Henrik Gabriel Porthanin kuvaus Mikkelistä vuodelta 1779

Seutuwiki
Versio hetkellä 25. maaliskuuta 2013 kello 14.51 – tehnyt SeutuSisalto2 (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun


"Suomen historian isä" Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) julkaisi seuraavan Mikkelin seurakuntaa koskevan kirjoituksensa toimittamassaan Aurora-Seuran sanomalehdessä Åbo Tidningar vuonna 1791. Porthan oli kirjoittanut artikkelin jo vuonna 1779, mutta se julkaistiin painettuna vasta 12 vuotta myöhemmin hänen vuodesta 1771 toimittamansa ensimmäisen Suomessa ilmestyneen sanomalehden Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo lakkautumisen takia. Porthan kirjoitti tämän ensimmäisen Mikkeliä koskevan paikallishistorian esityksen ruotsiksi. Kirjoituksen on suomentanut Kyösti Väänänen ja se julkaistiin suomeksi Länsi-Savossa 8.9.1985. Kursivoidut korjaukset, lisäykset ja huomautukset tekstissä ovat suomennoksen suorittaneen artikkelin laatijan.

Åbo Tidningar. N:o 15. Maanantaina, 11. huhtikuuta 1791.

Lyhyitä historiallisia ja taloudellisia tietoja Mikkelin seurakunnasta Kyminkartanon maaherrakunnassa. Kirjoitetut vuonna 1779.

Tämä Mikkelin pitäjä on vanhimpia ellei kaikista vanhin Savossa; jo paavinvallan aikana sillä on ollut oma kirkko ja omia opettajia. Mitään historiallisia tietoja ei ole saatavissa siitä, milloin se on ensiksi saanut asukkaita. Oletettavasti on siellä, kuten kaikkialla Savossa, muinaisina päivinä asunut lappalaisia; mitä useiden pitäjissä sijaitsevien paikkojen vanhat nimet osoittavat.

Yleisesti kerrotaan rahvaan keskuudessa, että uudisasukkaita Suomen eteläisestä osasta olisi sinne muuttanut, ja ensiksi pysähtynyt sille paikalle, missä nyt kirkko sijaitsee, Saimaan järven erään lahden rannalle; sinne heidän sanotaan rakentaneen talonsa, pirteiksi kutsutut [Pirtit eller Pörten kallade], jonka vuoksi myös paikkaa vielä kutsutaan Pirtinniemeksi [Pirtinniemi eller Pört-udden]. Edellä mainittua Saimaan järven lahtea kutsutaan nimellä Sauwu-Laaxi; siitä uskotaan koko maan saaneen nimensä.

MIKHIS-porthan-vakiluku.JPG

Viisitoistasataaluvun alussa, ja myös myöhemmin, on tätä pitäjää kutsuttu Suur-Savoksi, sekä kuninkaankirjeissä että muissa asiakirjoissa. Sauwulahden pohjukkaan on ensimmäinen kirkko rakennettu; mutta on se sitten siirretty ensin Visulahteen ja sieltä Pellosniemen kylänmaalle; minkä vuoksi myös seurakuntaa silloin kutsuttiin vuoroin Visulahdeksi, ja vuoroin Pellosniemeksi.

Tämä ja Ristiinan seurakunta ovat vuoteen 1646 olleet yksi pastoraatti, ja niillä on ollut yhteinen kirkko; mutta tulivat tällä vuosiluvulla, arvattavasti merkittävin ja tämän maan kehityksestä paljon huolta pitäneen valtakunnandrotsin kreivi Pietari Brahen vaikutuksesta, toisistansa erotetuiksi.

Seurakunnan itäinen osa, jota kutsutaan Anttolan lääniksi, on ollut Brunoun perheen rälssimaata; mutta se peruutettiin kuningas Kaarle XI:n hallitusaikana kruunulle. Suurimman osan pitäjää kirkon eteläpuolella on valtakunnandrotsi kreivi Brahe omistanut, muun osan von der Pahlenin perhe; mikä kaikki on reduktion kautta palautunut kruunulle. Ja ovat nyt von der Pahlenin hovitilat (kuten niitä kutsuttiin) Liuhola [= Liukkola] ja Rantakylä, muutetut edellinen Savon kevyen jalkaväkirykmentin majurin ja jälkimmäinen saman rykmentin vänrikin virkataloksi. Sairala [= Sairila], joka nyt on kaksoissäteritila, on ennen ollut kuninkaankartano.

Seurakunnan halki kulkee Maanselkä, joka tulee Mäntyharjun pitäjästä ja edelleen Pieksämäen läpi kulkee ylös Pohjanmaalle. Tämä Maanselkä erottaa Päijänteen ja Saimaan järvien vesistöt: niistä edelliset laskevat etelään Hirvensalmen kappelin ja Kolakosken [Kålakoski] virran kautta Päijänteeseen, jälkimmäiset laskevat itään Saimaaseen; mutta niiden kautta on venereitti Venäjän puolelle Lappeenrantaan.

Ukonveden rannalla ja Tiusalan [Tjusala] talon luona on jonkin vanhan linnoituksen sortuneita muureja, linnoituksen, joka kertoman mukaan kuuluu olleen pystytetty jonkin Venäjän kanssa käydyn sodan kestäessä, mutta aika, milloin se on tapahtunut, on tuntematon [kysymyksessä on Otralan linnavuori Mikkelin eteläpuolella Laitilan kylässä Ukonveden itärannalla].

Sen lahden yli, joka osuu yllämainitun kylän rajalle, on pystytetty kivimuuri (siinä kahden kyynärän mittainen läpikulkuaukko), joka nyttemmin on rappeutunut, niin että sen ylitse voi kulkea veneellä. Tämä muuri on järven rannasta ulottunut itse linnoitukseen; mutta tämä väliosa on nyt tyystin hajotettu maan tasalle; pelkkiä kiviröykkiöitä on jäljellä.

Tänne perustettiin 1750-luvulla triviaalikoulu [todellisuudessa triviaalikoulu oli Mikkelissä jo edellisen vuosikymmenen lopulla], joka sittemmin muutettiin Rantasalmelle (ja äskettäin Kuopion kaupunkiin).

Täällä on myös kuninkaallinen postikonttori, perustettu vuonna 1745, rajatullikamari on tänne siirretty Lappeenrannasta, vuonna 1746, sekä Loviisan kaupungin markkinapaikka.

Maa on epätasaista ja täynnä vuoria; se on sangen kiviperäistä maata. Tasangot ovat suurimmaksi osaksi hiekkakangasta. Kaskeaminen, asukkaiden ikivanha elinkeino, on sen varomattomasta käyttämisestä johtuen suureksi osaksi hävittänyt metsät, niin että metsänpuute useimmilla paikoilla on aivan huomattavissa. Erityisesti on täysikasvuinen tukkipuu sangen harvinainen. Myöhempinä aikoina on peltoviljely lisääntynyt jonkin verran; mutta valitettavaa on, että karu maa ei suostu antamaan siitä niin riittävää satoa, että asukkaat sillä, ilman kaskeamista, voisivat tulla toimeen. Suoviljelys, jota kaikkialla nyt puuhataan, on melkoisesti auttanut rahvaan elatuksen saannissa ja vapauttanut maan monilta hallanpesiltä.

Suuria ja huomattavia järviä ei ole tässä seurakunnassa; mutta lampia, lahdenpoukamia, puroja ja jokia on sitä suurempi varasto. Niin on myös monia alavia soita ja rämeitä, joita ei voi laskea kuiviin eikä viljellä. Kalastus ja riistanpyynti ei ole mitenkään merkittävää. Saimaan järven lahdissa on jonkin kerran lohia tullut pyydystetyksi.

Niistä monista vuorista, joita siellä on, ei ole mitään malmisuonta löydetty. Niissä on enimmäkseen sarvivälkettä, joissakin kiillettä. Itsestään syöpynyttä kiveä on kaikkialla; useilla paikoilla näkyy selvästi, miten se on rapautunut hiekansekaiseksi mullaksi.

Kaksikymmentä vuotta kestäneet Venäjän kanssa käydyn sodan [1700-1721] aikana ovat useat tuhojaan tekevät laumat kasakoita ja kalmukkeja harjoittaneet kaikenlaista väkivaltaisuutta tässä seurakunnassa turvattomia, sekä mies- että naispuolisia, kohtaan sekä autioittaneet useita paikkoja. Niin kutsutut kivekkäät [Kiwikaner = Kivekäs-nimisestä inkerinmaalaisesta sissipäälliköstä nimensä saaneet suuren pohjan sodan aikaiset suomalaiset talonpoikaisjoukot] ovat samanlaisella julmuudella käyneet näiden kuljeksijoiden kimppuun; mutta he eivät ole sillä muuta saaneet aikaan kuin sen, että ne joukot, jotka ovat päässeet heidän käsistään, vielä enemmän kiihotettuina ovat olleet vieläkin epäinhimillisempiä.

Lähimpään merikaupunkiin, Loviisaan, on tästä seurakunnasta matkaa 21 ja yksi neljäsosa peninkulmaa.

Taloja on 410, savuja 714.

(Länsi-Savo 8.9.1985 - Kyösti Väänänen)


Lähteet

  • Punkaharjulta Päijänteelle. Mikkelin läänin historian lukemisto. Toimittanut Pentti Ruohonen. Julkaisija Mikkelin läänin maakuntaliitto r.y. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1986. s. 278-281.




© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura


Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma