Luokka:Meikäläisiä myrskynsilmässä

Henkilöhistoriaa Mikkelin seudun merkkihenkilöistä.

Esitelty henkilöitä, jotka ovat olleet jotenkin kiistanalaisia tai joutuneet johonkin äärimmäiseen paine- tai valintatilanteeseen.

Opettaja valitsee, miten tekstejä hyödyntää.

Henkilötarinoita on tarkoitus opiskella seuraavasti:

Meikäläisiä myrskynsilmässä – Opettajalle

Kertoo Mikkelin seudulta kotoisin olevien tai tänne olennaisesti liittyvien henkilöiden joutumisesta äärimmäiseen valintatilanteeseen, joissa panoksena on kenties ollut Suomen kohtalo tai jotain vielä kansakuntaammekin suurempaa.
Kokonaisuus on suunniteltu siten, että vuosiluokilla 6-9 voidaan käsitellä yksi hahmo per vuosiluokka. Käsiteltäviin sisältöihin henkilötarinat kävisivät seuraavasti:

• 6. lk Yrjö Maunu Sprengtporten,
• 7. lk Rietrikki Polén,
• 8. lk Antti Hackzell, Ahti Karjalainen, Kasperi Tanttu (Näistä vähintään yksi)
• 9. lk Olli Rehn.

Henkilöiden kautta paikallishistoriaa voidaan opiskella myös teemallisena kokonaisuutena.

Tehtävässä on tärkeää miettiä sitä valintatilannetta, johon henkilöt ovat joutuneet.

• Mitkä syyt siihen ovat johtaneet?
• Miksi henkilöiden tekemä valinta on ollut niin vaikea?
• Mitä seurauksia valinnalla oli ja on ollut?
• Ja ennen kaikkea on syytä miettiä, mitä seurauksia toisenlaisella valinnalla olisi voinut olla?

Georg Magnus Sprengtporten

(suom. Yrjö Maunu Sprengtporten 1740-1819) – moniulotteinen ja -sävyinen itsenäisyysmies

Sotilasuralle heti nuoresta Georg Magnus Sprengtporten syntyi tunnettuun sotilassukuun 1740. Nelivuotiaana Sprengtporten menetti isänsä. Jo 12-vuotiaana äiti anoi Georg-pojalle sijoituspaikan Tukholman kadettikouluun. Se kuitenkin lakkautettiin sisäpoliittisista syistä neljän vuoden päästä Sprengtportenin saapumisesta. Teini-ikäinen Sprengtporten pääsi kuitenkin Viaporin linnoitusjoukkoihin aliupseerinarvoisena konduktöörinä. Ilmeisen menestyksekkään palveluksen seurauksena hänet kelpuutettiin mukaan Pommerin sodan sotatoimiin kreivin adjutantiksi. Sittemmin Sprengtporten toimi veljensä johtamassa valiojoukossa osoittaen suurta rohkeutta. Valiojoukossa hän haavoittui kahdesti. Sprengtporten ylennettiin kapteeniksi 1761.

Rauhan tultua upseerin vakinaiset tehtävät oli varattu vakinaisen väen kokeneemmalle upseeristolle, eikä ulkopuoliselle ollut pääsyä niihin, ainakaan ilman merkittävää varallisuutta. Sprengtporten ajautui tekemään monenlaisia tiedustelu- ja kartoitustehtäviä sekä lukemaan sotatieteellistä kirjallisuutta. Nämä asiat ohjasivat Sprengtportenia miettimään Ruotsin-Suomen itäisille alueille parhaiten soveltuvia taistelutapoja. Vuonna 1770 Sprengtporten ylennettiin majuriksi. Samalla hänelle myönnettiin vapaaherran arvonimi. Sen myötä hänen alkuperäinen nimensä Sprengtport sai tunnetun kirjoitusasunsa Sprengtporten.

Kuninkaan suosioon Sprengtporten osallistui ns. vapauden ajan viimeisille valtiopäiville, mutta piti niitä kyvyttömänä ratkaisemaan asioita. Niinpä Sprengtporten osallistui veljensä Jacobin rinnalla Kustaa III:n vallankaappaukseen 1772. Veljesten johdolla Viapori otettiin haltuun ja sen varusväki suostuteltiin kuninkaan puolelle. Seurauksena Sprengtporten ylennettiin everstiluutnantiksi. Nopeasti hän otti syrjään jättäytyneen veljensä paikan ja sai ylennyksen everstiksi. Ei kulunut montaakaan vuotta kun Sprengtporten nimitettiin uuden muutamasta yksiköstä yhdistetyn Savon Prikaatin komentajaksi.

Virkatalonsa Ristiinan Brahenlinnan mailla kehitteli sodankäynnin muotoja. Hänen oivalluksiaan on pidetty edistyksellisinä jopa joidenkin arvioiden mukaan aikaansa edellä olevina tällä saralla. Sprengtporten kiinnitti erityishuomiota maaston käyttöön taistelussa. Sprengtporten meni ajatuksissa niin pitkälle, että jopa aseisti joukkojaan omalla kustannuksellaan. Rahansa ohella Sprengtporten uhrasi asialleen aikaansa järjestämällä säännöllisesti ylimääräisiä harjoituksia sekä pyörittämällä kadettikoulua nuorille upseerinaluille. Näin Sprengtporten hankki alaistensa ja koko Suomen upseerikunnan arvostuksen.

Omille teille Riitauduttuaan kuninkaan kanssa Sprengtporten lähti kruunun kustantamana ulkomaille tutustumaan sotataitoon. Retkellä riidat etenkin matkakassasta syvenivät. Samaan aikaan hänen maineensa oli kiirinyt Venäjällä, joka myös oli yksi matkakohteista. Ollessaan Pariisissa rahapulassa Sprengtporten pyysi eroa virastaan. Se saman tien hänelle myönnettiin, tosin ilman eläke-etuuksia. Sprengtporten yritti mukaan Yhdysvaltain vapaussotaan, jonne ei kovasta yrityksestä huolimatta päässyt. Mies palasi kotimaahan elelemään toimetonta kartanoelämää. Siihen hän ei sopeutunut. Tavoitteena Suomen irrotus Ruotsista Kuninkaan kanssa riitautuminen poiki Sprengtportenin mielessä ajatukseksi irrottaa Suomi Ruotsista Venäjän avulla. Mielessä hänellä kumpuilivat mietteet yhdysvaltalaisesta pyrkimyksestä vapaan valtiomuodon luomiseksi. Lopputuloksena Sprengtporten ryhtyi maalailemaan mielikuvia itsenäisestä tai puoli-itsenäisestä Suomen valtiosta, joka pelkällä olemassaolollaan hillitsisi Ruotsin ja Venäjän ainaista vihamielisyyttä. Vuoden 1786 valtiopäivillä Sprengtporten liittyi kuninkaanvastaisen opposition riveihin. Hän myös jätti Venäjän lähettiläälle ranskankielisen esityksen Suomen itsenäisyydestä ja Pohjolan valtiollisesta tasapainosta.

Keisarinna Katariina tarjosi Venäjällä arvostusta nauttineelle sotaherralle siirtymistä Venäjän palvelukseen. Pienen empimisen jälkeen Sprengtporten suostui tarjoukseen, ja hänet otettiin vastaan korkealla sotilasarvolla, isolla rahasummalla ja juhlamenoin. Sprengtporten oli tehnyt ratkaisunsa ja ajoi mielestään Suomen asiaa entisen vastustajan nimissä.

Omat koirat purivat Vuonna 1789 Sprengtporten osallistui Porrassalmen taisteluun, jossa hän haavoittui mahdollisesti omilla opeillaan koulutetun jääkärin luotiin. Sprengtportenia hoidettiin hänen entisessä virkatalossaan Ristiinan Brahenlinnassa, jossa hänen kerrotaan todenneen kuuluisan lausahduksensa: ”Omat koirat purivat.” Sotaan osallistuminen merkitsi lopullista eroa Ruotsista, sillä 1790 hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan maanpetturuuden tähden. Sodan jälkeen Sprengtporten asusteli ulkomailla. Tapasipa hän myös keisari Napoleoninkin.

Kaikesta huolimatta Suomen asialla Vuonna 1808 alkaneessa sodassa Ruotsia vastaan Sprengtportenia tarvittiin taas. Hän laati taitavia ja uudenaikaisia sotasuunnitelmia, joiden avulla Venäjä hyökkäsi rajan yli. Monia taisteluja kokenut Sprengtporten kieltäytyi kuitenkin sotilaallisista tehtävistä. Hän ajoi edelleen tiukasti Suomen valtion perustamista. Siitä seurasi riitaa ylipäällikkönä toimineen kreivin, joka halusi liittää Suomen Venäjän maakunnaksi. Keisarin suosio auttoi Sprengtportenia pääsemään Suomen kenraalikuvernöriksi. Siitä tehtävästä hän joutui jälleen eroamaan riitauduttuaan sen hetkisen ylipäällikön kanssa. Kaikesta huolimatta Sprengtportenille myönnettiin ansioistaan kreivin arvo.

Lopun elämäänsä Sprengtporten vietti poissa tapahtumien polttopisteestä. Hän ehti nähdä tavoitteensa toteutuvan: Suomi sai autonomian vielä hänen elinaikanaan.