Kaskikansan perilliset
Kaskikansan perilliset -teemassa käsitellään ihmisen suhdetta luontoon – elinkeinojen, kulttuurin ja vapaa-ajan näkökulmista. Vuosisatoja vallitsevana olleen kaskikulttuurin jäljet näkyvät edelleen maisemassa ja nimistössä, ihmisten luontosuhteessa, ruokakulttuurissa, uskomusperinteessä, kansanhuumorissa, jne. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hankkeen yleisökyselyssä selkeästi tärkeimmäksi teemaksi nousi vesistöisyys, rannat ja maisemat. Mikkelin seudulla eletään edelleen tiiviissä luontosuhteessa: metsät ja järvet ovat äärellä, mökki löytyy isolta joukolta ihmisiä, marjamaat ja liikkuminen luonnossa ovat meikäläistä arkea. Arvostamme sitä, että niin moni käyttää vapaa-aikaansa ja varallisuuttaan tullakseen nauttimaan arjestamme.
Sisällysluettelo |
Kaski elämäntapana
Kaskiviljelyä on alueellamme harrastettu esihistoriallisista ajoista alkaen, ja se oli elinkeinoelämämme perusta lähes Mikkelin kaupungin perustamisen saakka. Kaskiviljely vaati useiden vuosien toimenpiteet metsänkaadosta ja polttamisesta kylvöön ja sadonkorjuuseen. Monet savolaiset suku- ja paikannimet, kuten Kaskinen, Huhtanen, Huuhtanen, Pykäläinen, ja Rasilainen juontavat juurensa kaskeamisen eri työvaiheisiin. Kalastus, metsästys ja luonnonantimien kerääminen kuuluivat olennaisesti kaskitalouteen. Havumetsäpohjaan tehty huuhtakaski oli tuottoisaa, ja uusi itänen lajike korpiruis maaperään soveltuvana mahdollisti savolaisasutuksen leviämisen 1300–1600 -luvuilla alkusijoiltaan Mikkelin seudulta pohjoiseen ja länteen.
Tutustu kaskiviljelyyn kansatieteellisen arkiston videoissa:
Kaskenpoltto
Kasken viljely
Kaskinauris
Tuohivirsu
Kaskikansa eli vaarakylissään ja yksittäisissä savupirteissään, ja söi pehmeää leipää, kalaa ja riistaa. Sukuyhteisö ja luontosuhde olivat hyvin tärkeitä. Satoa ja kotia suojelemaan käytettiin loitsuja ja taikoja, niiden erityisosaajana toimivat tietäjät. Matti Sarmelan mukaan loitsuja onkin kerätty Savosta enemmän kuin mistään muualta maailmasta. Tarinankertojia arvostettiin. Kaskikansan uskonnossa keskeinen oli onni eli lykky, joka pyrittiin turvaamaan erityisin menetelmin, kuten uhreilla ja loitsuilla. Onnen määrä oli vakio: sitä pystyi siirtämään itselle. Onnen menetys aiheutti sairauksia ja sadon menetystä.
Tutustu kaskikansan sairauskäsityksiin! Tiedosto:Voihan nena.pdf
Luonnonuskonto eli pitkään kristinuskon rinnalla, vaikka sitä etenkin puhdasoppisuuden aikana yritettiin kitkeä.(Sarmela, Matti 1994: Suomen perinneatlas. Helsinki: SKS.)
Tutustu oppimateriaaliin kaskikansan elämäntavasta täällä ja täällä!
Kaskeaminen alkoi hiipua ja väistyi lopullisesti 1900-luvun alussa tehokkaamman peltoviljelyn tieltä. Puun arvonnousu sahateollisuuden myötä päätti kaskiviljelyn.
Kaskikansan perintö elää
Kaskikansan vuosisatainen perintö näkyy nykykulttuurissa ennen kaikkea luontosuhteessamme. Meillä on yhä mutkaton ja lyhyt matka metsään ja vesille. Metsä antaa elantoa, nyt puuteollisuuden muodossa. Etelä-Savossa on Suomen paras metsänkasvu. Marjastus, vesillä liikkuminen, metsästys ja kalastus ovat vaihtaneet merkitystään elinkeinosta tärkeiksi virkistyksen lähteiksi. Mikkeli on maan suurin vapaa-ajan asutuksen kunta. Maatalous on modernisoitunut, mutta koneet kyntävät samoja kivisiä mäenrinnepeltoja, mitä esi-isät aikoinaan kaskeamalla raivasivat. Luonnonantimista valmistetut herkut myydään nyt trendikkäästi luomuna lähiruokana. Ja kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy edelleen kuulijalle. Kaskikansan vanhaa elämäntapaa on esillä mm. Suur-Savon museossa, Harjukosken myllyllä ja Pien-Toijolan talomuseossa
Metsä
Metsä kaadettiin kaskeksi, ja kun metsäteollisuus alkoi kehittyä, olivat Savon metsät rintamailla olemattomia. Mikkelin kaupunkia rakennettaessakin vuodesta 1838 eteenpäin järeää puutavaraa piti tuoda Puumalasta saakka, kun sitä lähempänä ei ollut saatavissa. Kaskikansan perillisten osa ei ollut modernisaation alkaessa hyvä. Myöhästyimme kehityksestä vesivoiman ja raaka-aineen puutteen vuoksi, mutta nykypäivänä olemme maan parhaimman metsänkasvun alueella ja metsätalous kohentaa monen etelä-savolaisen taloutta merkittävästi.
Sahat olivat Mikkelin seudun elinkeinoelämän keskeisiä toimijoita 1900-luvun alussa. höyrykoneen ansiosta sahatoiminta ei ollut enää sidoksissa vesivoimaan, ja niinpä sahoja toimi alueella 11 ennen toista maailmasotaa. Useimmiten paikallisten perustamat sahat sahat synnyttivät ja elättivät taajamia vesistöjen ja Savonradan risteyskohdissa, kuten Otavassa ja Haukivuorella. Poikkeuksen teki Hirvensalmen Kissakosken paperitehdas, jossa vesivoiman käyttämä ensimmäinen Suomessa valmistettu paperikone tuotti mm. kuuluisaa väripaperia ja työllisti noin 200 henkeä.
Nykyisin merkittävää metsäteollisuutta Mikkelissä edustavat Ristiinan Pelloksen vaneritehdas/UPM-Kymmene ja Otavan saha/Versowood.
Paitsi puuta, metsä antaa myös riistaa, marjoja ja sieniä. Metsässä liikkuminen ja etenkin marjastus ja sienestys ovat olleet aina ja ovat edelleen etelä-savolaisten suosiossa. Metsällä on myös kulttuurista merkitystä. Kaskikansalla oli metsälle omat jumalat, Tapio ja Tellervo, ja esimerkiksi metsälähteet ja suuret muurahaispesät olivat riittipaikkoja. Yhä metsä on monelle rauhoittumisen tai virkistäytymisen paikka.
Lue kuusen kulttuurihistoriasta! Tiedosto:Oi kuusipuu.pdf
Metsää Anttolan Neitvuorella. Kuva: Harri Heinonen 2012.
Versowood Oy. Otavan saha on toiminut vuodesta 1891. Kuva: Harri Heinonen 2012.
Menneisyys sahateollisuustaajamana näkyy Haukivuoren rakennetussa ympäristössä. Entisiä sahatyöläisten asuntoja. Kuva: Aada Mustonen 2012.
Vesi
Vesistö, vesillä liikkuminen ja saaristolaisasutus ovat luonteva osa Järvi-Suomen kulttuuriperintöä. Veskansaa, saarissa asujia ja vesitse liikkujia on ollut erityisesti Hirvensalmella runsaasti. Savolaisvene on omanlaisensa, ja sillä sekä haaparuuhella on soudettu täällä vuosisadat. Talvella jäitä myöten kulkeminen talviteillä oli helppoa. Järvestä saatiin monenlaista särvintä. Kalastuksen perinteistä kertovat monet paikannimet, kuten Launiala (launi = alkeellinen kalastusväline, molemmista päistä teroitettu tikku siiman päässä). Nuottaus, nuotta-apajat ja nuottaukseen liittyvät tarinat ovat olennainen osa kulttuuriperintöämme, joka elää jossain määrin edelleen. Kalastuksesta on tullut yhä enemmän virkistyskalastusta, mutta muikku tekee edelleen erinomaisesti kauppansa Mikkelin seudun toreilla.
Laivaliikenteen kehitys vaurastutti kauppiaita ja Venäjänkaupan tuotoilla rakennettiin mm. Mikkelin keskustaan kivitaloja. Kansanomainen lotjanrakennus oli 1900-luvun alkupuoliskolla Anttolassa Saimaan alueen toiseksi suurinta. Taitavia anttolalaisia kirvesmiehiä kiertää edelleen pitkin maata. Mikkelin laivaliikennettä (samat linkit torilla ja kaupanteossa) http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/08_liikennehistoriaa/02_mikkelin_laivaliikennetta Otavan ja Puulan laivaliikennettä http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/08_liikennehistoriaa/03_otavan_satama_ja_puulaveden_laivaliikenne Laivamatkailua Saimaalla 1954 Yle elävä arkisto: Höyrylaivalla Lappeenrannasta Kolille. Mikkeli kohdalla 3.30.-5.00 http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/laivamatkailua_saimaalla_1954_40124.html#media=40125 blogi: vesistö Harrin kuvia. Museon kuvia satamasta. ja verkot. Muikkuja, kaloja, mistä? linkki kyläkirjaan simpiä
