Mikkeliläisnuorison slangia 1970-luvun lopulta
Urheilupuiston yläasteen ja lukion äidinkielen ja englanninkielen opettaja Irma Toivakka teki 1970-luvun lopulla kyselyn silloisen nuorison kielestä. Seuraava Irma Toivakan teksti löytyy Mikkelin tyttökoulun 100-vuotisjuhlamatrikkelista.
Ole aina onsku, älä koskaan myrtsi!
Jos et ymmärrä, mihin sinua otsikossa kehotetaan, on nuoruutesi ilmeisesti jo elettyä elämää. Tämä on mikkeliläisten nykynuorten kieltä; onsku tai onska tarkoittaa iloista, onnellista ja myrtsi tai mörtsi surullista. Lyhyt retki nykynuorison kieleen ei liene pahitteeksi meille entisille nuorille. Oppaina tällä retkellä ovat olleet Urheilupuiston lukion oppilaat sekä yläasteen 9-luokkalaiset, joista kyselyihini vastasi 161 oppilasta. Kiitokset heille!
Melkoinen osa näistä oppilaista käyttää koulustaan yhä Tipula-nimitystä, ja koulussa opettavat edelleenkin opet ja maikat kahden reksin toimiessa ylimpinä valvojina. Entisiin aikoihin verrattuna uusia tärkeitä henkilöitä ovat opo (opinnonohjaaja) ja terkkari (terveyssisar).
Tunnollinen koululainen katsoo jo edellisenä iltana lukkarista seuraavan päivän tunnit ja lukee läköt. Toisaalta hän voi kopsata tehtävät tunnin alussa naapuriltaan, joka mahdollisesti on pinko. Joskus tehdään ryhmiksiä (ryhmätöitä). Jos opettaja ei ole tyytyväinen oppilaitten osaamiseen, hän alkaa niuhottaa, voipa ilkeyksissään pitää pistaritkin. Silloin tällöin käy sellainen mäihä, että opettaja on sairas ja saadaan vapari. Välkällä voi yrittää piiloutua valvovalta opettajalta komeroon tai veskiin eli vinstoniin, mutta silloin voi kyllä joutua jälkkäriin. Toisille koulunkäynti on niin vastenmielistä, että he yrittävät lintsailla eli luumuilla harva se päivä. Heitä kutsutaankin lintsareiksi tai luumuiksi. Keväällä voi sitten tarkistaa totaristaan, millaisia numeroita on tullut esim. enkussa, hissassa, psykassa, kemsassa, kuviksessa tai kotiksessa.
Mikkeliläiset nuoret kutsuvat enimmäkseen äitiä äiskäksi ja isää iskäksi tai ukoksi. Vanhempia ihmisiä kutsutaan usein nimityksellä väki, tai sitten he saavat arveluttavan kunnian olla kalkkiksia, seniilejä, muumioita tai fossiileja. Iltaisin nuoret katselevat kotona olkkarissa telkkaria eli telkkua ja lukevat muiden kirjojen ohella sarjiksia, korkkareita (korkeajännityssarjoja), cottoneita, dekkareita tai nyyhkystooreja. Lehdistä luetaan Länkkäriä, Hesaria, Iltsua eli Iltistä ja Akua. Kesäisin nuori useimmiten menee töihin eli duuniin, mutta saattaa joutua myös menemään linikalla möksälle eli dösällä (bussilla) landelle.
Päässä nuorella on lärtsä eli lätsä tai pipo ja jalassa monot, joka on kenkien yleisnimitys. Erikseen ovat kompleksimonot, joissa on korkeat kannat. Jalkinekulttuurin moninaisuus heijastuu nimityksissä tennarit, holskut (hollannikkaat), spittarit (kapeakärkiset kengät), korpparit (koripallotossut), lenkkarit, piikkarit (piikkikorkoiset kengät), kumpparit eli lantsut ja lipsit eli varppikset (varvastossut). Erilaisia pitkiksiä ovat sammarit, farkut ja jamekset. Niiden kanssa pidetään t-paitaa tai paitista. Takkina on toppis, rotsi (nahkatakki), bleiseri, maihari tai anoski (anorakki). Koulussa pitää varoa, ettei jätä rotsin taskuun mania, sillä se voidaan kääntää eli pölliä (varastaa).
Urheilupuiston koulua käyvät nuoremmat ikäluokat kokoontuvat iltaisin mieluusti lekarille, joka on Ilmarisenkadun leikkikenttä, tai veskarilla, joksi nimitetään Vesitorninkadun ympäristöä. Vähän varttuneemmat nuoret lähtevät keskustaan, jossa ehdottomasti suosituin paikka on Hyde Parkki eli torin Porrassalmenkadun puoleinen osa. Siellä kundit eli jäbät käyvät tsiikaamassa kimmoja eli kiltsejä. Linja-autoasemaa kutsutaan steissiksi ja kassakulman tienoita kasikseksi. Niillä nurkilla saattaa tavata koviksiakin, joita nimitetään myös rasviksiksi tai liimanhaistajiksi. Täällä saattavat jätkät tai heput heittää herjaa ja pian kysyy vastapuoli: "Onks sulla jakamista?" tai "Käyt sä mulle?", mikä tarkoittaa samaa kuin "Kerjäät sä verta nenästäs?" Jollakulla saattaa olla pinna kireellä, häntä pännii, ottaa kaaliin tai tattiin tai hän käy kuumana, ja ennen pitkää hän saa raivarin, jolloin häneltä pinna joko katkee tai palaa. Palaa voivat myös päreet tai käpy, tai sitten jätkä vetää hebat. Jos tilanne menee liian kireäksi, saapuvat paikalle jeparit eli jellut eli jetsonit, ja silloin on parasta alkaa lepattaa monot soikeina eli häipyä vauhdilla.
Nuoriso viihtyy myös kiparilla l. kioskilla tai nakitsulla ja käy iltaisin usein mannemarketissa, millä nimellä kutsutaan Kirkkopuistoa. Ajankuvaako lienee, että saatoin poimia vastauksista toistakymmentä eri nimitystä mustalaisista, lähes kaikki niistä negatiivissävyisiä. Tällaista ilmiötä en muista omasta nuoruudestani. Maalaisia ei myöskään suosita. Heistä käytetään nimityksiä juntit ja landelaiset, ja sanotaan, että he ovat kotoisin käpykylistä.
Paitsi, että kartsalla (kaupungilla) luuhaillaan ja pärtsäillään, siellä saatetaan myös rundata mopolla tai heittää autolla kieppi torilla. Aktiiviset nuoret käyvät pommarilla (Naisvuoren pommisuojassa) erilaisissa treeneissä tai pelaavat lätkää, jalista eli futista, korista, pesistä tai pingistä. Toiset harrastavat luikkaa (luistelua) ja jotkut keräävät postareita. On vielä niitäkin, joiden harrastus on partsa (partio) ja aika monet käyvät seuriksella (seurakuntatalolla). Jotkut ohjaavat tytistä (tyttökerhoa). Ja melkein kaikki suuntaavat usein kulkunsa libikseen eli kirjastoon.
Ennen kuin lähdetään illalla ulos, laitetaan kainaloon dödöä ja tytöt koristavat itsensä myös ripparilla ja luokkarilla (ripsi- ja luomivärillä). Keskustaan tullaan usein fillarilla eli kelalla. Jos hyvin käy, on Sotkussa (vanhalla sotilaskodilla) bileet, bändi soittaa ja jytä on menossa. Jos ei, niin ainahan voi mennä meiskiin eli JB:hen (jäätelöbaariin), ottaa pienet jädet eli jätskit, pumpata pajatsoa ja kuunnella biisejä jukeboxista eli valssikoneesta. Usein mennään leffaan eli elosiin.
Murkut (murrosikäiset) tai nuoret voivat myös rakastua. Ensin tyttö tai poika diggaa toista. Kenties tällä on makeet kuteet, ehkä hän on söde tai muuten hinee. Kun rakastutaan, niin retkahdetaan, ollaan liisterissä, lätkässä tai pihkassa. Sitten tehdään ensimmäiset tärät eli treffit ja aletaan hengata tai styylata. Usein kuitenkin seurustelu menee bänks, tulee bänit eli bänät, ja välit menevät poikki. Silloin nuori saattaa olla depiksessä eli daun ja kulkea siipi maassa. Toisaalta hän voi hiffata eli bonjata oman tilansa ja alkaa venata uusia mestoja (mahdollisuuksia).
Nuorten maailma ei ole pelkästään hilpeä. Pelko on voimakkaasti vaanimassa taustalla, ja tätä osoittavat monet epäonnistumista merkitsevät sanat. Ei saa hannata, ei mamoilla eikä maitoilla (pelätä) tai muuten morkataan (haukutaan) hannariksi ja sanotaan, että on mamis. Jos on vähänkään erilainen, joutuu leimatuksi hölmöksi ja tällaista henkilöä kutsutaan nimillä köyhä, vammanen, nuija, mäntti, kaali tai pimee. Vaikka kuinka pelottaisi, ei sitä saa osoittaa, vaan pitää olla pokkana, tai muuten sanotaan, että pokka petti. Mokata, turata ja töpätä merkitsevät epäonnistumista ja tura eli töppö epäonnistujaa. Kun oikein jännittää, jotain tilannetta, voi mennä kipsiin tai kipsata ja silloin ei kyllä irtoa (tehtävä ei onnistu). Pahimmassa tapauksessa nuori voi panna läskiksi (antaa mennä menojaan, pilata) koko touhun.
Jos sinulta, hyvä varttuneempi henkilö, kysytään Mikkelin kadulla: "Mitäs tiuku repii?" älä jää katsomaan monttu auki, vaan tsekkaa (tarkista) äkkiä rannekellostasi, mitä kello on. Muuten sinua saatetaan pitää kaalina ja kattoa hitaasti (katsoa pitkään), ja sinun on parasta liueta (lähteä paikalta) mitä pikimmin.
Lähde:
Toivakka, Irma, "Ole aina onsku, älä koskaan myrtsi!". Mikkelin tyttökoulu 1879-1979. Muistokirja. Juhlajulkaisun toimittaja Marja Myyryläinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1979. s. 104-106.
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
