Kaupunki ja kaupunkilaiset
Mikkelin kaupungin perustaminen juontaa juurensa Suomen suuriruhtinaskunnan perustamiseen, Vanhan Suomen liittämiseen siihen 1812 ja sitä seuranneeseen lääniuudistukseen. Mikkelin lääni perustettiin vuonna 1831 ja Mikkelin kaupunki 1838, nimenomaan uuden läänin pääkaupungiksi, mutta myös takapajuisen seutukunnan kaupankäynnin ja elinkeinoelämän edistäjäksi. Tässä teemassa käsittelemme kaupungin kehitystä ja kaupunkilaisten elämää viimeisen 175 vuoden aikana.
Sisällysluettelo |
Kaupungin rakentuminen
Mikkelin kaupunki sijoitettiin Mikkelin pitäjän kirkonkylään, viiden tien risteykseen, Saimaan rannalle, vanhalle markkinapaikalle ja sotaväen harjoitusplaanille. Kaupunki perustettiin Maunukselan ja Olkkolan tilojen maille - näistä tiloista on jäljellä muistot katujen nimissä. Perustamisvuonna 1838 asukkaita oli 63.
Hallintokaupungin merkit
Kaupungin alue oli pieni, ja C.L. Engelin suunnittelema asemakaava käsitti 20 korttelia ja 84 tonttia. Ruutukaava oli oman aikakautensa suunnitteluihanteiden mukainen empire-ruutukaava. Kadut olivat leveät, tonttikoko suuri ja rakentaminen väljää. Paloturvallisuudella oli keskeinen sija. Hallitustori ja kirkkopuisto sekä pohjois-etelä suuntaiset pääkadut muodostivat hierarkian, jossa hallintorakennuksilla oli merkittävä rooli. Asema läänin pääkaupunkina vaikutti suunnitteluun: rakennusjärjestyksellä vahvistettiin leveäkatuinen ja matala puurakenteinen empirekaupunki, jossa lääninhallitus, lääninvankila ja lääninsairaala erottuivat muusta ympäristöstä kaksikerroksisina kivirakennuksina. Läänin pääkaupungin välttämättömistä hallintorakennuksista valmistuivat ensimmäisenä vuonna 1843 C.L. Engelin suunnittelema lääninhallitus ja samoin Engelin johdolla suunniteltu lääninsairaalan kokonaisuus. Lääninvankilan suunnitteli vuonna 1846 E.B. Lohrmann.
A.G.Koranterin kuvaus kaupungin rakentumisesta vuodelta 1848.
Kaupunki laajenee 1: Asemakaavoja ja esikaupunkialueita
Kaupungin laajeneminen alkoi vuonna 1869 rakennusylihallituksen arkkitehti Adolf Branderin suunnittelemalla asemakaavan laajennuksella, jossa Likolammen kaupunginosaan tehtiin 24 tonttia ”varattomammalle väelle”. Tonttien määrä lähes kaksinkertaistui parikymmentä vuotta myöhemmin 1883, kun C.E. Müllerin asemakaava Ristimäellä ja Kaukolassa loi 96 uutta tonttia. Kun rautatie vedettiin myötäilemään Saimaan rantaa eikä suunnitelman mukaan Ristimäen tienoille, uudistettiin kaava vuonna 1898. Kaupunki kasvoi vuosisadan vaihteessa nopeasti ja kokonaisvaltaista suunnitelmaa tarvittiin. Kaupungin alue kartoitettiin ja mitattiin uudelleen, ja uusien kaupunginosien kaavoituksesta julistettiin suunnittelukilpailu. 1900-luvun ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä Mikkelissä elettiin kehityksen aallonharjalla – rakennettiin muun muassa vesijohtolaitos Naisvuoren vesitorneineen, uusi kauppahalli ja kaupungintalo, sekä ostettiin sähkölaitos. Myös yksityinen rakentaminen kukoisti. Mikkelissä elettiin ensimmäisen modernisaatiokauden huippua.
Suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa ei jaettu, mutta ehdotusten käytännöllisimmät ja kaupungille edullisimmat seikat toimivat kaupunkimittauksen suorittaneen professori E. Piponiuksen työn pohjana, kun hän laati kaupungille uuden asemakaavan. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 6.12.1917, samana päivänä, kun Suomen eduskunta antoi itsenäisyysjulistuksen. Mikkeli oli edelleen tuolloin pääosin yksikerroksisten puutalojen kaupunki. Kivitaloja oli vain muutama, hallintorakennusten lisäksi mm. koulurakennukset Lyseo, Yhteiskoulu ja Keskuskansakoulu, ja kauppaiden Pylkkänen, Pöndinen ja Pulkkinen rakennuttamat talot Porrassalmenkadun ja Ristimäenkadun varrella.
Esikaupunkialueiden synty varsinaisten kaupunkien ulkopuolelle oli Suomessa tavanomainen ilmiö 1800−1900-lukujen vaihteessa. Syy esikaupunkien syntyyn oli taloudellinen – vähävaraisella väestöllä ei ollut mahdollisuutta ostaa tontteja tai rakentaa kaupunkialueelle, jossa rakennusmääräykset ja monet muut säännökset säätelivät rakentamista. Kaupungit kuitenkin loivat työpaikkoja ja mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Vaikka Mikkelissä Likolampi oli kaavoitettu vähävaraisemman väestön asuinalueeksi, se ei riittänyt alkuunkaan maaseudulta kaupunkiin muuttavan työväestön asuttamiseen. Kaupungin rajojen tuntumaan oli syntynyt sahoja ja pienteollisuutta 1800-1900 -lukujen taitteessa, ja niiden työläiset asettuivat asumaan Emolan, Rouhialan ja Paukkulan maille kaupungin rajojen taakse. Syntyivät Emolan ja Lähemäen esikaupungit.
Lähemäellä asutus mukaili vanhan maantien (Suuri Savontie, Juvantie) vartta ja laajeni Paukkulan maille Saksalan ja Tuppuralan sahojen työläisten asuinalueina. Rouhialan kartanon mailla Hauskan kylässä oli puolestaan vuonna 1896 jo 233 asukasta, joista 65:llä oli oma talo. Rouhialan omistaja oli vuokrannut pieniä tontteja halukkaille. Rakentamista ei säädelty mitenkään. Emolan vanhin rakennuskanta on ns. mäkirakentamista eli rakennukset sijoitettiin maaston mukaisesti mäen rinteille. Esikaupunkialueella oli suuria puutteita koulu- ja asunto-olosuhteissa sekä terveydenhuollossa ja palosuojelussa. Esikaupunkialueiden liittämistä kaupunkiin pohdittiin ensimmäisen kerran vuonna 1909, mutta tuolloin sitä ei vielä pidetty tarpeellisena. Vuonna 1923 lainsäädäntöä muutettiin siten, ettei kaupungin tarvinnut enää omistaa siihen kuuluvaa maa-aluetta. Näin liitettävää maa-aluetta ei tarvitsisi ostaa kaupungille. 1920-luvun puolivälissä Mikkelin maalaiskunta jätti valtioneuvostolle esityksen esikaupunkialueiden liittämisestä Mikkeliin.
Ensimmäisenä alueliitoksena toteutui vuonna 1925 Pursialan ja Tuskun liitokset. Suuressa esikaupunkiliitoksessa vuonna 1931 kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui. Kaupungin kokonaispinta-ala kolminkertaistui, kun Emolan ja Lähemäen lisäksi kaupunkiin liitettiin Rokkala, Rouhiala, Urpola, Hauska, Paukkula, Peitsari, Saksala, Tuppurala, Kirjala, Lehmuskylä ja Siekkilä. 1930-luvulla Mikkelissä teetettiin useita asemakaavoja, myös esikaupunkialueille. Kaavoittajana toimi Viipurin asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurmann (1890−1994), jonka käden jälki näkyy vahvana Mikkelin rakennetussa ympäristössä, kuten Nuijamiehen ja Kirjalan kaupunginosissa.
Porrassalmekatua vuonna 1910. Vasemmalla kauppias Pöndisen ja oikealla kauppias Pylkkäsen kivitalo.
Näkymä Naisvuorelta 1897-1902. Kuva: MKM.
Näkymä Nisvuorelta 1900-luvun alussa. Kuva: MKM.
Näkymä Naisvuorelta 1950-luvulla. Kuva: MKM.
Näkymä Naisvuorelta v. 2012. Kuva: Harri Heinonen.
Kaupunki laajenee 2: Hyvinvointi-Suomi ja maaseutukaupunki Mikkeli
Toinen maailmansota katkaisi ja muutti kehitystä kaikissa Euroopan maissa. Talvisodan pommituksissa tuhoutui tai vaurioitui 14 prosenttia Mikkelin rakennuskannasta. Asuntopula oli jatkosodan vuosina kova, sillä kaupunkiin majoittui myös puolustusvoimien päämaja, jonka henkilöstöstä merkittävä osa asui perhemajoituksessa.
Nimensä mukaisesti jälleenrakennuskauden merkittävin tehtävä oli saada rintamamiehet, siirtokarjalaiset ja muut sodasta kärsineet asutettua pikaisesti. Oli päästävä kiinni työhön ja elämänsyrjään, jotta raskas sotakausi saattoi jäädä taakse. Eri puolelle Suomea syntyi uusia asuinalueita, joiden leimallinen piirre olivat tyyppitalot, tutuimpana ns. rintamamiestalo.
Mikkelissä 1930-luvulla kaavoitettuja uusia asuinalueita ei oltu ehditty juuri lainkaan rakentaa. Esimerkiksi vuonna 1938 Meurman kaavoitti Nuijamiehen ja Kirjalan kaupunginosan sekä Urpolan, Kattilansillan ja Pitkäjärven alueet, mutta toteutus oli sodan jälkeen alkutekijöissään. Niistä Nuijamies, Kirjala ja Urpola toteutuvat melko pitkälle. Nuijamies-Kirjala ja Urpola ovat maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Samana vuonna kaavoitetun Lehmuskylän kaava ei toteutunut, vaan se uudistettiin jo vuonna 1945.
Hyvinvointi-Suomea rakennettiin kovaa tahtia 1950-luvulta eteenpäin. Muuttoliikkeen seurauksena kaupunkeihin syntyi metsälähiöitä, rakennettiin kouluja, päiväkoteja ja terveyskeskuksia. Mikkelin keskusta uudistui modernisaation toisessa aallossa. Puu-Mikkeli korvautui kuusi- ja kolmikerroksisilla kerrostaloilla 1960-80-luvuilla. Muutamien kohteiden, kuten Maaherrankatu 40:n, Kenkäveron pappilan ja Natulinin talon suojelusta käytiin kovaa vääntöä 1980-luvulla. Osa säilyi, osa ei. Metsälähiöitä syntyi meillekin Tuppuralaan, Siekkilään ja Laajalammelle. 80% Suomen rakennetusta ympärstöstä on viimeisen 60 vuoden ajalta. Näin on Mikkelissäkin. Modernia rakennuskantaa kartoitettiin Mikkelin seudun kulttuuriperintöhankkeen alueinventoinneissa kesällä 2012.
Tutustu menneeseen Mikkeliin ELKA:n diasarjassa.
Katso! ”Kaupunkivandalismia Mikkelissä 1967” Ylen elävä arkisto
Tutustu! Modernin jäljillä - alueinventointeja Mikkelin seudulla LINKKI!
Mikkelin alue kolminkertaistui jälleen vuoden 1985 alueliitoksessa, jolloin kaupungin eteläpuolelta liitettiin Moision ja Tuukkalan alueita kaupunkiin, itse asiassa kolmannes Mikkelin maalaiskunnan pinta-alasta. Asukasluku oli tuolloin 31 442. Kaupungin historia perinteisenä, tiiviisti asemakaavoitettuna ja tiheästi asuttuna kaupunkina päättyi vuonna 2001. Tuolloin syntyi uusi Mikkeli kaupungin, Mikkelin maalaiskunnan ja Anttolan kuntaliitoksen myötä. Sen jälkeen kaupungin rakennetun ympäristön osia ovat olleet laajat maaseutualueet, aiemmat kuntakeskukset ja kylät. Kehitystä on vahvistanut vuoden 2007 liitos Haukivuoren ja vuoden 2013 liitos Ristiinan ja Suomenniemen kanssa. Tuolloin kaupungin pinta-ala on yli 3 200 km2.
Rakennetun ympäristön perintö
Mikkelin rakennettu ympäristö on kerroksellinen. Säilynyt rakennusperintömme ulottuu 1500-luvun puolivälin kivisakastista 1800-luvun hallintorakennusten, kivisten ja puisten kaupunkitalojen ja kirkkojen kautta 1900-luvun kouluihin, funkkistaloihin, asuin-, liike- ja julkiseen rakentamiseen. Jokainen rakennusperinnön kerros kertoo oman aikansa elämästä, arkkitehtuurista ja ihanteista.
Arkkitehdit ja arkkitehtuuri
Mikkelin arkkitehtuuriin vaikuttivat manittujen Engelin ja Lohrmanin lisäksi 1800-luvulla John L. Lybeck, jonka käsialaa ovat mm. Kirkkopuiston soittolava vuodelta 1897 ja Päämajakoulun kivirakennus vuodelta 1902, sekä Axel Loenbom, joka suunnitteli nykyisen pankkitalon Porrassalmenkatu 27:ssä v. 1885 ja Päämajakoulun puutalot v. 1889. 1900-luvun merkittäviä arkkitehtejä Mikkelissä ovat Selim A. Lindqvist, joka suunnitteli 1910-luvulla mm. Naisvuoren tornin, kaupungintalon ja kauppahallit, Martti Välikangas ja Eero Jokilehto, jotka molemmat ovat suunnitelleet lukuisia asuin- ja muita rakennuksia. Myös Pertti ja Aune Mertaoja sekä Jaakko Merenmies ovat suunnitelleet paljon Mikkelin etenkin julkisia rakennuksia. Yksittäisistä rakennuksista mainittakoon Aarno Ruusuvuoren v. 1968 suunnittelema entinen poliisitalo, nykyinen musiikkiopisto (Maaherrankatu 10), sekä Arto Sipisen vuonna 1988 suunnittelema Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli (Sointukatu 1).
Tutustu Mikkelin maamerkkeihin vuodelta 1912!
Välikangas ja Jokilehto -reitit LINKKI
Merkittävät rakennetut ympäristöt
Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Näitä on Mikkelin kaupunkialueella yhteensä seitsemän, jotka sisältävät useita rakennuksia ja kohteita:
Emolan esikaupunkialue
Kenkäveronniemen pappila
Mikkelin hallitustori ympäristöineen
Mikkelin maaseurakunnan kirkko ja hautausmaat
Mikkelin vankila
Mikkelin rautatieasema
Mikkelin tarkka-ampujakasarmit
Maakuntakaavassa on määritelty ja lueteltu maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Näitä ovat Mikkelin keskusta-alueella mm.
1. Naisvuori
2. Puistokatu 1-3, kuuromykkäin koulu
Mikkeliin perustettiin 1893 koulu sellaisia kuuromykkiä varten, joita ei voitu opettaa kuuromykkäin puhekoulussa. Koulu sai 1899-1901 Raatihuoneenkadun varrella omat T. H. Grandstedtin suunnittelemat rakennukset. Nykyisin niissä toimii Mikkelin yliopistokeskus. Rakennukset muodostavat tyylillisesti yhtenäisen kokonaisuuden, joka edustaa 1900-alun julkista rakentamista ja rakennustaitoa.
3. Urheilupuiston kioski
Vuonna 1934 valmistunut Martti Välikankaan suunnittelema yksikerroksinen, valkeaksi rapattu funtionalistinen kioskirakennus, joka toimi lipunmyyntikojuna. Se liittyy urheilukentän pääporttiin ja rajaa sen etuaukiota.
4. Maaherrankatu 40
Kaupungin keskusta-alueen viimeisen yhtenäisen puutalokorttelin eteläinen tontti sisältää kaksi asuinrakennusta ja tiilisen piharakennuksen. Vanhimmat osat tontin etelälaidalla rakennettiin ilmeisesti 1870-luvulla. Ainakin 1880-luvulla toimi tontilla kestikievari, joka piti myös vuokralaisia. Rakennukset laajennettiin nykyiseen muotoonsa 1800-luvun lopulla. Tiilisen asuinrakennuksen Arkistokadun puolella suunnitteli A. Svanström 1898. Uusrenesanssin tapaan vuoratuissa rakennuksissa oli parhaimmillaan 17 vuokra-asuntoa. Säilynyt pihapiiri antaa hyvän kuvan suomalaisessa puukaupungissa yleisestä asumismiljööstä vuosisadan vaihteesta pitkälle 1950-luvulle saakka.
5. Ammattikoulun vanha osa
Entinen Mikkelin Suojeluskunnan talo, joka valmistui Martti Välikankaan suunnittelman mukaan 1938. Kaksikerroksinen, valkea talo on ensimmäisiä 'valkoisen' funtionalismin rakennuksia Mikkelissä.
6. Porrassalmenkatu 27
Arkkitehti Axel Loemboemin suunnittelema kaksikerroksinen pankkitalo v:lta 1885. Ajalle tyypillinen kaksikerroksinen liiketalo rakennettiin uusrenesanssityyliseksi. Se oli kaupungin ensimmäinen tiilinen liiketalo.
7. Veturitalli
1880-luvulla rakennettu tiilinen veturitalli kuuluu Savon radan historialliseen rakennuskantaan. Yksikerroksinen, puoliympyränmuotoisen rakennuksen muurasi kiertävä rakennusporukka, joka siirtyi tallin valmistuttua vankilan laajennustyömaalle.
8. Savilahdenkatu 13
Kaupungin ensimmäinen kansakoulurakennus. Uusrenessanssityylinen koulu rakennettiin 1888-1889 arkkitehti Axel Loenbomin suunnitelman mukaan Naisvuoren etelärinteelle.
Puinen koulurakennus muodostaa Päämajakoulun kanssa yhtenäisen korttelialueen, joka on hyvin säilynyt esimerkki koulurakentamisesta kaupunkialueella.
9. Teatteritalon vanha osa
Entinen palokunnan - Mikkelin WPK:n talo - talo, joka valmistui 1892 arkkitehti Wilhelm A. Tötterströmin suunnitelman mukaan kaksikerroksisena, paviljonkimaisena rakennuksena silloisen Kirkkokadun varrelle. Alakerta oli rakennettu tiilistä ja rapattu uusrenessanssin tapaan harkoiksi, yläkerta hirrestä ja vuorattu vaakalaudalla. Talon valmistuttua siirtyivät kaupungissa vierailevat teatteriesitykset Billingistä sinne. Jo 1892 teetettiin näyttämösiipeä varten suunnitelmat, mutta laajennus toteutui vasta 1911 arkkitehti Otto F. Holmin suunnitelman mukaan. Se sisälsi kivisen näyttämöosan ja palotornin. Myös sisustus uusittiin ja taloon saatiin sähkövalo, vesijohdot ja mukavuuslaitokset. 1934 kaupunki osti talon ja korjasi sen juhlasaliksi. 1972-75 taloa laajennettiin ja korjattiin Mikkelin Teatterin käyttöön. Entinen palokunnantalo on maakunnan seurataloista vanhimpia.
10. Keskuskoulu ja Päämajamuseo
Päämajakoulun pihapiiri, jossa on kolmikerroksinen, uusklassistinen, rapattu koulurakennus, joka liittyy kiinteästi yksikerroksiseen, uusrenesanssin tyyliin vuorattuun ruokalarakennukseen. Ruokala on ollut aiemmin opetustiloina. Pihalla kasvaa Päämajakujan suuntaisesti tammipuiden rivistö. 1902 valmistui kaksikerroksinen, kivinen koulutalo (suunnitelma arkkitehti John L. Lybeck). Sitäkin jouduttiin laajentamaan etelään päin 1911 (arkkitehti Nikolai Meder) ja edelleen 1933-34 (arkkitehti Martti Välikangas). Kivitalossa toimi 1939 ja 1941-44 Suomen armeijan päämaja. Koulurakennuksessa toimii myös Päämajamuseo.
11. Naisvuoritalo
Entinen kaupungin rahastonhoitajan Juho Tammisen rakennuttama ja A.O Kemppen suunnittelema asuintalo, joka valmistui 1882. Mikkelin Työväenyhdistys osti talon huutokaupassa 1900. Rakennusta laajennettiin 1910–1911 rakennusmestari A. Oikarisen suunnitelman mukaan Naisvuorelle päin rakentamalla kokoustiloja ja näyttämö. Mikonkadun varrella ollut Mikkelin vanhin asuinrakennus, kaupunginpalvelija Antti Natulinin talo purettiin 1983.
12. Yhteiskoulun vanha osa
1905 perustettu yhteiskoulu rakennettiin 1908-1909. Kolmen arkkitehdin kesken pidetyn kilpailun voitti ja koulun suunnitteli Wivi Lönn. Kolmikerroksisen, taitekattoisen koulurakennuksen julkisivut tehtiin kiviharkoista. Rakennuksen yläosa tuhoutui talvisodassa, eikä sitä enää rakennettu samanlaisena uudestaan. Koulua laajennettiin 1960-luvulla saliosalla. Tontilla on myös vv. 1876-1914 rakennettu kaupunkitalo, jossa on vielä pohjakerroksen nurkkakauppa. Rakennus on viimeinen tämän aiemmin yleisen kaupunkitalon tyypin edustaja kaupungissa.
13. Graniittitalo/taidemuseo
Arkkitehti Armas Rankan suunnittelema ja kauppaneuvos David Pulkkisen rakennuttama kaksikerroksinen asuin- ja postitalo vuodelta 1912. Graniittiharkoilla vuorattu talo on harvoja selvästi kansallisromanttisia vaikutteita sisältäviä taloja maakunnassa ja kaupungissa. Viime sotien aikana oli talossa marsalkka Mannerheimin asunto. Talvisodassa talon yläosa tuhoutui, mutta rakennettiin pian uudelleen. Vuonna 1973 Mikkelin kaupunki osti Graniittitalon. Vuonna 1975 talon sisäosat uusittiin virastoiksi ja taidemuseoksi.
Kohdekuvaukset: ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITON INVENTOINTITIETOJÄRJESTELMÄ.
Etelä-Savon maakuntakaavan kohdeluettelo
Hallinnon perintö
Mikkelin perustettiin lääninhallinnon kaupungiksi. Vallan kamarien lisäksi haalintoasema toi muutakin: virastojen virkamiehet, jotka olivat paikallisesti ikään kuin keisarin vallan heijastumia. Yhdistettyinä vanhan väen upseerikuntaan ja lähiseutujen kartanoiden väkeen he loivat 1800-luvulla eliitin, joka oli ruotsinkielinen ja erottui selvästi ympäröivästä suomenkielisestä väestöstä. Usein säätyläiset olivat perustamassa yhdistyksiä ja aloittamassa kansalaistoimintaa. Esimerkiksi hyväntekeväisyyttä harjoittanut Mikkelin Rouvasväen-yhdistys perustettiin vuonna 1855, kun esimerkiksi Hämeenlinnaan se perustettiin vuotta myöhemmin ja Kuopioon 1860. Mikkelin pursiseura (1905) oli sisävesien toinen ja Vuoksen alueen ensimmäinen veneily-yhdistys. Säätyläiset myös olivat perustamassa kouluja ja veivät monella tapaa seudun kehitystä eteenpäin.
Mikkelin lääni lakkautettiin vuoden 1997 lääniuudistuksessa. Mikkelissä ehti toimia 33 maaherraa. Etelä-Savo liitettiin Itä-Suomen lääniin, johon tulivat kuulumaan myös Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänit. Suurläänien tultua lakkautetuiksi vuonna 2009 valtionhallinnon tehtäviä ovat hoitaneet aluehallintovirastot. Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa aluehallinnon perintöä Mikkelissä, ja toimii entisissä lääninhallituksen tiloissa.
Mikkelin kaupungin hallintoa pitivät käsissään alkuvuosina porvarien keskuudestaan valitsemat kaupunginvanhimmat. Elokuussa 1863 toimitettiin ensimmäinen pormestarin vaali, jossa valituksi tuli kaupungin tunnettu suomalaisuusmies Julius Nygrén (1829-1880). Nygrénin ansiosta maistraatti ja raastuvankokous käyttivät alunpitäen virkakielenään suomea. Kaupungin toiseksi pormestariksi valittiin varatuomari G. P. Alopaeus, joka toimi virassa vuoteen 1914 saakka.
Varsinainen kaupunginvaltuusto alkoi toimia vuonna 1875. Valtuustoon pääsi nyt porvareiden lisäksi myös virkamiehet ja veroa maksava työväestö. Kaupunginvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja oli varatuomari A. Nordenstreng. Puoluemuodostus oli Mikkelissä varsin vähäistä valtuuston toiminnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisinä syntyivät kielipuolueet, suomalainen ja ruotsalainen puolue,, joista ruotsinmieliset menetti jatkuvasti merkitystään. Valtuustoon pyrki usein epäpoliittisia, esimerkiksi ammatillisia ryhmiä. (Lakio, Matti 1975: Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1957.) Vuonna 1912 Mikkeli sai oman kaupungintalon, jossa valtuustosalin lisäksi toimi tuolloin mm. kirjasto, raastuvanoikeus ja maistraatti.
Mikkelin hallintohistoriaa edustavat omalta osaltaan myös täältä ponnistaneet valtiopäivämiehet, kansanedustajat ja ministerit. Erikseen on mainittava komissaarit Erkki Liikanen ja Olli Rehn.
Tutustu!
pääministeri Antti Hackzell
ministeri Ahti Karjalainen
Koulukaupunki
Alkukankeuden jälkeen Mikkelistä kehittyi merkittävä koulukaupunki, joka veti oppilaita laajalta alueelta Etelä-Savosta.
Suomen kansakouluasetus annettiin vuonna 1866. Mikkelin ensimmäinen kansakoulu perustettiin kaupunkiin vasta 1872. Koulu toimi Aleksanterinakdulla (nyk. Maaherrankatu) vanhassa puutalossa, kunnes kansakoululle rakennettiin omat, arkkitehti Axel Lönnbomin suunnittelemat kaksi rakennusta 1889 Savilahdenkadulle. Yksikerroksinen hirsitalo kävi pian ahtaaksi ja sen viereen valmistui 1902 kaksikerroksinen, kivinen koulutalo (suunnitelma arkkitehti John L. Lybeck). Linnamäellä Mikkelin pitäjän puolella kansakoulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1870. Tuota ennen seudulla oli toiminut jo yksityinen kansakoulu Hirvensalmen Apajalahdella vuodesta 1863 - järjestyksessään Suomen kahdeksas. Mikkelissä oli toiminut yksityinen ruotsinkielinen Antellin neitien tyttökoulu jo vuodesta 1854, sekä ala-alkeiskoulu vuodesta 1847.
Varsinainen koulukaupunki Mikkelistä alkoi kehittyä 1872 perustetun Lyseon myötä. Oppikoulu toimi alkuun ruotsinkielisenä, mikä aiheuttikin pitkän kielikiistan kaupungissa. Lyseon penkiltä ovat oppinsa saaneet useat myöhemmin mainetta niittäneet henkilöt, esimerkiksi professori Antti Filemon Puukko, piispa Eelis Gulin, kuvanveistäjä Johannes Haapasalo, pääministeri Antti Hackzell, professori Lauri Honko, runoilija, professori Otto Manninen, professori Heikki Paasonen, arkkiatri Oswald Renkonen, arkkipiispa, professori Ilmari Salomies, professori Veikko Väänänen ja komissaari Erkki Liikanen.
Suomenkielinen tyttökoulu perustettiin 1879 ja Yhteiskoulu 1905. Koulujen määrä kasvoi myös esikaupunkiliitoksen myötä 1931, jolloin kaupunki sai maalaiskunnalta vuonna 1870 kirkkoherran puustellin maalle perustetun Linnanmäen koulun, J. ja Ida Riipisen lahjoittamalle tontille vuonna 1900 perustetun Lähemäen koulun ja vuonna 1910 perustetun Rouhialan koulun. Oppilasmäärä nousi tässä yhteydessä 399 oppilaasta 933:een.
Mikkelissä jatkettiin kolmen oppikoulun turvin aina 1950-luvulle, jolloin perustettiin neljäs oppikoulu Kalevankankaalle. Peruskoulu-uudistuksen myötä kaikissa oppikouluissa, Lyseossa, Yhteiskoulussa, tyttökoulun perillisessä Urheilupuistossa ja Kalevankankaalla toimi yläaste ja lukio. Uudistuksissa 1990-luvulla lakkautettiin ensin Urheilupuiston ja Kalevankankaan lukiot, ja viimein Yhteiskoulu ja Lyseo yhdistettiin vuonna 2010 Mikkelin lukioksi.
Mikkelissä on pitkät perinteet myös muussa opetuksessa. Kuuromykkäin koulu perustettiin 1893, sen perinteitä jatkaa Mikael-koulu. Ammatillista opetusta annettiin myös jo 1800-luvun puolella. Huomattava seudun sivistyskeskus oli myös Otavassa, missä toimivat jo 1859 perustettu maatalousoppilaitos ja 1901 sinne siirtynyt kansanopisto. Mikkeliin puuhattiin myös yliopistoa 1910-luvulla. Hanke rauksei, mutta nykyään korkeakouluopetusta Mikkelissä tarjoaa yliopistokeskus ja Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Kaupungin kirkko
Mikkelin kaupunkilaiset kävivät yhdessä pitäjäläisten kanssa samassa 1817 valmistuneessa Pitäjän kirkossa. Erimielisyyksiä oli kuitenkin kirkon istumajärjestyksessä, hautausmaan käytössä ja kirkonkäyttökorvauksissa. Niinpä 1890 päätettiin anoa kaupungin erottamista omaksi kirkkokunnaksi. Näin tapahtui, ja kaupunkiseurakunnalle saatiin oma hautausmaa Laihalammen rannalta 1895, ja oma kirkko valmistui 1897. Uusgoottilaisen tiilikirkon suunnitteli kirkkoarkkitehtuuristaan tunnettu J. Stenbäck. Kirkon tiilet toimitti paikallinen David Pulkkisen tiilitehdas, ja alttaritaulun, Pekka Halosen "Jeesus ristillä", lahjoitti kauppaneuvos Pöndinen. Melkein kaikki silloiset kaupunkilaiset mahtuivat kerralla kirkkoon.
Hiippakuntakaupunki Mikkelistä tuli toisen maailmansodan jälkeen.
Mikkelin seurakunnat yhdistyivät yhdessä Ristiinan ja Suomenniemen kanssa taas samaksi seurakunnaksi 2013. Uuden seurakunnan nimi on Tuomiokirkkoseurakunta, ja se käsittää Anttolan, Ristiinan, Haukivuoren, Suomenniemen, Savilahden ja Ristimäen alueet. Ympyrä tuhannen vuoden takaiseen Savilahden seurakuntaan on sulkeutunut.
Tutustu Tuomiokirkkoon!
Elinkeinot
Kaupunkia perustettaessa Mikkelissä oli vain 63 asukasta. Heistä valtaosa oli käsityöläisiä ja porvareita. Kaupunki kasvoi, ja ammattikuntia syntyi lisää, mm. erilaisia pieniä tehtaita. Ammattinimikkeitä voi tarkastella esimerkiksi Mikkelin käsityöläisten ja tehtailijoiden yhdistyksen toimihekilöiden luettelosta vuosilta 1875-1925. Teollistuminen käynnistyi alueella hitaasti.
Mikkeliä ei ole pidetty perinetsenä teollisuuskaupunkina. Toisaalta, jos katsoo asiaa nykyisen Mikkelin, tai kulttuuriperintöohjelma –hankkeessa mukana olevien Ristiinan ja Hirvensalmen muodostamasta kokonaisuudesta käsin huomaa, että teollisuutta löytyy. 1900-luvun alussa Mikkelin maalaiskunta oli maakunnan teollisen tuotannon kärjessä. Kaupunginlahden toisella rannalla sijaitsivat Saksalan ja Tuppuralan sahat, jotka työllistivät 1890-luvulta lähtien vuosikymmenien ajan satoja henkilöitä. Emolan ja Lähemäen esikaupungit syntyivät paljolti näiden sahojen työväestön sekä varattoman väestön asuinsijoiksi. Teollisuutta siis oli, nykypäivän silmin katsottuna lähes keskellä kaupunkia, mutta silloin ne olivat Mikkelin pitäjän puolella.
Kaupungissa merkittävin teollisuudenala oli 1860-70 -luvuilta lähtien alkoholiteollisuus. Likolammen rannalla toimi kaksi suurehkoa olut- ja viinatehdasta, ja nykyisten Mannerheimintien ja Raatihuoneenkadun kulmassa kolmas. Näiden lisäksi toimi vielä pari pienempää spriitehdasta. Mikkelissä valmistettiin 1800-1900 -luvun taitteessa valtavia määriä viinaa, josta suuri osa meni myyntiin kaupungin ulkopuolelle. Osa tarjoiltiin kaupungin ravintoloissa, kuten "Pillingissä", ravintola Karinissa - myöhemmin Seurahuone, Mikkelin klubilla ja Liikemiesten seuralla. Likolammen itärannalla sijainneesta viinatehtaasta on jäljellä osia Päämajankatu 18:ssa.
1900-luvun puolivälin jälkeen merkittäviä teollisuustyöllistäjiä kaupungissa ovat olleet Grahn, Olavi Räsänen Oy, Karjaportti, Helprint ja Oy Mölnlycke Ab.
Monet tehtaat joutuivat 1980-luvun lopulla taloudellsiin vaikeuksiin. Katso Kotimaan katsaus 1.6.1987:
Kauppa oli yksi merkittävimpiä elinkeinonaloja. Sitä käsitellään osiossa Torilla ja kaupanteossa.
Jo mainitut lääninvirastot, sairaala, vankila sekä koulut toivat kaupunkiin porvaristoa. Kasvava kaupunki työllisti kirvesmiehiä ja rakentajia. Vuonna 1889 avattu Savon rata toi kaupunkiin myös rautatieläisiä. Palvelut kehittyivät. Pankkeja, apteekkeja, yms. syntyi. Nykyään suurin osa mikkeliläisistä saa elantonsa palvelualoilta.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Yhdistykset
Mikkelissä yhdistystoimintaa syntyi suhteellisen varhain verrattuna moneen muuhun pikkukaupunkiin johtuen kaupungin aktiivisesta virkamieskunnasta. Kaupungin ensimmäinen yhdistys oli vuonna 1855 perustettu Rouvasväen yhdistys, jossa säätyläisrouvat toimivat hyväntekeväisyystarkoituksissa. Jäsenmäärältää ja toiminnaltaan merkittävimpiä yhidtyksiä olivat v. 1878 perustettu Mikkelin VPK ja v. 1890 perustettu Työväenyhdistys, jotka toimivat aktiivisesti usealla kulttuurin saralla. Urheiluseuroja, kuoroja, hyväntekeväisyysyhdistyksiä ja raittiusseuroja syntyi nopeaan tahtiin 1880-luvun lopulta saakka. Maaseudulla yhdistystoimintaa kanavoivat nuorisoseurat, raittiusyhdistykset ja maamiesseurat.
Urheilu
Musiikki ja tanssi
Kuvataide
Kirjallisuus
Teatteri ja elokuvat
Puistot ja puutarhat
Ajankuvia
A.G. Koranter 1848: Kertoelma Suur-Savosta eli Mikkelistä Topelius kuvaa Mikkelin kaupunkia 1873 http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/18_mikkeli_kuvauksia_eri_aikakausilta/04_sakari_topeliuksen_kuvaus_mikkelin_kaupungista K.A. Tawaststjernan kuvaus 1880-luvulta http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/18_mikkeli_kuvauksia_eri_aikakausilta/05_k.a.tavaststjernan_kuvaus_1800-luvun_lopun_mikkelista Mikkeli matkaoppaassa 1895 http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/18_mikkeli_kuvauksia_eri_aikakausilta/07_vuonna_1895_ilmestyneen_suomen_matkaoppaan_kuvaus Vuoden 1902 Mikkeli verrattuna 1990-luvun Mikkeliin 1900-luvun alun Mikkeli http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/18_mikkeli_kuvauksia_eri_aikakausilta/08_vuosisadanalun_mikkeli_sirpa_tolosen_kuvaamana
