Kivisakasti

Seutuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kivisakasti lienee Savon vanhin säilynyt rakennus. Se on Savilahden seurakunnan vanhimman kirkon sakaristo-osa. Kivisakastin ja sen yhteydessä olleen kirkon tarkkaa rakennusaikaa ei tunneta. Savilahden seurakunnan nimi mainitaan ensimmäisen kerran historiallisessa asiakirjassa vuonna 1329. Kirkkopuistoon rakennettiin uusi kirkko vuonna 1754 ja kivisakastin yhteydessä ollut puukirkko jäi uuden kirkon valmistuttua kylmilleen. Puukirkko purettiin vuonna 1776. 1800-luvulla sakastirakennus uusittiin goottilaisen tyylin mukaan. Alkuperäisestä rakennuksesta on jäljellä vain harmaasta luonnonkivestä tehdyt seinämuurit.

Kivisakastia ympäröi noin 100 metrin läpimittainen kalmistoalue, josta on löytynyt 1400-1700-lukujen rahojen lisäksi pari soikeaa kuparisolkea. Kalmisto lienee saanut alkunsa jo ristiretkiajalla, ja sitä on käytetty aina 1700-luvun puoliväliin asti.

Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma