Kaupunki ja kaupunkilaiset
Mikkelin kaupungin perustaminen juontaa juurensa Suomen suuriruhtinaskunnan perustamiseen, Vanhan Suomen liittämiseen siihen 1812 ja sitä seuranneeseen lääniuudistukseen. Mikkelin lääni perustettiin vuonna 1831 ja Mikkelin kaupunki 1838, nimenomaan uuden läänin pääkaupungiksi, mutta myös takapajuisen seutukunnan kaupankäynnin ja elinkeinoelämän edistäjäksi. Tässä teemassa käsittelemme kaupungin kehitystä ja kaupunkilaisten elämää viimeisen 175 vuoden aikana.
Sisällysluettelo |
Kaupungin rakentuminen
Mikkelin kaupunki sijoitettiin Mikkelin pitäjän kirkonkylään, viiden tien risteykseen, Saimaan rannalle, vanhalle markkinapaikalle ja sotaväen harjoitusplaanille. Kaupunki perustettiin Maunukselan ja Olkkolan tilojen maille - näistä tiloista on jäljellä muistot katujen nimissä. Perustamisvuonna 1838 asukkaita oli 63.
Hallintokaupungin merkit
Kaupungin alue oli pieni, ja C.L. Engelin suunnittelema asemakaava käsitti 20 korttelia ja 84 tonttia. Ruutukaava oli oman aikakautensa suunnitteluihanteiden mukainen empire-ruutukaava. Kadut olivat leveät, tonttikoko suuri ja rakentaminen väljää. Paloturvallisuudella oli keskeinen sija. Hallitustori ja kirkkopuisto sekä pohjois-etelä suuntaiset pääkadut muodostivat hierarkian, jossa lääninhallituksella ja muilla hallintorakennuksilla oli merkittävä rooli. Asema läänin pääkaupunkina vaikutti suunnitteluun. Rakennusjärjestyksellä vahvistettiin leveäkatuinen ja matala puurakenteinen empirekaupunki, jossa läänihallitus, lääninvankila ja lääninsairaala erottuivat muusta ympäristöstä kaksikerroksisina kivirakennuksina.
Kaupunki laajenee 1: asemakaavoja ja esikaupunkialueita
Kaupungin laajeneminen alkoi vuonna 1869 rakennusylihallituksen arkkitehti Adolf Branderin suunnittelemalla asemakaavan laajennuksella, jossa Likolammen kaupunginosaan tehtiin 24 tonttia ”varattomammalle väelle”. Tonttien määrä lähes kaksinkertaistui parikymmentä vuotta myöhemmin 1883, kun C.E. Müllerin asemakaava Ristimäellä ja Kaukolassa loi 96 uutta tonttia. Kun rautatie vedettiin myötäilemään Saimaan rantaa eikä suunnitelman mukaan Ristimäen tienoille, uudistettiin kaava vuonna 1898. Kaupunki kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja kokonaisvaltaista suunnitelmaa tarvittiin. Kaupungin alue kartoitettiin ja mitattiin uudelleen, ja uusien kaupunginosien kaavoituksesta julistettiin suunnittelukilpailu. 1900-luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä Mikkelissä elettiin kehityksen aallonharjalla – rakennettiin muun muassa vesijohtolaitos Naisvuoren vesitorneineen, uusi kauppahalli ja kaupungintalo, sekä ostettiin sähkölaitos. Myös yksityinen rakentaminen kukoisti. Mikkelissä elettiin ensimmäisen modernisaatiokauden huippua.
Suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa ei jaettu, mutta ehdotusten käytännöllisimmät ja kaupungille edullisimmat seikat toimivat kaupunkimittauksen suorittaneen professori E. Piponiuksen työn pohjana, kun hän laati kaupungille uuden asemakaavan. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 6.12.1917, samana päivänä, kun Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen.
Kaupunki laajenee 2: Hyvinvointi-Suomi ja maaseutukaupunki Mikkeli
Rakennetun ympäristön perintö
Arkkitehdit ja arkkitehtuuri
Merkittävät rakennetut ympäristöt
valtakunnalliset, maakunnalliset, paikalliset
