Mikkeliläistä rakennussuojelua
Empiretyylinen rakennusrunko vuodelta 1846.
Uusrenessanssivuoraus 1880-luvulta.
Rakennussuojelusta Mikkelissä voidaan puhua 1950-luvulta alkaen. Vuonna 1954 kaupunginvaltuutettu, pankinjohtaja J. A. Hari esitti valtuustolle, että vanhojen, historiallista merkitystä omaavien kaupunginosien tai muiden alueiden säilyttämismahdollisuudet tutkitaan. Asiaa selvittämään nimitetty toimikunta antoi seuraavana keväänä lausunnon, jossa todettiin, ettei Mikkelissä ollut "mitään huomattavampaa historiallista arvoa omaavia eikä henkilöhistoriaan liittyviä rakennuksia". Mahdollisesti suojeltavien rakennusten säilyttämistä paikallaan ei pidetty realistisena, sen sijaan toimikunta ehdotti ulkomuseon perustamista Kiiskinmäelle, jonne uhanalaiset rakennukset voisi siirtää. Myös museoviraston edeltäjä, muinaistieteellinen toimikunta, esitti näkemyksen asiasta. Valtionarkeologi C. A. Nordman oli sitä mieltä, ettei Mikkelissä ollut mitään syytä perustaa vanhaa kaupunginosaa. Mitään konkreettisia suojelupäätöksiä ei toimikunta saanut aikaiseksi.
1950-luvulla tehty selvitys antoi pohjan tulevalle rakennussuojelupolitiikalle, joka oli pääpiirteissään sellainen, että Mikkelin vanhat puutalot hävitettiin ja tilalle rakennettiin uusia kerrostaloja. Parhaiten vanhaa puu-Mikkeliä on säilynyt Emolan kaupunginosassa. Rakennussuojelukeskusteluissa kiivaitakin mielipide-eroavuuksia ovat muodostaneet mm. ns. Natulinin talo, Maaherrankatu 40 ja Kenkäveronniemen pappila. Natulinin talo Vuorikadun ja Mikonkadun kulmauksessa on nykyään Ristiinassa, jonne kotiseutuneuvos Olli Kervinen sen siirsi ostettuaan sen vuonna 1982. Maaherrankatu 40 oli pitkään purku-uhan alaisena. Vuonna 1984 kaupunki myi sen Rakennuskunta Hakalle, joka kunnosti kiinteistön asunnoiksi. Kenkäveronniemen historiallisesti arvokas pappila oli 1970-luvulle tultaessa jopa teollisuuskäytössä. Nykyisin pappila ympäristöineen muodostaa erään Mikkelin tunnetuimmista nähtävyyksistä ja matkailukohteista.
Viime aikoina kiivastakin keskustelua on aiheuttanut suunniteltu liikenneasema. Vielä keväällä 1998 ei mitään päätöksiä asiassa olla tehty, mutta suuri osa kaupunkilaisista tuntuu vastustavan liikenneaseman paikkaa ja sen tieltä mahdollisesti hävitettävien rakennusten purkamista.
Vuonna 1984 julkaisi Etelä-Savon seutukaavaliitto selvityksen Etelä-Savon rakennusperinnöstä, jossa luetellaan alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet. Mikkelin kaupungista tällaisia kohteita löytyi 83 kappaletta ja Mikkelin maalaiskunnasta 47 kappaletta. Vaikka rakennussuojelua ollaan pyritty Mikkelin alueella edistämään ovat useat tuolloin kulttuurihistoriallisesti tärkeiksi katsotut rakennukset hävinneet uudisrakennuksen tieltä.
Kaikkea vanhaa ei kuitenkaan ole tarkoitus hävittää. Jo vuonna 1968 kaupunginvaltuusto määräsi kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelusta annetun lain mukaan arvokkaina suojeltavaksi seuraavat rakennukset: kivisakasti, lääninhallituksen rakennus 1930-luvulla rakennettuine sivurakennuksineen, tuomiokirkko, kaupungintalo, Naisvuoren torni, linja-autoaseman porttirakennukset Hallitustoria vastaan ja lääninvankila.
Lähteet
- Etelä-Savon rakennusperintö. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Etelä-Savon Seutukaavaliitto. Julkaisu 114. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1984. s. 111-138.
- Lakio, Matti, Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975. Mikkelin kaupunki. Oy Länsi-Savon kirjapaino, Mikkeli 1975. s. 208-209.
- Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 492-496.
Aiheesta muualla
- Uutta liikenneasemaa Mikkeliin suunniteltaessa ovat kansalaisryhmät heränneet vastustamaan ajatusta. Tästä esimerkkinä seuraava Internet-osoite:
© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998
