Kunnalliselämä Mikkelin maalaiskunnassa valtuustokaudella
Mikkelin maalaiskunnassa tapahtui siirtyminen kuntakokouskaudelta vaivattomasti valtuustokauteen, sillä jo kuntakokouskaudella kunnassa toimi ns. varhaisvaltuusto, joka toimi kuntakokouksen alaisena valmistellen sille asioita. Varhaisvaltuustosta saatu kokemus oli merkittävänä syynä sille, ettei kunnalliselämän toiminnassa tapahtunut lainkaan katkoksia uuteen kauteen siirryttäessä.
Vuoden 1865 kunnallisasetuksella perustettua kunnallista itsehallintoa pyrittiin uudistamaan jo vuosina 1908 ja 1914, mutta venäläinen korkein valta esti suomalaisten aikeet. Eräiden viivytysten ja muutosten jälkeen jo ennen itsenäisyyttä ensimmäisen kerran hyväksytty uusi kunnallislaki astui voimaan 27.3.1919. Lain tärkein uudistus oli sen pohjautuminen kansanvaltaisuuteen. Omistavan luokan rinnalle äänestäjiksi ja samalla päättäjiksi tulivat ennen äänioikeutta vailla olleet ryhmät. Pääpiirteissään laki on yhä voimassa.
Kunnallislaki edellytti kuntien siirtymistä valtuustokauteen vuoden 1919 aikana. Mikkelin maalaiskunnassa ensimmäiset kunnallisvaalit järjestettiin jo ennen uuden lain voimaanastumista vuoden 1918 lopulla. Mikkelin maalaiskunnan ensimmäinen uuden lain mukaan valittu kunnanvaltuusto kokoontui joulukuussa 1918, jolloin valittiin puheenjohtaja ja valtuuston jäsenet. Valtuuston toiminta pääsi näin alkamaan heti vuoden 1919 alusta.
Mikkelin maalaiskunnan valtuuston päätöksenteolle on luonteenomaista ollut yksimielisyys. Äänestyksiin on jouduttu aika harvoin. Ennen toista maailmansotaa valtuuston käsittelemät asiat painottuivat oppivelvollisuusvaatimuksen täyttämiseen. Sotien jälkeen kouluasioiden rinnalle ovat nousseet uudet valtion kunnilla sälyttämät tehtävät. Asioiden käsittelyyn valtuusto on tarvinnut noin 7-10 kokousta vuodessa.
Mikkelin maalaiskunnan ensimmäiseen valtuustoon valittiin vaaleilla 30 jäsentä. Listoja vaaleissa oli yksi, eli kyseessä oli ns. sopuvaali. Vaaliin osallistuneella listalla ei ilmeisesti ollut yhtään vasemmistoon kuuluvaa. Tämä johtui todennäköisesti kansalaissodan jälkeisestä tilanteesta. Seuraavissa vuoden 1919 vaaleissa sosialistit olivat jo mukana. Alkuvaiheissa kunnallisvaalit järjestettiin joka vuosi niin, että kunakin vuonna valittiin kolmasosa valtuuston jäsenistä kolmivuotiselle kaudelle. Osallistuminen vaaleihin jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi ja vuonna 1925 siirryttiin koko maassa kolmen vuoden välein järjestettyihin vaaleihin. Tämä lisäsikin äänestysvilkkautta, mutta alhaisena se säilyi koko maailmansotien välisen ajan. Esimerkiksi vuonna 1936 vain 32,5 % kuntalaisista käytti äänioikeuttaan.
Sotien välillä valtuustoehdokkaat jakautuivat kahteen vaaliliittoon: porvareihin ja sosialisteihin. Ennen toista maailmansotaa käydyt vaalit päättyivät valtaosaltaan porvarillisen vaaliliiton eduksi. Poikkeuksen muodostivat vuosien 1919-21 ja 1924 vaalit. Vasemmisto menestyi selvästi paremmin niissä vaaleissa, joissa äänestysoikeus oli vähäisintä.
Sotien jälkeen järjestetyissä ensimmäisissä vaaleissa vuonna 1945 tuli porvarillisen listan nimeksi Maatalousväen ja eri ammattiliittojen vaaliliitto ja vasemmiston listan nimeksi Työväen ja pienviljelijöiden vaaliliitto. Seuraavissa vaaleissa vasemmisto hajosi kahtia Sosiaalidemokraattisten työläisten ja pienviljelijöiden vaaliliitoksi sekä SKDL:ään yhtyneen työväen ja pienviljelijöiden vaaliliitoksi. Porvaristo hajosi kahtia vuonna 1953, jolloin Maalaisliitto esiintyi omana vaaliliittonaan ja kokoomus nimellä Kuntalaisten yhteinen hyvä. Kansallisen Kokoomuksen nimeä vaaliliitto alkoi käyttää vasta vuoden 1968 vaaleissa. Oikeistolla on ollut selvä enemmistö sotien jälkeisissä vaaleissa. Suurimpana puolueensa on ollut maalaisliitto/keskusta. Toiseksi suurin ryhmä on ollut SDP. Kolmas merkittävä ryhmä 1950-luvulta lähtien on ollut kokoomus. Keskustan kannatus kunnallisvaaleissa on pysytellyt yli 40 %:ssa, SDP:n kannatus on viime vuosikymmeninä ollut noin 25-30 % ja kokoomuksen tavallisesti hieman alle 20 %. Myös muilla puolueilla on ollut silloin tällöin edustajansa kunnanvaltuustossa.
Tärkeimmät luottamustehtävät valtuustokaudella ovat olleet kunnanvaltuuston ja kunnallislautakunnan eli nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävät. Valtuuston puheenjohtajan tehtäviin ovat kuuluneet asioiden valmistelu ja puheen johtaminen valtuuston kokouksissa. Alkuaikoina valtuuston puheenjohtajan tehtävä vaihtui lähes vuosittain. Valtuuston pitkäaikaisimmat puheenjohtajat ovat olleet kunnallisneuvos K. V. Vuokoski (1924-30), kunnallisneuvos Albin Asikainen (1931-48) ja maatalousneuvos Esko Pekonen (1957-93). Nykyinen valtuuston puheenjohtaja on projektisihteeri Kyllikki Muttilainen.
Kunnallislautakunta on valtuuston asioiden valmistelijana kunnan tärkein lautakunta. Vuonna 1948 kunnallislautakunta muuttui kunnanhallitukseksi. Kunnanjohtajan viran perustamisen maalaiskunnissa mahdollistaneen lainmuutoksen jälkeen kunnanhallituksen johtoon tuli palkattu kunnanjohtaja. Mikkelin maalaiskunnan ensimmäinen kunnanjohtaja oli Onni Laipio (1954-57). Vuonna 1977 siirryttiin takaisin luottamusmiespuheenjohtajiin ja samalla kunnanjohtajista tehtiin kunnanhallituksen esittelijöitä. Pisimpään kunnanhallituksen puheenjohtajina ovat toimineet maanviljelijät Iivari Valkonen ja Kalle Riepponen sekä kunnanjohtaja Viljo Hoffrén ja maanviljelijä Lauri Partti.
Valtuustokauteen johtaneen kunnallishallinnon uudistuksen myötä kuntien tehtäväkenttä laajeni huomattavasti. Tehtävistä selviytyäkseen valtuusto tarvitsi avukseen asioita valmistelemaan erikoisaloihin keskittyneitä lautakuntia. Jotkut erikoisaloihin keskittyneistä lautakunnista ovat olleet lyhytaikaisia, toiset taas ovat pysyviä. Mikkelin maalaiskunnassa on vuosien myötä toiminut mm. elintarvike-, holhous-, sotilas-, taksoitus-, tutkija-, asutus-, tie-, maatalous-, raittius-, rakennus-, kansakoulu-, vuokra-, köyhäinhoito- eli huolto-, metsä-, hinnoittelu-, kansanhuolto-, työvelvollisuus-, terveydenhoito-, urheilu-, matkailu-, ammattioppilas-, liikenne-, loma-, kulttuuri- ja ympäristönsuojelulautakunnat. Tällä hetkellä Mikkelin maalaiskunnassa on kunnanhallituksen lisäksi 10 lautakuntaa.
Ensimmäinen virka Mikkelin maalaiskunnassa oli kunnankirjurin eli nykyisen kunnansihteerin virka. Valtuusto hyväksyi vuoden 1919 alussa ehdotuksen kunnankirjurin ohjesäännöksi. Kirjurin tehtäviin kuului mm. kutsua valtuusto ja lautakunnat määräyksestä kokoon, pitää valtuuston ja lautakuntien kokouksissa pöytäkirjaa, toimittaa kaikki ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaviksi, varmentaa asiakirjat sekä hoitaa kunnan kirjanpito ja kirjeenvaihto. Ensimmäisen vakinaisen kunnankirjurin kunta sai huhtikuussa 1926, kun virkaan valittiin Pekka Inkinen. Jo 1920-luvun lopulla kirjuri sai avukseen apulaisia ja harjoittelijoita. Myöhemmin vakituisten kunnan virkailijoiden määrä lisääntyi niin, että esimerkiksi toisen maailmansodan päättyessä virastossa työskenteli jo seitsemän viranhaltijaa ja luottamusmiestä. Vuoteen 1970 mennessä kunnanviraston henkilökunta oli lisääntynyt jo 21:een vakinaiseen viranhaltijaan. Heidän lisäkseen virastossa työskenteli lukuisia harjoittelijoita. Viime vuosikymmeninä kunnasta ja kunnanvirastosta on palvelujen luomisen lisäksi muodostunut merkittävä työllistäjä Mikkelin maalaiskunnassa. Esimerkiksi vuonna 1989 kunta työllisti 275 viranhaltijaa, 270 kuukausipalkkaista ja 51 tuntipalkkaista työntekijää.
Koko kunnanvaltuustokauden ajan ahtaana ollut jo vuonna 1829 rakennettu kunnantalo alkoi 1980-luvulla tulla tiensä päähän. Ahtaudesta johtui, että kunnanvirasto oli jouduttu hajottamaan useisiin eri pisteisiin. Vuoden 1986 syksyllä päätettiin uusi kunnantalo rakentaa Rantakylän Valkosenmäelle. Juhlakokous uudessa vasta valmistuneessa ja ajanmukaisessa kunnantalossa vietettiin keväällä 1989.
Kuntien tehtävät ovat lisääntyneet valtavasti viime vuosikymmeninä. Tästä syystä on ollut järkevää hoitaa tiettyjä palveluja vapaaehtoisten kuntainliittojen kautta. Tärkeimpiä aloja, joilla Mikkelin maalaiskunta on osallistunut kuntainväliseen yhteistoimintaan ja kuntainliittoihin, ovat olleet terveydenhoito ja sosiaalihuolto. Merkittävin yhteistyökumppani Mikkelin maalaiskunnalle on tietenkin ollut sen sisällä sijaitseva Mikkelin kaupunki. Esimerkiksi niiden yhteisen työnvälitystoimiston perustamispäätös tehtiin heti valtuustokauden alussa vuonna 1919.
Selvästi suurin tulolähde kunnalle ovat koko valtuustokauden olleet kunnallisverot. Toinen tärkeä tulolähde ovat olleet valtionavut, joilla kunta on kattanut noin viidenneksen ja ajoittain jopa neljänneksen menoistaan. Suurin yksittäinen menokohde kunnalle on ollut koko valtuustokauden sivistystoimi, ja siinä lähinnä kansakoulut. Toinen merkittävä menoluokka on ollut sosiaalitoimi. Kolmas merkittävä menoerä ovat olleet pääomamenot, joskin niiden osuus on vaihdellut paljonkin riippuen kulloisestakin investointitilanteesta. 1960-luvulta lähtien myös terveydenhuoltomenojen osuus on kasvanut.
Lähteet
- Huttula, Tapio, "Kunnalliselämä valtuustokaudella". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 257-289.
- Nygård, Toivo, "Rajamaa". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 587.
Aiheesta muualla
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
