Kieliriidat

1870-luvulla Mikkeliä koettelivat kieliriidat. Mikkelin asujaimisto koostui lähinnä kolmesta ryhmästä: ruotsia puhuvista läänin- ja kaupunginhallinnon virkamiehistä perheineen ja pääasiassa suomea puhuvista nopsaan vaurastuvista porvareista (käsityöläiset, kauppiaat ja muut yrittäjät) sekä runsaasta palvelusväen joukosta, joka tiheään vaihtoi työnantajaa - ehtien useaan kertaan takaisin samaan perheeseen kierroksensa aikana.

Hyvin näkyviä katukuvassa olivat mm. Antellin neidit, arvonsa ja merkityksensä hyvin tuntevat ruotsinkielisen tyttökoulun pitäjät. Ja vähitellen myös lyseon ja tyttökoulun sekä kansakoulunkin opettajat.

Ida Marian mies Emil Tillman osasi ruotsia ja venäjää, mutta todennäköisesti perheen kotikieli oli suomi. Kaupungin kieliriidat koskettivat varmasti myös Tillmanien perhettä.

Vuonna 1880 Mikkelin kaupungissa oli 1429 asukasta ja heistä 27 % puhui äidinkielenään ruotsia. Lääninhallituksen ja sotaväen upseeriston ruotsinkielisyys leimasi kaupungin hallintoa sekä henkistä ja hengellistä elämää monin tavoin Ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia järjestettiin säännöllisesti kerran kuussa, tällöin suomenkieliset saivat tulla omaansa jo kello 9:ltä.

Koulujen opetuskieli

Kaupunkiin vuonna 1847 perustetun ala-alkeiskoulun opetus oli vuoden 1856 koulujärjestykseen asti ruotsinkielistä, vaikka heti aloittamisvuonna oppilaat olivat täysin suomalaisia ummikkoja. Mikäli Ida Maria kävi ala-alkeiskoulua, hänkin suomenkielisenä sai ruotsinkielistä opetusta. Lukuvuodesta 1867-68 opetus tapahtui pelkästään suomeksi, koska kukaan ei halunnut sitä ruotsiksi.

Vuonna 1854 viipurilaisen salaneuvos Samuel Antellin sisaret Alexandra ja Alina avasivat ruotsinkieliselle vallasväelle tyttökoulun. Sen valmistaville luokille otettiin myös poikia. Vuosina 1868-1914 Antellin koulun kävi noin 930 oppilasta, joista yli kolmasosalla oli äidinkielenään suomi. Opetusta annettiin vain ruotsiksi ja sen ymmärtäminen tuotti monille vaikeuksia.

Rouvasväenyhdistys perusti vuonna 1855 koulun köyhiä tyttöjä varten. Myöhemmin sinne kelpasivat pojatkin. Tässä koulussa oli opetuskielenä suomi. Koulun eräänä tehtävänä oli kasvattaa taitavia palvelijoita säätyläiskoteihin. Vuosina 1849-58 toiminut yksityinen sunnuntaikoulu antoi suomeksi opetusta käsityöläismestarien oppipojille ja kauppiaiden puotipojille.

Vaikka Mikkeli sijaitsi Savon sydämessä, se oli niin vieraskielinen, että sen kansakoulun ensimmäisessä ohjesäännössä lausuttiin, että "mikäli tilaisuus tarjoutuu ja vanhemmat tai holhoojat niin toivovat, opetettakoon pojille venäjän ja ruotsinkielen alkeita paikkakunnan elinkeinoelämälle erityisen tarpeellisina".

Varsinaiset kielitaistelut riehuivat Mikkelin lyseon ympärillä. Kauppias A. J. Molander esitti 1863 valtiopäivien porvarissäädyssä, että Mikkeliin perustettaisiin "korkeampi alkeisoppilaitos, joka tarpeen mukaan voitaisiin laajentaa myös lukioluokilla ja jonka opetuskielenä olisi suomi, koska maaseutu oli suomalainen ja opisto ainoastaan siten voi toivoa saavansa mahdollisimman paljon oppilaita ja tuottavansa mahdollisimman paljon hyötyä". Tämä ei vielä johtanut Mikkelin lyseon perustamiseen, koska läänissä oli jo kaksi yläalkeiskoulua, Heinolassa ja Savonlinnassa.

Mikkelissä ei kuitenkaan lannistuttu vaan kouluasiaa ajettiin eteenpäin. Vuonna 1870 mikkeliläiset jättivät kouluhallitukselle kaksi eri anomusta "korkeamman" opinahjon saamiseksi kaupunkiin. Toisen oli allekirjoittanut lähes neljäkymmentä asukasta, eikä siinä mainittu mitään opetuskielestä. Anojissa oli kuitenkin useita suomenmielisinä tunnettuja henkilöitä. Myös anomuksen perustelut olivat sellaisia, että niiden mukaan olisi ollut perustaa suomenkielinen koulu. Toisessa, myöhemmin päivätyssä kirjelmässä mikkeliläiset lupasivat oppilaitokselle huomattavan taloudellisen tuen. Tämän anomuksen oli laatinut kaupunkilaisten edusmiehenä laamanni Karl Gabriel Poppius. Hänen kirjeessään mainittiin, että Mikkelissä oli "epäämättömästi korkeamman, opetuskieleltään ruotsalaisen, alkeisoppilaitoksen tarvetta". Marraskuussa 1871 annetussa asetuksessa päätettiin sitten Mikkeliin perustaa ruotsalainen klassillinen lyseo.

Syyskuun 2. päivänä 1872 avattiin Mikkelissä juhlavasti ruotsinkielinen lyseo ja suomenkielinen kansakoulu. Ensimmäisen vuoden lyseo toimi Paavo Himasen rakentamassa talossa nykyisessä Maaherran- ja Vuorikadun kulmauksessa. Seuraavana syksynä lyseo muutti vuokralaiseksi G. Liukkosen taloon Hallitustorin varrelle. Vuonna 1877 lyseolle valmistui sen nykyiselle paikalle oma koulurakennus.

Lyseon avajaisten riemu muuttui koulutyön alkaessa kielitaisteluksi, jota käytiin jonkin verran koulun sisällä, mutta vielä innokkaammin kaupungilla ja sitten koko maakunnassa, lehdistössä ja valtiopäivillä. Ruotsinkielisen lyseon takia laulettiin vuonna 1883: "Mikkeli se Ruotsin kaupunki, keskellä Suomenmaata ja maata".

Moni Mikkelin lyseon oppilaista oli lähtöisin suomalaiskodista, eikä lyseossa voitu täysin puhtaasti seurata yhden opetuskielen periaatetta. Mikkelin kaupungin edustajat esittivät useilla 1870- ja 1880-luvun valtiopäivillä lyseon suomalaistamista, mutta suotuisaan ratkaisuun ei päästy. Vuonna 1883 annetulla asetuksella Mikkelin lyseosta tehtiin kuitenkin kaksikielinen. Tämä oli aivan omalaatuinen ratkaisu koko maassa. Alaluokilla kutakin oppilasta oli opetettava äidinkielellään. Vuonna 1888 säännöksiä täydennettiin siten, että yläluokilla suoritettiin jako eri oppiaineittain. Oli selvää, että kaksikielinen opetus oli hidasta eivätkä tulokset olleet hyviä. Mikkelin fennomaaneille lyseon kaksikielisyys oli vähäinen edistysaskel. He vaativat koulun täydellistä suomalaistamista, joka tapahtui vasta vuonna 1903..

Fennomaanit saivat kielitaistelussa merkittävän voiton, kun Mikkeliin perustettiin vuonna 1879 suomalainen tyttökoulu. Mikkelissä siis pojat saivat ruotsinkielistä ja tytöt suomenkielistä opetusta!

Suomenmielisiä ja ruotsinkielisiä

Mikkeli oli ruotsinkielinen kaupunki hallinnoltaankin 1880-luvun alkuun asti. Sen vastakohtana oli kaupunkia ympäröivä suomenkielinen maaseutu. Etenkin Juvan kirkkoherran poika Karl Aksel Gottlund tuli tunnetuksi kansanrunouden kerääjänä ja suomalaisuuden tienraivaajana. Gottlundin julkaisemaa suomenkielistä kirjallisuutta myi ja levitti hänen hyvä ystävänsä lääninkamreeri P. G. Svinhufvud, joka oli aikanaan tuttu näky markkinoilla iskemässä älyä markkinavieraiden päähän "jollei muulla, niin hävyttömyydellä".

Mikkelin seudulla oli myös muita merkittäviä suomenmielisiä henkilöitä.

Kangasniemeläinen Reinhold von Becker tuli kuuluisaksi suomen kielen tutkijana ja suomenkielisen sanomalehdistön varhaisena luojana.

Antti Manninen perusti vuonna 1851 Puttolaan Riiskaan lainakirjaston. Kaupunki sai omansa vasta vuonna 1862, senkin yksityisenä ja ruotsinkielisenä. Vuonna 1864 avattiin Mikkelissä kaupungin suomenkielinen kirjasto.

Antti Mannisen johdolla Mikkelin seudun talonpojat osoittivat vuonna 1854 keisarille anomuksen Suomen kielen nostamisesta yleiseksi pääkieleksi niissä maakunnissa, joissa suomenkielisiä pääasiassa asui. Asetus suomen kielen käyttämisestä virallisena kielenä suomalaisseuduilla annettiin heinäkuussa 1858.

Ensimmäisen suomenkielisen paikallishistorian, "Kertoelma Suur-Sawosta eli Mikkelistä", julkaisi vuonna 1848 A. G. Koranter, joka oli nimismiehen poika Mikkelin pitäjän Norolasta. Kymmentä vuotta myöhemmin esitti Rietrikki Polén, Mikkelin lyseon tuleva lehtori, väitöskirjansa "Johdanto Suomen kirjallisuushistoriaan" Helsingin yliopistossa. Se on ensimmäinen suomenkielellä julkaistu väitöskirja.

Mikkelin seudun ruotsinkielisillä oli tarjota suomalaisille vastineeksi lääninhallinnon johtavien virkamiesten lisäksi ainakin kenraalin poika Karl August Tavaststjerna, joka kävi Mikkelin lyseota ja josta tuli yksi Suomen ruotsinkielisen kirjallisuuden uudistajista.

Hallinnon suomalaistuminen

Vuonna 1864 hallintovalta uskottiin Mikkelissäkin maistraatille ja raastuvanoikeudelle. Tätä ennen järjestysoikeus oli säädellyt asukkaiden elämää tiukasti kuvernöörin vallassa. Tuo oikeus ei ollut kansanvaltainen eikä kansankielinen. Porvariston edustajina vaikuttivat ennen valtuuston perustamista kaupungin vanhimmat. Kielikysymys ei vielä tuolloin ollut merkittävä asia. Vuoden 1864 jälkeen kielikysymys valintaperusteena korostui. Pormestarin ja raatimiesten ehdollepano tapahtui kaikkien kaupunkiporvarien yhteisessä tilaisuudessa, raastuvankokouksessa.

Mikkelin kaupungin ensimmäinen pormestari Julius Nygrén (1864-80) oli suomenmielinen. Pormestarin ansiota oli, että maistraatti ja raastuvanoikeus käyttivät alusta alkaen virkakielenään suomea. Mikkelissä vuonna 1880 toimitettu pormestarin vaali oli kielipoliittinen. Sen voittivat ruotsinmieliset.

Mikkelissä siirryttiin vuonna 1875 valtuustojärjestelmään. Tämä lisäsi kaupunginhallinnon kansanvaltaisuutta. Ensimmäisessä vaalissa valituista 12 valtuutetusta kahdella oli suomenkielinen nimi: kauppiailla C. F. Pöndinen ja A. J. Häyrynen. Kaksi valtuutetuista ei osannut lainkaan suomen kieltä, joten pöytäkirjat pidettiin ruotsiksi. Sihteerin oli kuitenkin annettava niistä suomenkielinen käännös. Jo samana vuonna joukko kauppiaita ja pari käsityöläistä valitti kuvernöörille, että suomen kieltä syrjitään. Ruotsia suosivaa päätöstä ei kuitenkaan kumottu. Samaan aikaan kuitenkin maistraatti käytti suomenkieltä. Tämä tuntui monesta epäkohdalta.

Valtuuston pöytäkirjat muuttuivat suomenkielisiksi vuonna 1881 vaikutusvaltaisten kauppais Adam Pylkkäsen ja karvarimestari Mikko Paasosen tekemien esitysten seurauksena. Päätös synnytti ruotsinmielisissä katkeruutta, mutta jo vuosien 1884 ja 1885 vaalit päättyivät Mikkelissä suomenmielisten voittoon ja seuraavan vuosikymmenen lopulla ruotsinmieliset olivat jääneet vaaleista miltei kokonaan pois.

Varakas ruotsinkielinen väestönosa oli hallinnut myös valtiopäiväedustajien vaaleja Mikkelissä koko 1870-luvun, koska ääniä annettiin äyrimäärän perusteella. Raastuvankokous teki vuonna 1886 kuitenkin päätöksen, jonka mukaan suurin äänimäärävaltiopäiväedustajien vaalissa oli vain 10 ääntä. Tämä paransi suomenkielisten asemaa vaaleissa ja suomalaisen puolueen onnistui saavuttaa ruotsalaisten etumatka 1880-luvulla.

Sanomalehdistö

Sanomalehdistö toi omalta osaltaan kielitaistelua julkisuuteen. Mikkelin ensimmäinen lehti, Mikkelin ilmoituslehti - St. Michels Annonce Blad, ilmestyi 1862-63 suomenkielisenä, lisälehtenään pienempi ruotsinkielinen lehdykäinen. Innokas suomenmielinen tuomari ja Mikkelin ensimmäinen pormestari Julius Nygrén osti lehden ja toimitti sitä 1863-64 "Mikkelin Wiikko-Sanomia"-nimisenä ilman ruotsinkielistä lisälehteä. Tuolloin lehdellä oli selkeä suomalaisuuslinja.

Ruotsalaisuuden puolustajaksi Mikkelissä tuli vuonna 1876 insinööri C. Carstensin julkaisema "St. Michels Veckoblad", mutta se jaksoi ilmestyä tilaajavähyyden takia vain vajaan vuoden. Mikkelin ruotsinkieliset lukivat mieluummin "Helsingfors Dagblad"ia ja suomenkieliset taas "Suometar"ta.

Mikkelin fennofiilit saivat oman lehden vuonna 1881, jolloin lehtori Rietrikki Polén alkoi julkaista "Pellervo"-lehteä. Rietrikki Polén kuoli Mikkelissä jouluaattona 1884, sen jälkeen lehti ilmestyi vuoteen 1893 saakka Kalle Lehtosen toimittamana.

Seuraavat sanomalehdet Mikkelissä olivat suomenkielisiä ja ne kiivailivatkin keskenään suomenmielisen politiikan eri linjoista.

Kielitaistelun hiipuminen ja uusi kielitaistelu

Pahimmat kielitaistelut ruotsin-ja suomenkielisten välillä alkoivat hiipua vuosisadan vaihteessa. Kotimainen sotaväki lakkautettiin vuonna 1901 ja ruotsinkielinen upseerikunta siirtyi muualle. Lääninhallituksen virkakunta suomalaistui. Kaupungin väestöstä oli ruotsinkielisiä vuonna 1900 enää 9 %. Mikkelin lyseosta tuli täysin suomenkielinen vuonna 1903.

Ida Maria ehti vielä seurata uutta kielitaistelua, joka odotti suomalaisia - ja myös mikkeliläisiä. Vuonna 1902 Mikkelin läänin kuvernööri määräsi, että kaikki Mikkelin katukilvet oli muutettava kolmikielisiksi: venäjäksi, suomeksi ja ruotsiksi. Yhtenä motiivina Mikkelin yhteiskoulun perustamiselle vuonna 1905 oli pyrkimys vapautua runsaasta venäjän kielen tuntimäärästä.

Venäjän kieltä solutettiin 1900-luvun alkuvuosina hallinnon kieleksi, mutta kansalla oli tuolloin jo oma kielensä, perinteensä ja kansankielinen sivistyneistönsä. Sitä ei enää pystytty nujertamaan. Suomen kieli oli tuolloin jo vakiinnuttanut asemansa koko kansan pääkielenä.

© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura