Mikä kulttuuriperintö?
Sisällysluettelo |
Mikä kulttuuriperintö?
SeutuWikin osion "Mikkelin seudun kulttuuriperintö" on laatinut EU-rahoitteinen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke, jonka taustalla on ollut visio Mikkelin, Ristiinan ja Hirvensalmen vetovoimaisuuden lisääminen hyödyntämällä alueen kulttuuriperintöä. Yhtenä tavoitteena on ollut kulttuuriperinnön tunnetuksi tekeminen, tiedon lisääminen ja säilyminen. Sivusto on syntynyt osaltaan täyttämään tätä tarvetta. Kyseessä on portaalityyppinen kokonaisuus, johon on eri teemojen alle kerätty keskeisiä alueemme kulttuuriperinnön osasia. Linkit johdattavat eteenpäin tiedon lähteille.
Kulttuuriperintö = perinne + kulttuurin osaset + arvot
Kulttuuriperintö on käsitteenä monitahoinen. Siihen liittyy arvoja, eettisiä valintoja ja valtaa. Siksi käsitteen määritteleminen on tärkeää, etenkin silloin kun on kyse kulttuuriperinnön hyödyntämisestä. Käsite muodostuu sanoista kulttuuri ja perintö. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma –hankkeessa kulttuuri on käsitetty sen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä kaikkena toimintana, mitä ihminen yhteisönsä jäsenenä tekee - arjen merkityksinä ja merkityksenantoina. Kulttuuri ei ole selvärajainen ja pysyvä kokonaisuus, vaan alati muuntuva prosessi. Niinpä kulttuurin elävyys ja jatkuvuudet niin ajallisessa, paikallisessa kuin sosiaalisessa kentässä on haluttu ottaa huomioon.
Hankkeessa kulttuuriperintö on siis määritelty laajan kulttuurikäsityksen pohjalta. Kulttuuriperintöohjelmaan sopii käsitys kulttuurista konstruktiona eli rakennelmana. Kulttuuri on niin sanotusti tuotettu ja sitä tuotetaan koko ajan. Esimerkiksi käsityksemme kansakunnasta on luotu tiettyjen näkemysten pohjalta. Ajan mukaan konstruktiosta on tullut ”tosi”, se on alettu mieltää itsestään selväksi. Samalla tavoin voidaan ajatella, että esimerkiksi paikallisuus ja kotiseutu ovat luotuja, tuotettuja, eli konstruoituja. Hankkeessa on kartoitettu, mistä alueemme kulttuuriperintö on konstruoitunut. Samalla on tiedostettu se, että ohjelmassa tehtävillä valinnoilla ja painotuksilla olemme olleet itse konstruoimassa (koti)seudun paikallisuutta ja alueellista kulttuuriperintöä. Kulttuuriperintö-käsitteen taustalla on perinteen käsite. Perinnettä ja kulttuuriperintöä käytetään usein sekaisin ja synonyymeina. Kulttuuritieteellisinä termeinä niillä kuitenkin on eroa. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelmassa perinne on ymmärretty kuten perinnetieteissä nykyään: perinne on prosessi. Se on suullisia ja aineellisia kulttuurituotteita, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Perinneprosesseille on ominaista muuttuvuus eli jokainen sukupolvi jättää jollakin tavalla jälkensä perinteeseen jatkaessaan sitä. Perinne ei siis ole pysyvää, vaan se elää ja muuttuu, sitä synnytetään ja elätetään, perinteitä myös kuolee ja häviää. Perinteen ominaisuuksia ovat jatkuvuus ja kollektiivisuus, mutta sitä luonnehtii myös yksilöllisyys, omalaatuisuus, vaihtuvuus ja muuntuvuus. Perinne elää konkreettisissa asioissa ja esineissä, mutta myös mentaalitasolla arvoina ja merkityksinä.
Perinne liittyy aikaan ja paikkaan. Se siirtyy ajassa sukupolvelta toiselle, ja on luomassa jatkuvuutta muutoksessa. Perinteen kautta myös rajataan alueita ja vedetään rajaa tutun ja vieraan välille; perinne on aina jossakin mielessä kiinni alkuperänsä ja tärkeiden paikkojensa viitekehyksessä. Perinne on tärkeä paikallisidentiteetin rakennuspuu – sillä on paljon tunneperäistä merkitystä kantajalleen.
Perinne elää kuntalaisten arjessa. Kulttuuriperintö taas muotoutuu tarkoituksella tästä perinteestä ja historiasta valituista, merkittäviksi katsotuista elementeistä, joita käytetään julkisiin poliittisiin ja taloudellisiin tarkoituksiin. Kulttuuriperintö on siis historiallisen ja nykypäivän perinteen pohjalta muodostuneita kohteita tai käytäntöjä, joita pidetään säilyttämisen arvoisina, ja joiden kautta tarjotaan ja tuotetaan tietoisen valitusti hyvinvointia ja identiteetin ja paikallisuuden kiinnittymiskohtia kuntalaisille, sekä kiinnostavuutta ja vetovoimaa ulkopuolisille ja matkailijoille. Kulttuuriperinnön käsitteen kansainvälisessä määrittämisessä on Unescolla (Yhdistyneiden kansa-kuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö, perustettu 1945) ollut merkittävä rooli. Unesco hyväksyi 1972 maailmaperintösopimuksen, joka on kansainvälinen yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi. Sen luomisen taustalla oli huoli uhanalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Unescon määritelmät ovat vaikuttaneet sen jäsenmaiden, kuten Suomen, toimintaan. Suomen perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Kulttuuriperintö jaetaan aineelliseen ja aineettomaan perinteeseen. Aineellinen kulttuuriperintö on joko kiinteää, kuten esim. rakennukset, taideteokset, kulttuurimaisemat, muistomerkit ja muinaisjäännökset, tai irtainta, esim. esineet, arkistoaineistot ja museokokoelmat. Aineettoman kulttuuriperinnön laajaan ryhmään sisältyvät esimerkiksi filosofia, uskonto, runous, kansanperinne, kirjallisuus, historia, tavat, musiikki, elokuvat, kuvataide jne. Jako aineelliseen ja aineettomaan perinteeseen on kuitenkin teoreettinen – ne kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Jokaisella aineellisen kulttuurin ilmentymällä on aineettomia merkityksiä. Samaten aineetonta kulttuuria ei voi ilmentää ilman aineellisia elementtejä. Kulttuuriperintöä tulee tallettaa ja vaalia tulevien sukupolvien saataville. Kulttuuriperintöohjelmatyössä on katsottu, että paitsi mennyttä, kulttuuriperintö on myös ajassamme elävää ja hyvinvoivaa perinnettä, jolla on merkitystä alueen omaleimaisuuden ja vetovoiman kannalta.
Kulttuuriperintökäsitteeseen liittyvät arvot. Kun puhutaan tahdosta säilyttää, vaalia tai edistää jotakin, sitä pidetään yleensä arvokkaana. Tällöin tehdään arvovalintoja. Kulttuuriperinnön vaalijoita on Suomessa monia yksityishenkilöistä ja yhdistyksistä aina valtion virastoihin, jolloin arvokkaina pidettyjen asioiden kirjo on myös laaja. Vaikka kulttuuriperinnön perusta muodostuu valinnasta riippumattomista sisällöistä, olemassa oleva yhteiskunta päättää, mitä se valitsee ja miten se tulkitsee kulttuuriperintöä. Peruslähtökohtana on, että kulttuuriperinnön tulee aina pohjautua olemassa olleisiin tai oleviin asioihin, sitä ei voi keksiä. Kulttuuriperinnön valikoitumiseen sisältyy vahvasti vallan kysymys. Kenellä on valta määrittää kulttuuriperinnön sisältö ja arvo?
Vallan käsitteen kautta kulttuuriperintöön liittyy eettisiä kysymyksiä koskien mm. ihmisten identiteettiä ja julkisen ja yksityisyyden rajoja. Ideaalitapauksessa vahva kulttuurinen identiteetti tukee taloudellisia toimia ja tarjoaa niin materiaalista kuin aineetonta hedelmällistä perustaa erilaisille tuotteille ja palveluille. Näitä kulttuurisia rakennusaineita haluamme tässä kirjasessa esitellä. Aineistoa on koottu kulttuurisen kestävyyden periaatteen mukaan paitsi systemaattisella asiantuntijakartoituksella, myös kuntalaisilta kyselyiden ja yleisötilaisuuksien kautta. Kulttuuriperinnön sisältöjen määrittelyssä on pyritty mahdollisimman pitkälle tasa-arvoon ja kulttuuriseen moninaisuuteen.
Kulttuuriperintö on 1) periytyvään kulttuuriin ja historiaan pohjautuvaa 2) aineellista tai aineetonta 3) monien toimijoiden leikkauspiste 4) arvolähtöisesti valikoitunutta 5) taloudellisesti ja henkisesti hyödynnettävissä, eli tuotteistettavissa