Taustaa

Suomessa vallinnut jääkausi alkoi väistyä noin 9000 vuotta sitten. Ilmasto muuttui lämpimäksi ja kuivaksi, mäntymetsää alkoi kasvaa alueille, joilla aikaisemmin oli ollut tundraa ja sitten kituliasta koivumetsää. Savon alueelta mannerjään on laskettu vetäytyneen noin vuosien 8400-7600 eKr. Irtainten maalajien kasaantuessa maajään kulkusuunnan mukaisiksi mäiksi ja seljänteiksi syntyi mm. Mikkelin harju, joka kulkee Mikkelin pitäjän halki.

Vesireitit Mikkelin alueella hahmottuivat lopullisesti noin 5000 vuotta sitten. Perääntyvän ja sulavan jäätikön reunan ollessa Savon kohdalla vesi purkautui Ruotsin Vännern- ja Vettern-järvien välistä valtamereen, jolloin veden pinta Savossa laski ja ulomman Salpausselän ja jäätikön väliin muodostui Saimaan pääjärvi. Myöhemmin jään edelleen vetäytyessä ja vesialueen laajetessa vesi hautasi alleen koko Länsi- ja Etelä- Suomen ja tunkeutui sisämaahan Saimaan alueelle asti. Mikkelin seutu ei kuitenkaan peittynyt veden alle. Maa kohosi nopeammin luoteessa kuin kaakossa ja noin 6500 eKr. Saimaan yhteys mereen katkesi. Tuolloin syntyivät laajat Muinais-Päijänne ja Muinais-Saimaa. Ilmaston yhä lämmetessä Saimaan lasku-uoma alkoi muuttaa suuntaansa luoteesta yhä enemmän etelään. Samalla Saimaa supistui. Maan kohotessa Saimaasta muodostui itsenäinen sisäjärvi, jonka pinta kohosi murtaen lopulta Saimaalle kaksi uutta lasku-uomaa Kymijokeen. Nämä lasku-uomat eivät kyenneet imemään rannoille levinnyttä tulvavettä, vaan seurauksena oli 3000-3100 eKr. Vuoksen puhkeaminen. Vuoksen puhjettua syntyi Saimaa sellaisena kuin me sen nyt tunnemme. Tämän luonnonmullistuksen seurauksena Saimaan vedenpinta laski pari metriä. Nykyiselleen vedenpinta on asettunut vasta myöhemmän maankohoamisen seurauksena.

Koko Saimaan vesistö oli esihistoriallisella ajalla huomattavasti nykyistä laajempi. Ennen Vuoksenniskan puhkeamista veden oletetaan olleen Anttolan Ukonniemessä 11,3 metriä nykyistä korkeammalla, Ristiinassa 12 metriä ja Mikkelin harjulla Mikkelin ja Ristiinan välillä noin 13 metriä nykyisen Saimaan rantaviivan yläpuolella.

Ilmasto oli ollut pitkän aikaa hyvin lämmintä Savossakin, ja täällä kasvoi esimerkiksi vesipähkinää. Ilmasto alkoi kylmetä noin 1000 eKr. tienoilla. 500 vuotta myöhemmin tänne olivat tulleet pitkät talvipakkaset, jalojen lehtipuiden pohjoisraja oli vetäytynyt etelämmäksi ja vesipähkinä oli hävinnyt kokonaan. Ilmasto alkoi olla sellainen kuin se nykyäänkin on.

Esihistoria jaetaan kolmeen pääperiodiin: kivikauteen (Suomessa 7300 – 1500 eKr), pronssikauteen (1500 – 500 eKr) ja rautakauteen (500 eKr – 1150/1300 jKr). Etelä-Savosta on asuinpaikkalöytöjä kaikilta kolmelta periodilta, eniten kuitenkin kivikaudelta. Hautalöytöjä on paljon myös rautakaudelta. Savon koko esihistorialliselle ajalle on ominaista vähälöytöisten ja runsaslöytöisten kausien vuorottelu, mistä syystä Savon ja koko Itä-Suomen asutuksen alkukehitys ja jatkuvuus on vielä epäselvä. Joitakin päätelmiä siitä kuitenkin voidaan tehdä ja jatkuvasti tehdään uusia löytöjä, jotka muuttavat kokonaiskuvaa.

Lähteet

• Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa, "Esihistorian vuosituhannet Savon alueella". Savon historia I. Esihistorian vuosituhannet ja keskiaika. Kirjoittaneet Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander ja Kauko Pirinen. Toinen kokonaan uudistettu laitos. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1988. s. 12-24.
• Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 15-19.

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998