Käräjähallinto

Ennen pitäjänkokousten ja kuntakokousten aikaa hallintoon ja oikeudenhoitoon liittyvistä yhteisistä asioista päätettiin käräjillä. Käräjien puheenjohtajana toimi kihlakunnantuomari, jolla oli apunaan pitäjän talonpojista koottu 12-miehinen lautakunta. Usein käräjiä johti kihlakunnantuomarin sijainen, jota kutsuttiin lainlukijaksi tai herastuomariksi. Yksikään 1500- ja 1600-luvun kihlakunnantuomareista tai heidän sijaisistaan ei ollut tiettävästi mikkeliläinen. Paikallistuntemusta käräjillä edustivatkin lautamiehet, joiden vaikutus tuomioihin saattoi olla hyvinkin ratkaiseva.

1500-luvulla istuttiin Savossa vuotuiset talvikäräjät eli laamannikäräjät ja niitä mahdollisesti täydentävät kesäkäräjät sekä lisäksi kihlakunnantuomarin järjestämät kahdet paikalliset käräjät.

Alunperin käräjäistunnot pidettiin ulkosalla jollain mäellä tai saaressa. Käräjäistuntoihin Mikkelin pitäjässä viittaavat mm. Moision kalmiston lähellä oleva Kokkomäki, jolla on yhä käräjäkiviksi kutsuttuja kiviä, Ihastjärven Valamättään talon nimi ja Hietasen Voudinpöytä. Käräjien pito siirrettiin sisätiloihin sitä mukaa kuin asutus muutenkin muuttui kiinteiksi, jatkuvaa suojaa antaviksi rakennuksiksi. Visulahden käräjät pidettiin kuninkaankartanokaudella Sairilan kartanossa, jossa pidettiin myös ylempien oikeusasteiden, laamannikäräjien ja kuninkaan tutkintakäräjien istuntoja. Pellosniemen kärärjät pidettiin 1500-luvun puolivälissä kuninkaankartanona olleessa Kiialan (Moision) kartanossa. Kuninkaankartanoajan jälkeen käräjiä pidettiin joko kruununvoudin tai nimismiehen kotona.

Vuonna 1734 voimaan tulleessa yleisen lain rakennuskaaressa edellytettiin erityisen käräjätuvan hankkimista. Mikkelin pitäjässä tällainen oli ainakin jo vuonna 1745. Tämä vanhin käräjätupa sijaitsi lähellä kirkkoa Olkkolan ja Maunukselan talojen välissä. Vuodesta 1768 se oli samassa rakennuksessa kuin pitäjäntupa, joka oli rakennettu entisen käräjätuvan kohdalle, ja 1780-luvulta lähtien mm. Olkkolan kestikievarissa.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa käräjillä oli laaja tehtäväalue hoidettavana. Käsiteltäviin asioihin kuului mm. julkisten rakennusten rakentamiseen ja korjaamiseen tarvittavien päivätöiden jakaminen, sotaväenottoihin ja verotukseen liittyvät kysymykset, maanjaot ja tilusasiat, kyytirasitusten jakaminen, petojahtien järjestäminen, köyhäinhoito ym. paikallishallinnon asiat. Lääninhallinnon perustaminen vuonna 1634 kavensi tuntuvasti käräjien toimialaa, sillä useat ennen käräjille kuuluneet asiat siirrettiin lääninhallituksen tai kruununvirkamiesten ratkaistavaksi. Myöhemmin käräjäasiat kapenivat edelleen ja 1700-luvun alkupuolella käräjähallinnon kausi oli päättymässä ja kihlakunnanoikeudesta oli tulossa pelkästään oikeusasioista huolehtiva elin.

Yleisin rangaistusmuoto oli sakko, koska sakkotuomiot tuottivat kruunulle sievoisia tuloja. Vuodelta 1442 peräisin olevassa Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa erilaiset rikokset hinnoiteltiin tarkoin markkamäärin: alhaisin 3 markan (= lehmän hinta) sakko tuli tappelusta, jokaisesta lyödystä mustelmasta, käräjärauhan rikkomisesta, lähimmäisen parjaamisesta tai siitä ettei tullut vastaamaan syytöksiin; 6 markan sakon sai mm. lihashaavan tuottamisesta; aviorikoksesta saattoi koitua 10 markan sakko; korkein sakko yhdestä ruumiin vammasta oli 20 markkaa; ja korkein lain määräämä sakko 40 markkaa. Korkeimman sakon sai törkeistä rikkomuksista lukuunottamatta murhaa, pahimpia siveellisyysrikoksia, suuria varkauksia ja noitajuttuja. Näistä ei yleensä selvitty ilman hengen menetystä, joka pantiin toimeen teilaamalla, roviolla polttamalla, elävältä hautaamalla tai hirttämällä. Jos ei sakkorangaistuksesta selvinnyt, jaettiin ruumiillisia rangaistuksia, joita olivat mm. yhden tai kahden korvan menetys ja selkänahan menetys (= raippoja). Kirkkorangaistus saatiin tavallisesti aviorikoksesta, mikäli siitä yleensä hengissä selvisi.. Kirkkorangaistus istuttiin mustassa penkissä eli "huoratuolissa" usein monena pyhänä peräkkäin. 1600-luvulla otettiin käyttöön jalkapuu. Erittäin ankara rangaistus oli kujanjuoksu, jossa syyllinen pantiin juoksemaan pitäjän miesten muodostaman kujan läpi. Kaikki löivät juoksijaa tukevalla kepillä. Vankeus oli rangaistuksena harvinainen.

Yleisimpiä riita-asioita Savossa 1500-luvulta lähtien olivat kiistat maakappaleiden omistuksesta, vahingon tuottaminen toisen tiluksilla, verojen maksusta tai työvelvollisuuksista kieltäytyminen sekä tappelut.

Muutamia poimintoja Mikkelin pitäjän alueella määrätyistä rangaistuksista:

• Harjumaalainen Olli Vitikainen sai vuoden 1559 Visulahden talvikäräjillä 3 markan sakon, koska hänen väkensä oli lyönyt mustelman samasta kylästä kotoisin olevan Matti Pistusen vaimoon. Saman sakon sai myös Matti Pistunen lyötyään Olli Vitikaista takaisin.
• Pellosniemen talvikäräjillä vuonna 1563 Erkki Kaupinpoika Olkkonen sai 40 markkaa sakkoa lyötyään puukolla veljensä Lassi Olkkosen kuoliaaksi. Aluksi oli langetettu kuolemanrangaistus, mutta koska molemmilla oli ollut puukot käsissään ja molemmat olivat olleet vahvasti juovuksissa eikä kukaan varmasti tiennyt, vaikka henkensä menettänyt Lassi Olkkonen olisi itse vahingoittanut itseään.
• Vuonna 1564 pellosniemeläinen Juho Leskinen sai 40 markan sakot, koska oli sanonut kirkkoherra Andreas Sigfridiä varkaaksi ja 3 markan lisäsakon väitettyään vielä käräjillä tätä valehtelijaksi.
• Vuonna 1568 Pellosniemen käräjillä käsiteltiin Pietari Antinpoika Pellisen syytettä, että kirkkoherra Andreas Sigfridi olisi lyönyt kuoliaaksi hänen isänsä. Kirkkoherra vapautettiin kuitenkin syytöksestä, koska papin todettiin lyöneen miestä vain kolme kertaa ja tämä oli elänyt tapauksen jälkeen vielä yli kaksi vuotta.

Lähteet

• Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 90-95.
• Keränen, Jorma, "Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 139.
• Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 96-103 ja 117.
• Savon rovastinkäräjillä 1557-1565 tuomitut rikokset

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998