Kunnallishallinto Mikkelissä itsenäisyyden aikana
Taustaa
Vuonna 1906 Suomen suuriruhtinas vahvisti valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan kansanedustuslaitokseksi tuli yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu eduskunta. Kunnallishallinnossa sen sijaan käytettiin entistä verotukseen perustuvaa äänioikeutta itsenäisyyteen saakka Jo vuonna 1908 oli eduskunnassa hyväksytty yleiseen äänioikeuteen perustuva kunnallisvaalilaki, mutta tsaarihallitus ei sitä hyväksynyt. Venäjän vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen kunnallisvaalilain uudistus tuli Suomen eduskunnassa esille sosiaalidemokraattien toimesta. Lait voitiin vahvistaa vasta 16.11.1917 eduskunnan julistauduttua korkeimman vallan hallitsijaksi Suomessa. Kansalaissota siirsi niiden voimaanastumista vuoteen 1919.
Kunnallishallinto maailmansotien välisenä aikana
Uuden kunnallisvaalilain suurin muutos aikaisempaan verrattuna oli yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteuttaminen kunnallisvaaleissa. Äänioikeus poistettiin kaikilta yhteisöiltä. Valtuutetut ja varajäsenet valittiin kolmeksi vuodeksi, mutta vuosittain ensimmäisten vaalien jälkeen erosi kolmannes valtuutetuista. Vaalit jouduttiin siis järjestämään vuosittain. Tämä laski äänestysvilkkautta ja vuonna 1925 palautettiin jo aikaisemmin käytössä ollut järjestelmä, jossa kaupunginvaltuusto valittiin kokonaisuudessaan joka kolmas vuosi.
Mikkelissä vaalilain muutos ei tuonut kunnalliselämään niin suuria muutoksia kuin monessa muussa samankokoissa kaupungissa. Jo ennen itsenäisyyttä poliittiset puolueet olivat tulleet mukaan kunnallispolitiikkaan, mutta ne alkoivat näkyä nyt entistä selvemmin. Itsenäisyyden alkuaikoina Mikkelin kunnalliselämässä oli vallalla poliittinen kahtiajako, porvarilliset ja sosiaalidemokraatit. Koko 1920-luvun porvareilla oli keskimäärin 20 valtuutettua ja sosiaalidemokraateilla 4 valtuutettua. Porvarillisia puolueita oli useita, mutta tavallisesti ne yhtyivät kunnallisvaaleissa "koska näin ne paremmin kykenivät pysyttämään kunnallishallinnon pätevissä käsissä".
Valtuutettujen määrä lisättiin vuonna 1930 23:sta 29:een, kun Mikkelin kaupunkiin liitettiin seuraavan vuoden alusta useita esikaupunkialueita. Esikaupunkiliitoksessa kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui ja nousi yli 10 000:n rajan. Liitos aiheutti merkittävän muutoksen valtuuston poliittisissa suhteissa. Suurin osa uusista kaupunkilaisista oli työläisiä ja vähävaraista väestönosaa, jotka olivat asettuneet halvempien rakennuskustannusten vuoksi kaupungin ulkopuolelle. Uusien väestöryhmien mukaantulo aiheutti sen, että sosiaalidemokraattien lukumäärä valtuustossa nousi viidestä kahteentoista.
Työväenliikkeen vahvistunut asema näkyi selvästi äänestysten lisääntymisessä. Uusien voimien mukaantulo näkyi heti vuoden 1931 kaupunginvaltuuston puheenjohtajan vaalissa. Puheenjohtajasta ei päästy yksimielisyyteen kuten useimmiten aikaisemmin. Porvariston edustaja M. R. Jauhiainen tuli kuitenkin valituksi porvariston äänillä. Rehtori Jauhiainen työskenteli yli kolmekymmentä vuotta (1929-45, 1948-56 ja 1960-64) kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Kaupunginvaltuutettuna rehtori Jauhiainen oli peräti 49 vuotta, vuosina 1919-68.
Varsinaisesti porvaristo jakaantui puolueisiin vuoden 1933 vaaleissa. Tuolloin kokoomus sai kuusi paikkaa, edistyspuolue ja isänmaallinen kansanliike viisi paikkaa ja varuskuntalaisten listalta pääsi kaksi jäsentä valtuustoon. Edistyspuolue oli yksin eikä yhtynyt muun porvariston vaaliliittoon, koska IKL oli vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Vaikka elettiin lapuanliikkeen ja isänmaallisen kansanliikkeen aikaa sosiaalidemokraatit säilyttivät asemansa liki ennallaan saaden valtuustoon yksitoista jäsentä. Sosiaalidemokraatit olivat vasemmiston ainoina edustajina valtuuston selvästi suurin puolue.
Viimeiset vaalit ennen toista maailmansotaa pidettiin vuonna 1936, jolloin valittu valtuusto joutui istumaan lähes 10 vuotta sodan jälkeen pidettäviin vaaleihin saakka. Voimasuhteet oikeiston ja vasemmiston välillä pysyivät ennallaan, mutta porvariston sisällä IKL, joka oli ollut yksin ulkopuolella muiden porvarien vaaliliiton, menetti kolme paikkaa, kun taas kokoomuksen paikkaluku nousi 11:een. Varuskunta ja ensi kertaa vaaleissa mukana ollut maalaisliitto jäivät paikoitta.
Naisten toiminta Mikkelin kunnalliselämässä alkoi vasta itsenäisyyden alussa, sillä aikaisemmin heitä ei voitu valita valtuustoon. Sotien välillä valtuuston jäsenistä naisia oli 16,5 %, joka oli suhteellisesti hiukan suurempi määrä kuin keskimäärin kaupungeissa. Monet naisvaltuutetut olivat lyhyen aikaa toimessaan, mutta heidän joukossaan oli myös pitkäaikaisia valtuutettuja, kuten vuonna 1943 maamme toisena naisena kunnallisneuvoksen arvonimen tunnustukseksi yhteiskunnallisista tehtävistään saanut Hulda Nordenstreng, joka oli kaupunginvaltuustossa vuosina 1919-56. Myös sosiaalineuvos Aili Siiskonen toimi pitkään kaupunginvaltuustossa (1937-43 ja 1946-76)
Vaalilain muutos toi merkittävän muutoksen valtuutettujen sosiaaliseen koostumukseen. Alempien sosiaaliryhmien määrä valtuustossa nousi. Virkamiesten- ja vapaan ammatin harjoittajien osuus pieneni 1920- ja 1930-luvulla lähes kolmannekseen aikaisemmasta. Suurin ryhmä maailmansotien välillä valtuustossa oli toimitusjohtajien ja muiden liike-elämässä johtavassa asemassa toimivien henkilöiden ryhmä.
Uusi kunnallislaki vuodelta 1927 määräsi jokaiseen kaupunkiin perustettavaksi vuoteen 1929 mennessä kaupunginhallituksen, jonka tehtävänä oli huolehtia kaupungin hallinnosta, valvoa kaupungin etuja, valmistella valtuuston käsiteltäviä asioita sekä panna käytäntöön valtuuston päätökset ja määräykset. Rahatoimikamarin tilalle tuli osittain kaupunginhallitus, jonka johtaja kaupunginjohtaja oli päätoiminen ja jonka kahdeksan muuta jäsentä valtuusto valitsi vuodeksi kerrallaan. Ensimmäiseksi kaupunginjohtajaksi valtuusto valitsi Mikkelin kaupunginkamreerin varatuomari Arvo Johannes Haapasalon.
Kaupunginhallituksen perustaminen vuonna 1929 heikensi maistraatin asemaa. Kaupunkien kunnallislaki vuodelta 1917 oli vielä määrännyt maistraatin kaupunginhallinnon valvojaksi: rahatoimikamari ja erilaiset lautakunnat olivat maistraatin alaisia, nyt ne tulivat kaupunginhallituksen valvontaan.
Käytännössä kaupunginhallituksen perustaminen merkitsi syvemmän asiantuntemuksen ja suuremman tehokkuuden tuloa kunnallisten asioiden hoitoon.
Suuri osa kunnanhallintoa oli jatkuvasti erilaisten lautakuntien huolena ja moni niistä oli lakisääteinen. Kunnallisverotusta varten oli taksoitus- ja tutkijalautakunta, sotaväen majoitusta varten majoituslautakunta ja kutsuntojen toimeenpanoa varten valittiin kutsuntatoimistoon lisäjäsenet. Kunnassa oli myös hevosottolautakunta. Tärkeitä olivat mm. holhous-, köyhäinhoito-, terveydenhoito- ja palolautakunta. Kieltolaki vaati raittiuslautakunnan. Muita lautakuntia sotien välillä olivat mm. huoneenvuokra-, elintarvike-, kansanhuolto- ja urheilulautakunta. Niiden lisäksi toimi ajoittain lukuisia muitakin lautakuntia.
Kaupungin yleisessä kehityksessä 1920-ja 1930-luku olivat hiljaista aikaa, jolloin alueliitosta lukuunottamatta ei tapahtunut suuria muutoksia. Kunnallistekniikkaa kehitettiin, liikenneoloja parannettiin ja teollisuutta koetettiin hankkia kaupunkiin.
Sodan syttyminen marraskuussa 1939 muutti elämän Mikkelissä täysin. Vuonna 1936 valitut valtuutetut joutuivat vaalien peruuntumisen takia jatkamaan tehtävissään vuoden 1945 loppuun saakka. Sodan aikana valtuusto hoiti vain välttämättömät asiat jättäen kaikki suurimmat uudistukset ja muutokset myöhemmäksi.
Kaupunginvaltuustolla oli sotien välillä useita juhlahetkiä, kun Mikkelissä kävi korkea-arvoisia vieraita tai kun kaupungilla oli omia merkkipäiviä. Kuvassa Mikkelin kaupungin edustajat ottavat rautatieasemalla vastaan presidentti Kyösti Kallion, joka osallistui Mikkelin kaupungin perustamisen 100-vuotisjuhlallisuuksiin 7.3.1938. Etualalla Mikkelin kaupungin edustajat kihlakunnantuomari E. V. Kuokkanen ja rehtori M. R. Jauhiainen
Toisen maailmansodan jälkeen Mikkelin kunnallisessa elämässä alkoi uudenlainen ajanjakso. Ongelmat olivat toisenlaisia kuin aikaisemmin ja monella alalla kunnallishallinnon toiminta laajeni ja hallinnon piiriin tuli uusia asioita. Painopiste siirtyi palvelusten tuottamiseen kuntalaisille ja vähitellen kunnallispolitiikan menestyksellisyyttä ryhdyttiin mittaamaan palvelujen laajuudella ja tasolla, eikä enää niinkään veroäyrin halpuudella. Kunnallisessa toiminnassa on yhä enemmän tähdennetty suunnitelmallisuutta.
Kunnallisen elämän muotoutumiseen ovat kunnan oman toiminnan lisäksi vaikuttaneet valtionhallinnon toimenpiteet. Kuntien tehtävät ovat lisääntyneet ja niiden mahdollisuudet päättää kuntalaisia koskevista asioista ovat vähentyneet valtion määräämien pakollisten tehtävien ja monimutkaisen valtionapujärjestelmän myötä.
Ensimmäisten sotien jälkeisten vaalien tuloksena oli Mikkelin kaupunginvaltuuston paikkojen jakaantuminen melko tasaisesti porvarillisten ja sosialististen puolueiden kesken. Suurimpina puolueina ovat koko sotien jälkeisen ajan olleet SDP ja kokoomus. Puolueiden voimasuhteiden tasaisuudesta johtuen kunnalliset asiat on jouduttu päättämään yhdessä määrävähemmistön kyetessä estämään yksipuolisen päätöksentekomahdollisuuden. Mikkelin kunnallishallinnossa ei olekaan ollut havaittavissa kovinkaan suurta eroa olipa enemmistöasemassa porvarilliset tai sosialistiset puolueet. Vuodesta 1984, jolloin Mikkelin maalaiskunnasta siirrettiin alueita kaupunkiin, on kaupungissa ollut 51 valtuustopaikkaa. Valtuutetut on vuodesta 1955 lähtien valittu neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Puolueiden kannatus ei ole jakaantunut tasaisesti ympäri kaupunkia. Perinteisesti on sosiaalidemokraateilla ja kommunisteilla ollut suurin kannatus kaupungin pohjoisissa ja itäisissä kaupunginosissa, jotka ovat osittain vanhoja puutaloalueita. Porvarillisten puolueiden suurin kannatus on keskittynyt kaupungin keskustaan ja jonkin verran läntisiin ja eteläisiin kaupunginosiin.
Kaupungin väestörakenteen muutokset ovat aina heijastuneet kaupunginvaltuuston kokoonpanoon. Alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvien valtuutettujen osuus on noussut merkittävästi sotien jälkeen, kun taas etenkin liike-elämän johtotehtävissä toimivien osuus on laskenut.
Kaupungin hallinto rakentuu nykyään edustuksellisen luottamushenkilöjärjestelmän pohjalle. Ylimpänä päätöksentekoelimenä toimii kaupunginvaltuusto, joka valitsee jäsenet kaupunginhallitukseen ja lauta- sekä johtokuntiin. Kaupunginhallitus toimii keskeisenä hallintoviranomaisena ja voi tarvittaessa itse asettaa toimikuntia. Kaupunginhallituksen valinta tapahtui sodan jälkeen pitkään vuodeksi kerrallaan ja kaupunginjohtaja oli aina kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Vuoden 1977 alusta alkaen kunnallisten virkamiesten tehtävänjakoa tarkastettiin korostaen luottamusmiesten päätösvaltaa ja virkamiesten valmistelutyötä asioiden hoidossa. Kaupunginhallitukseen tuli luottamushenkilöistä valittu puheenjohtaja ja kaupunginjohtajalle tuli asioiden esittelyoikeus kaupunginhallituksessa. Ensimmäiseksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin rakennustarkastaja Aslak Aas.
Tällä hetkellä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on lehtori Martti Hahtola, kaupunginhallituksen puheenjohtaja on tarkastaja Arto Seppälä ja kaupunginjohtaja on Jyrki Myllyvirta. Apulaiskaupunginjohtajana toimii Eero Kaitainen.
Kunnallisen päätöksenteon asioista useimmat valmistellaan erilaisissa lautakunnissa ennen kuin ne tulevat kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäviksi. Lauta- ja johtokuntien lukumäärä on vaihdellut vuosien mittaan. Viime aikoina niitä on ollut kolmenkymmenen molemmin puolin. Lisäksi jonkin tietyn asian suunnittelua, toteuttamista ja seurantaa varten on lukuisia toimikuntia. Mikkelin kaupunki kuuluu myös useisiin kuntaliittoihin.
Kunnallisten asioiden lisääntymisestä johtuen kaupunginvaltuusto ei enää viime vuosikymmeninä ole ehtinyt luottamusmiestensä avulla kyllin tarkasti paneutua valtuuston päätettäväksi tulevien asioiden valmisteluun, vaan kunnallishallinnon koneistoa ohjaa yhä enemmän luottamusmiesten lisäksi näiden valitsemat päätoimiset virkamiehet ja toimihenkilöt. Luottamusmiehet tekevät yhä päätökset, mutta he joutuvat yhä enemmän luottamaan virkamiesten valmistamiin selvityksiin ja toimenpide-ehdotuksiin.
Valtuuston toimintaan ovat aina kuuluneet erilaiset painostusryhmät, jotka ovat pyrkineet vaikuttamaan sen päätöksiin. Eri viranomaiset, valtiovalta, puoluejärjestöt, seurat ja yksityiset henkilöt ovat tehneet valtuustolle aloitteita, mutta suurin osa valtuuston käsittelemistä asioista on kuitenkin aina ollut kaupunginvaltuustosta tai kaupungin omista virastoista lähtöisin.
Kunnallistekniikan alalla Mikkeli on kulkenut Suomen kaupunkien kärkipäässä. Vesi- ja viemärilaitoksen perustaminen ja katujen rakentaminen ja päällystäminen tapahtui pian suurimpien kaupunkien jälkeen. Mikkelin kunnallinen jätevesilaitos edustaa huipputehoa koko maassamme. Rakennustoiminnan ennakkoluulottomuuden osoituksena on vuonna 1971 valmistunut uimahalli Naisvuoren kalliosuojaan. Tämä kallion sisään rakennettu uimahalli on ainoa maassamme ja on herättänyt laajaa kiinnostusta muualla. Toisen maailmansodan jälkeen kunnan tehtävistä ovat nousseet tärkeään asemaan elinkeinotoiminnan edellytysten kehittäminen ja kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Viime vuosikymmeninä myös kaupungin koulutusmahdollisuudet ovat parantuneet niin, että täällä voi saada hyvin monipuolista - korkeakoulutasoistakin - koulutusta.
Lähteet
- Lakio, Matti, Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975. Mikkelin kaupunki. Oy Länsi-Savon kirjapaino, Mikkeli 1975.
- Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 130-159 ja 378-456.
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
