Savon syntyseutu
Mikkelin seudulla ovat liikkuneet Savon ensimmäiset asukkaat. Koko maakunta on saanut nimensä Mikkelin Savilahden - ruotsiksi Savolax - mukaan.
Sisällysluettelo |
Kivi- ja rautakauden jäljet
Merkit ihmisen liikkeistä Mikkelin seudulla ilmaantuivat viimeisen jääkauden jälkeen. Keitä olivat seudun ensimmäiset asukkaat? Siitä ei ole varmuutta - juuremme ovat lappalaisissa, hämäläisissä ja karjalaisissa. Kivikauden asutusjälkiä löytyy erityisesti Ristiinasta ja Haukivuorelta. Rautakaudella asutus keskittyi nykyisen Mikkelin kaupungin ympärille. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kivikautiset asuinpaikat sijaitsivat parhailla kesämökkipaikoilla ja rautakautiset asuinpaikat parhaan peltomaan äärellä.
Muinaisjäännökset
Esihistorian ajan ihmisten reittejä ja elämäntapaa voidaan jäljittää muinaisjäännösten perusteella. Muinaisjäännökset ovat maassa tai vedessä säilyneitä muistoja menneistä sukupolvista. Kulttuurimaisemassa ne muodostavat vanhimman ajoitettavan elementin. Muinaisjäännökset kertovat elämisestä, asumisesta, liikkumisesta, elinkeinojen ja uskonnon harjoittamisesta sekä kuolleiden hautaamisesta. Jotkut muinaisjäännökset, kuten hautaröykkiöt, uhrikivet ja linnavuoret, erottuvat maisemassa vielä tänäkin päivänä. Toiset ovat kokonaan maan peitossa kuten asuin- ja työpaikat ja maahan kaivetut haudat. Veden alla yleisimpiä muinaisjäännöksiä ovat laivojen hylyt. Kiinteät muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Irtaimet muinaisesinelöydöt tulee toimittaa valtiolle, mutta löytäjä voi saada niistä korvauksen. Muinaisjäännöstentiedot löytyvät Museoviraston ylläpitämästä Muinaisjäännösrekisteristä. Rekisterissä on Mikkelistä 178 kohdetta, Ristiinasta 100 ja Hirvensalmelta 34 kohdetta.
Ajoitus
Muinaisjäännöksiksi luetaan paitsi esihistoriallisen, myös historiallisen ajan muinaisjäännöksiä. Esineissä ja hylyissä aikarajana pidetään sataa vuotta, mutta kiinteiden muinaisjäännösten osalta tilanne ei ole aivan niin yksiselitteinen. Viime kädessä Museovirasto ratkaisee kohteen statuksen. Suurin osa tunnetuista muinaisjäännöksistä on kivikautisia. Ristiinan löydökset keskittyvät kivi- ja varhaismetallikauteen, kun sen sijaan Mikkelissä on merkittävä rautakautisten löytöjen keskittymä. Hirvensalmella löytöjen määrä on suhteellisen vähäinen, mikä kertonee ennen kaikkea vähäisestä tutkinnasta. Huomattavaa on, että kivikauden jälkeen Etelä-Savossa seurasi lähes 2000 vuoden löydötön kausi. Kivikauden jälkeinen aika oli Itä-Suomessa etupäässä luu- ja puukautta aina vuoden 800 jKr. tienoille, ja tästä syystä ajalta ei ole muinaisjäänteitä. Aiheesta lisää Mikkelin kaupungin historiasivuilla
Muinaisjäännöstyypit
Asuin- ja hautapaikat muodostavat suurimman osan kiinteistä muinaisjäännöksistä. Karkeasti sanottuna kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat hyvillä kesämökkipaikoilla, etelään olevilla hiekkarannoilla. Rautakautinen asutus puolestaan on sijoittunut vanhimpien maatilojemme tienoille ja osittain jäänyt niiden allekin. Kivikaudella elettiin keräilystä, kalastuksesta ja metsästyksestä, rautakaudella viljanviljely alkoi voittaa sijaa. Elinkeinot näkyivät asuinpaikkojen sijoittelussa.
Kivikautiset asuinpaikat maastossa ovat erilaisia painanteita, tulisijan jäänteitä, kvartsi-iskoksia sekä kulttuurikerrostumaa eli likaantunutta maata. Esihistoriallisen ajan loppupuolella asuinrakennukset alkoivat kehittyä kohti hirsirakennuksia, jolloin muinaisjäännöksiinkin alkoi tulla kivijalkoja ym.
Hirvensalmella on löydetty vain kivikautisia asuinpaikkoja (8klp), esimerkiksi Hiekkaniemi.
Ristiinassa kivikautisia asuinpaikkoja on 34, jonka lisäksi varhaismetallikautisia paikkoja on 12. Esimerkiksi Akanlahdessa on iso ja kivikaudelta pronssikaudelle jatkunut asuinpaikka. Rautakautisia asuinpaikkoja ei Ristiinassa ole lainkaan.
Mikkelissä on 70 esihistoriallista asuinpaikkaa, joista kivikautisia on 58. Merkittäviä keskittymiä on Haukivuorella, Anttolassa ja Ristiinasta Mikkeliin tuovan vesireitin varrella, esim. Annila ja Varsavuori. Mikkelin ainoat pronssikautisset asuinpaikat sijaitsevat Haukivuorella: Lintuniemi, Oininginlampi, Oininginsalo ja Pyttylahti.
Kuten asuinpaikat, myös hautapaikat kertovat niistä paikoista, jonne ihmiset ovat asettuneet. Ristiinan tiedossa olevat esihistorialliset hautapaikat ovat kaikki ns. lapinraunioita. Lapinraunioiksi nimitetään sisämaassa sijaitsevia röykkiöhautoja, joiden kuviteltiin olevan lappalaisten tekemiä. Ne ovat useimmiten rannan tuntumassa tai vedelle antavalla kalliolla olevia kiviladelmia. Ruumis oli poltettu ja jäännökset haudattu röykkiöön. Kaikkia seudun lapinraunioita ei ole tutkittu.
Hautapaikkojen perusteella Mikkelissä asuttiin 1000-luvun tienoilla Tuukkalan, Porrassalmen ja Kyyhkylän maisemissa, Visulahden-Sairilan tienoilla sekä nykyisen Rantakylän alueella. Lue lisää rautakaudesta Savossa.
Tuukkalan kalmisto
Jo 1800-luvun lopulla löydetty Tuukkalan kalmisto on Savon suurin ja rikkain rautakautinen kalmisto. Sen vanhimmat hautaukset ajoittuvat 1000-luvulle ja nuorimmat 1200-luvun lopulle. Tuukkalan kalmiston ensimmäiset haudat löydettiin vuonna 1886 armeijan harjoituskenttää tasoitettaessa. Kalmistosta on tutkittu yhteensä 59 hautaa, mutta alueelta tiedetään tuhoutuneen yli kymmenen hautaa. Tutkituista haudoista 36 ruumishaudassa ja kahdessa polttohaudassa oli esineistöä. Esineettömiä ruumishautoja oli kymmenen ja polttohautoja yksitoista. Neljästä haudasta todettiin arkun jäännöksiä. Yksi vainaja oli asetettu arkkuun rukiin olkien päälle.
Vainajat on haudattu rikkaasti koristelluissa puvuissa ja hautaan on laitettu mukaan kallisarvoisia koruja. Korujen muotokieli on omintakeinen. Kalmiston löytöaineiston perusteella luonnosteltiin jo vuonna 1889 Tuukkalan muinaispuku, josta 1930-luvulla laadittiin pukurekonstruktio. Vuonna 1994 valmistui uusimpiin mikroskooppisiin ja kemiallisiin tutkimustuloksiin pohjautuva Mikkelin seudun muinaispuku. Sen kaikki tärkeimmät yksityiskohdat on saatu Tuukkalan vuonna 1886 tutkitusta haudasta nro 26, joka ajoittuu vuoden 1200 tienoille. Mikkelin seudun puku on kaikista muinaispuvuistamme värikkäin. Puvun tärkein vaatekappale on vaaleansininen, pitkähihainen, villapalttinainen mekko, joka kiinnitetään leuan alta hopeasoljella. Pitkän mekon päällä on oranssinpunainen, olkapäiltä soljilla kiinnitettävä vaippahame. Tämän päälle sidotaan komeasti kuvioidulla nauhalla vaaleamman punakeltainen esiliina, jossa vyötäistä ja helmaa koristavat pronssispiraalipunokset. Esiliinan kummassakin päässä on lisäksi tummansiniset lautanauhat. Koko komeuden päällä on vielä pitkillä hapsuilla somistettu ja hopeasoljella kiinnitetty tummansininen vaippa.
Vuonna 2009 alueella tehtiin kaivauksia, jolloin löydettiin toistakymmentä uutta hautaa, mm. rikkaasti koristeltu lapsen hauta.
Tuukkalan kaivauksia 2009. Kuva: MKM.
Tuukkalan kaivauksissa löytynyt puukko. Kuva: Pentti Nousiainen, MKM.
Tuukkalan kupurasolkia. Kuva: Pentti Nousiainen MKM.
Hopearaha Orijärven kaivauksilla 1999 löytyneestä viikinkiaikaisesta aarteesta. Kuva: Mikkelin kaupungin museot.
Orijärven kaivauksia kesällä 1999. Kuva MKM.
Visulahdesta löytynyt arabialainen raha. Kuva: Pentti Nousiainen, MKM.
Juoneennurmen hopearisti. Kuva: MKM.
Työ- ja valmistuspaikat
Historiallisen ajan työ- ja valmistuspaikat liittyvät pääsääntöisesti tervanpolttoon tai kaskiviljelyyn, ja käsittävät tervahautoja, hiilimiiluja ja kaskiröykkiöitä.
Hylyt
Alueemme vedenalaiset muinaisjäännökset ovat aikojen kuluessa uponneita hylkyjä. Lähes kaikki Mikkelin hylyt sijaitsevat Anttolassa, jossa Harmolansalmessa, Kirkonkylänlahdessa ja Lotjasaaressa on kaikissa useita hylkyjä. Myös Ristiinan Juurisalmessa on yhteensä viisi hylkyä.
Puolustusvarustukset käsittävät mm. linnavuoria, Kustaan sodan aikaisia taistelupaikkoja ja I maailmansodan aikaisia taisteluvarustuksia. Mikkelin alueen puolustusvarustukset ovat joko ajoittamattomia linnavuoria, kuten kiinnostava Otralan muinaislinna tai Kustaan sodan varustuksia, kuten Porrassalmi ja Tuukkalanvuori. Ristiinassa varustuksia on 6, tunnetuimpana Brahenlinnan rauniot. Ensimmäisen maailmansodan aikaisia varustuksia on mm. Hirvensalmen Kissakoskella ja Ristiinan Kaitajärvellä.
Maastossa kulkiessa törmää usein erilaisiin kivirakenteisiin, röykkiöihin ja kasoihin. Lähes aina ne ovat jälkiä ihmisen toimista. Osa on hautoja, osa kaski- tai viljelysraunioita, osa uuneja tai rakennusten pohjia, tai muuten vain jostakin syystä kerättyjä kivikasoja.
Arkeologit tunnistavat ja ajoittavat kiviröykkiöt useilla eri tavoilla: esimerkiksi hautaröykkiöt ovat tietynlaisissa paikoissa ja maisemissa. Korkeussijainti, maaston muodot, sijainti suhteessa vesistöihin asettavat ensimmäiset koordinaatit. Historiallisista kartoista esim. 1600-1700-luvuilta voidaan nähdä peltojen ja asutuksen paikkoja. Tärkein tieto tietysti kaivauksilla: haudoissa on hauta-anteja, esineitä tai koruja, sekä palanutta luuta.
Kivirakenteet ovat pääosin ajoittamattomia, ainoastaan kaksi on todettu Mikkelissä esihistoriallisiksi, Sairilan todennäköinen hautaröykkiö ja Leniuksen pellolla olleet 20 todennäköistä hautaröykkiötä.
Kirkkorakenteita alueellamme ovat Kivisakasti ja Hirvensalmen Lampuunlahti, piispan kestikievari ja rukoushuone, jotka ovat keskiaikaisia 1400-luvulta.
Kultti- ja tarinapaikat ovat kohteita, joihin liittyy vahavasti aineetonta kulttuuriperintöä, kansanuskomuksia ja tarinoita. Tällaisia ovat mm. kuppikivet, joita on useita eri puolilla aluetta. Kuppikiviä käytettiin uhraamiseen, kivien kuoppiin, kuppeihin laitettiin viljaa tms. tuomaan onnea. Tarinapaikkoja taas ovat mm. Anttolan Kähkölänsaaren viereinen saari, jossa kerrotaan näkyneen valoa sinne kätketyn aarteen merkkinä. Samoin Haukivuoren Hulkonlahdessa sijaitseva Hulkonkivi on tarinapaikka, ns. pirunkivi.
Taide- ja muistomerkit ovat alueellamme kalliomaalauksia. Niitä on Anttolassa Tikaskaarteenvuoressa ja Ukonsaaressa, Mikkelin Vuolingon Verijärvellä, Hirvensalmen Hahlavuoressa, Ristiinan Uittamonsalmella sekä Astuvansalmella.
Astuvansalmi
Astuvansalmi on Suomen suurin ja laajin yhtenäin kalliomaalauspinta, josta on tunnistettu yli 80 kuviota. Astuvansalmen kalliomaalauksen kuviot ajoittuvat Vuoksen puhkeamisen jälkeiseen aikaan, noin 4000 - 2200 eKr. 1980-90-lukujen taitteessa tehdyissä sukellustutkimuksissa on kalliomaalauksen edustalta löydetty kolme ihmiskasvoista meripihkariipusta ja yksi reiällinen meripihkariipus, jonka on tulkittu esittävän karhua. Kalliomaalaukset kuvastavat kivikauden metsästäjä-kerilijöiden henkistä perintöä. Astuvansalmi-linkkejä: Wikipedia, Ristiina, Kalliotaide.
Astuvan ukko. Astuvansalmen kalliomaalausten edustalta järven pohjasta löytynyt meripihkafiguuri. Kuva: Museovirasto.
Kalliomaalausten kuvakenttää. Keskellä maalauksissa hyvin harvinainen naisfiguuri. Kuva: Mamk.
Astuvansalmen kalliosta hahmottuu ihmiskasvot. Kuva: Mamk.
Savilahti - seurakunta ja pitäjä syntyy
Mikkelin seutu sijaitsi karjalaisten ja hämäläisten vaikutusalueen rajalla. Asemamme Novgorodin turkishankinta-alueen luoteiskulmana alkoi näkyä 1000-1100-luvuilla. Kristinuskon arvellaan saapuneen seuduillemme 1300-luvun alussa. Pähkinäsaaren rauhaa solmittaessa 1323 alueella oli vakiintunut hallinto. Tuossa rauhassa Novgorod luovutti Ruotsille Jääsken, Äyräpään ja Savilahden kihlakunnat. Savilahden keskus oli nykyisen Mikkelin paikalla ja antoi nimen koko Savolle. Katolinen Savilahden kirkkopitäjä ulottui Iisalmeen saakka. Seurakunnan kirkko pyhitettiin ylienkeli Mikaelille, joka vakiintui seurakunnan ja hallintopitäjän nimeksi 1600-luvulla. Suomenkielinen Mikkeli-nimitys ilmestyi kirjallisiin lähteisiin 1820-luvulla. Kannamme siis kautta kristillisen, juutalaisen ja islamilaisen maailman tunnetun arkkienkelin nimeä, ja se liittää meidät eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Mikkelinpäivää vietetään lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Ylienkeli Mikaelia on esitetty pariinkin otteeseen kuvattavaksi Mikkelin vaakunaan, mutta ehdotukset eivät ole saaneet riittävästi kannatusta. (A.W.Rancken & Kauko Pirinen 1949: Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. Porvoo. s. 108-109.)
Savilahden seurakunnan kirkko sijaitsi Savilahden pohjukkaan laskevan joen länsirannalla, nykyisen Kivisakastin paikkeilla. Kirkkoherran asumus on sijainnut Kenkäverossa, joka oli tuolloin vielä saari, ainakin 1400-luvulta saakka.
Tavalliset savolaiset harjoittivat erä- ja kaskitaloutta. Satoisan korpirukiin ja huuhtakasken sekä verohelpotusten avulla savolaisasutus laajeni kohti pohjoista ja luodetta, syntyi ns. savolaisekspansio. Savolaisia muutti 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla myös Norjan ja Ruotsin takamaille, missä heitä alettiin kutsua metsäsuomalaisksi. Heidän keskuudessaan on säilynyt monia arkaaisia savolaisia piirteitä, jotka meillä ovat jo kokonaan kadonneet.
Kivisakasti
Kivisakasti on yksi nykyisen Mikkelin symboleista. Se on rakennettu 1500-luvulla tuolloin jo luterilaisen puukirkon yhteyteen.
Mikkelin Kivisakasti. Kuva Harri Heinonen 2012.
Kivisakastin ovi. Kuva: Paavo Innanen 2011.
Kivisakastin 600-vuotiasta kiviseinää. Kuva: Paavo Innanen 2011.
Kivisakasti sai paanukaton 1900. Kuva: Paavo Innanen 2011.
Kreivin Ristiina
Niin kuin Mikkeli-nimi liitti alueen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön, niin esimerkiksi Ristiina liittää alueen pitkään yhteiseen historiaamme Ruotsin kanssa - pitäjä perustettiin kreivin aikaan, ja sai nimensä Per Brahen puolison Kristina Stenbockin mukaan.
Ristiinan alue oli osa suurta Savilahden seurakuntaa ja hallintopitäjää vuoteen 1649 saakka. Suomen kenraalikuvernööri Pietari (Per) Brahe (1602-1680) oli pyytänyt kuningatar Kristinalta läänityksekseen "muutamia taloja" Suur-Savosta, koska oli tarkastusmatkoillaan ihastunut seudun kauneuteen, ja halusi edistää seudun takapajuisia elinoloja. Hän saikin läänityksen 1640, joka vielä myöhemmin laajennuttuaan käsitti Ristiinan alueelta 204 taloa. Saman vuonna päätettiin perustaa Brahelle kartano, jonka paikaksi valikoitui nykyisen kirkonkylän paikalla sijainnut Pyrhölän kylä. Aluksi valmistuneen melko vaatimattoman puisen talon vierelle alettiin rakentaa varsinaista Brahelinnaa 1646, joka valmistui 10 vuotta myöhemmin. Nyttemmin linnasta on jäljellä kivirauniot.
Brahella oli sekä kykyä että mahdollisuuksia ohjata kehitystä alueellaan. Savilahden ylisuuri seurakunta oli vaikea hallita, ja uuden seurakunnan perustaminen toi hyötyä niin alueelle kuin kenraalikuvernöörille itselleen. Rahvaan kirkkomatkat helpottuivat, kun Pietari Brahe rakennutti omalla kustannuksellaan kirkon Brahelinnan lähelle. Brahen alue erotettiin Mikkelin emäseurakunnasta 1649, ja kaksi vuotta myöhemmin sen nimeksi vakiintui Kristina - kansan suussa Ristiina - Brahen hiljattain menehtyneen puolison mukaan. Seurakunnan perustaminen, inhimillinen verotustoiminta, sekä Brahen korostetun korkea asema synnyttivät käsityksen, että "kreivin aika" oli paitsi Ristiinassa, myös muualla hänen läänitysalueillaan erityisen hyvän kehityksen aikaa. (Wirilander, Hannele 1989: Ristiinan historia I, s. 79-98.)
Seurakunnat vakiintuvat
Laajimmillaan Savilahden seurakunta oli 1400-luvun alkupuolella, jolloin se siis oli koko Savon ainoa pitäjä. Vuonna 1442 suurpitäjästä lohkaistiin itäosa omaksi Juvan seurakunnaksi. Jäljelle jäänyt Savilahti jaettiin 1500-luvun alussa kahdeksi hallintopitäjäksi Visulahdeksi ja Pellosniemeksi vanhan kirkkopitäjän jäädessä kuitenkin ennalleen. Savilahdesta ja Juvasta alettiin tuolloin käyttää yhteisnimitystä Suur-Savo. Savilahden seurakunnan kirkko sijaitsi nykyisen kivisakasti paikkeilla, ja pappila (Wirilander, Hannele 1982: Mikkelin pitäjän historia, s. 66)
Asutuksen levitessä yhä pohjoisemmaksi ja kirkollisten toimitusten ollessa käytännössä mahdottomia hoitaa Mikkelistä käsin, perustettiin Pieksämäen seurakunta 1574.
