Rajalla

Naisvuoren toteutumaton linnoitussuunnitelma vuodelta 1790 kertoo seudun merkityksestä Ruotsi-Suomen puolustuksessa. Kuva: MKM.

Rajalla-teemakokonaisuus viittaa kulttuurimaantieteelliseen ja poliitshistorialliseen sijaintiimme idän ja lännen välissä. Mikkelin seutu on sijoittunut rajalle hämäläisten ja karjalaisten, katolisuuden ja ortodoksisuuden, sekä Ruotsin ja Novgorodin/Venäjän/Neuvostoliiton väliin. Heimoraja näkyy esim. vanhassa Mikkelin läänin vaakunassa, ja asema Ruotsin valtakunnan itäseutuna taas Savon vaakunassa. Rajalla-teema sisältää sotahistoriaa valtakuntien rajojen siirtyessä, mutta myös rauhanomaisia kulttuuri- ja kauppasuhteita. Asemamme suuren itänaapurin vieressä on vaikuttanut seutumme kulttuuriperintöön monella tasolla ja lähtemättömästi.

Heimorajalla

Mikkelin seudulle saapui vakinaisia asukkaita niin Hämeestä kuin Karjalasta. Varhemmin seutuja asuttaneet lappalaiset siirtyivät tulkintojen mukaan liikkuvan elämäntapansa myötä pohjoisemmas. Hautalöytöjä on tulkittu niin, että varhaisella rautakaudella asukkaita tuli lännestä, ja myöhemmin Karjalasta. Rautakauden lopulla Mikkelin pitäjän alue kuului niin hallinnollisesti, kirkollisesti kuin taloudellisesti Karjalaan. Olimme Novgorodin hallinnoima alue, pogosta, ja idän turkiskauppa toi elantoa. Jonkinlainen hämäläisen ja savokarjalaisen vaikutuspiirin raja lienee syntynyt 1200-luvulla, jolloin Häme oli jo joutunut Ruotsin valtaan. Hämäläisten ja savokarjalaisten välillä käytiin maiden nautintaoikeuksesta kahakoitakin, etenkin alueen länsiosissa Hirvensalmella. Hirvensalmen vaakunan hirven punaisten sorkkien kerrotaan muistuttavan tästä. Savon ja Hämeen raja vahvistettiin tiettävästi ensimmäisen kerran 1415. (Savon historia I:269-285, 308-322; Wirilander, Hannele 1982: 37-56.)

Miä ja siä

Heimorajasta kertoo osaltaan murre. Mikkelin seudun murre on savolaismurretta vahvoilla kaakkoisilla höysteillä. Leimallisinta murteelle ovat persoonapronominit "miä ja siä". Etelä-Savossa joka pitäjässä on (ollut) oma murre, joskus jopa saman pitäjän kylissä. Vuonna 1890 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Mikkelin, Hirvensalmen ja Ristiinan pitäjillä on kaikilla oma kielimurteensa. Etelä-Savon ydinaluetta ovat Aila Mielikäisen mukaan Mikkeli ja Ristiina, osittain Anttolakin. Kaikissa muissa pitäjissä kuuluu naapurimurteiden sävy selvemmin. Selitys löytyy sillekin: Mikkelissä ja Ristiinassa on seudun vanhin asutus ja siten myös vanhin kieliperimä. Onpa Mikkelin murretta luonnehdittu joskus kevytsavoksikin. Tiedosto:Kevytsavoa.pdf

Mikkelin murretta: Aake Kalliala Pulttibois

Kansankulttuurin raja

Pähkinäsaaren rauhan raja 1323. (Lähde: Jorma Julkunen, Sulo Strömbergin matkassa itärajalla. Rajahakkauksia neljältä vuosisadalta. Tripylon Oy, Mikkeli 2011.)

Heimoraja oli myös kulttuuriraja. Pähkinäsaaren rauha 1323 siirsi Savon hallinnollisesti Ruotsin yhteyteen, ja tuon rauhan rajan katsotaan yleisesti olevan myös sen, joka jakaa Suomen läntiseen ja itäiseen kansankulttuuriin. Mikkelin seutu sijoittuu voittopuolisesti tämän rajan itäpuolelle, kuitenkin niin, että olemme monien savokarjalaisten kulttuuripiirteiden läntisintä ja hämäläisten piirteiden itäisintä aluetta.

Näitä eroja on niin aineellisessa kuin aineettomassa kulttuuriperinnössä. Itäisen ja läntisen kansankulttuurin leimallisin ero on ollut viljely ja sen tuote, leipä. Savolaiset kaskesivat ja leipoivat viikoittain pehmeää hapanleipää, kun taas Länsi-Suomessa oli jo varhain vakiintunutta peltoviljelyä ja leivottiin kahdesti vuodessa - leipä kuivattiin kovaksi orsilla. Nykyinen Mikkelin alue on ollut läntisintä pehmeän hapanleivän aluetta, mutta kuivaa reikäleipääkin käytettiin kesä- tai eväsleipänä, kuitenkin harvemmin.
Muita esimerkkejä kansankulttuurin rajaseudusta:
Ruokia:
Makkarat: Mikkeli ja siitä itään: jauhomakkara, Hirvensalmi ja siitä länteen: verimakkara
Piirakat: Piirakoita ei linjan Mikkeli-Mäntyharju-Kangasniemi länsipuolella
Keittotalkkuna: valmisettu Mikkelissä ja Haukivuorilla, Ristiinassa ja Hirvensalmella taas ei. Toisaalta taas kaikissa on käytetty piimätalkkunaa Suomessa itäisimpänä, ja kekrin juhlaruokana läntisimpänä.
Olutkuurna: Mikkeli ja Juva läntisimmät esiintymispaikat, Ristiinassa ei käytetty.
Esineet ja rakennukset:
Itäsuomalainen aitta: Hirvensalmi läntisin esiintymisalue. Samoin sirppiraja pyyhkäisee Hirvensalmen kulmalta.
Kuvatäkki eli pujotuspeitto: Mikkeli, Ristiina ja Haukivuori itäisimmät esiintymisalueet.
(Vuorela, Toivo (toim.) 1976: Suomen kansankulttuurin kartasto 1: aineellinen kulttuuri. Helsinki: SKS.) Aineeton kulttuuriperintö:
ammattimaiset avioliiton välittäjät/puhemiehet: tavan kulttuuriraja menee keskellä Mikkeliä kaakko-luode-suunnassa: rajan länsipuolella käytetty, samoin Ristiinassa, Haukivuorella ei laulu- (itä) ja kruunuhäät(länsi): selkeä raja välillä Hirvensalmi-Hartola/Joutsa. tonttu talon haltiana: tonttu haltiana on dominoiva lännessä ja pysähtyy Hirvensalmen rajaan, ei esiinny siis meillä. Meillä haltiat liittyneet enemmän vainajiin. Taudin alkuperä: tauti tarttuu lentämällä, Hirvensalmi ja Suomenniemi uskomuksen itäisimmät alueet. (Sarmela, Matti 1994: Suomen Perinneatlas. Helsinki: SKS.)

Valtakunnanrajalla

Itäisen rajan muutokset ja läheisyys aina Pähkinäsaaren rauhan ajoista saakka tuoneet kulttuuriperintöömme aivan omanlaisensa leiman. Kartanot, kasarmit ja Päämajahistoria lienevät merkittävimpiä muistoja sodista ja sotilaselmämästä - mitä muita merkkejä rajaseudun elämästä kulttuuriperintömme kantaa?

Sotia ja sotilaselämää

Ruotsin vallan alaisena

• 

  Täyssinän rauhan raja 1595. Kaikkien rajakarttojen lähde: Jorma Julkunen, Sulo Strömbergin matkassa itärajalla. Rajahakkauksia neljältä vuosisadalta. Tripylon Oy, Mikkeli 2011.

• 

  Stolbovan rauhan raja 1617.

• 

  Uudenkaupungin rauhan raja 1721.

• 

  Turun rauhan raja 1743.

Heimo- ja muiden rajakahakoiden jälkeen Ruotsi kävi sotia 1500-luvulla lähes jatkuvasti. Näistä meihin eniten vaikuttanut lienee ollut 25-vuotinen ns. Pitkä viha Venäjää vastaan, joka päättyi 1595 Täyssinän rauhaan. Rauhassa Venäjän ja Ruotsin välinen raja nousi ensimmäisen kerran kulkemaan Pohjois-Suomeen asti. Täyssinän rauha merkitsi savolaisille paljon, koska siinä tunnustettiin Pähkinäsaaren rauhan (1323) jälkeen syntyneiden uudisasutusten kuuluminen Ruotsin valtakuntaan. Uusi raja merkittiin maastoon tärkeimmille rajapaikoille, mutta Täyssinän rauhan raja ehti olla valtakuntien rajana vain 22 vuotta.

Täyssinän rauhan jälkeen käytiin Suomessa ensimmäinen sisällissota 1596−97. Nuijasotaan osallistui savolaisia talonpoikia, jotka päätyivät kokemaan kovan kohtalon. Valheellisin lupauksin antautuneet 200 talonpoikaa tapettiin Kenkäveron pappilan pihalle ja johtaja Paavo Tuomahainen päätyi teilipyörään Kivisakastin nurkalle. Tutustu Nuijasotaan Savossa.

Ruotsi-Suomi kävi sotia pitkin 1600-lukua, mutta niiden vaikutukset Mikkelin seudulla tapahtuivat lähinnä sotaväenottojen ja veronmaksun kautta. Stolbovan rauha 1617 siirsi itärajan kauas Karjalaan, ja Etelä-Savo oli selkeää sisämaata. Taisteluja ei käyty alueellamme vuosisataan, mutta miehiä vietiin sotaan Eurooppaan mm. 30-vuotiseen sotaan. 1600-luku oli läänitysten aikaa, jolloin etenkin kuningatar Kristina antoi alueita läänitykseksi aatelistolle. Mikkelin seudulla läänityskartanoita olivat mm. Pietari Brahen Brahelinna, Gerhard Löwen Sairila, Stålarmin Moisio-Kiiala, Magnus von der Pahlenin Liukkola ja Rantakylä, sekä Baranoffin Anttolan Hovi. Läänitysten omistajat kantoivat alueidensa talonpojilta veroa. Verotus, sotaväenotot ja huonot satovuodet kurjistivat aluetta. Läänitykset palautettiin kruunulle 1600-luvun lopussa.

Tutustu Mikkelin seudun sotilaselämään 1600-luvun lopulta Suomen itsenäistymiseen.

1600-luvun lopulla perustettiin ruotujakolaitos. Tietyt talot yhdessä olivat velvollisia varustamaan miehen sotaan, ja vauraat talot varustivat ratsumiehen verohelpotuksia vastaan. Mikkelin pitäjään tuli miehistön asumuksia, ratsutiloja eli rustholleja ja sotilasvirkataloja eli puustelleja. Virkatalojen avulla päällystö pyrittiin sijoittamaan miehistön kanssa samalle seudulle. Mikkelin pitäjästä alkoi kehittyä Rantasalmen, Juvan ja Ristiinan ohella Savon sotilaselämän keskus - puustelleja oli enemmäin kuin missään muussa savolaispitäjässä (23 kappaletta vuoden 1743 rauhan jälkeen).

1700-luvulla sotilaselämän lisäksi Mikkelin seudun elämään vaikuttivat Suuri pohjansota ja isoviha (1700-1721) ja Hattujen sota ja pikkuviha 1741-43). Hattujen sodan jälkeen solmittu Turun rauha siirsi itärajan kulkemaan lähelle Mikkeliä - Kaakkois-Suomi menetettiin Venäjälle Kymijokea ja Saimaata myöden. Savosta tuli näin rajapitäjä ja Mikkelin pitäjän merkitys Itä-Suomen puolustuksen kannalta lisääntyi. Mikkelin seudusta tehtiin tärkeä harjoitus- ja tukialue. Erittäin merkittävää oli myös rajan taakse jääneen Lappeenrannan markkinaoikeuksien siirtäminen Mikkeliin 1744. Lisäksi perustettiin rajan yli käytävän kaupan valvomista varten Kirkonkylään rajatullikamari ja postinkulun tehostamiseksi postikonttori.

Merkittävin 1700-luvun sotatapahtuma Mikkelin seudun kannalta oli kuitenkin Kustaan sota (1788-90) ja sen Porrassalmen taistelu 13.6.1789.

Porrassalmen taistelu lienee maineikkaimpia Suomen kamaralla käytyjä taisteluja ennen toista maailmansotaa. Taisteluun osallistui Savon Prikaatin ja Porin rykmentin miehiä, sekä Karjalan ja Uudenmaan rakuunoita, yhteensä reilut 650 miestä. Vastassa oli 6000 venäläistä. Puolustussuunnitelmasta ja taistelun alkuvalmisteluista huolehti pääasiassa Visulahden omistaja majuri Georg Henrik Jägerhorn. Savon Prikaatin esikuntaa edusti taistelupaikalla Georg Karl von Döbeln. Hän haavoittui taistelussa päähän, ja piti koko loppuelämänsä otsanauhaa, josta tuli tunnetuksi. Venäläisiä oli komentamassa Georg Magnus Sprengtporten, entinen Savon prikaatin komentaja. Haavoituttuaan taistelussa hän lausui kuuluisat sanansa "omat koirat purivat". Taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Suomalaiset olivat kestäneet 17 tuntia ylivoimaista vihollista vastaan ja estäneet sen pääsyn Porrassalmen kautta Mikkeliin.

Porrassalmen taistelu ei kuitenkaan estänyt venäläisten pääsyä Mikkeliin lopullisesti. Viikkoa myöhemmin tuli uusi hyökkäys, ja venäläiset miehittivät Mikkelin tehden suurta tuhoa ryöstämällä ja särkemällä taloja. Vaikka miehitys kesti vain kolmisen viikkoa, siitä toipuminen kesti kauan.

Perimätietoja porrassalmen taistelusta

Hyvä pojat! Kustaa III Mikkelissä - reitti

J.Z. Dunckerin muistolaatta Ristiinassa. Kuva: Harri Heinonen 2012.

Suomen sota käytiin 1808-09. Savon prikaati lähti liikkeelle Mikkelistä ja peräytyi suunnitelmien mukaan pohjoiseen päin. Venäläiset tekivät Mikkelin kirkonkylästä oman varuskuntansa ja huoltokeskuksensa maaliskuussa 1808. He kohtasivat paikallisten asukkaiden taholta niin passiivista kuin aktiivistakin vastarintaa. Monet J.L. Runebergin Vänrikki Stålin tarinoista tutuksi tulleet Suomen sodan sankarit, esim. Otto Henrik von Fieandt ja Joachim Zachris Duncer olivat kotoisin Mikkelin ja Ristiinan kartanoista. Suomen Sota päättyi 17.9.1809 solmittuun Haminan rauhaan, jossa Ruotsi luovutti koko Suomen Venäjälle. Ruotsin vallan aika päättyi.

Venäjän vallan alaisena

Haminan rauhan jälkeen Savo sai saman aseman kuin Stolbovan rauhan jälkeen pari sataa vuotta aikaisemmin. Savon asema rajamaakuntana oli ohi. Myös sotilasrasitukseen tuli helpotuksia. Vähäisiä värvättyjä joukkoja lukuunottamatta Suomi vapautettiin oman sotaväen pidosta.

Venäjän vallan aikana ruotuväkilaitos herätettiin uudelleen henkiin 1854-1867. Mikkelissä toimi tarkk'ampujapataljoona, jonka harjoitushuone oli Ristimäellä nykyisen Tuomiokirkon tienoilla. Mikkeliin oli sijoitettuna myös venäläisiä kasakoita 1859-1882. Kasakat katosivat, kun Suomeen perustettiin 1882 asevelvollisuusarmeija, ja Mikkeliin sijoitettiin VI Tarkk'ampujapataljoona. Sitä varten rakennettiin Kasarmialue. Tarkk'ampujapataljoonan elämää kuvissa Toinen soitlaselämän keskittymä oli Tuukkalassa, jossa oli reserviväen kasarmit.

Kasarmialueen tiilirakennukset ovat venäläisen väen rakentamia. Kuva: Paavo Innanen 2011.

Sortokauden alkaessa Suomen oma sotaväki lakkautettiin. Mikkelin tarkk’ampujapataljoona piti viimeisen katselmuksensa 13.10.1901. Pian tilalle tuli venäläistä sotaväkeä. Venäläiset rakensivat kasarmialueelle lisää rakennuksia, oman kansakoulun nykyisen ammattikoulun kohdalle, ja pystyttivät Linnanmäelle ortodoksisen kirkon (ns. "Ryssän kirkko"), joka purettiin vuonna 1958. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä venäläiset sotilaat lähtivät Mikkelistä rintamalle kohti Berliiniä. Koko rykmentti tuhoutui kuitenkin saksalaisten käsissä Itä-Preussin Tannenbergissa. Sodan aikana Mikkelin kasarmialuetta käytettiin Venäjän eri joukko-osastojen väliaikaisena sijoituspaikkana, lähinnä rintamajoukkojen lepokotina.

Itsenäisessä Suomessa

Toinen sisällissotamme, vuoden 1918 sota, ohitti Mikkelin ilman taisteluja SOTISAARI, mutta aloitti Mikkelin päämajahistorian. Suomen itsenäisyyden ajan sodissa puolustusvoimien päämaja on aina sijainnut Mikkelissä. Päämajahistoria on Mikkelin valtakunnallisesti tunnetuinta kulttuuriperintöä. Tässä näkyy myös kiinnostavasti se, kuinka kulttuuriperintö muodostuu – 1950-luvulla päämajan sijaintia ei nähty merkittäväksi asiaksi, 1970-luvun alussa perustettiin päämajamuseo eli tuolloin Mannerheimin työhuone, Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuosina 1991−93 tutkittiin Mikkelin seudun päämajahistoriaa, ja sen jälkeen rakennettiin viestikeskus Lokki ja tehtiin päämajamuseoon suuri laajennus.

Rajankäynnin kulttuuriperintö

Sotilashallinto

1700-luvun sotien seurauksena Ruotsin ja Venäjän raja vedettiin Kymijoelle, se halkaisi naapuripitäjän Mäntyharjun ja myötäili Ristiinan rajoja. Turun rauhan (1743) rajasta oli seurauksena Mikkelin seudun rooli sotilashallinnollisena keskuksena, joka jatkuu edelleen. Maavoimien esikunta sijaitsee Mikkelin Karkialammella, Savon Prikaatin entisellä kasarmilla. Savon Prikaati perustettiin 1770-luvulla, kun rajaseudulle koottiin ruotuväkisten joukkojen ja rakuunoiden lisäksi värvätty Savon jääkärijoukko. Göran Magnus Sprengtporten Prikaatin ensimmäisenä komentajana piti omin varoin Suomen ensimmäistä ja Ruotsin toista sotakoulua yllä Ristiinan Brahelinnan everstinpuustellissa.

Kartanot

Sotilasasutuksen myötä muodostui myös Savon kartanoalue, kun upseerit alkoivat hankkia omia asuinkartanoita virkatalojensa lisäksi. Anna-Maria Åströmin mukaan Etelä-Savossa oli noin satakunta ja Pohjois-Savossa noin kolmisenkymmentä kartanoa ja säätyläistilaa 1700−1800-lukujen vaihteessa. Sääty-yhteiskunnassa upseerin ammatti oli aatelin ammatti, yli 90 % aatelin miespuolisista jäsenistä toimi sotilasvirassa.

Tuo aika on jättänyt alueelle rakennusperintöä, mutta myös aseman esimerkiksi Suomen kansalliskirjallisuudessa: vaikka Suomen sodan (1808−09) taistelut käytiinkin pääasiassa muualla, ovat monet Vänrikki Stoolin tarinoiden sankarit kotoisin Ristiinasta tai Mikkelistä. Rajalla -teeman rakennettua kulttuuriperintöä on kartanoiden lisäksi Suomen Vanhaa väkeä (1881−1901) varten rakennettu Vanha Kasarmialue.

Päämaja ja Marski

Rajalla -teemassa haluaisin mainita vielä Mikkelin ehkä merkittävimmän kulttuuriperintöön liittyvän toiminnon, nimittäin arkistolaitoksen. Toisen maailmansodan seurauksena Viipurin maakunta-arkisto etsi uutta sijoituspaikkaa, ja lopulta 1950-luvulla perustettiin Savo-Karjalan, nykyinen Mikkelin maakunta-arkisto. Mikkelissä on maan toiseksi suurin arkistoalan keskittymä, jossa maakunta-arkiston lisäksi toimii Elinkeinoelämän keskusarkisto, Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskus ja Mikkelin ammattikorkeakoulu kouluttaa sähköisen arkistoinnin osaajia. Päätös Arkistolaitoksen uuden keskusarkiston sijoittamisesta on tehty, ja se valmistuu Mikkeliin vuonna 2017. Säilytämme ja hoidamme sekä saatamme kansallista kulttuuriperintöämme sähköiseen muotoon.

Kauppaa ja kulttuuria

Rajalla -teema viittaa myös rauhanomaisiin kulttuuri- ja taloussuhteisiin idän ja lännen välillä. Pietarin taloudellisen merkityksen ja venäläismatkailijoiden lisääntymisen myötä myös tämä näkökulma on tullut kiinnostavaksi. Selvittelemme parhaillaan tarkemmin venäläisten ja alueen välisiä suhteita. Autonomian aikana Pietari oli suuri mahdollisuus, ja monet käyttivät sitä hyväksi. Eräs menestyneimpiä oli ristiinalainen Hiskias Pöntinen, joka lähetettiin 10-vuotiaana käsityöoppiin. 1840-luvulla hän perusti Gustav Fabergén kanssa kultasepänliikkeen, jonka tarina on kaikille tuttu. Pietarin imu vaikutti täällä saakka, erityisesti Saimaan kanavan (1856) avaamisen jälkeen. Halot ja voi olivat työvoiman ohella tärkeimpiä vientituotteita.