Kehitys ennen kaupunkiaikaa

Suur-Savon pappilan tienoo (Mikkeli) oli jo keskiajalla tärkeä etappi Vanhan Savontien varrella, joka johti Hämeenlinnan ja Viipurin valtatieltä Hollolan Lahdesta Jyrängön kautta Juvalle ja Savonlinnaan. Mikkelin seudun ikivanhoista asutusperinteistä kertovat monet rautakauden kalmistolöydöt, esim. Kyyhkylän, Visulahden ja Tuukkalan löydöt.

1600-luvun alussa syrjäytyi Suur-Savo -nimitys Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin tieltä. Ensimmäisen kerran Mikkelin nimi esiintyy nähtävästi vuonna 1604 Ruotsin kuninkaallisessa registratuurassa (kuninkaan kirjeenvaihtokokoelmassa), kun Arvid Eerikinpoika sai Kaarle IX:ltä mm. Olkkolan tilan "vthi Store Saulax i S: Michills Kyrck Sochn".

1600-luvulla Mikkeli ei ollut vielä kovin merkittävä paikka. Mikkelin merkitys alkoi nousta 1700-luvun alussa sotien johdosta. Väliaikaiset konsistorit ( = piispan sijoituspaikat) määrättiin Porvooseen ja Mikkeliin, kun Ruotsi menetti Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1710 Viipurin venäläisille ja hiippahallinnon oli pakko lähteä sieltä evakkoon. Mikkelin konsistorissa toimivat ainakin Mikkelin kirkkoherra Georgius Helsingius, Rantasalmen rovasti Anders Heinricus ja notaarina Johannes Alopaeus.

Mikkelin kehitykselle tuli Venäjän ja Ruotsin välillä 1741-43 käyty hattujen sota merkitsemään paljon. Vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa Ruotsi menetti Venäjälle mm. Haminan, Lappeenrannan ja Savonlinnan. Valtakuntien välinen raja kulki nyt Kymeä pitkin Mäntyharjulle ja sieltä Ristiinan ja Suomenniemen välitse itään.

Hattujen sodan aikana osa Lappeenrannassa ollutta maaherranvirastoa majaili Mikkelissä. Vuosina 1744-47 maaherra ja osa virastoa sijoittuivat ensin Ristiinaan, sitten Degerby-Loviisaan ja lopulta vuonna 1776 Heinolaan.

Vuonna 1744 Mikkeliin perustettiin rajatullikamari. Rajatullikamaria hoiti kauan Maunukselan omistaja Lars Schlüter. Suomen joutuminen Venäjän yhteyteen vuonna 1809 teki rajatullikamarin tarpeettomaksi. Rajatullikamarin ohella Mikkelissä toimi vuodesta 1744 alkaen aiemmin Savonlinnassa ollut postikonttori, jonka hoitajia olivat mm. Magnus Staaf 1748-69 ja Fredrik Hammarbeck 1769-84.

Vuosina 1747-48 säätyläislapset voivat käydä ensimmäisen kerran oppikoulua Mikkelissä, kun aiemmin Lappeenrannassa toiminut triviaalikoulu toimi Mikkelissä. Koulun rehtorina toimi Mikkelissä Benediktus Kroon. Vuonna 1748 koulussa oli oppilaina 33 poikaa, joista 23 oli Mikkelin pitäjästä ja muutkin kahta papinpoikaa lukuunottamatta Etelä-Savosta. Samana vuonna koulu kumminkin siirrettiin Porvoon tuomikapitulin ehdotuksesta keskeisempänä paikkana pidettyyn Lappeenrantaan.

Hyvin merkittävää Mikkelin seudun kehitykselle oli se, että valtiovalta suunnitteli siitä menetetyn Lappeenrannan seuraajaa itäisen Suomen taloudellisena keskuksena. Mikkeli sai vuonna 1744 Lappeenrannan vanhat markkinaoikeudet (ks. artikkeli Mikkelin markkinoista) ja Degerby-Loviisa Haminan hallussa olleet itäisen Suomen ulkomaankauppaoikeudet. Mikkelin perustamista kauppalaksi suunniteltiin Turun rauhan jälkeen ja myöhemminkin 1700-luvulla, mutta nämä hankkeet raukesivat vielä toistaiseksi.

Mikkelistä tuli 1700-luvulla merkittävä sotilashallinnollinen keskus. Vuonna 1770 perustettu Savon Jääkärirykmentti piti harjoituskokouksensa Mikkelissä ja kun savolaiset joukko-osastot muodostettiin vuonna 1775 Savon Prikaatiksi, Mikkeli säilytti keskeisen asemansa, vaikka prikaatin komentaja - mm. Yrjö Maunu Sprengtporten - asui virkatalossaan Ristiinan Brahelinnassa.

Kustaa III:n Venäjän sodan 1788-90 aikana Mikkelin merkitys korostui liikenneyhteyksien solmukohtana ja strategisesti tärkeänä paikkana. Mikkelin sotilaallisen merkityksen kasvamisesta kertovat myös suunnitelmat Naisvuoren ja Akkavuoren linnoittamisesta ja kuningasvierailut Mikkelissä Ruotsinvallan lopulla. Sekä Kustaa III että Kustaa IV Adolf kävivät Mikkelissä.

Mikkelin kirkonkylä ei enää 1800-luvun alussa ollut aivan tavallinen kirkonkylä. Mikkelissä oli muun muassa paljon käsityöläisiä. Lisäksi Mikkelin merkitystä lisäsivät lukuisat kirkonkylässä ja sen läheisyydessä sijainneet kartanot. Useat paikkakunnalla käyneet pitivätkin kirkonkylää kaupunkina tai kauppalana.

Lähteet

• Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 103-105.
• Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 1-2.
• Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 18-38.

© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura