Kaupankäyntiä Mikkelin seudulla 1800-luvulta 1900-luvulle

Sisällysluettelo

1 1800-luvun ja 1900-luvun alun kaupankäyntiä
2 Osuustoiminnan alku Mikkelin kaupungissa ja maalaiskunnassa
3 Kaupankäynnin muuttuminen 1900-luvulla
4 Lähteet
5 Aiheesta muualla

1800-luvun ja 1900-luvun alun kaupankäyntiä

Mikkelin pitäjä oli saanut markkinaoikeudet vuonna 1744, mutta maakaupan harjoittaminen oli kiellettyä ennen kaupungin perustamista vuonna 1838. Ennen kaupungin perustamista mikkeliläisten täytyi käydä markkina-aikojen ulkopuolella kaupanteossa muissa kaupungeissa. Mikkelin kaupunki sai ensimmäisen varsinaisen kauppiaansa syksyllä 1838 August Wilhelm Sawanderista, joka oli saanut Lappeenrannassa kauppiaanoikeudet vuonna 1832. Sawander oli kotoisin Mikkelin seudulta. Muita kaupungin alkuaikojen tunnetuimpia kauppiaita olivat mm. Petter Kiuru, Antti Paasonen, Juho Pylkkänen, Antti Molander, J. Ramstedt ja F. M. Possenius.

Maaseudulla maakauppa vapautui vasta vuonna 1859. Siihen saakka maaseudulta täytyi tehdä kauppansa kaupungissa, markkinoilla tai kulkukauppiaiden kanssa. Kaupunkimatkat suuntautuivat vuoden 1838 jälkeen Mikkelin kaupunkiin, ja siitä muodostui 1800-luvun puoliväliin mennessä Keski-Savon kauppakeskus. Mikkelin pitäjän syrjäseuduiltakin oli lyhyt matka kaupunkiin. Kaupanteko oli kaksisuuntaista niin, että kaupunkiin vietiin mm. viljaa, karjataloustuotteita, kala, tervaa, käsitöitä, riistaa ja turkiksia, ja kaupungista tuotiin mm. suolaa, tekstiilejä, tarvekaluja ja erilaisia nautintoaineita. Nautintoaineista etenkin kahvi tuli suosituksi 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Maalaisten kaupunkimatkoja varten muodostui myös ns. majamiesjärjestelmä. Kaupunkiin matkaavat talonpojat saivat tavallisesti majoittua tutun kauppiaan luokse. Majamiesjärjestelmä johti talonpojat helposti vakiintuneeseen kauppasuhteeseen majoittajan kanssa. Mikkelin pitäjästä oli kuitenkin niin lyhyt matka kaupunkiin, että majamiesjärjestelmä koski lähinnä kauempaa muista pitäjistä tulleista. Mikkelin pitäjän talonpojilla olivat kuitenkin omat vakituiset liikesuhteensa tuttuihin Mikkelin kauppaporvareihin.

Mikkelin haittana merkittäväksi kauppakeskukseksi kasvamiseen olivat huonot vesiyhteydet. Teitä pitkin tänne pääsi suhteellisen helposti, mutta kauppatavaroiden kuljettaminen Mikkelin kaupunkiin oli helpompaa vesiä pitkin. Vasta 1860-luvulla Mikkeliin tulivat ensimmäiset höyrylaivat. Mikkelistä ei satamaan pääsyn vaikeuden vuoksi tullut kovin vilkasta satamakaupunkia.

Mikkelin kannalta oli vesitien heikkouden lisäksi epäkohtana se, että useat lähiseutujen talonpojat veivät tuotteensa suoraan Lappeenrantaan, Viipuriin tai Pietariin saakka, koska he siellä saivat tuotteistaan paremman hinnan. Lisäksi maaseudun rahvas valitti Mikkelin kaupungin kauppiaiden vähäisiä tavaravalikoimia, esimerkiksi vuonna 1851 uupui suolaa ja vuonna 1859 oli kaikkialla kahvi lopussa. Mikkelin Wiikko-Sanomien mukaan esimerkiksi mikkeliläisen J. Ramstedtin tavaravalikoima kaupassaan oli vuonna 1864 hyvinkin monipuolinen:

"Ruukku-rusinoita kokonaisissa ja puoli-lootissa. Hollannin Silliä kokonaisissa ja puolitynnyreissä. Sartiinia kokonaisissa ja puoli-askissa. Engelskan kirjotus-läkkiä kokonaisissa ja puoli-putelissa. Lummonia 1 markkaan 20 p. naula. Ruoka-rusinoita. Weskunöita. Kuori- ja imelä-mantelia. Kartemummaa. Muskottilummaa. Kanti-sokeria. Norjan silliä. Kahvi-myllyjä. Kumikka-kalossia ja pallia. Sikari-asteita. Petroleum lasi- ja läkkilamppuja. Petroleum läkki-lyhtiä. Lanka-saalia. Lanka-vaatteita. Pareessia. Verkoja. Rikoota. Näinä päivinä odotetaan tulevaksi Nisu-jauhoja. Riisryyniä. Mannaryyniä. Venäjän metwurstia. Sippolan juustoa."

Varsinkin maaseudun perinteisiin kauppatapoihin kuului myös kulkukauppa. Kulkukauppa oli laitonta, mutta viranomaiset katsoivat sitä sormiensa läpi. Kulkukauppiaita nimitettiin milloin "laukkuryssiksi, "konttivenäläisiksi", "kauppasaksoiksi", "harjukkaiksi" tai "rätykkäiksi". Kulkukauppiailla oli maaseudulla maakaupan vapauttamiseen saakka ja usein sen vielä sen jälkeenkin laaja asiakaskunta. Kulkukauppiaiden hinnat olivat halvemmat kuin maakauppiaiden ja he kiersivät kauppamatkoillaan myös kaupattomille syrjäkylille. Kaupanteon ohelle kulkukauppiaat olivat syrjäkyläläisille merkittävä tietolähde, koska he välittivät tietoa myös ajan tapahtumista.

Kulkukauppiaan kauppatavarat olivat usein rihkamaluonteista pikkutavaraa, mutta heiltä löytyi myös käyttökelpoisempaa tavaraa. Kulkukauppiaan laukusta tai reestä saattoi löytyä mm. kankaita, nenäliinoja, käsineitä, huiveja, vöitä, helminauhoja, saippuoita, peilejä, neuloja, kampoja, veitsiä, reppuja, saappaita, voita, talia, suolaa ja hunajaa. Kauppa tehtiin osaksi rahalla osaksi vaihtamalla. Maaseudun kulkukauppa jatkui jossain määrin 1940-luvulle saakka.

Maaseudulla kävivät myös paikalliset asukkaat laitonta kauppaa ennen maakaupan vapauttamista. Usein pitäjäläiset ryhtyivät kaupantekoon joko salakaupan innoittamina tai todellisesta tarpeesta. Esimerkiksi Mikkelin pitäjässä oli jo 1700-luvun alkupuolella kauppapuotikin, vaikka niiden perustaminen sallittiin vasta vuoden 1859 jälkeen. Rokkalassa asunut Reinhold Johan Lindberg näyttää pitäneen kauppapuotia aluksi Rokkalassa ja sitten myös Kirkonkylässä. Hän kuoli "entisenä kauppiaana" Kirkonkylässä Kustaa III:n sodan aikana vuonna 1790. Vielä 1920-luvulla Hauskankylän ja kaupungin rajalla oli "Linperin puoti", josta sai kaikkea sellaista tarpeellista sillistä paperossiin, kuten sen ajan sekatavarakaupasta yleensäkin.

1860-luvulla talonpoikien kauppamatkoja kaupunkiin alkoi harventaa se, että maakaupan tultua sallituksi vuonna 1859 kauppiaita alkoi asettua Mikkelin ympäristön maalaiskyliin. Esim. Ristiinaan ja Hirvensalmelle perustettiin jo 1860-luvun alussa maalaispuodit. Mikkelin maalaiskuntaan ei kauppoja perustettu ennen 1870-luvun alkua, koska maakaupan vapauttamisen yhteydessä määrättiin, ettei kauppaa saanut perustaa 50 virstaa eli 54 kilometriä lähemmäs kaupunkia. Tällä turvattiin kaupunkien kauppaporvareiden toimeentulo. Kuitenkin jo vuonna 1862 Mikkelin kaupungin kauppiaat valittivat kuvernöörille, että heidän kauppaansa rajoittivat läheisiin kirkonkyliin asettuneet monilukuiset kauppiaat. Mikkelin kihlakunnassa oli vuonna 1867 seitsemän maakauppiasta.

Maakauppaa vapauttivat tuntuvasti vuoden 1868 elinkeinolaki, jolla periaatteessa kumottiin kaupunki- ja maakauppiaan välinen ero sekä helpotettiin oleellisesti kauppaluvan saamista, ja vuoden 1879 elinkeinolaki, jossa sallittiin makauppojen vapaa perustaminen. Mikkelin maalaiskuntaan tuli ensimmäinen maakauppa vuonna 1873, jolloin suutari Michael Tiusanen perusti kauppaliikkeensä Parkkilan kylälle. 1880- ja 1890-luvulla maakauppoja perustettiin jo useisiin maalaiskunnan kyliin. Useimmat maakauppiaat harjoittivat kaupanpidon lisäksi myös jotakin muuta elinkeinoa. Maakauppojen tavaravalikoima oli yleensä melko kattava. Maakaupoissa ei ollut mitään säännöllisiä aukioloaikoja, vaan kauppaa tehtiin siihen aikaan, kun asiakkaita sattui olemaan.

Mikkelin kaupungissa vaikutti useita Mikkelin maalaiskunnasta kotoisin olevia kauppiaita, kuten esimerkiksi kauppaneuvokseksi kohonnut David Pulkkinen (1851-1925). Pulkkinen aloitti kauppiaan uransa myymäläapulaisena, mutta menestyi liiketoimissaan niin hyvin, että harjoitti myöhemmin tukkukauppaa, teollisuutta ja laivanvarustusta. Hän oli myös kaupunginvaltuutettuna vuosina 1897-1917.

Pulkkisen ohella 1800- ja 1900-luvunvaihteen merkittävimpiä kauppiaita Mikkelissä oli Kronstadtissa syntynyt C. F. Pöndinen (1849-1928), joka pienenä poikana hankki taskurahoja myymällä sikareita ja paperosseja Mikkelin markkinoilla ja kohosi myöhemmin alueen erääksi menestyksekkäimmistä kauppiaista. Hän toimi lisäksi laivanvarustajana ja oli kaupunginvaltuuston jäsen peräti 33 vuotta (1875-1907). Myös vuonna 1887 Mikkeliin tukku- ja vähittäiskaupan perustanut kauppias A. Westerholm oli huomattava liikemies 1800-luvun lopulla. Hänenkin kauppahuoneellaan oli omia laivoja, joilla hoidettiin tavaraliikenne.

Mikkelin kaupungissa oli tunnusomaista lukuisten erikoisliikkeiden synty 1800-luvun lopulta lähtien. Tänne perustettiin mm. käsityöliike, rautakauppa, kelloliike, kangas- ja vaatekauppoja, ompelukoneliike, urheiluvälinekauppa ja rohdoskauppa. Kauppojen määrä kasvoi myös sen takia, että isoimmat liikkeet avasivat etenkin 1890-luvulla sivuliikkeitä. Jo alkuaikoina pääosa Mikkelin kauppaliikkeet keskittyivät keskustassa samalle alueelle kuin nykyisinkin, nykyisen Porrassalmenkadun keskisen osan ollessa suosituinta kauppa-aluetta.

Torikauppa pääsi Mikkelissä kehittymään melko hitaasti, koska maalaiset kiersivät kauan taloissa tavaroitaan myymässä. Vuonna 1874 toria ryhdyttiin pitämään markkinapuotien välisellä alueella, jota pian ryhdyttiin kutsumaan Kauppatoriksi (nyk. linja-autoasema). Vuonna 1906 kaikki maatavaran kauppa siirrettiin Hallitustorille.

Kauppahalli Mikkeliin valmistui vuonna 1912. Se oli tiilinen kaksirivinen 24 myymälää sisältävä hallirakennus kauppatorin eteläpäässä sen itäsivulla. Samalla kertaa rakennettiin Hallitustorin puolelle päätyrakennus, joka sisältäisi neljä, tarvittaessa kahdeksi yhdistettävää myymälää. Nämä päädyt ovat vieläkin jäljellä.

Osuustoiminnan alku Mikkelin kaupungissa ja maalaiskunnassa

Osuustoiminta-aate alkoi levitä Suomessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Osuustoiminnassa kaupungin ja maaseudun vähävarainen väestö saattoi yhteenliittymällä suorittaa yhteisostoja suoraan tukkuliikkeiltä ja siten hankkia tarvikkeensa halvemmalla kuin yksittäisiltä kauppiailta.

Mikkelin seudulla ensimmäisiä osuuskauppoja oli vuonna 1900 perustettu "Mikkelin kauppa Oy", jonka osakkaina oli etenkin ympäristön maanviljelijöitä. Mikkelin kauppa Oy joutui kuitenkin tekemään vararikon vuonna 1905 jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Muita alkuaikojen yrityksiä Mikkelin seudulla olivat vuonna 1906 avattu kuluttajien perustama "Mikkelin yleinen osuuskauppa", joka kuitenkin joutui lopettamaan toimintansa lokakuussa 1908, vuonna 1908 perustettu "Mikkelin Maito- ja Voiosuuskauppa r.l.", joka sekään ei kuitenkaan toiminut kovin kauan. Laaja-alaisen osuuskaupan tarpeellisuus Mikkelin seudulla tunnustettiin, vaikkeivät ensimmäiset yritykset kovin hyvin onnistuneetkaan.

Menestyksekkäitä osuuskauppoja olivat Mikkelissä sen sijaan mm. Mikkelin ympäristön talonpoikien aloitteesta vuonna 1907 perustettu "Mikkelin osuusmeijeri", jolle kohosi vuosina 1908-09 toimitalo Rokkalanjoen varrelle, Mikkelin läänin maanviljelysseuran aloitteesta vuonna 1914 perustettu "Mikkelin karjanmyyntiosuuskunta" (nyk. Karjaportti). Laajempialaisia ja pitempiaikaisia osuusliikkeitä perustettiin Mikkelin, kun huomattiin edellä mainittujen menestyvän. Vuonna 1915avattiin "Mikkelin Työväen Osuuskauppa" (myöh. Savonseutu). Seuraavana vuonna perustettiin etupäässä maaseutulaisille taloustarvikkeita välittävä "Mikkelin Osuuskauppa r.l." (myöh. Osuusliike Suur-Savo). Kaikilla edellämainituilla osuusliikkeillä oli sivuliikkeitä ympäri maaseutua.

Ensimmäinen Mikkelin maalaiskunnan osuuskauppa perustettiin Otavaan vuonna 1907. Otava oli maalaiskunnan vauraimpia ja väkirikkaimpia kyliä. Vuoden 1906 lopulla Otavassa syntyi tyytymättömyyttä kyläkunnan kolmen maakaupan korkeaan hintatasoon. Niinpä Otavan osuuskauppa päätettiin perustaa seuraavana kesänä. Osuuskauppatoiminnan uudelleenjärjestelyssä 1920-luvun alussa pyrittiin yhdistämään maaseudun pieniä kyläosuuskauppoja suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tästä johtuen Otavan osuuskauppa sulautui vuoden 1922 alussa vuonna 1915 perustettuun Hietasen osuuskauppaan. Vuonna 1928 myös Ristiinan pitäjän osuuskauppa sulautui Hietasen osuuskauppaan. Vuonna 1933 Hietasen osuuskaupan uudeksi nimeksi tuli Etelä-Savon osuuskauppa.

Mikkelin maalaiskunnan osuustoiminnassa on nähtävissä Mikkelin kaupungin vaikutus. Mikkelin pitäjän alueelle ei syntynyt koko pitäjän kattavaa osuuskuntaa, vaan alueella toimi kolme osuuskuntaa, Etelä-Savon osuuskauppa, Osuusliike Suur-Savo ja Osuusliike Savonseutu. Mikkelin kaupungin ja maalaiskunnan alueella toimintansa aloittaneista osuuskaupoista tuli nopeasti niiden keskeisen sijainnin ja vaurauden takia usean pitäjän alueella toimivia alueellisia kauppoja.

Kaupankäynnin muuttuminen 1900-luvulla

Mikkelin maalaiskunnan kauppatoiminta alkoi 1870-luvulla, kun sinne perustettiin ensimmäiset maakaupat. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä maakauppojen kilpailijoiksi tulivat osuuskaupat. Kyläkauppojen aika maaseudulla alkoi. Kaikille kyläkaupoille ei riittänyt enää asiakkaita, kun maaseudun väkimäärä alkoi vähetä. Kyläkauppojen määrä väheni varsinkin 1970-luvulla, jolloin vain vahvimmat kyläkaupat jäivät eloon. Liikenneolojen kehittyminen keskitti vähittäiskauppaa alueellisiin liikekeskuksiin. Maaseudun taajamiin, joita Mikkelin maalaiskunnassa ovat Rantakylä ja Otava, perustettiin tavaratalotyyppisiä kauppoja. Myös myymäläautojen käyttö haja-asutusalueilla yleistyi 1970-luvulla teiden parantumisen vuoksi.

Vähittäiskaupoissa oli kaupankäynti Mikkelin kaupungissa tämän vuosisadan puoliväliin saakka pääasiassa henkilökohtaista asiakaspalvelua pienissä myymälöissä. Sitten myymälöistä muodostettiin kookkaita yksiköitä, joissa saman katon alle tuli useita eri osastoja ja ostaminen alkoi tapahtua yhä enemmän itsepalveluperiaatteella. Myös maksutavassa alkoi tapahtua muutoksia. Aikoinaan lähes ainoana maksutavarana toiminut raha on saanut rinnalleen mm. erilaiset luottokortit.

Kaupunkien parantunut palvelu on voimistanut kaupankäyntiä maaseudulta kaupunkiin. Nykyisin kauppatoiminta on pääosin keskittynyt voimakkaasti suuriin kauppaketjuihin ja niiden tavarataloihin, mutta viime vuosina on perustettu myös pieniä erikoisliikkeitä. Kaupan keskittyessä yhä suurempiin yksiköihin on Mikkelin kaupunki entistä selvemmin talousalueensa kaupallinen keskus.

Sekatavarakauppa pienissä kyläkaupoissa 1930-luvun lopulla

Lähteet

Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 203-214.
Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 213-214.
Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 63-64, 98-106, 122-138 ja 162-163.
Lummelahti, Jukka, "Mikkelin maalaiskunnan kauppa- ja pankkitoiminta 1860-luvulta nykypäiviin". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 173-188.
Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely 9.-31.3.1988. Luettelon kirjoittajat: Pirjo Julkunen, Anja Jääskeläinen, Hannu Lähde, Pentti Nousiainen, Raili Veikkanen. Näyttelyn järjestäjä: Mikkelin kaupunki. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1988. s. 25.
Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 27-40 ja 301-318.
Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 466-472.