Kaupunki ja kaupunkilaiset
Mikkelin kaupungin perustaminen juontaa juurensa Suomen suuriruhtinaskunnan muodostamiseen, Vanhan Suomen liittämiseen siihen 1812 ja sitä seuranneeseen lääniuudistukseen. Mikkelin lääni perustettiin vuonna 1831 ja Mikkelin kaupunki 1838, nimenomaan uuden läänin pääkaupungiksi, mutta myös takapajuisen seutukunnan kaupankäynnin ja elinkeinoelämän edistäjäksi. Tässä teemassa käsittelemme kaupungin kehitystä ja kaupunkilaisten elämää viimeisen 175 vuoden aikana.
Sisällysluettelo |
Kaupungin rakentuminen
Mikkelin kaupunki sijoitettiin Mikkelin pitäjän kirkonkylään, viiden tien risteykseen, Saimaan rannalle, vanhalle markkinapaikalle ja sotaväen harjoitusplaanille. Kaupunki perustettiin Maunukselan ja Olkkolan tilojen maille - näistä tiloista on jäljellä muistot katujen nimissä. Perustamisvuonna 1838 asukkaita oli 63.
Hallintokaupungin merkit
Kaupungin alue oli pieni, ja C.L. Engelin suunnittelema asemakaava käsitti 20 korttelia ja 84 tonttia. Ruutukaava oli oman aikakautensa suunnitteluihanteiden mukainen empire-ruutukaava. Kadut olivat leveitä, tontit suuria ja rakentaminen väljää. Paloturvallisuudella oli keskeinen sija. Hallitustori ja kirkkopuisto sekä pohjois-etelä suuntaiset pääkadut muodostivat hierarkian, jossa hallintorakennuksilla oli merkittävä rooli. Asema läänin pääkaupunkina vaikutti suunnitteluun: rakennusjärjestyksellä vahvistettiin leveäkatuinen ja matala puurakenteinen empirekaupunki, jossa lääninhallitus, lääninvankila ja lääninsairaala erottuivat muusta ympäristöstä kaksikerroksisina kivirakennuksina. Läänin pääkaupungin välttämättömistä hallintorakennuksista valmistuivat ensimmäisenä vuonna 1843 C.L. Engelin suunnittelema lääninhallitus ja samoin Engelin johdolla suunniteltu lääninsairaalan kokonaisuus. Lääninvankilan suunnitteli vuonna 1846 E.B. Lohrmann.
A.G.Koranterin kuvaus kaupungin rakentumisesta vuodelta 1848.
Kaupunki laajenee 1: Asemakaavoja ja esikaupunkialueita
Kaupungin laajeneminen alkoi vuonna 1869 rakennusylihallituksen arkkitehti Adolf Branderin suunnittelemalla asemakaavan laajennuksella, jossa Likolammen kaupunginosaan tehtiin 24 tonttia ”varattomammalle väelle”. Tonttien määrä lähes kaksinkertaistui parikymmentä vuotta myöhemmin 1883, kun C.E. Müllerin asemakaava Ristimäellä ja Kaukolassa loi 96 uutta tonttia. Kun rautatie vedettiin myötäilemään Saimaan rantaa eikä suunnitelman mukaan Ristimäen tienoille, uudistettiin kaava vuonna 1898. Kaupunki kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja kokonaisvaltaista suunnitelmaa tarvittiin. Kaupungin alue kartoitettiin ja mitattiin uudelleen, ja uusien kaupunginosien kaavoituksesta julistettiin suunnittelukilpailu. 1900-luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä Mikkelissä elettiin kehityksen aallonharjalla – rakennettiin muun muassa vesijohtolaitos Naisvuoren vesitorneineen, uusi kauppahalli ja kaupungintalo, sekä ostettiin sähkölaitos. Myös yksityinen rakentaminen kukoisti. Mikkelissä elettiin ensimmäisen modernisaatiokauden huippua.
Suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa ei jaettu, mutta ehdotusten käytännöllisimmät ja kaupungille edullisimmat seikat toimivat kaupunkimittauksen suorittaneen professori E. Piponiuksen työn pohjana, kun hän laati kaupungille uuden asemakaavan. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 6.12.1917, samana päivänä, kun Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen. Mikkeli oli edelleen tuolloin pääosin yksikerroksisten puutalojen kaupunki. Kivitaloja oli vain muutama, hallintorakennusten lisäksi mm. koulurakennukset Lyseo, Yhteiskoulu ja Keskuskansakoulu, ja kauppiaiden Pylkkänen, Pöndinen ja Pulkkinen rakennuttamat talot Porrassalmenkadun ja Ristimäenkadun varrella.
Esikaupunkialueiden synty varsinaisten kaupunkien ulkopuolelle oli Suomessa tavanomainen ilmiö 1800−1900-lukujen vaihteessa. Syy esikaupunkien syntyyn oli taloudellinen – vähävaraisella väestöllä ei ollut mahdollisuutta ostaa tontteja tai rakentaa kaupunkialueelle, jossa rakennusmääräykset ja monet muut säännökset säätelivät rakentamista. Kaupungit kuitenkin loivat työpaikkoja ja mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Vaikka Mikkelissä Likolampi oli kaavoitettu vähävaraisemman väestön asuinalueeksi, se ei riittänyt alkuunkaan maaseudulta kaupunkiin muuttavan työväestön asuttamiseen. Kaupungin rajojen tuntumaan oli syntynyt sahoja ja pienteollisuutta 1800-1900 -lukujen taitteessa, ja niiden työläiset asettuivat asumaan Emolan, Rouhialan ja Paukkulan maille kaupungin rajojen taakse. Syntyivät Emolan ja Lähemäen esikaupungit.
Tutustu! Hartikainen-Muuronen-Vehkaoja-Jokinen/Mikkelin kaupunki 2005: Wooden Emola
Lähemäellä asutus mukaili vanhan maantien (Suuri Savontie, Juvantie) vartta ja laajeni Paukkulan maille Saksalan ja Tuppuralan sahojen työläisten asuinalueina. Rouhialan kartanon mailla Hauskan kylässä oli puolestaan vuonna 1896 jo 233 asukasta, joista 65:llä oli oma talo. Rouhialan omistaja oli vuokrannut pieniä tontteja halukkaille. Rakentamista ei säädelty mitenkään. Emolan vanhin rakennuskanta on ns. mäkirakentamista eli rakennukset sijoitettiin maaston mukaisesti mäen rinteille. Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin ensimmäisen kerran vuonna 1909, mutta tuolloin sitä ei vielä pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 lainsäädäntöä muutettiin siten, ettei kaupungin tarvinnut enää omistaa siihen kuuluvaa maa-aluetta. Näin liitettävää maa-aluetta ei tarvitsisi ostaa kaupungille. 1920-luvun puolivälissä Mikkelin maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin.
Ensimmäisenä alueliitoksena toteutui vuonna 1925 Pursialan ja Tuskun liitokset. Suuressa esikaupunkiliitoksessa vuonna 1931 kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui. Kaupungin kokonaispinta-ala kolminkertaistui, kun Emolan ja Lähemäen lisäksi kaupunkiin liitettiin Rokkala, Rouhiala, Urpola, Hauska, Paukkula, Peitsari, Saksala, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä. 1930-luvulla Mikkelissä teetettiin useita asemakaavoja, myös esikaupunkialueille. Kaavoittajana toimi Viipurin asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurmann (1890−1994), jonka käden jälki näkyy vahvana Mikkelin rakennetussa ympäristössä, kuten Nuijamiehen ja Kirjalan kaupunginosissa.
Porrassalmenkatua vuonna 1910. Vasemmalla kauppias Pöndisen ja oikealla kauppias Pylkkäsen kivitalo.
Näkymä Naisvuorelta 1897-1902. Kuva: MKM.
Näkymä Nisvuorelta 1900-luvun alussa. Kuva: MKM.
Näkymä Naisvuorelta 1950-luvulla. Kuva: MKM.
Näkymä Naisvuorelta v. 2012. Kuva: Harri Heinonen.
Kaupunki laajenee 2: Hyvinvointi-Suomi ja maaseutukaupunki Mikkeli
Toinen maailmansota katkaisi ja muutti kehitystä kaikissa Euroopan maissa. Talvisodan pommituksissa tuhoutui tai vaurioitui 14 prosenttia Mikkelin rakennuskannasta. Asuntopula oli jatkosodan vuosina kova, sillä kaupunkiin majoittui myös puolustusvoimien päämaja, jonka henkilöstöstä merkittävä osa asui perhemajoituksessa.
Nimensä mukaisesti jälleenrakennuskauden merkittävin tehtävä oli saada rintamamiehet, siirtokarjalaiset ja muut sodasta kärsineet asutettua pikaisesti. Oli päästävä kiinni työhön ja elämänsyrjään, jotta raskas sotakausi saattoi jäädä taakse. Eri puolelle Suomea syntyi uusia asuinalueita, joiden leimallinen piirre olivat tyyppitalot, tutuimpana ns. rintamamiestalo.
Mikkelissä 1930-luvulla kaavoitettuja uusia asuinalueita ei oltu ehditty juuri lainkaan rakentaa. Esimerkiksi vuonna 1938 Meurman kaavoitti Nuijamiehen ja Kirjalan kaupunginosan sekä Urpolan, Kattilansillan ja Pitkäjärven alueet, mutta toteutus oli sodan jälkeen alkutekijöissään. Niistä Nuijamies, Kirjala ja Urpola toteutuvat melko pitkälle. Nuijamies-Kirjala ja Urpola ovat maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Samana vuonna kaavoitetun Lehmuskylän kaava ei toteutunut, vaan se uudistettiin jo vuonna 1945.
Hyvinvointi-Suomea rakennettiin kovaa tahtia 1950-luvulta eteenpäin. Muuttoliikkeen seurauksena kaupunkeihin syntyi metsälähiöitä, rakennettiin kouluja, päiväkoteja ja terveyskeskuksia. Mikkelin keskusta uudistui modernisaation toisessa aallossa. Puu-Mikkeli korvautui kuusi- ja kolmikerroksisilla kerrostaloilla 1960-80-luvuilla. Muutamien kohteiden, kuten Maaherrankatu 40:n, Kenkäveron pappilan ja Natulinin talon suojelusta käytiin kovaa vääntöä 1980-luvulla. Osa säilyi, osa ei. Metsälähiöitä syntyi meillekin Tuppuralaan, Siekkilään ja Laajalammelle. 80 prosenttia Suomen rakennetusta ympärstöstä on viimeisen 60 vuoden ajalta. Näin on Mikkelissäkin. Modernia rakennuskantaa kartoitettiin Mikkelin seudun kulttuuriperintöhankkeen alueinventoinneissa kesällä 2012.
Tutustu menneeseen Mikkeliin ELKA:n diasarjassa.
Katso! ”Kaupunkivandalismia Mikkelissä 1967” Ylen elävä arkisto
Tutustu! Modernin jäljillä - alueinventointeja Mikkelin seudulla
Mikkelin alue kolminkertaistui jälleen vuoden 1985 alueliitoksessa, jolloin kaupungin eteläpuolelta liitettiin Moision ja Tuukkalan alueita kaupunkiin, itse asiassa kolmannes Mikkelin maalaiskunnan pinta-alasta. Asukasluku oli tuolloin 31 442. Kaupungin historia perinteisenä, tiiviisti asemakaavoitettuna ja tiheästi asuttuna kaupunkina päättyi vuonna 2001. Tuolloin syntyi uusi Mikkeli kaupungin, Mikkelin maalaiskunnan ja Anttolan kuntaliitoksen myötä. Sen jälkeen kaupungin rakennetun ympäristön osia ovat olleet laajat maaseutualueet, aiemmat kuntakeskukset ja kylät. Kehitystä on vahvistanut vuoden 2007 liitos Haukivuoren ja vuoden 2013 liitos Ristiinan ja Suomenniemen kanssa. Tuolloin kaupungin pinta-ala on yli 3 200 km2.
Rakennetun ympäristön perintö
Mikkelin rakennettu ympäristö on kerroksellinen. Säilynyt rakennusperintömme ulottuu 1500-luvun puolivälin kivisakastista 1800-luvun hallintorakennusten, kivisten ja puisten kaupunkitalojen ja kirkkojen kautta 1900-luvun kouluihin, funkkistaloihin, asuin-, liike- ja julkiseen rakentamiseen. Jokainen rakennusperinnön kerros kertoo oman aikansa elämästä, arkkitehtuurista ja ihanteista.
Arkkitehdit ja arkkitehtuuri
Mikkelin arkkitehtuuriin vaikuttivat manittujen Engelin ja Lohrmanin lisäksi 1800-luvulla John L. Lybeck, jonka käsialaa ovat mm. Kirkkopuiston soittolava vuodelta 1897 ja Päämajakoulun kivirakennus vuodelta 1902, sekä Axel Loenbom, joka suunnitteli nykyisen pankkitalon Porrassalmenkatu 27:ssä v. 1885 ja Päämajakoulun puutalot v. 1889. 1900-luvun merkittäviä arkkitehtejä Mikkelissä ovat Selim A. Lindqvist, joka suunnitteli 1910-luvulla mm. Naisvuoren tornin, kaupungintalon ja kauppahallit, Martti Välikangas ja Eero Jokilehto, jotka molemmat ovat suunnitelleet lukuisia asuin- ja muita rakennuksia. Myös Pertti ja Aune Mertaoja sekä Jaakko Merenmies ovat suunnitelleet paljon Mikkelin etenkin julkisia rakennuksia. Yksittäisistä rakennuksista mainittakoon Aarno Ruusuvuoren v. 1968 suunnittelema entinen poliisitalo, nykyinen musiikkiopisto (Maaherrankatu 10), sekä Arto Sipisen vuonna 1988 suunnittelema Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli (Sointukatu 1).
Tutustu Mikkelin maamerkkeihin vuodelta 1912!
Merkittävät rakennetut ympäristöt
Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Näitä on Mikkelin kaupunkialueella yhteensä seitsemän, jotka sisältävät useita rakennuksia ja kohteita:
Emolan esikaupunkialue
Kenkäveronniemen pappila
Mikkelin hallitustori ympäristöineen
Mikkelin maaseurakunnan kirkko ja hautausmaat
Mikkelin vankila
Katso: Mikkelin rautatieasema
Katso: Mikkelin tarkka-ampujakasarmit
Maakuntakaavassa on määritelty ja lueteltu maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Näitä ovat Mikkelin keskusta-alueella mm.
1. Naisvuori
2. Puistokatu 1-3, Mikkelin Kuuromykkäin koulu
Mikkeliin perustettiin 1893 koulu sellaisia kuuromykkiä varten, joita ei voitu opettaa kuuromykkäin puhekoulussa. Koulu sai 1899-1901 Raatihuoneenkadun varrella omat T. H. Grandstedtin suunnittelemat rakennukset. Nykyisin niissä toimii Mikkelin kansalaisopiston kuvataidetilat, Mikkelin lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Mikkelin valokuvakeskus ja taiteilijoiden työhuoneita. Rakennukset muodostavat tyylillisesti yhtenäisen kokonaisuuden, joka edustaa 1900-alun julkista rakentamista ja rakennustaitoa.
3. Urheilupuiston kioski
Vuonna 1934 valmistunut Martti Välikankaan suunnittelema yksikerroksinen, valkeaksi rapattu funtionalistinen kioskirakennus, joka toimi lipunmyyntikojuna. Se liittyy urheilukentän pääporttiin ja rajaa sen etuaukiota.
4. Maaherrankatu 40
Kaupungin keskusta-alueen viimeisen yhtenäisen puutalokorttelin eteläinen tontti sisältää kaksi asuinrakennusta ja tiilisen piharakennuksen. Vanhimmat osat tontin etelälaidalla rakennettiin ilmeisesti 1870-luvulla. Ainakin 1880-luvulla toimi tontilla kestikievari, joka piti myös vuokralaisia. Rakennukset laajennettiin nykyiseen muotoonsa 1800-luvun lopulla. Tiilisen asuinrakennuksen Arkistokadun puolella suunnitteli A. Svanström 1898. Uusrenessanssin tapaan vuoratuissa rakennuksissa oli parhaimmillaan 17 vuokra-asuntoa. Säilynyt pihapiiri antaa hyvän kuvan suomalaisessa puukaupungissa yleisestä asumismiljööstä vuosisadan vaihteesta pitkälle 1950-luvulle saakka.
5. Ammattikoulun vanha osa
Entinen Mikkelin Suojeluskunnan talo, joka valmistui Martti Välikankaan suunnittelman mukaan 1938. Kaksikerroksinen, valkea talo on ensimmäisiä 'valkoisen' funtionalismin rakennuksia Mikkelissä.
6. Porrassalmenkatu 27
Arkkitehti Axel Loemboemin suunnittelema kaksikerroksinen pankkitalo v:lta 1885. Ajalle tyypillinen kaksikerroksinen liiketalo rakennettiin uusrenesanssityyliseksi. Se oli kaupungin ensimmäinen tiilinen liiketalo.
7. Veturitalli
1880-luvulla rakennettu tiilinen veturitalli kuuluu Savon radan historialliseen rakennuskantaan. Yksikerroksinen, puoliympyränmuotoisen rakennuksen muurasi kiertävä rakennusporukka, joka siirtyi tallin valmistuttua vankilan laajennustyömaalle.
8. Savilahdenkatu 13
Kaupungin ensimmäinen kansakoulurakennus. Uusrenessanssityylinen koulu rakennettiin 1888-1889 arkkitehti Axel Loenbomin suunnitelman mukaan Naisvuoren etelärinteelle. Puinen koulurakennus muodostaa Päämajakoulun kanssa yhtenäisen korttelialueen, joka on hyvin säilynyt esimerkki koulurakentamisesta kaupunkialueella.
9. Teatteritalon vanha osa
Entinen palokunnan - Mikkelin WPK:n talo - talo, joka valmistui 1892 arkkitehti Wilhelm A. Tötterströmin suunnitelman mukaan kaksikerroksisena, paviljonkimaisena rakennuksena silloisen Kirkkokadun varrelle. Alakerta oli rakennettu tiilistä ja rapattu uusrenessanssin tapaan harkoiksi, yläkerta hirrestä ja vuorattu vaakalaudalla. Talon valmistuttua siirtyivät kaupungissa vierailevat teatteriesitykset Billingistä sinne. Jo 1892 teetettiin näyttämösiipeä varten suunnitelmat, mutta laajennus toteutui vasta 1911 arkkitehti Otto F. Holmin suunnitelman mukaan. Kaupunkiin perustettu vakinainen palokunta muutti rakennukseen, ja sitä varten rakennettiin letkujen kuivaustorni. Myös näyttämöosaa uudistettiin, sisustus uusittiin ja taloon saatiin sähkövalo, vesijohdot ja mukavuuslaitokset. Vuonna 1934 kaupunki osti talon ja korjasi sen juhlasaliksi sekä laajensi palokunnan tiloja. 1972-75 taloa laajennettiin ja se korjattiin kokonaan Mikkelin Teatterin käyttöön. Entinen palokunnantalo on maakunnan seurantaloista vanhimpia.
10. Keskuskoulu ja Päämajamuseo
Päämajakoulun pihapiiri, jossa on kolmikerroksinen, uusklassistinen, rapattu koulurakennus, joka liittyy kiinteästi yksikerroksiseen, uusrenesanssin tyyliin vuorattuun ruokalarakennukseen. Ruokala on ollut aiemmin opetustiloina. Pihalla kasvaa Päämajakujan suuntaisesti tammipuiden rivistö. 1902 valmistui kaksikerroksinen, kivinen koulutalo (suunnitelma arkkitehti John L. Lybeck). Sitäkin jouduttiin laajentamaan etelään päin 1911 (arkkitehti Nikolai Meder) ja edelleen 1933-34 (arkkitehti Martti Välikangas). Kivitalossa toimi 1939 ja 1941-44 Suomen armeijan päämaja. Koulurakennuksessa toimii myös Päämajamuseo.
11. Naisvuoritalo
Entinen kaupungin rahastonhoitajan Juho Tammisen rakennuttama ja A.O Kemppen suunnittelema asuintalo valmistui vuonna 1882. Mikkelin Työväenyhdistys osti talon huutokaupassa 1900. Rakennusta laajennettiin 1910–1911 rakennusmestari A. Oikarisen suunnitelman mukaan Naisvuorelle päin rakentamalla kokoustiloja ja näyttämö. Mikonkadun varrella ollut Mikkelin vanhin asuinrakennus, kaupunginpalvelija Antti Natulinin talo purettiin 1983.
12. Yhteiskoulun vanha osa
1905 perustettu yhteiskoulu rakennettiin 1908-1909. Kolmen arkkitehdin kesken pidetyn kilpailun voitti ja koulun suunnitteli Wivi Lönn. Kolmikerroksisen, taitekattoisen koulurakennuksen julkisivut tehtiin kiviharkoista. Rakennuksen yläosa tuhoutui talvisodassa, eikä sitä enää rakennettu samanlaisena uudestaan. Koulua laajennettiin 1960-luvulla saliosalla. Tontilla on myös vv. 1876-1914 rakennettu kaupunkitalo. Rakennus on viimeinen tämän aiemmin yleisen kaupunkitalon tyypin edustaja kaupungissa.
13. Graniittitalo/taidemuseo
Arkkitehti Armas Rankan suunnittelema ja kauppaneuvos David Pulkkisen rakennuttama kaksikerroksinen asuin- ja postitalo vuodelta 1912. Graniittiharkoilla vuorattu talo on harvoja selvästi kansallisromanttisia vaikutteita sisältäviä taloja maakunnassa ja kaupungissa. Viime sotien aikana marsalkka Mannerheimin asui talossa tohtori Dahlströmin huoneistossa. Talvisodassa talon yläosa tuhoutui, mutta rakennettiin pian uudelleen. Vuonna 1973 Mikkelin kaupunki osti Graniittitalon. Vuonna 1975 talon sisäosat uusittiin virastoiksi ja taidemuseoksi. Vuodesta xxx lähtien talo on ollut kokonaan Mikkelin taidemuseon/Etelä-Savon aluetaidemuseon käytössä.
Kohdekuvaukset: ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITON INVENTOINTITIETOJÄRJESTELMÄ.
Etelä-Savon maakuntakaavan kohdeluettelo
Hallinnon perintö
Mikkelin perustettiin lääninhallinnon kaupungiksi. Vallan kamarien lisäksi hal lintoasema toi muutakin: virastojen virkamiehet, jotka olivat paikallisesti ikään kuin keisarin vallan heijastumia. Yhdistettyinä vanhan väen upseerikuntaan ja lähiseutujen kartanoiden väkeen he loivat 1800-luvulla eliitin, joka oli ruotsinkielinen ja erottui selvästi ympäröivästä suomenkielisestä väestöstä. Usein säätyläiset olivat perustamassa yhdistyksiä ja aloittamassa kansalaistoimintaa. Esimerkiksi hyväntekeväisyyttä harjoittanut Mikkelin Rouvasväen-yhdistys perustettiin vuonna 1855, kun esimerkiksi Hämeenlinnaan se perustettiin vuotta myöhemmin ja Kuopioon 1860. Mikkelin pursiseura (1905) oli sisävesien toinen ja Vuoksen alueen ensimmäinen veneily-yhdistys. Säätyläiset myös olivat perustamassa kouluja ja veivät monella tapaa seudun kehitystä eteenpäin.
Mikkelin lääni lakkautettiin vuoden 1997 lääniuudistuksessa. Mikkelissä ehti toimia 33 maaherraa. Etelä-Savo liitettiin Itä-Suomen lääniin, johon tulivat kuulumaan myös Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänit. Suurläänien tultua lakkautetuiksi vuonna 2009 valtionhallinnon tehtäviä ovat hoitaneet aluehallintovirastot. Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa valtion aluehallinnon perintöä Mikkelissä, ja toimii entisissä lääninhallituksen tiloissa.
Mikkelin kaupungin hallintoa pitivät käsissään alkuvuosina porvarien keskuudestaan valitsemat kaupunginvanhimmat. Elokuussa 1863 toimitettiin ensimmäinen pormestarin vaali, jossa valituksi tuli kaupungin tunnettu suomalaisuusmies Julius Nygrén (1829-1880). Nygrénin ansiosta maistraatti ja raastuvankokous käyttivät alunpitäen virkakielenään suomea. Kaupungin toiseksi pormestariksi valittiin varatuomari G. P. Alopaeus, joka toimi virassa vuoteen 1914 saakka.
Varsinainen kaupunginvaltuusto alkoi toimia vuonna 1875. Valtuustoon pääsivät nyt porvareiden lisäksi myös virkamiehet ja veroa maksava työväestö. Kaupunginvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja oli varatuomari A. Nordenstreng. Puoluemuodostus oli Mikkelissä varsin vähäistä valtuuston toiminnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisinä syntyivät kielipuolueet, suomalainen ja ruotsalainen puolue, joista ruotsinmieliset menettivät jatkuvasti merkitystään. Valtuustoon pyrki usein epäpoliittisia, esimerkiksi ammatillisia ryhmiä. (Lakio, Matti 1975: Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1957.) Vuonna 1912 Mikkeli sai oman kaupungintalon, jossa valtuustosalin lisäksi toimi tuolloin mm. kirjasto, raastuvanoikeus ja maistraatti.
Mikkelin hallintohistoriaa edustavat omalta osaltaan myös täältä ponnistaneet valtiopäivämiehet, kansanedustajat ja ministerit. Erikseen on mainittava EU-komissaarit Erkki Liikanen ja Olli Rehn.
Tutustu!
pääministeri Antti Hackzell
ministeri Ahti Karjalainen
Koulukaupunki
Alkukankeuden jälkeen Mikkelistä kehittyi merkittävä koulukaupunki, joka veti oppilaita laajalta alueelta Etelä-Savosta.
Suomen kansakouluasetus annettiin vuonna 1866. Mikkelin ensimmäinen kansakoulu perustettiin kaupunkiin vasta 1872. Koulu toimi Aleksanterinakdulla (nyk. Maaherrankatu) vanhassa puutalossa, kunnes kansakoululle rakennettiin omat, arkkitehti Axel Lönnbomin suunnittelemat kaksi rakennusta 1889 Savilahdenkadulle. Yksikerroksinen hirsitalo kävi pian ahtaaksi ja sen viereen valmistui 1902 kaksikerroksinen, kivinen koulutalo (suunnitelma arkkitehti John L. Lybeck). Linnamäellä Mikkelin pitäjän puolella kansakoulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1870. Tuota ennen seudulla oli toiminut jo yksityinen kansakoulu Hirvensalmen Apajalahdella vuodesta 1863 - järjestyksessään Suomen kahdeksas. Mikkelissä oli toiminut yksityinen ruotsinkielinen Antellin neitien tyttökoulu jo vuodesta 1854, sekä ala-alkeiskoulu vuodesta 1847.
Varsinainen koulukaupunki Mikkelistä alkoi kehittyä 1872 perustetun Lyseon myötä. Oppikoulu toimi alkuun ruotsinkielisenä, mikä aiheuttikin pitkän kielikiistan kaupungissa. Lyseon penkiltä ovat oppinsa saaneet useat myöhemmin mainetta niittäneet henkilöt, esimerkiksi professori Antti Filemon Puukko, piispa Eelis Gulin, kuvanveistäjä Johannes Haapasalo, pääministeri Antti Hackzell, professori Lauri Honko, runoilija, professori Otto Manninen, professori Heikki Paasonen, arkkiatri Oswald Renkonen, arkkipiispa, professori Ilmari Salomies, professori Veikko Väänänen ja komissaari Erkki Liikanen.
Suomenkielinen tyttökoulu perustettiin 1879 ja Yhteiskoulu 1905. Koulujen määrä kasvoi myös esikaupunkiliitoksen myötä 1931, jolloin kaupunki sai maalaiskunnalta vuonna 1870 kirkkoherran puustellin maalle perustetun Linnanmäen koulun, J. ja Ida Riipisen lahjoittamalle tontille vuonna 1900 perustetun Lähemäen koulun ja vuonna 1910 perustetun Rouhialan koulun. Oppilasmäärä nousi tässä yhteydessä 399 oppilaasta 933:een.
Mikkelissä jatkettiin kolmen oppikoulun turvin aina 1950-luvulle, jolloin perustettiin neljäs oppikoulu Kalevankankaalle. Peruskoulu-uudistuksen myötä kaikissa oppikouluissa, Lyseossa, Yhteiskoulussa, tyttökoulun perillisessä Urheilupuistossa ja Kalevankankaalla toimi yläaste ja lukio. Uudistuksissa 1990-luvulla lakkautettiin ensin Urheilupuiston ja Kalevankankaan lukiot, ja viimein Yhteiskoulu ja Lyseo yhdistettiin vuonna 2010 Mikkelin lukioksi.
Mikkelissä on pitkät perinteet myös muussa opetuksessa. Kuuromykkäin koulu perustettiin 1893, sen perinteitä jatkaa Mikael-koulu. Ammatillista opetusta annettiin jo 1800-luvulla. Huomattava seudun sivistyskeskus oli myös Otavassa, missä toimivat jo 1859 perustettu maatalousoppilaitos ja 1901 sinne siirtynyt kansanopisto. Mikkeliin puuhattiin myös yliopistoa 1910-luvulla. Hanke rauksei, mutta nykyään korkeakouluopetusta Mikkelissä tarjoaa yliopistokeskus ja Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Ylen elävä arkisto: ekaluokkalaisen koulumatka 1980, Siekkilän ja Rahulan koulut.
Kaupungin kirkko
Mikkelin kaupunkilaiset kävivät yhdessä pitäjäläisten kanssa samassa 1817 valmistuneessa Pitäjän kirkossa. Erimielisyyksiä oli kuitenkin kirkon istumajärjestyksessä, hautausmaan käytössä ja kirkonkäyttökorvauksissa. Niinpä 1890 päätettiin anoa kaupungin erottamista omaksi kirkkokunnaksi. Näin tapahtui, ja kaupunkiseurakunnalle saatiin oma hautausmaa Laihalammen rannalta 1895, ja oma kirkko valmistui 1897. Uusgoottilaisen tiilikirkon suunnitteli kirkkoarkkitehtuuristaan tunnettu J. Stenbäck. Kirkon tiilet toimitti paikallinen David Pulkkisen tiilitehdas, ja alttaritaulun, Pekka Halosen "Jeesus ristillä", lahjoitti kauppaneuvos Pöndinen. Melkein kaikki silloiset kaupunkilaiset mahtuivat kerralla kirkkoon.
Hiippakuntakaupunki Mikkelistä tuli toisen maailmansodan jälkeen.
Mikkelin seurakunnat yhdistyivät yhdessä Ristiinan ja Suomenniemen kanssa taas samaksi seurakunnaksi 2013. Uuden seurakunnan nimi on Tuomiokirkkoseurakunta, ja se käsittää Anttolan, Ristiinan, Haukivuoren, Suomenniemen, Savilahden ja Ristimäen alueet. Ympyrä tuhannen vuoden takaiseen Savilahden seurakuntaan on sulkeutunut.
Tutustu Tuomiokirkkoon!
Elinkeinot
Kaupunkia perustettaessa Mikkelissä oli vain 63 asukasta. Heistä valtaosa oli käsityöläisiä ja porvareita. Kaupunki kasvoi, ja ammattikuntia syntyi lisää, mm. erilaisia pieniä tehtaita. Ammattinimikkeitä voi tarkastella esimerkiksi Mikkelin käsityöläisten ja tehtailijoiden yhdistyksen toimihekilöiden luettelosta vuosilta 1875-1925. Teollistuminen käynnistyi alueella hitaasti.
Mikkeliä ei ole pidetty perinetsenä teollisuuskaupunkina. Toisaalta, jos katsoo asiaa nykyisen Mikkelin, tai kulttuuriperintöohjelma –hankkeessa mukana olevien Ristiinan ja Hirvensalmen muodostamasta kokonaisuudesta käsin huomaa, että teollisuutta löytyy. 1900-luvun alussa Mikkelin maalaiskunta oli maakunnan teollisen tuotannon kärjessä. Kaupunginlahden toisella rannalla sijaitsivat Saksalan ja Tuppuralan sahat, jotka työllistivät 1890-luvulta lähtien vuosikymmenien ajan satoja henkilöitä. Emolan ja Lähemäen esikaupungit syntyivät paljolti näiden sahojen työväestön sekä varattoman väestön asuinsijoiksi. Teollisuutta siis oli, nykypäivän silmin katsottuna lähes keskellä kaupunkia, mutta silloin ne olivat Mikkelin pitäjän puolella.
Kaupungissa merkittävin teollisuudenala oli 1860-70 -luvuilta lähtien alkoholiteollisuus. Likolammen rannalla toimi kaksi suurehkoa olut- ja viinatehdasta, ja nykyisten Mannerheimintien ja Raatihuoneenkadun kulmassa kolmas. Näiden lisäksi toimi vielä pari pienempää spriitehdasta. Mikkelissä valmistettiin 1800-1900 -luvun taitteessa valtavia määriä viinaa, josta suuri osa meni myyntiin kaupungin ulkopuolelle. Osa tarjoiltiin kaupungin ravintoloissa, kuten "Pillingissä", ravintola Karinissa - myöhemmin Seurahuone, Mikkelin klubilla ja Liikemiesten seuralla. Likolammen itärannalla sijainneesta viinatehtaasta on jäljellä osia Päämajankatu 18:ssa.
1900-luvun puolivälin jälkeen merkittäviä teollisuustyöllistäjiä kaupungissa ovat olleet Grahn, Olavi Räsänen Oy, Karjaportti, Helprint ja Oy Mölnlycke Ab.
Monet tehtaat joutuivat 1980-luvun lopulla taloudellsiin vaikeuksiin. Katso Kotimaan katsaus 1.6.1987:
Kauppa oli yksi merkittävimpiä elinkeinonaloja. Sitä käsitellään osiossa Torilla ja kaupanteossa.
Jo mainitut lääninvirastot, sairaala, vankila sekä koulut toivat kaupunkiin porvaristoa. Kasvava kaupunki työllisti kirvesmiehiä ja rakentajia. Vuonna 1889 avattu Savon rata toi kaupunkiin myös rautatieläisiä. Palvelut kehittyivät. Pankkeja, apteekkeja, yms. syntyi. Nykyään suurin osa mikkeliläisistä saa elantonsa palvelualoilta.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Yhdistykset
Kaupunkilaisten kulttuurielämän ja harrastustoiminnan viriämistä voi tarkastella yhdistystoiminnan kautta. Mikkelissä yhdistystoimintaa syntyi suhteellisen varhain verrattuna moneen muuhun pikkukaupunkiin johtuen kaupungin aktiivisesta virkamieskunnasta. Kaupungin ensimmäinen yhdistys oli vuonna 1855 perustettu Rouvasväen yhdistys, jossa säätyläisrouvat toimivat hyväntekeväisyystarkoituksissa. Jäsenmäärältään ja toiminnaltaan merkittävimpiä yhdistyksiä olivat v. 1878 perustettu Mikkelin VPK ja v. 1890 perustettu Työväenyhdistys, jotka toimivat aktiivisesti usealla kulttuurin saralla. Urheiluseuroja, kuoroja, hyväntekeväisyysyhdistyksiä ja raittiusseuroja syntyi nopeaan tahtiin 1880-luvun lopulta saakka. Maaseudulla yhdistystoimintaa kanavoivat nuorisoseurat, raittiusyhdistykset ja maamiesseurat. Oheisessa liitteessä on listattu Mikkelin seudulla perustettuja yhdistyksiä ja vapaa-ajan toimintaa 1851-1986. Tiedosto:Yhdistyksia ym. vapaa-ajan toimintaa 1850-1980-luvuilla.pdf
Mikkelissä nykyään toimivia yhdistyksiä.
Urheilu
Mikkeli on tunnettu urheilukaupunkina. Urheilua harrastettiin Mikkelissä eri tavoin kaupungin perustamisesta saakka. Talvisin luisteltiin, hiihdettiin ja ajettiin kilpaa hevosilla järvien jäällä, kesällä uitiin, soudettiin ja harrastettiin ammuntaa. Uimalat rakennettiin 1846 Likolammelle ja 1880-luvulla Saimaan rannalle. Ylesisurheilua harrastettiin Pirttiniemen kentällä, Hallitustorilla, Suur-Savon aukiolla ja kilpa-ajoradalla, kunnes syksyllä 1916 valmistui Hänninhaudan urheilukenttä, jossa oli 300 metrin juoksurata. Myöhemmin Urheilupuistoa on useaan otteeseen laajennettu ja uudistettu.
Mikkelin vanhin yhä toimiva urheiluseura on Mikkelin Ampujat, joka perustettiin 11.8.1886 "Mikkelin läänin metsästys- ja ampumaseura"-nimisenä. Seuran jäsenet ovat saavuttaneet menestystä kansallisella tasolla kautta aikojen.
Jo mainituissa Työväenyhdistyksessä ja Vapaapalokunnassa harrastettiin mnonenlaista urheilua, ja niiden urheiluseuroista kehittyi yhä toivia seuroja, kuten Mikkelin Kilpa-Veikot ja Mikkelin Vauhti ja Mikkelin Kissat. Mikkelissä 2010-luvulla toimivia urheiluseuroja.
Mikkeliläisten menestyslajeja ovat vuosikymmenten saatossa olleet jalkapallo ja hiihto. Jalkapallon kulta-aikaa olivat 1960- ja 70-luvut, jolloin Mikkelin molemmat jalkapallojoukkueet, Mikkelin Palloijijat ja Pallo-Kissat pelasivat mestaruussarjassa. Paikalliskamppailut vetivät Urheilupuiston täyteen katsojia. Vuonna 1972 MP aloitti ensimmäisenä seurana suomalaisen naisjalkapalloilun. 2000-luvulla Mikkelin vahva palloilulaji on jääpallo, jossa 1972 perustettu Mikkelin Kampparit on voittanut Suomen mestaruuksia.
Hiihtoa harrastettiin aluksi Saimaan jäällä. 1920-luvulta siirryttiin metsiin murtomaahiihdon pariin.Mikkelin hiihtäjien nousu kansainväliselle tasolle alkoi 1950-luvun loupulla. Olympia- ja MM-mitaleita saavuttivat Arto Tiainen ja Harri Kirvesniemi.
Kaksi mikkeliläistä on saavuttanut olympiakultaa: viisiottelija Eero Lehtonen Antwerpenissä 1920 ja Pariisiissa 1924, sekä meloja Mikko Kolehmainen Barcelonassa 1992.
Tutustu Eero Lehtoseen: Tiedosto:Olympiavoittaja Eero Lehtonen.pdf
Kokeile! Eero Lehtosen viisiottelu koululaisille
Mikkelin urheiluelämän merkkitapauksia on myös ravit. Kuuluisa maaimanennätysrata rakennettiin 1970-luvulla. St. Michel -ajot keräävät vuosittain kansainvälisiä tähtijuoksijoita Kalvenkankaan radalle. Kuninkuusraveja on juostu Mikkelissä pariin otteeseen. Katso Kuninkuusravit Mikkelissä 1996! Ylen elävä arkisto
Tutustu ravien historiaan Mikkelissä: Tiedosto:Ravit.pdf
Suur-Savon museo on keruupolitiikassaan painottunut urheiluun.
Katso Jokamiesluokan ralli Anttolan Kokkosenlahdessa 1978
Musiikki ja tanssi
.jpg)
.jpg)
Mikkelin seudulta on säilynyt arkistoissa suhteellisen vähän kansanmusiikkia. Tämä ei johdu siitä, etteikö musiikkia olisi ollut, vaan siitä, että keruuaikana 1800-luvun lopulla alueen toisaalta arkaainen paimenmusiikki ja toisaalta räävitön laulumusiikki ei kerääjien mielestä ollut tarpeeksi laadukasta tallennettavaksi. Lue lisää: Tiedosto:Mikkelin kansanmusiikki.pdf
Taidemusiikkia Mikkelissä harrastettiin 1860-luvulta lähtien. Pirttiniemen kylpylässä järjestettiin konsertteja, ja kaupungissa toimi sotilassoittokunta. Kuoroja ja soittokuntia perustettiin himan myöhemmin VPK:n ja Työväenyhdistyksen yhteyteen. 1800-luvun lopun merkittävin musiikkitapahtuma oli v. 1897 järjestetyt valtakunnalliset laulujuhlat, joita varten rakennettu Kirkkopuiston laululava toimii edelleen esiintymislavana.
Vuonna 1903 perusettiin Mikkelin musiikinystävien yhdistys, jonka toiminnasta syntyi Mikkelin kaupunginorkesteri ja myöhemmin Musiikkiopisto. Mikkelin kaupunginorkesteri on Suomen kolmanneksi vanhin toimiva orkesteri. Toiset valtakunnalliset laulujuhlat pidettiin kaupungissa 1923, nyt Urheilupuistossa. 1900-luvun edetessä Mikkeliin perustettiin lisää kuoroja, ja mm. Oopperayhdistys 1970-luvulla. Merkittävä kaupungin musiikkielämän vauhdittaja oli konsertti- ja kongressitalo Mikaelin valmistuminen 1988.
Herrasväen tanssiaisia pidettiin Pirttiniemessä 1800-luvulla. 1900-luvulla tansseista tuli koko kansan huvia, jota harrastettiin mm. Työväenyhdistyksen iltamissa. Esikaupungin VPK rakennutti tanssilavan Seuralaan v. 1928. Tansseissa käytiin myös mm. Rauhaniemessä.
Varuskuntakaupunkina Mikkelin musiikkielämään on aina kuulunut sotilasmusiikki. Pitkä perinne katkeaa 2014, kun Savon soitilassoittokunta lakkautetaan.
Rock-musiikki ja nuorisokulttuuri alkoi nostaa päätään Mikkelissä 1960-luvulla. Tutustu Rock in Mikkeli -sivustoon!
Melmu ry toimi aktiivisesti 1980-luvulla ja järjesti konsertteja mm. Urheilupuistossa ja satamassa. Melmun toiminta huipentui Visulahdessa järjestettyihin Dinosaurock-festivaaleihin 1987-1990. Dinosaurockin jalanjäljillä toimii nyttemmin Jurassic Rock -festivaalit. Muita seudun musiikki- ja tanssitapahtumia ovat mm. Savcor Ballet, Mikkelin musiikkijuhlat, Otava Happy Jazz, Mikkeli soikoon ja Marskifest.
Musiikin ja tanssin opetusta Mikkelissä tarjoavat mm. Mikkelin musiikkiopisto, Kansalaisopisto, Otavan Opisto, Etelä-Savon tanssiopisto ja Tanssikoulu La Carmencita.
Mikkeliläislähtöisiä tai täällä vaikuttaneita musiikin ammattilaisia ovat mm. oopperalauluajat Martti Talvela, Arttu Kataja ja Laura Heinonen, sekä kevyemmän musiikin taitajat Arja Saijonmaa, Esa Kuloniemi, Ali Elkharam, Jerzy Dubiel ja Mikko Herranen.
Katso Ylen elävä arkisto: Martti Talvela Anttolassa vuonna 1970.
Kuuntele Ylen elävä arkisto: Arja Saijonmaan haastattelu v. 1972.
Kuvataide
Mikkelissä toimii Etelä-Savon aluetaidemuseo, joka tutkii, dokumentoi ja esittelee mm. eteläsavolaista kuvataidetta. Painopistealueita ovat näyttelytoiminta ja taidemuseon hallussa olevien taidekokoelmien hoitaminen ja kartuttaminen sekä suomalaisen kuvitustaiteen esitteleminen ja kerääminen.
Mikkelin taidemuseo aloitti toimintansa vuonna 1970 Johannes Haapasalon museo- nimisenä. Vuonna 1976, museon saatua lahjoituksena Martti Airion taidekokoelman, nimi muutettiin Mikkelin taidemuseoksi. Etelä-Savon aluetaidemuseoksi se nimitettiin 1981. Taidemuseo toimii arkkitehti Armas Rankan suunnittelemassa ns. graniittitalossa vuodelta 1912. Mikkelissä on myös paljon julkisia ulkoveistoksia ja muistomerkkejä
Tutustu Mikkelin veistoksia käsittelevään oppimateriaaliin!
Valokuvataidetta esittelee Mikkelin valokuvakeskus, joka myös kerää ja tallentaa vanhoja Mikkeli-kuvia. Samassa maakunnallisesti merkittävässä rakennuskokonaisuudessa Puistokatu 1-3:ssa valokuvakeskusen kanssa toimii Mikkelin lasten ja nuorten kuvataidekoulu.
Mikkeliläislähtöisiä kuvataiteilijoita olivat mm. Emil Kymäläinen (1890-19209, Henry Ericsson (1898-1933), Maija Karma (1914-1999) ja Johannes Haapasalo (1880-1965). Muita täällä toimineita/toimivia tai täältä lähtisin olevai taiteilijoita ovat esim. Harri Heinonen, Olli Jaatinen, Päivi-Maria Jaatinen, Ari Jaskari, Maria de Jong, Risto Junnilainen, Mitro Kontturi, Markku Laamanen, Tuomas Lauriala, Pirita Lautala, Raija Marttinen, Anna Siiriäinen, Kirsimaria E. Törönen-Ripatti, Hanna Vahvaselkä, Seppo Väänänen, Martti Poikolainen, Kirsti Rista, Anssi Sajaniemi, Saija Ben Younes, Oiva Hokkanen, Jorma Holopainen, Outi Heiskanen, Irmeli Kálóczy, Marja Kanervo, Saija Kivikangas, Marketta Leino, Anni Löppönen-Kauhanen, Anne-Maria Muhonen, Yrjö S. Muukka, Leena Nauvonen, Antti Niinimäki, Pekka Niskanen, Simo Ripatti, Seija Rissanen, Saara Tikka, Armas Tirronen, Veijo Ulmanen, Helmi Usmala, Heidi Vasara, Aino Vihervä-Muukka, Miili Viinikainen ja Onni Virolainen.
Kirjallisuus
Etelä-Savon kirjallisuuteen voi parhaiten tutustua Mikkelin kaupunginkirjastossa - Etelä-Savon maakuntakirjastossa. Mikkelissä on toiminut kirjastoja 1860-luvulta saakka.
Tunnetuimpia Mikkeliin liittyviä kirjailijoita ovat Anni Swanja puolisonsa Otto Manninen. Heillä molemmilla on nimikkokatunsa Mikkelisä. Myös Olavi Paavolainen ja Mika Waltari viettivät Mikkelissä osan elämästään. Lue Mika Waltarin muisteluja Mikkelistä 1912-14.
Suomen ensimmäinen moderni ruotsinkielinen kirjailija Karl August Tawaststjerna oli kotoisin Mikkelin pitäjän Annilan kartanosta. Lue K.A. Tawaststjernan kuvaus 1800-luvun lopun Mikkelistä.
Vähemmän tunnetuksi on jäänyt hirvensalmelainen itseoppinut boheemikirjailija Kasperi Tanttu, joka julkaisi näytelmiä ja runoja, ja koki kovan kohtalon 1918 sodan loppuvaiheessa.
Toinen kiinnostava hahmo mikkeliläisessä kirjallisuuden historiassa on Hilma Pylkkänen (1865-1947), joka asui pitkään Ranskassa, ja julkaisi kirjoja ranskan ja ruotsin kielellä.
Tutustu Etelä-Savon kirjailijoihin!
Teatteri ja elokuvat
1800-luvun lopulla Mikkelissä vieraili satunnaisesti kiertäviä näytelmäryhmiä. Vakinaisen teatteritoiminnan juuret ovat Työväenyhdistyksen toiminnassa. Keväällä 1897 työväenyhdistyksen alaosastoksi perustettiin Riento-niminen kerho, joka oli tarkoitettu harrastajanäyttämöksi ja kirjallisuuspiiriksi. Myös työväenyhdistyksen useat ammattiosastot perustivat omia näyttämöpiirejään 1800- ja 1900-luvun vaihteesta lähtien. Näytelmiä esitettiin iltamissa ja erilaisissa juhlissa. Vuonna 1919 syntyi amatööripohjalta Mikkelin työväenyhdistyksen yhteyteen näyttämö, joka sai seuraavana vuonna nimekseen Mikkelin Työväen Näyttämö. Vuonna 1929 näyttämö itsenäistyi työväenyhdistyksen alaisuudesta Mikkelin Työväen Teatteriyhdistyksen Mikkelin Työväen Teatteriksi. Lokakuussa 1940 teatterin kannatusyhdistys päätti ottaa käyttöön nimen Mikkelin Teatteri. Se siirtyi silloin esiintymään kaupungin juhlasaliin entiselle Mikkelin VPK:n talolle. Se sai myös harjoitella samassa talossa. Jatkosodan jälkeen entisestä VPK:n talosta tuli teatterin pysyvä toimintakeskus, ja vanha palokunnantalo tunnetaankin yleisesti Mikkelin teatteritalona.
Myös VPK:lla oli omaa teatteritoimintaa vuodesta 1882 saakka. Toiminta on vilkkaimmillaan 1900-luvun alussa. Toiminta hiipui 1920-luvun loppuun mennessä.
Työväen näyttämöperinnettä jatkaa Mikkelissä vuosittain pidettävät Työväen näyttämöpäivät
Mikkelin seudulla toimii myös useita harrastajateattereita, esimerkiksi Tuuva teatteri Ristiinassa, sekä useita ryhmiä Mikkelin kansalaisopiston yhteydessä.
Mikkelistä on lähtöisin useita näyttelijöitä, kuten Emma Väänänen, Kalle Holmberg, Aake Kalliala, Heikki Kinnunen ja Wanda Dubiel.
Elokuvia näytettiin Mikkelissä vuodesta 1909 asti. Ensimmäinen elokuvateatteri oli Rouva Agatha Suhosen omistama Maailma Kuvissa. VPK:n talolla (nykyinen Mikkelin teatteri) toimi yksi teatteri, joka vuodesta 1918 oli nimeltään Elävienkuvien teatteri Kaleva. Säännöllinen elokuvateatteritoiminta päättyi VPK:n talossa 1928. 1920-luvun puolivälissä alkoi Mikonkatu 12:ssa toimia Kinema (myöhemmin Kino), joka 30-luvulla alkoi näyttää äänielokuvia. 1930-luvulla avattiin Vuorikadulla Kinolinna, joka toimii edelleen. Elokuvien kulta-aikaa oli 1940-luvun loppu ja 50-luku, jolloin toimivia teattereita oli neljä:
- Kinolinna, perustettiin 1938 nykyiselle paikalleen Vuorikadulle.
- Savo, nykyään Ritz, Mikonkatu 1, suunniteltiin alunperinkin elokuvateatteriksi 1941.
Näissä molemmissa oli jo 50-luvun puolivälissä uusinta tekniikkaa ”cinemascope- ja laajakuvalaitteet”.
- Maailma kuvissa, perustettiin 1909, ja oli toiminnan loppuessa v. 1960 yksi Suomen vanhimista elokuvateattereista. Toimi jatkosodan jälkeen Maaherrankatu 18:ssa.
- Kinema, toimi 1920-luvun puolivälistä 1960-luvun puoliväliin, ja oli pelkästään elokuvateatteriksi rakennettu Mikonkatu 12:ssa.
Otavassa toimi Kinotalo vuodesta 1946 lähes 20 vuotta. Näytöksiä oli talvisin kahdesti viikossa, kesällä kerran viikossa. Yleisönä kävi nuorisoa ja sahan työntekijöitä. Saliin mahtui vajaa 200 henkeä. Näytöksen jälkeen penkkirivit irrotettiin ja pidettiin tanssit. Tansseihin tuli junalla mikkeliläisnuoria tungokseksi asti. Kinon tanssiaisissa kävivät useat 50-luvun kuuluisimmista tähdistä. Kinotalolla vietettiin myös häitä ja pidettiin poliittisia tilaisuuksia. Kinotalon, kuten monen muunkin elokuvateatterin, toiminnan lopetti television yleistyminen 1960-luvulla.
Mikkelissä on filmattu muutamia elokuvia. Erikoisuutena mm. kolme mykkäfarssia, jotka ohjaaja Hjalmar V. Pohjanheimo filmasi omistamansa Kyyhkylän kartanon mailla 1920-1922. Ikävä kyllä näiden elokuvien aineisto on tuhoutunut. Elokuvien tietoihin voi tutustua Kansallisfilmografian palvelussa.
Elokuvaohjaaja Toivo Hjalmar Silén, vuodesta 1906 Toivo Jalmari Särkkä, syntyi 1890 Mikkelin maalaiskunnassa, missä isä Juho (Johan) Silén työskenteli pehtorina Sairilan kartanossa. Särkkä vietti Sairilassa lapsuutensa enimmäiset 9 vuotta.
Puistot ja puutarhat
Puistot ja viheralueet ovat aina olleet tärkeitä mikkeliläisten kokoontumis- ja ajanviettopaikkoja. 1800-luvulla kokoonnuttiin Pirttiniemen puistoon ja Naisvuorelle, joissa järjestettiin mm. ulkoilmakonsertteja. Kun 1897 kaupungin kirkko rakennettiin Ristimäelle, jäi Kirkkopuistokin yksinomaan virkistyskäyttöön - kirkkoahan puistossa ei ollut ollut 90 vuoteen. Yksityisiä puutarhojakin oli mm. kartanoilla. Maaherran residenssissä oli oma puutarhansa keskellä kaupunkia, mutta se oli korkean aidan ympäröimä, eikä tavallisilla kaupunkilaisilla ollut sinne asiaa. Kartanopuutarhoihin voi nykyään tutustua Tertissä ja Kenkäverossa. Uusia puistoja edustaa Mikkelipuisto.
Tutustu puistot ja viheralueet esittelevään Kotiseutupolkuun!
Pirttiniemen puistosta on jäljellä enää rauta-aita. Laululava rakennettiin v. 1897 laulujuhlia varten. Kuva: KM.
Puutarhuri Maukosen piha 1890-luvun alussa, Vilhonkatu 2. Kuva: SKMA.
Mikkelin kirkkopuisto. Kuva: Harri Heinonen 2012.
.jpg)
.jpg)
Ajankuvia
A.G. Koranter 1848: Kertoelma Suur-Savosta eli Mikkelistä
Topelius kuvaa Mikkelin kaupunkia 1873
K.A. Tawaststjernan kuvaus 1880-luvulta
Ylen elävä arkisto: Mikkelin pamaus 1986.
Mikkelin toinen pormestari G.P. Alopaeus. Kuva: KM.
Porrassalmenkadun ja Savilahdenkadun kulma 1890-luvulla. Kuva: MKM.
Ennen Tuomiokirkon rakentamista 1897 paikalla oli siesu eli putka.
Mikkelin lääninhallituksen henkilökuntaa 1910-luvulla.
Mikkelin käsityöläisten ja tehtailijoiden yhdistys 1910-luvulla. Kuva: SKMA.
Mikkeliläinen kansanedustaja, kirjaltaja Albin Valjakka kuoli vankileirillä 1918.
Laulujuhlat Urheilupuistossa v. 1923. Kuva: A.R. Kivikanto.
Lapsia Pankajoen leikkikentällä 1930-luvulla. Kuva: MKM.
Pommitettu Lyseo v. 1940. Kuva: MKM.
Lehmuskylä rakentui jälleenrakennuskaudella 1940-luvulta alkaen. Kuva: MKM.
Metsolankadulle nousi Ruotsin lahjoittamia taloja 1940-luvulla. Kuva: MKM.
Sotilaita Mykkäkoulun kentällä 1950-luvulla. Kuva: Mauri Toiviainen.
Mikkeli Grahnin rannasta kuvattuna 1960-luvulla. Kuva: Mauri Toiviainen.
Eero Jokilehto suunnitteli valtion virastotalon Mikkeliin v. 1964. Kuva: MKM.
Hallituskatu v. 2012. Kuva: Harri Heinonen
Mikkelin tori 2012. Kuva: Harri Heinonen.
lilla.jpg)
.jpg)
