Vaakunoiden historiaa

Savon vaakunaa kannettiin Kustaa Vaasan hautajaisissa 1561, jolloin se nähtävästi oli uusi. Ensimmäinen säilynyt kuva Savon maakuntavaakunasta on vuodelta 1562. Kuvassa on sinisessä kentässä viistossa oikealle kultainen käsijousi, jossa on viritetty hopeajänne. Jousessa on nuoli, jonka varsi on kultaa, mutta kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. Kilven päällä on kruunu. Vaakunan tunnuskuva tarkoittaa maakunnan merkitystä rajanpuolustukselle.

Kustaa Vaasan hautamuistomerkkiin Upsalan tuomiokirkossa on kuvattu mm. silloisten herttuakuntien vaakunat. Savon vaakunaa muistomerkkiin ei ole kuvattu, luultavasti siitä syystä, että kuningas Eerik XIV laski Savon heraldisesti katsoen kreivikunnaksi. Vaakunan alkuperäisen kuvan löytää Pariisin kansalliskirjastossa säilytettävästä käsikirjoituksesta.

Lähteet:

• Pirinen, Kauko, Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1982. s. 49.
• Rancken, A. W. - Pirinen, Kauko, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1949. s. 66.

Savon ensimmäisestä tunnetusta maakuntavaakunasta tämä eroaa siinä, että jousen ja nuolen suunta on käännetty kilven kantajan kannalta katsottuna vasemmalle. Syynä on se, että heraldiikan sääntöjen mukaan tämä on aina liikkeen suunta. Lisäksi tässä vaakunassa on musta kenttä ja jousen jänne on jätetty pois. Kilven yllä oleva kruunu on myös erilainen kuin vuoden 1562 vaakunassa. Jousi ja nuoli ovat kultaa, kuten aikaisemmassakin vaakunassa. Savon kreivikunnan vaakuna on kuvattuna Laurentius Petrin kronikassa, jota säilytetään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa. Kronikka on luultavasti vuodelta 1581.

Lähteet:

Pirinen, Kauko, Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1982. s. 49.

Rancken, A. W. - Pirinen, Kauko, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1949. s. 66.

Näihin päiviin saakka Savon maakuntavaakuna on yksinkertaisuutensa ja selväpiirteisyytensä vuoksi säilynyt verraten muuttumattomana aikojen halki. Savon vaakuna selitetään seuraavasti: Mustassa kentässä viistossa kultainen käsijousi. Jousessa on nuoli, jonka varsi on kultaa, mutta kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. Kilven kantajan kannalta jousi ja nuoli suuntautuvat vasemmalle. Kreivikunnan arvoa vaakunassa osoittaa arvokruunu, jossa näkyy kahdeksan helmeä kruununkehällä ja kolme helmeä sen yläpuolella, yksi keskellä ja yksi kummankin uloimman näkyvissä olevan helmen päällä.

Lähteet:

Pirinen, Kauko, Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1982. s. 49.

Rancken, A. W. - Pirinen, Kauko, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1949. s. 66.

Viime aikoina on eteläsavolaisilla ja pohjoissavolaisilla ollut erimielisyyksiä siitä, millaiset maakuntavaakunat niiden tulisi saada. Pohjois-Savon liitto otti ensimmäisenä historiallisen Savon vaakunan omaksi vaakunakseen. Etelä-Savon maakuntaliiton mukaan myös eteläsavolaisilla on täysi oikeus käyttää Savon vaakunaa pohjana omassa vaakunassaan.

Pohjois-Savon ja Etelä-Savon vaakunat eroavat ainoastaan siinä, että niiden jousen suunta on erilainen: Pohjois-Savon vaakunassa jousen suunta on vasemmalle yläviistoon ja Etelä-Savon vaakunassa oikealle yläviistoon. Etelä-Savon vaakunassa on mustalla pohjalla kultainen jousi. Nuolen terävä kärki ja sulka sekä jousen jänne ovat hopeisia. Vanha kreivikunnan arvoa osoittava kruunu on jätetty pois.

Lähteet:

Länsi-Savo 11.6.1997.

Mikkelin läänin vaakunassa on halkoisen kilven oikeassa kentässä Hämeen herttuakunnan ja vasemmassa kentässä Savon kreivikunnan tunnuskuva. Herttuakunta määrää arvojärjestyksen perusteella kruunutyypin. Hämeen herttuakunnan vaakunassa on punaisessa kentässä luonnonvärinen ilves. Eläimen päällä on vaakasuorassa asennossa kolme kuusisakaraista hopeatähteä. Eläimen alapuolella on kolme hopearuusua, asetettuina 1 + 2. Savon kreivikunnan vaakunassa on mustassa kentässä viistossa kultainen käsijousi. Jousessa on nuoli, jonka varsi on kultaa, mutta kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. Kilven kantajan kannalta jousi ja nuoli suuntautuvat vasemmalle. Syynä siihen, että Mikkelin läänin vaakunassa on sekä Hämeen että Savon vaakunat on se, että Mikkelin lääniin, joka muodostettiin 1831, kuuluu alueita kummastakin historiallisesta maakunnasta.

Tämän läänin aikaisempiin sinetteihin oli useimmiten kuvattu Karjalan maakunnan vaakuna tai jokin tämän vaakunan muunnelma. Myös Savon maakunnan vaakunaa on käytetty. Syynä tähän on se, että Mikkelin lääni on vanhan Viipurin ja Savonlinnan läänin suoranainen perillinen. Kun osa Karjalaa oli menetetty Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721, sai tämä alueeltaan pienentynyt lääni nimekseen Kymenkartanon ja Savonlinnan lääni. Aluksi sen pääkaupunki oli Lappeenranta. Vuoden 1743 Turun rauhan jälkeen pääkaupungiksi tuli Loviisa. Aluemenetysten korvaukseksi lääni sai useita kertoja uusia alueita Hämeen ja Uudenmaan lääneistä. Läänin painopiste siirtyi näin jatkuvasti länteen. Kustaa III:n aikana vanha Savon maakunta-alue katkaistiin kahtia ja eteläisestä osasta tuli Kymenkartanon lääni vuonna 1776 keskuksenaan Heinola. Pohjoisen osan Savon ja Karjalan läänin keskukseksi tuli Kuopio. Suomesta tuli vuonna 1809 Venäjän suuriruhtinaskunta ja vuonna 1812 Suomen yhteyteen palautettiin Vanha Suomi, joka oli joutunut Venäjän haltuun jo Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Lääninjakoa oli tietenkin jälleen muutettava. Vuonna 1831 Kymenkartanon läänin pohjoisosasta muodostettiin keisari Nikolai I:n aikana Mikkelin lääni ja Savo-Karjalan läänistä Kuopion lääni.

Lähteet:

Rancken, A. W. - Pirinen, Kauko, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1949. s. 74-75.

Mikkelinkaupungin ensimmäinen vaakuna vahvistettiin 24.2.1838. Savon maakunnan kreivinkruunun koristaman vaakunakentän yläosassa oli sinisellä pohjalla kaupungin perustajan Nikolai I:n kunniaksi N I (H on venäläinen N), keskellä keltaisella poikkikentällä perustamisvuosi 1838 ja alaosassa kullanvärinen viritetty jousi nuolineen mustalla pohjalla. Vaakunan oli suunnitellut ilmeisesti kuvernööri Otto Boije.

Lähteet:

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 73-74.

Suomen itsenäistyttyä valtioneuvosto päätti vuoden 1919 lopulla, että uudet sinetit oli hankittava niille, joiden sinetissä oli Venäjän vallan aikaa muistuttavia tunnuskuvia tai merkkejä. Tämän takia sisäasiainministeriö esitti Mikkelin kaupungille, että sen vaakunasta olisi poistettava Venäjän vallan ajasta muistuttava Nikolai I:n monogrammi.

Kaupunginvaltuusto asetti valiokunnan suunnittelemaan uutta vaakunaa. Aluksi valiokunta suunnitteli Nikolai I:n monogrammin tilalle siniselle pohjalle teräväkuonoisen, tuuheahäntäisen ketun. Valiokunta perusteli suunnitelmaansa sillä, että kettua sanotaan Mikko Repolaiseksi. Valtuusto ei kuitenkaan hyväksynyt ehdotusta, koska Mikko Repolaisella oli epäilyttävä maine yleisessä tajunnassa. Toimikunnan uudessa ehdotuksessa oli tähti, joka miellytti myös valtuustoa, mutta kun valtioneuvosto lähetti ehdotuksen lausunnolle muinaistieteelliselle toimikunnalle, se suhtautui torjuvasti sekä vaakunan vanhoihin osiin että uuteen tähteen.

Heraldiikassa vuosiluku olisi ilmaistava roomalaisin eikä arabialaisin numeroin eikä kaupungin vaakunassa olisi syytä käyttää maakunnan vaakunasta otettua jousiaihetta. Tähdellä ei myöskään katsottu olevan mitään erikoista merkitystä Mikkelin kaupungille. Tähden tilalle toimikunta ehdotti pitkään kaapuun puettua suojeluspyhimys Mikaelia. Kun vaakunaehdotus palautettiin muutoksia varten valtuustolle, se puolusti innokkaasti omaa ehdotustaan. Siltä varalta, ettei valtioneuvosto hyväksyisi valtuuston alkuperäistä suunnitelmaa se esitti toisen ehdotuksen, jossa tähden tilalle oli kuvattuna kivisakasti, joka oli kaupungin ainoa muistomerkki vanhimmilta ajoilta. Valtioneuvosto vahvisti 25.8.1922 tähdellisen vaakunan.

Mikkelin kaupungin vaakuna vuodelta 1922 määriteltiin seuraavasti: Kilven katkaisee kultainen hirsi. Sinisessä yläkentässä viisisakarainen hopeatähti, josta lähtee viisi kapeata hopeasädettä, yksi kunkin kärkiparin välistä. Mustassa alakentässä ylöspäin suunnattu, jännitetty kullanvärinen jousi. Hirressä mustin kirjaimin kaupungin perustamisvuosiluku 1838.

Lähteet:

Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 15-16.

Mikkelin kaupungin nykyinen vaakuna vahvistettiin 15.1.1943. Sen suunnitteli Gunnar Clément ja sen piirsi uudelleen Eero Jokilehto. Vaakuna määriteltiin seuraavasti: Poikittain jaettu kilpi, jossa kuvataan sen yläkentässä kultaisella pohjalla Suomen Marsalkan vapaaherra C.G.E. Mannerheimin marsalkansauvaa kaksin kappalein vinoristisuunnassa sekä alakentässä mustalla pohjalla ylöspäin suunnattu Savon maakunnan kultainen jousi, jossa jänne, nuolenkärki ja sulitettu pyrstö ovat hopeaa. Marsalkan sauvat muistona päämajan sijainnista sodan aikana. Suomen IV:n luokan vapaudenristin sai kaupunki liittää vaakunaansa joulukuussa 1944.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen marsalkka Mannerheim Tasavallan presidenttinä ollessaan kutsui maaherra Jatkolan, piispa Salomiehen ja kenraali Heinrichsin ohella Mikkelin kaupungin edustajat päivälliselle 21.12.1944 Mikkelin Klubille. Mannerheim lausui tällöin puheessaan mm.: "Minulla on kunnia ja ilo ojentaa Mikkelin kaupungille taistelevan armeijan korkein tunnustus - Vapaudenristi - liitettäväksi kaupungin vaakunaan ikimuistoksi näiltä ajoilta".

Mikkelinkaupunki on päättänyt, että vapaudenristi voidaan juhlatilaisuuksissa liittää vaakunaan, jolloin se riippuu kilven alla nauhassaan. Esteettisistä syistä kaupunki on myös päättänyt, että milloin kruunu tulee kysymykseen, on käytettävä vanhaa yleistä kruunua (eikä Savon kreivikunnan kruunua).

Lähteet:

Heinolasta Heinävedelle. Mikkelin läänin kuntakirja. Teksti Pentti Ruohonen. Julkaisija Mikkelin läänin maakuntaliitto r.y. Sisälähetysseuran kirjapaino, Pieksämäki 1989. s. 176.

Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 211-213.

Rancken, A. W. - Pirinen, Kauko, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1949. s. 109.

Mikkelin maalaiskunnan vaakunan on suunnitellut Tauno Häkli, ja se hyväksyttiin 24.7.1950. Vaakuna on aaltokoroinen, musta-kultakatkoinen kilpi. Yläkentässä on jännitetty käsijousi nuolineen; kaikki kultaa, paitsi jousen jänne sekä nuolen kärki ja sulitettu pyrstö hopeaa. Alakentässä musta orsivaaka. Mikkelin seutu, aikaisemmalta nimeltään Savolahti, oli maakunnan vanhin pitäjä, siihen viittaa maakuntavaakunan jousi.

1600-luvulla muuttui pitäjän nimi Mikkeliksi, ylienkeli Mikaelin nimikoksi; hänen tunnuksensa on vaaka.

Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 2001 kun kunta liittyi osaksi Mikkelin kaupunkia.

Lähteet:

Heinolasta Heinävedelle. Mikkelin läänin kuntakirja. Teksti Pentti Ruohonen. Julkaisija Mikkelin läänin maakuntaliitto r.y. Sisälähetysseuran kirjapaino, Pieksämäki 1989. s. 194.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikkelin_maalaiskunnan_vaakuna