Kalmistot ja muut rautakautiset muinaismuistot
Kivikauden jälkeen seuraa Etelä-Savossa lähes 2000 vuoden löydötön kausi. Kivikauden jälkeinen aika oli Itä-Suomessa etupäässä luu- ja puukautta aina vuoden 800 jKr. tienoille, ja tästä syystä ajalta ei ole muinaisjäänteitä.
Sisällysluettelo |
Kalmistot
Mikkelin tienoilta löydetyt rautakautiset muinaisjäännökset ovat pääosin peräisin kalmistojen kätköistä. Mikkelin pitäjässä uuden rautakautisen kulttuurin vanhimmat muistot on löydetty nykyisen Kyyhkylän kuntoutussairaalan alueelta. Vuonna 1936 silloisen Kyyhkylän invalidikodin päärakennuksen ja Porrassalmen tunnetun taistelupaikan väliseltä pellolta löydettiin rautakautinen polttokalmisto. Kun alue tutkittiin tarkemmin, siltä löytyi yhteensä kuusi hautarauniota, joista kolme on vuosien 800-1000 väliseltä ns. viikinkikaudelta ja kolme nuoremmalta 1100-1200 väliseltä ristiretkiajalta. Lisäksi paikalta on löydetty joukko muinaisjäännöksiä, joita ei ole voitu varmuudella ajoittaa.
Vuonna 1930 löydettiin Moision piirimielisairaalan alueelta pienen Latokallion kupeelta polttokalmisto, jonka esineet ovat peräisin 1000-1100-lukujen tienoilta. Jo ennen kalmiston löytymistä Moision seudulta oli löydetty rautakautista esineistöä.
Tuukkalan rikaslöytöinen ruumiskalmisto paljastui kesällä 1886 Mikkelin reservikomppanian harjoituskenttää tasattaessa. Alueella on kaikkiaan ollut luultavasti noin 70-80 hautaa, joista on pystytty tutkimaan noin 60. Hautaesineitä löytyi lähes 400, joista suurin osa on peräisin ristiretkiajalta 1100-1300-lukujen tienoilta. Jotkut löydöistä saattavat olla vanhemmaltakin ajalta. Varsinaisen kalmistolöydön lisäksi Tuukkalan alueelta on löydetty lukuisia yksittäisiä esineitä.
Tuukkalan ruumiskalmiston ohella tärkein Mikkelin seudun ristiretkiaikainen ruumiskalmisto on vuonna 1954 löydetty Visulahden kalmisto. Jo vanha tarina kertoi hautausmaan sijainneen Visulahdessa. Siihen viittaavat myös vuoden 1561 maakirjassa oleva merkintä Visulahden kyläläisille kuuluvasta "Cariala Hauta Maasta" sekä vuodelta 1664 oleva merkintä Norolan kyläläisille kuuluvasta "Karialahautamaasta". Myös Visulahden seudulta on hautalöytöjen lisäksi tehty joukko irtolöytöjä.
Kalmistolöydöt pystyvät valaisemaan pääasiassa aineellista kulttuuria. Löytöjen perusteella voidaan päätellä, että Mikkelin seudulla on harjoitettu rautakaudella maanviljelystä, sillä Moision kalmistosta on löydetty sekä sirppi että viikate. Kyyhkylän röykkiöstä ja Visulahden kalmistosta on löydetty karjanhoitoon viittaavia esineitä (hevosen-, naudan- ja sianluut sekä hevosen kuolaimet). Myös todisteita metsästyksestä ja kalastuksesta on löydetty (mm. nuolenkärkiä ja atrain). Samoin muusta jokapäiväisestä elämästä on löydöissä viittauksia (mm. silmäneuloja, naskaleita, värttinänpyöriä, astioita, veitsentuppia ja korvalusikoita on löydetty eri kalmistoista).
Ristiretkiaikaisia löytöjä on tehty muuallakin Mikkelin ympäristössä. Viime vuosina kaivauksia on tehty kesäisiin etenkin Kenkäveronniemessä, jonne myös ollaan suunnittelemassa "Rautakauden kylää".
Mikkelin seudulta tehtyjen rautakautisten löytöjen pääosa on Kansallismuseossa, mutta niitä on myös Mikkelissä ja Savonlinnassa.
Tuukkalan naisen puku
Mikkelin kalmistojen tärkein anti ovat ne jäännökset, jotka kertovat puvuista. Löytöjen pohjalta on voitu konstruoida mm. Tuukkalan naisenpuku. Jo Tuukkalan kalmiston löytövuonna 1886 oli Uudessa Suomettaressa kuvaus naisen juhlapuvusta, johon kuului:
"Oikean olan yläpuolella värttinäkivi. Kaulassa nahkahihna, joka on palttinalla puettu ja sitten tiheään neliskulmaisilla hopealevyillä solitettu. Leuan alla on hopeinen pyöreä kupurasolki, samaa muotoa, mutta taitavammasti koristettu kuin nykyinen Jääsken solki. Kummallakin olalla soikea kupurasolki ennen tunnettua karjalaista muotoa, neljään eri tapaan koristettu. Molemmista riippuu vaskihelmillä ja helysillä vaskiputkilla puettu nahkarihma, joka kannattaa reikäistä ketjunkannatinta ja se taasen pitkää vaskivitjaa, jonka päässä on vaskipäinen veitsi tupessaan, vaskinen korvalusikka ym. Paitsi noita solkia on rinnalla vielä suuri ja joskus erittäin kauniisti koristettu hevosenkengän muotoinen solki huonoa hopeaa. Varsinkin soikeiden kupurasolkien alla on usein säilynyt kappale vaatetta. Vyötäreeltä alkaa ja keskisäärille ulottuu esiliina, joka on yltympäri, mutta varsinkin ylä- ja alapäästä vaskikierroksilla eli vaskikutomuksilla reunustettu. Eräs esiliina on sitä paitsi ollut alapäästä ripsuilla koristettu. Joskus on vielä löytty vaskikutomusta alempaa ikään kuin hameenliepeen kohdalta. Jalkineista ei ole jälkiä löydetty."
Myös miehen puvusta löytyi Tuukkalasta jäänteitä, mutta se oli naisen pukua huomattavasti arkisempi. Suur-Savon museossa Mikkelissä on Tuukkalan pukujen jäljennökset.
Rautakautisiin muinaismuistoihin kuuluvat myös linnavuoret. Muinaissuomalaisten puolustus rakentui luonnon tarjoamien mahdollisuuksien hyväksikäyttöön. Vihollisen uhatessa asukkaat vetäytyivät joko kaukana olevillem jyrkille ja vaikeapääsyisille vuorille, mäille ja saarille tai kerääntyivät puolustamaan kyliään niiden suojana oleville ns. linnavuorille. Linnavuoria Mikkelin ympäristöstä tunnetaan neljä kappaletta.
Linnavuorista kahdessa, Otralan ja Sairilan linnavuori, on ollut puiset varustukset. Tämän näkee niiden loivimmilla kohdilla olevista varustusten perustuksina olleista kivivallien jäännöksistä. Otralan linnavuori sijaitsee Mikkelin eteläpuolella Laitialan kylässä Ukonveden rannalla. Nykyään se on niemen kärjessä, mutta varustusten rakentamisaikana se on todennäköisesti ollut kokonaan veden ympäröimä. Se on ollut ikään kuin porttina Tuukkalan-Kyyhkylän asutusalueelle johtavan vesitien varrella. Sairilan linnavuori taas on ollut Visulahden asutuksen etuvarustuksena. Se sijaitsee lähellä Sairilan lahden rantaa , ja ilmeisesti Saimaa on aikoinaan ulottunut vuoren juurelle saakka.
Otavan ja Vatilan eli Vatulan linnavuorilta ei ole tavattu valleja, mutta sijaintinsa puolesta ne sopisivat hyvin muinaislinnoiksi. Otavan linnavuori sijaitsee Liukkolan kylässä Puulan Heposelän etelärannalla ja Vatilan linnavuori Haahkalan kylässä Linnajärven rannalla.
Vatilan linna on Mikkelin ympäristön linnoista se, josta on saatu selvimmät merkit rautakautisesta oleskelusta. Vuonna 1986 Museovirastolle tuli sieltä löydettyjä esineitä: veitsi, tulusrauta ja kirves. Viimeksi mainittu on suomalainen suoraselkäinen kirves, jonka kaltaisista vanhimmat ovat 900-luvulta. Tutkimuksia linnoilla on suoritettu hyvin vähän eikä niiden ajoituksesta samoin kuin siitäkään, kuka ne on rakentanut ja kenen varalta, ei voi sanoa mitään. Ne on kuitenkin sijoitettu rautakauteen ja niiden rakentaminen on saattanut esimerkiksi Vatilan löytöjen perusteella tapahtua jo viikinkikauden lopulla.
Kuppikivet
Arvioituksellisia muinaisjäännöksiä Savossa ovat kuppikivet. Pitkään on luultu, että ne Savossa ovat peräisin historialliseselta ajalta. Ne on hakkaamalla tai hiomalla tehty halkaisijaltaan viiden sentin levyisiä ja syvyisiä kuppeja. Kuppikiviä on löydetty Etelä-Savosta runsaasti etenkin Kerimäen ja Savonlinnan suunnalla. Nykytutkimuksen mukaan kuppikiviä on ollut olemassa jo rautakaudella. Esimerkiksi Mikkelin kuppikivi ja -kallio sijaitsevat vain 250 metrin päässä Visulahden kalmistosta alueella, jonka ympäristöstä on löydetty paljon muutakin rautakauteen viittaavaa.
Mahdollisesti kuppikiviä on aikoinaan ollut paljon nykyistä enemmänkin. Kaikkia ei ole löydetty ja niitä on saatettu hävittääkin. Kuppikivet ovat liittyneet taikuuteen, jota kirkko ei ole katsonut hyvällä silmällä. Esimerkiksi Kangasniemen kiviin liittyvistä uhreista, joita on suoritettu vielä 1800-luvun lopulla, on saatu luotettavaa tietoa. Haltiolle tai männiäisille piti viedä kivien kuppeihin eri vuodenaikoina ensi kerran saatua tai valmistettua ruokaa, jotta elämä pysyisi ennallaan.
Kuppikiviä esiintyy hyvin laajalla alueella eri puolilla maailmaa. Vanhan maailman lisäksi niitä on löydetty mm. Australiasta ja Pohjois-Amerikasta. Kuppeja on pidetty alkuaan hedelmällisyyden tai valon ja lämmön vertauskuvina. Suomessa olevat kuppikivet kytkeytyvät kuitenkin hautoihin ja vainajiin. Moni kuppikiviin liittyvä asia on kuitenkin vielä hämärän peitossa. Varmasti ei tiedetä, mikä ihmisryhmä ne on tehnyt ja milloin ne on tehty. On mahdollista, että jotkin niistä ovat pronssikautisten auringonpalvojien töitä, mutta aivan yhtä hyvin rautakauden maanviljelijä on voinut uhrata niille parempia satoja saadakseen. Mahdollisesti kuppeja on tehty kahteen otteeseen ja kahteen eri tarkoitukseen. Niiden tarkoituksena voidaan kuitenkin olettaa vainajien suosion saaminen hyvän onnen takaamiseksi.
Lähteet
- Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 15-17.
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa, "Esihistorian vuosituhannet Savon alueella". Savon historia I. Esihistorian vuosituhannet ja keskiaika. Kirjoittaneet Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander ja Kauko Pirinen. Toinen kokonaan uudistettu laitos. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1988. s. 171-224.
- Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 30-45.
Aiheesta muualla
Muinaismuistolain mukaan kaikki kiinteät muinaisjäännökset ovat automaattisesti rauhoitettuja. Ilman museoviraston lupaa on niiden kaivaminen, peittäminen ja muu niihin kajoaminen on kielletty.
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
