Kaupunki keskelle kirkonkylää

Suomesta tuli vuonna 1809 Venäjän suuriruhtinaskunta ja vuonna 1812 Suomen yhteyteen palautettiin Vanha Suomi, joka oli joutunut Venäjän haltuun jo Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Tämä loi tarpeen muuttaa silloista lääninjakoa. Vuonna 1831 silloisen Kymenkartanon läänin pohjoisosasta muodostettiin keisari Nikolai I:n aikana Mikkelin lääni ja Savo-Karjalan läänistä Kuopion lääni.

Uuden Mikkelin läänin hallintokeskukseksi jäi entisen Kymenkartanon läänin pääkaupunki Heinola. Heinola oli syrjässä, ja tässä yhteydessä päätettiin uuden läänin hallintokeskus siirtää Mikkelin kirkonkylään. Keisari Nikolai I oli jo ennen lääninjakouudistusta päättänyt vuonna 1827, että Mikkeliin oli perustettava kaupunki alueen markkinoinnin helpottamiseksi. Hallitsijan päätös oli kuitenkin vasta periaatteellinen ratkaisu. Vasta lääninjakouudistuksen jälkeen tuli välttämättömäksi lopulta Mikkelin kaupungin perustaminen läänin hallintokeskukseksi.

Mikkelin perustamisvaiheessa yhdistyi kaksi tavoitetta:

1. Savon talonpojille perustettiin kaupunki tuotteiden markkinointia varten
2. Etelä-Savo sai uuden hallintokeskuksen Heinolan tilalle, joka uudessa läänijaossa jäi hallintoalueen laitamille.

Vaikka läänin perustamispäätöksessä oli lääninhallituksen sijoittamispaikaksi määrätty Mikkeli, syntyi siitä kiistaa. Heinolalaiset eivät halunneet luopua lääninhallituksestaan. Jo ennen läänin perustamispäätöstä vuonna 1830 oli 22 heinolalaista käsityöläistä ja kauppiasta lähettänyt kirjelmän keisarille ja esittänyt huolestumisensa siitä, että Suomen senaatin ehdottama läänin hallituksen siirto toiseen paikkaan vie heiltä ennen pitkää kaikki elinmahdollisuudet. Heinolalaisten kirjelmä ei aiheuttanut muutoksia senaatin suunnitelmiin, vaan residenssiksi määrättiin Mikkelin pitäjän Kirkonkylä.

Mikkelissä ei kuitenkaan vielä ollut lääninhallituksen tarvitsemia tiloja ja senaatin oli hyväksyttävä useita siirron lykkäämisiä ennen kuin välttämättömät julkiset rakennukset saatiin valmiiksi. Senaatissa oli myös syntynyt epäilyksiä, oliko Mikkeli sittenkään sovelias residenssin sijaintipaikaksi. Eräässä vaiheessa aiottiin Ristiinaa keskuspaikaksi, mutta tuumasta luovuttiin lähinnä liikenteellisten seikkojen vuoksi ja sen vuoksi, että lääninhallitus Ristiinassa olisi ollut liian lähellä Viipurin läänin rajaa. Myös Savonlinna ryhtyi tavoittelemaan lääninkeskuksen asemaa. Sieltä tarjottiin linnaa lääninvankilaksi ja tarvittavaa muuta tonttimaata luvattiin järjestää. Savonlinnalaiset kuitenkin lähettivät kirjelmänsä ministerivaltiosihteeri Robert Rehbinderille Pietariin suoraan ohi normaalin virkatien ja hän ei käsitellyt sitä lainkaan.

Koska lääninhallituksen sijoituspaikasta kiisteltiin keisari päätti vuonna 1835, että Rehbinder selvittäessään itäisen Suomen katovahinkoja myös tutkisi Mikkelin residenssikysymystä. Kesällä 1835 Rehbinder tekikin tuon matkan. Rehbinderillä oli mukanaan silloinen mm. maaherra Abraham Molander. Herrat matkustivat Heinolan ja Ristiinan kautta Mikkeliin. Annetussa raportissa todetaan: "Luonto näyttää valinneen Mikkelin kirkonkylän kaupungin paikaksi". Ristiinan Brahenlinnaa Rehbinder ei pitänyt soveliaana, vaikka siellä oli hyvä satama ja vaikka Brahenlinnan puustelli tarjosi riittävän tilan kaupungille. Rehbinderin mukaan Ristiina oli liian syrjäisessä paikassa melkein Viipurin läänin rajalla, sinne johtava ainoa tie oli huono ja sitä ympäröivä seutu oli vieläkin autiompi kuin Mikkelin ympäristö. Rehbinder piti välttämättömänä, että Mikkelin kirkonkylään perustetaan kaupunki, jonne kiireesti aletaan rakentamaan hallintorakennuksia, niin että lääninhallitus voitaisiin siirtää sinne vuonna 1837.

Kaupungissa oli kuitenkin suoritettava erinäisiä aluevaihtoja ja sille oli ennen kaupungin perustamista suunniteltava asemakaava. Kruunu oli lunastanut perustettavaa Mikkelin kaupunkia varten Mikkelin kirkonkylästä jo vuonna 1832 Maunukselan tilan eteläpuoliskon majuri Severin Emanuel Schlüterilta ja lunasti vuonna 1836 Schlüteriltä Maunukselan tilan pohjoispuoliskon sekä osti Olkkolan tilan kestikievarinpitäjä August Wibergiltä.

Kaupunginasemakaavan suunnittelu vaati aikaa, ja keisari Nikolai I saattoi vasta 7. maaliskuuta 1838 antaa julistuksen Mikkelin pitäjään perustettavasta kaupungista, jota oli kutsuttava Mikkeliksi. Oman vaakunan kaupunki sai helmikuussa 1842 nähtävästi kuvernööri Otto Boijen (1840-1847) suunnittelemana. Lääninvirasto pääsi muuttamaan Heinolasta C.L. Engelin piirustusten mukaan valmistuneeseen läänin virastotaloon vasta vuonna 1843.

Lähteet

• Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 106-107
• Kankaanpää, Kaarina - Lahtinen, Salme, Kotiseutuaapinen. 1985. s. 3.
• Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. 39-59.
• Mikkelin lääni 150 vuotta. Juhlajulkaisu läänin täyttäessä 150 vuotta. Itä-Suomen Instituutti A:7. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1981. 425 s. 73-77.
• Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 222-223.

Dokumentti

• Mikkelin kaupungin perustamisasiakirja

© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura