-Suomessa. Hän oli vuonna 1907 kansanedustajaehdokkaana maalaisliiton riveissä, sittemmin hän siirtyi nuorsuomalaisiin, ja kielipuolueiden hajottua edistyspuolueeseen. 1920-luvun lopulla hän siirtyi takaisin maalaisliittoon, jonka kansanedustajana hän toimi lähes 20 vuotta vuodesta 1929 vuoteen 1947.

Ensimmäinen naiskansanedustaja maalaiskunnasta oli agronomi Anna Sylvi Halinen, joka edusti maalaisliittoa, ja oli edustajana vuosina 1954-69.

Kunnallis- ja maanviljelysneuvos, maanviljelijä Esko Pekonen valittiin keskustapuolueen kansanedustajaksi vuosina 1970-71 ja 1975-79.

Sosiaalidemokraattisella puolueella on ollut näihin päiviin saakka voimakasta kannatusta maalaiskunnassa. SDP:n kansanedustajina itsenäisyyden aikana ovat olleet vuodesta 1926 SDP:n Mikkelin piirin puhujana ja luennoitsijana toiminut maalaiskunnassa syntynyt Alex Hämäläinen (1930-43), maakuntaneuvos ja Vapaus-lehden entinen päätoimittaja Kalervo Feliks Haapasalo (1951-75) ja Kyllikki Muttilainen (1991-95). Haapasalo toimi 1950-luvulla maalaiskunnan luottamustehtävissä, mutta kaupunkilaistui sittemmin, ja toimi myöhemmin teollisuusministerinä vuosina 1970-71 ja liikenneministerinä vuonna 1971. Haapasalo toimi myös useissa valiokunnissa ja vuosina 1972-75 pankkivaliokunnan puheenjohtajana.


Kaupunkilaisia kansanedustajia

Tässä luvussa on mikkeliläisiksi kansanedustajiksi laskettu Mikkelin läänin vaalipiiristä valittujen edustajien lisäksi Mikkelissä syntyneet, mutta mahdollisesti muualta eduskuntaan valitut kansanedustajat.

Useimmat mikkeliläiset kansanedustajat sotien välisenä aikana olivat sosiaalidemokraatteja. Jo tsaarinvallan aikana edustajana vuosina 1911-14 ollut sanomalehdentoimittaja Kalle Hakala istui itsenäisen Suomen eduskunnassa vuonna 1917, 1924-32 ja 1934-47.

Ensimmäinen naiskansanedustaja Mikkelin kaupungista oli vankileirillä 1918 kuolleen entisen kansanedustajan Albin Valjakan leski Hilma Valjakka, joka toimi kansanedustajana vuodet 1919-30.

Muut kaupunkilaiset SDP:n kansanedustajat sotien välillä olivat piirisihteeri ja Vapaus-lehden toimittaja Yrjö Komu vuodet 1922-26, piirisihteeri Oskar Salonen vuodet 1933-34 ja jo maalaiskunnan edustajana mainittu työmies ja luennoitsija Alex Hämäläinen vuodet 1933-43.

Mikkelissä syntynyt pormestari G. P. Alopaeuksen poika, Savonlinnassa asunut Erik Alopaeus oli nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana vuosina 1917-18. Tänä aikana hän ehti toimia lakivaliokunnan, laki- ja talousvaliokunnan sekä suuren valiokunnan puheenjohtajana. Vuonna 1920 hän toimi eduskunnan oikeusasiamiehenä.

Mikkelin pormestari E. V. Kuokkanen oli kokoomuspuolueen kansanedustajana vuodet 1927-32. Hän toimi myös sisäasiainministerinä vuosina 1930-31 P. E. Svinhufvudin hallituksessa.

Edistyspuolueen kansanedustajana sotien välillä toimi monella tavoin kaupungin riennoissa mukana ollut Hulda Nordentreng vuosina 1929-30.

Mikkelin lyseon rehtorin Matti Hackzellin poika Antti ylsi pääministeriksi. Antti Hackzell toimi ulkoasiainministerinä T.M. Kivimäen hallituksessa vuosina 1932-36. Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä valittuna kokoomuspuolueen kansanedustajana hän oli vuosina 1939-44. Hackzell muodosti elokuussa 1944 rauhanhallituksen, joka sai syyskuussa aikaan aselevon Neuvostoliiton kanssa. Hän toimi Suomen rauhanvaltuuskunnan johtajana ennen kuin sairastui kovan työpaineen alla samana syksynä.

Mikkelissä syntyi myös SDP:n kansanedustajana vuosina 1941-44 ollut Pekka Railo, joka asui ja vaikutti Helsingissä.

Vuosina 1942-44 (SDP) ja 1944-47 (SKDL) oli kansanedustajana Antti Hackzellin siskon Evin mies Reinhold Svento. Hän asui Helsingissä, mutta oli ehdokkaana Mikkelin läänin vaalipiiristä ja sai suuren osan äänistään Mikkelistä. Svento toimi toisena ulkoasiainministerinä 1944-48.

Vuosina 1945-47 edistyspuolueen kansanedustajana oli Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä valittu Ensio Kytömaa, joka syntyi Mikkelissä.

Sanomalehdentoimittaja Paavo Karjalainen oli sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuosina 1945-50.

Vuosina 1947-55 Suomen Nuoriso-opiston johtajana toiminut Väinö Kaasalainen oli maalaisliiton kansanedustajana ensin Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä vuosina 1933-38 ja sitten Mikkelin läänin vaalipiiristä 1951-55, jolloin hän toimi kulkulaitosvaliokunnan puheenjohtajana. Vuonna 1944 hän toimi toisena kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä.

Varatuomari Aukusti Pasanen oli kansanpuolueen kansanedustajana vuosina 1951-57. Vuosina 1952-57 hän toimi puolustusasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Aili Siiskonen oli kansanedustajana ensin sosiaalidemokraattisen puolueen opposition edustajana vuosina 1958-59, sitten SDP:stä irrottautuneen Työväen ja pienviljelijäin sosiaalidemokraattisen liiton edustajana vuosina 1959-61 ja uudelleen 1966-69.

Liikkeenharjoittaja, myös hiihtäjänä tunnettu, Arto Tiainen pääsi SDP:n kansanedustajaksi vuonna 1970 Mikkelin läänin maaherraksi nimitetyn savonlinnalaisen Viljo Virtasen tilalle.

Mikkelin kaupungin rakennustarkastaja Aslak Aas toimi kokoomuspuolueen kansanedustajana vuosina 1970-71.

Vuonna 1979 Suomen kansan demokraattisen liiton kansanedustajaksi Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä valittu Mikko Kuoppa on syntynyt Mikkelissä.

Toisen maailmansodan jälkeisistä kaupungin kansanedustajista ministereinä ovat toimineet SDP:stä K. F. Haapasalo sekä Erkki Liikanen ja kokoomuspuolueesta Pirjo Rusanen.

Jo maalaiskunnan edustajana mainittu Haapasalo oli kansanedustajana vuosina 1951-75, teollisuusministerinä vuosina 1970-71 ja liikenneministerinä vuonna 1971.

Erkki Liikanen toimi kansanedustajana vuosina 1972-90. Hän oli SDP:n puoluesihteeri vuodet 1981-87. Valtiovarainministerinä Liikanen oli vuosina 1987-90, Suomen EU-suurlähettiläänä hän oli vuosina 1990-94 ja vuodesta 1995 alkaen hän on ollut Euroopan komission jäsenenä.

Pirjo Rusanen oli eduskunnan jäsenenä vuosina 1983-95. Vuosina 1991-95 hän toimi asuntoministerinä. Rusanen kuului myös Suomen ensimmäisiin EU-parlamentaarikkoihin vuosina 1995-96.

Myös Mikkelistä lähtöisin oleva keskustapuolueen Olli Rehn toimi EU-parlamentaarikkona vuosina 1995-96. Kansanedustajana Rehn toimi vuosina 1991-95.

Mikkelin kaupungin nykyiset kansanedustajat ovat Kokoomuksen Olli Nepponen ja ja SDP:n Arto Seppälä.


Mikkelissä opiskelleita valtiopäivämiehiä

Koulunsa Mikkelissä kävivät mm. Kuopiossa syntynyt O. V. Louhivuori ja Joroisissa syntynyt Eemil Hynninen, jotka loivat merkittävän valtiomiesuran myöhemmin. Uudenmaan läänin vaalipiiristä valittu O. V. Louhivuori ei ollut kansanedustajana kuin vuodet 1917-18, ensin suomalaisen puolueen edustajana ja sitten kokoomuspuolueen edustajana, mutta hän oli senaattorina Suomen ns. itsenäisyyssenaatissa ja siksi hänen nimensä on Svinhufvudin senaatin 4.12.1917 antamassa julistuksessa, joka sisälsi tiedonannon Suomen itsenäisyydestä.

Tässä yhteydessä voi mainita myös maalaisliiton Eemil Hynnisen, vaikka hän ei ollutkaan kansanedustaja, sillä hän loi muuten merkittävän uran talousmiehenä ja -poliitikkona. Hynninen oli mm. kulkulaitosministerinä vuosina 1927-28 ja sosiaaliministerinä vuosina 1932-36.

Mikkelin lyseossa kävi koulunsa Hirvensalmelta kotoisin ollut Ahti Karjalainen (1923-90), joka on eräs toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävimmistä politiikoistamme. Karjalaista pidettiin pitkään presidentti Urho Kekkosen itselleen valitsemana seuraajaehdokkaana, mutta hän menetti Kekkosen luottamuksen eikä onnistunut pääsemään puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Jo alle 30-vuotiaana hän toimi Kekkosen ensimmäisen hallituksen aikana (1950-51) pääministerin avustajana. Karjalainen oli useaan otteeseen ministerinä 1950-luvulta lähtien: 2. valtionvarainministeri 1957 ja 1958; kauppa- ja teollisuusministeri 1959-61; ulkoministeri 1961-62, 1964-70 ja 1972-75; pääministeri 1962-63 ja 1970-71; pääministerin sijainen ja talousministeri 1976-77. Karjalaisen muodostettua hallituksen 39-vuotiaana vuonna 1962 hän oli maamme kaikkien aikojen nuorin pääministeri. Karjalainen toimi hyvin kauan suomalais-neuvostoliittolaisen taloudellisen yhteistyökomission Suomen osapuolen puheenjohtajana. Eduskunnan jäsenenä keskustapuoluelainen Karjalainen oli vuosina 1966-79. Suuren osan äänistään hän sai Mikkelin läänin vaalipiiristä. Vuosina 1982-83 hän oli Suomen pankin pääjohtaja.


Lähteet:

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 286-287, 312-315 ja 372-383.

Manninen, Ari, "Mikkeli valtakunnan politiikassa". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 293-326.

Mikkelin lyseo 1872-1947. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. Kirjapaino Oy, Savo. Kuopio 1948. s. 270, 291-292 ja 370.

Mikkelin Lyseo 125 vuotta. Mikkelin Lyseon Seniorit r.y. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1997. s. 307.

Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 70-71.

Nygård, "Rajamaa: Uhkan väliaikainen väistyminen". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 563-570.

Suomen kansanedustajat 1907-1982. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1982.

Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 426-431.


© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998