Pähkinäsaaren rauhansopimus
Pähkinäsaaressa 12.8.1323 solmittu rauhansopimus päätti kolme vuosikymmentä jatkuneen Ruotsin ja Novgorodin välisen sodan ja määritteli Ruotsi-Suomen itärajan yli 250 vuodeksi. Rauhankirjassa mainitaan, että ruhtinas Juri ja koko Novgorodin kansa luovuttivat ystävyyden nimissä Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon kihlakunnat. Näin Savo siirtyi Ruotsin hallintaan. Pähkinäsaaren rauhansopimus on ehkä merkittävin rauhansopimus koko Suomen historiassa. Tämä on myös ensimmäinen kirjallinen dokumentti, jossa mainitaan Savo.
Rajalinjan todellisen kulun selvittäminen on tuottanut historiantutkimukselle suuria vaikeuksia. Rajan kulku on pystytty osoittamaan luotettavasti Siestarjoelta (nyk. Sestroretsk) Siittiin saakka (nyk. Varkauden tienoilla. Raja on ilmeisesti jatkunut Pohjanlahteen nykyisen Pyhäjoen suulle, mutta tarkka rajalinja sinne on kiistanalainen. Rajalla ei ollut Sisä-Suomessa tiukkaa valtakunnanrajan luonnetta, koska siellä ei ollut vielä pysyvää asutusta. Sopimuksessa on mainittu rajapaikkoja niin harvakseen, ettei niiden avulla ole voitu eikä ole tarkoitustakaan vetää varsinaista tarkkaa rajalinjaa.
Pähkinäsaaren rauhansopimus on säilynyt vain myöhäisinä, osin toisistaan poikkeavina latinan-, ruotsin- ja venäjänkielisinä jäljennöksinä. Seuraava käännös on tehty Ruotsin valtionarkistossa säilytettävän latinankielisen version mukaan. Suomentaja on Paavo Numminen.
Minä suuri kuningas Juri kaupunginpään Alfarmiuksen, herttua Abrahamin ja koko Novgorodin kansan kanssa, minä tein rajasopimuksen veljeni Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan kanssa. Ja tulivat Ruotsin kuninkaan luota lähettiläinä Eerik Tuurenpoika, Hemming Ødgislason, Pietari Jooninpoika ja pappi Waemundus. Siellä olivat Gotlannin kauppiaista Ludovicus ja Fodra. Me uudistimme pysyvän rauhan ja suutelimme ristiä. Suuri kuningas Juri antoi kaikkien Novgorodin miesten kanssa ystävyyden vuoksi kolme kihlakuntaa: Savon, Jääsken ja Äyräpään, [kaikki] Karjalan kihlakuntia. Rajamerkit ja rajapyykit, niin sanotut maamerkit: merestä Siestarjoelle, Siestarjoesta suohon ja keskellä suota on vuori, sitten Saijanjokeen, Saijanjoesta Päiväkiveen, Päiväkivestä Ruskeavuoreen, Ruskeavuoresta Lempojärveen, Lempojärvestä Pehkäsuohon, Pehkäsuosta Kangasjärveen, Kangasjärvestä Purnujärveen, Purnujärvestä Aitojärveen, Aitojärvestä Torsajärveen, Torsajärvestä Särkilahteen, Särkilahdesta Samusaloon, Samusalosta Siitiin, sitten Karjalankoskeen, sitten Kolemakoskeen, sitten Pattijokeen, sitten Helsingin mereen. Meidän Novgorodin kihlakunnalla on vettä ja maata ja kalavettä: puolet kaikkea tuota Ylivettä, Kokinkalliosta puolet, Vatikivestä puolet, Suomenvedestä puolet, Ykspäästä puolet, Ketvalammesta kuudennes majavista, Kunustaniemestä kuudennes majavista; alapuolella rajoja, mainittujen maamerkkien sisällä nuo kuuluvat Novgorodille.
Kauppiaat saavat esteettömästi kulkea kaikkialta Saksasta, Lyypekistä, Gotlannista ja Ruotsin maasta Nevan kautta kohti Novgorodia sekä maata että vettä myöten. Ruotsalaiset ja Viipurin linnaväki eivät saa estää kauppiaita; siten meidän kauppiaillemme tulee olla turvallinen tie tämän rauhan kestäessä; linnoja ei saa rakentaa Karjalaan, emme me ettekä te. Velalliset, takaajat, orjat, pahantekijät, jotka pakenevat meidän puolellemme tai teidän puolellenne, on palautettava lain mukaan. Maata tai vettä eivät ruotsalaiset saa ostaa Novgorodin karjalaisilta, ei myöskään Viipurin linnaväki. Mutta jos narvalaiset eivät luovu huonosta menettelystään suurta kuningasta ja Novgorodin asukkaita kohtaan, ruotsalaiset eivät saa heitä auttaa. Ja jos joitakin rikoksia tätä rauhaa vastaan tehdään meidän tai teidän puoleltanne, se ei missään suhteessa saa estää tätä rauhan uudistamista; ja rikkojia on ojennettava; missä joku rikkoo, siellä hän on velvollinen suorittamaan korvauksen Jumalan lain mukaan. Kaikilla Novgorodin asukkailla olkoon rauha ja kaikilla heidän linnoillaan ja kaikilla heidän maakunnillaan, ja samalla koko Ruotsin maalla. Novgorodin suuri kuningas otti vastaan rauhan ja kaikki Novgorodin miehet Ruotsin kuninkaan ja koko Ruotsin valtakunnan ja Viipurin kanssa lähimpänä perjantaina ennen Pyhän Neitsyen taivaaseenastumista. Mutta joka loukkaa ristin suutelua, häntä Jumala ja Pyhä Neitsyt Maria rankaisevat.
Lähteet:
Suomen historian dokumentteja 1. Toimittajat Mikko Juva, Vilho Niitemaa, Päiviö Tommila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1968. s. 37-38
Vahtola, Jouko, "Keskiaika". Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 63.
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
