Kustaan sota 1788-1790 ja Porrassalmen taistelu 13.6.1789

Seutuwiki
Versioiden väliset erot
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Lähteet)
(Kuvauksia)
Rivi 118: Rivi 118:
  
 
== Kuvauksia ==
 
== Kuvauksia ==
Kertoelma Porrassalmen tappelusta (kirj. 1846)
+
* Kertoelma Porrassalmen tappelusta (kirj. 1846)
 
+
* Vuonna 1895 ilmestyneen Suomen matkaoppaan kuvaus Porrassalmen taistelusta 12.-13.6.1789
Vuonna 1895 ilmestyneen Suomen matkaoppaan kuvaus Porrassalmen taistelusta 12.-13.6.1789
+
* Helmi Breitholtzin keräämiä perimätietoja Porrassalmen taistelusta
 
+
* Porrassalmen taistelua koskevia tarinoita
Helmi Breitholtzin keräämiä perimätietoja Porrassalmen taistelusta
+
 
+
Porrassalmen taistelua koskevia tarinoita
+
<br />
+
 
<br />
 
<br />
 
<br />
 
<br />
 +
 
== Dokumentteja ==
 
== Dokumentteja ==
 
Liikkalan nootti 9.8.1788
 
Liikkalan nootti 9.8.1788

Versio 25. maaliskuuta 2013 kello 11.49


Sisällysluettelo

Kustaan sota

Kustaa III:n sota Venäjää vastaan (1788-1790) alkoi kesäkuun lopulla 1788. Kuninkaalla ei ollut valtaa aloittaa hyökkäyssotaa. Hän näyttääkin suunnitelleen provokaatiota Venäjää vastaan, koska hän tilasi oopperansa räätäliltä kasakkaunivormuja, jotka lähetettiin Savon prikaatiin. Samoihin aikoihin sattui Puumalan Vuolteensalmella vähäinen välikohtaus, kun venäläinen tiedustelupartio tunkeutui rajan yli. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen venäläiset vetäytyivät omalle puolelleen rajaa. Tästä Kustaa III sai hyvän tekosyyn täysimittaisen sodan aloittamiseen.

Ensimmäisenä vuonna sotatapahtumat olivat vähäisiä, mutta pieniä kahakoita oli Mikkelinkin eteläpuolella. Lisäksi eversti Bernd Johan Hastfer valtasi Savonlinnan kaupungin ja piiritti linnoituksen. Jo syksyllä 1788 sotatapahtumat päättyivät kahden upseeriryhmän, Liikkalan miesten ja Anjalan liiton ryhdyttyä avoimesti vastustamaan sotaa. Joukko sotaa vastustaneista tuomittiin kuolemaan vuonna 1790, mutta ainoastaan yksi, mikkeliläinen eversti J. H. Hästesko todella teloitettiin. Suurimmat syylliset olivat jo ennen vangitsemista paenneet Venäjälle.

Mikkelin seudulla ensimmäisen häiriön jokapäiväiseen elämään toi miesten kokoaminen armeijaan. Vakinaiset joukko-osastot oli täydennettävä ja alokkaita oli otettava uutta vapaakomppaniaa varten. Suuri osa vapaakomppanian miehistöstä oli sotaan pakotettua tilatonta väestöä: loisia, mustalaisia ja kiinni otettuja irtolaisia. Lokakuussa 1788 joukot sijoitettiin talvimajoitukseen Savoon. Suurin osa heistä sijoitettiin Mikkelin pitäjään. Keväällä pitäjään tuli lisäksi pataljoonallinen Porin rykmentin sotilaita. Kaikkien näiden muonittaminen oli raskasta, etenkin kun varastot olivat muutenkin vajaita katojen takia.

Keväällä 1789 alkoivat partiokahakat. Venäläisten sotatoimien päätavoitteeksi havaittiin Mikkelin alue. Kesällä Mikkeli joutuikin sotatapahtumien keskukseksi. Venäläiset suunnittelivat Savon valtaamista. Joukkojen tarkoituksena oli työntyä Savoon kolmea eri reittiä: Ristiinan-Mikkelin tietä, Puumalan-Sulkavan kautta ja Savonlinnan-Rantasalmen kautta Juvalle.

Ensimmäisenä tavoitteena oli Mikkelin valtaaminen. Tämä olisi merkinnyt Heinolan maantien katkeamista, Savon Prikaatin joukkojen eristymistä Suomen pääarmeijasta ja Mikkeliin koottujen ruoka- ja ammusvarastojen joutumista venäläisille. Savon Prikaatin taistelumahdollisuudet heikkenisivät näin ratkaisevasti.

Venäläisten tulo Mikkeliin yritettiin estää jo 11.6.1789 Ristiinan Kyyrössä, mutta taistelu miesmäärältään yli kymmenkertaista vihollista vastaan oli tuomittu häviämään. Seuraavaan torjuntaan päätettiin ryhtyä Mikkelin pitäjän Porrassalmella.


Porrassalmen taistelu 13.6.1789

Porrassalmen taistelu 13.6.1789 on epäilemättä maineikkain Suomen kamaralla ennen itsenäisyyttä aikaa käydyistä taisteluista. Siksi taistelun vaiheiden tutkiminen on jatkuvasti kiehtonut sotahistorioitsijoita. Perusteellisimman tutkimuksen taistelusta on tehnyt Jaakko Toiviainen vuonna 1980.

Savon Prikaatin komentajana tuolloin oli eversti Kurt Bogislaus von Stedingk, joka oli Pommerin saksalainen, Kustaa III:n nuoruudenystävä, entinen Ranskan armeijan sotilas ja Pohjois-Amerikan vapaussodan kävijä. Hän loi myöhemmin hyvin merkittävän uran Ruotsissa. Stedingk oli Porrassalmella vain taistelun alkaessa ja valvoi sitten tilanteen kehittymistä muualla. Savon Prikaatin esikuntaa edusti taistelupaikalla Georg Karl von Döbeln, joka tuli tunnetuksi otsanauhastaan, jota hän piti koko loppuelämänsä haavoituttuaan Porrassalmella. Puolustussuunnitelmasta ja taistelun alkuvalmisteluista huolehti pääasiassa Visulahden omistaja majuri Georg Henrik Jägerhorn.

Jaakko Toiviaisen laskujen mukaan eversti Jakob Karl Gripenbergillä oli komennossaan nämä yksiköt.

Suomalaisten taistelua johti Anjalan liittoon kuulunut Porin rykmentin eversti Jakob Karl Gripenberg.

Näiden 612 miehen lisäksi Porrassalmen taisteluun osallistui 38 upseeria eli Gripenbergin joukkoihin kuului 650 sotilasta. Lisäksi taisteluun osallistui joitakin Kyyrön taistelusta palanneita hajapakolaisia. Venäläisiä taisteluun osallistui yli 6 000.

Taisteluvalmisteluihin Porrassalmella oli ryhdytty heti Kyyrön tappion jälkeen. Harjun korkeimmalle kohdalle tehtiin hirsistä rinnanmitan korkuinen poikittaiseste kiväärimiesten ja kanuunoiden suojaksi, huoltopaikaksi varattiin harjun takana Mikkeliin vievän tien länsipuolella oleva notko, salmen puolelta puut hakattiin maahan esteettömän ampuma-alan saamiseksi ja salmen yli vievää siltaa alettiin hajottamaan. Purkutyötä ei kuitenkaan saatu loppuun ennen venäläisten tuloa.

Porrassalmelle venäläiset saapuivat sunnuntaina 13.6. vähän kello 2:n jälkeen yöllä. Aamuyöllä alkoi taistelu, jossa suomalaiset sitkeästi taistelivat kymmenkertaista vihollista vastaan. Gripenbergin apulaisena oli everstiluutnantti Adolf Aminoff. Anjalan liittoon kuulunut Porin rykmentin majuri Johan Lilljenberg komensi keskustassa olevia porilaisia, majuri Georg Henrik von Jägerhorn oikean sivustan savolaisjoukkoja ja kapteeni Konrad Wilhelm Weber vasemman sivustan savolaisjääkäreitä.

Heti taisteluasemiin päästyään venäläiset avasivat tykkitulen, johon suomalaiset vastasivat. Tämän jälkeen venäläiset tekivät rynnäkköyrityksen, joka kuitenkin torjuttiin Aamulla alkoi entistä kiivaampi tykkituli, jota kesti kolme tuntia. Suomalaiset alkoivat jo käydä epätoivoiseksi ja aikoivat lähteä pakoon. Lähinnä kapteeni Johan Grönvall ja majuri Georg Henrik von Jägerhorn onnistuivat kuitenkin pitämään joukot paikoillaan. Suomalaisilta alkoivat pian myös ammusvarat loppumaan. Ampumatarvikkeiden täydennystä Mikkelistä ei kuulunut, vaikka majuri Tigerstedt kahdesti kävi Mikkelissä niitä tiedustelemassa.

Tilanne näytti jo toivottomalta ja pelko valtasi Mikkelin kirkonkyläläisetkin. Tykkien jylinä kuului kirkolle asti. Herrasväki oli lähtenyt kirkonkylästä ja sen ympäristöstä sotaa pakoon. Talonpoikaisväestö vei karjansa ja tavaransa piiloon ja jäi kotinurkille odottelemaan ja katsomaan, kuinka taistelussa käy. Lähetit ratsastivat sinne tänne, hevoskuormia ajettiin varikolta pois ja haavoittuneita tuotiin taistelusta Maunukselan, Emolan, Kinnarin ja Urpolan taloihin. Kaksi porilaiskomppaniaa riensi aamupäivällä kirkonkylän läpi taisteluun. Tarinoissa kerrotaan, että Naisvuori ja Akkavuori ovat saaneet nimensä Porrassalmen taistelun aikoihin. Nuorten naisten kerrotaan noussen Naisvuorelle ja vanhempien Akkavuorelle seuraamaan taistelun kulkua. Kuitenkin on todennäköisempää, että naiset kokoontuivat vanhan kivisakastin luona olevalle Kellokalliolle tähyilemään Porrassalmelle päin. Tähän viittaa esimerkiksi mikkeliläisen A. G. Koranterin vuonna 1846 Porrassalmen taistelusta ja mikkeliläisten tunnelmista kirjoittama kertomus, jossa mainitaan mm. seuraavasti:

"Sill' aikaa; kuin Porrassalmella näin rehmettiin, istuiwat kaikki Mikkelin naiset itkiäruikuttain Kellokallion kukkulalla: waimot walittiwat miehiänsä, tytöt surkutteliwat sulhojansa, mikä poikoansa polotti, kuka woiwo weikkoansa. Kullalta kuultawat ja hopealta hohtawat sota-apulaiset (Adjutantit) lohduttiwat kuitenkin, asioillaan ajellessaan, näitä itkewiä waimo-parkoja, sanoen wenäläisten ei pääsewän salmen yli; waikka kohta itse wielä epäiliwät, jos heidän ennustuksensa piti todeksi käymän."

Suomalaisten tykkien ammukset loppuivat jo aamupäivällä. Ampumatarvikkeiden täydennysten viipymiseen oli luultavasti syynä se, että Mikkelin asevarikko oli ennätetty osittain jo siirtää turvallisemman matkan päähän. Kello 11 tienoilla eversti Gripenberg haavoittui ja taistelun komennon otti everstiluutnantti Aminoff.

Suuri osa venäläisistä komeavarusteisista henkivartiokrenatööreistä kaatui hyökkäyksen alkuvaiheessa suomalaisten tussarituleen, mutta osa pääsi harjun päälle, jossa alkoi kiihkeä lähitaistelu pistimin, kiväärinperin ja nyrkein. Lopulta venäläiset joutuivat perääntymään. Hyökkäykseen ja sen torjumiseen kului aikaa puolisen tuntia. Haavoittuneiden joukossa oli mm. Venäjän palvelukseen siirtynyt Savon Prikaatin entinen komentaja Yrjö Maunu Sprengtporten, joka sai hyökkäyksen lopulla luodin olkapäähänsä. Hän sai myös kaksi muuta osumaa. Kun luoti olkapäästä poistettiin Sprengtportenin kerrotaan lausuneen: "Omat koirat purivat."

Keskipäivällä venäläiset aloittivat jälleen tykistötulen, johon suomalaiset vastasivat. Tässä vaiheessa suomalaisista haavoittuivat majuri Lilljenberg, kapteeni Weber ja kapteeni von Döbeln.

Jo aamupäivän kuluessa suomalaiset saivat täydennysjoukkoja sekä ammuksia tykkeihin. Näin suomalaiset pystyivät jälleen vastaamaan venäläisten tykkituleen, kunnes taas iltapäivällä ammukset alkoivat loppua. Ammuksien puutteessa joku jopa ampui univormunsa metallinapeilla vihollista. Avuksi tuli onneksi illalla kello 6 vielä yksi tykkikomppania. Noin kello 7 illalla taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Suomalaiset olivat kestäneet 17 tuntia ylivoimaista vihollista vastaan ja estäneet sen pääsyn Porrassalmen kautta Mikkeliin.

Sotasaalista suomalaiset saivat 2 täyteenkuormattua patruunavaunua, 258 kivääriä, 108 sapelia ja 2 kasakankeihästä. Suomalaiset kuluttivat taistelun aikana noin 60 000 kivääriaseiden patruunaa ja ampuivat noin 500 tykinlaukausta. Venäläisten tykistö ampui ainakin kymmenkertaisesti suomalaisiin verrattuna. Kiväärinpatruunoita he eivät liene kuluttaneet yhtä paljon.

Suomalaisten kokonaisvahvuus täydennysjoukot mukaanlukien oli ollut noin 850 miestä. Suomalaisia kaatui suunnilleen 60 ja haavoittui 80. Suomalaisia upseereita kaatui neljä: vänrikki Nymansson, luutnantti Tihlman, vänrikki Schauman ja adjutantti von Kothen. Heidät haudattiin Mikkelin kirkkomaahan. Haavoittuneita upseereita oli 13. Venäläisiä kaatui noin 300 ja haavoittui tai joutui vangiksi noin 500. Haavoittuneet kuljetettiin Mikkelin kirkonkylän Maunukselan sotasairaalaan sekä Emolan, Skinnarin ja Urpolan taloihin. Muistitiedon mukaan haudattiin suomalaiset kaatuneet aliupseerit ja miehet Porrassalmen harjulle tykkivarustuksen luo. Suomalaisten kokoamat venäläiset kaatuneet haudattiin pohjoisniemelle. Venäläiset hautasivat kaatuneitaan tiettävästi sekä eteläniemelle että Ristiinan kirkkomaahan.

Mikkelin pitäjän sotamiehistä taistelussa kunnostautuivat mm. Tuomas Huhtinen, Mårten Rask ja Karl Jonas Kellman. A. G. Koranterin mukaan Huhtinen tuli kuuluisaksi

"koska hän, tienojen warma tuntia, kohta äkkäsi Ruotsalaisten tykkien sopimattoman ojennuksen, ja miehuutensa että totisen selityksensä kautta sai nämät muutetuiksi kontaallen, jossa he sitten niin etusasti jyskiwät, ja tuli sieraimissa, jouduttiwat nopian kuolon ja kauhistuksen wihollisien parween ja poween"

Sekä Mårten Rask että Karl Jonas Kellman saivat mitalin yleisestä urhoollisuudesta.

Porrassalmen taistelu oli tärkeä viivytystaistelu, joka antoi joukoille aikaa hankkia miehistö- ja tarviketäydennystä sekä järjestäytyä uudelleen. Mikäli Porrassalmella ei olisi taisteltu tai taistelu olisi hävitty, olisivat venäläiset päässeet laajentamaan alkumenestystään ratkaisevalla tavalla ja mahdollisesti koko Savo ja Karjala olisi menetetty. Muita Porrassalmen sankareita väheksymättä voiton arkkitehtina voidaan pitää majuri Järgerhornia, joka tajusi nopeasti taistelumaaston suomat mahdollisuudet, laati maaston ja joukkojen suorituskyvyn mukaisen taistelusuunnitelman ja sai tahdollaan jokaisen omaksumaan sen.


Venäläismiehitys Mikkelissä

Porrassalmen taistelu ei estänyt venäläisten tuloa Mikkeliin. Noin viikko Porrassalmen taistelun jälkeen venäläiset tekivät uuden hyökkäyksen. Tällä kertaa vihollista ei onnistuttu pysäyttämään. Tähän venäläisten uuteen hyökkäykseen oli osattu varautua, mutta venäläiset onnistuivat 19.6. voittamaan suomalaisjoukot ja he saivat haltuunsa Mikkelin.

Venäläismiehitystä Mikkelissä kesti vähän yli kolme viikkoa. Suuri osa pitäjän säätyläisistä oli lähtenyt jo aikaisemmin joko kauempana sijaitseviin taloihinsa tai muualla asuvien sukulaistensa ja tuttaviensa luo. Talonpojat olivat kuten yleensä vihollisen uhatessa paenneet metsiin ja saariin. Osa karjasta ja muusta omaisuudesta saatiin vietyä turvaan, osa jäi vihollisille. Lehmien suut kerrotaan sidotun kiinni, etteivät ne paljastaisi piilopirtin paikkaa.

Mikkeliläiset eivät turhaan olleet pelänneet venäläisten tuloa. Venäjän armeijan ylipäällikkö kenraali Musin-Pushkin oli taannut miehitettyjen alueiden asukkaille hengen ja omaisuuden turvan, mutta tästä ei pidetty kiinni. Etenkin kasakka- ja baskiiri joukot mellastivat täällä mielensä mukaan. Heidän ulkonäöstään kerrotaan: "Yksi silmä ja sekin keskellä otsaa." He särkivät taloista ikkunoita ja ryöstivät kaiken minkä käsiinsä saivat: eläimet, rahat, huonekalut, vaatteet jne. He kiduttivat kiinni saamiaan talonpoikia ja tappoivat sairaalaan jääneitä suomalaissotilaita. Hannele Wirilander on koonnut Mikkelin pitäjän historiaan (s. 494) joitakin yksityistapauksia venäläisten aiheuttamista tuhoista:

"Tuppuralassa tuhottiin majuri Sven Kristoffer Dunckerin koko henkilökohtainen ominaisuus sekä varusvaraston viralliset asiakirjat. Hauskan myllystä venäläiset särkivät sekä sisustan, perustan että padon. Peitsarin kappalaisenpappilasta tuhottiin miltei koko kappalainen Erik Johan Roschierin omaisuus. Kirkkoherran Isosta pappilasta vihollinen särki ikkunat, ovet, tuolit, lipastot ja peilit. Tapetit raastettiin seiniltä ja lattiapalkit väännettiin irti. Tyynyt ja patjat puhkottiin ja täytteenä olleet untuvat heitettiin pitkin pihaa. Myös kirjat - kirkonkirjat mukaan lukien - vedettiin hyllyistä, revittiin ja viskattiin menemään. Kirkkoakaan ei jätetty rauhaan. Ikkunat särettiin kuten muistakin taloista, ja kynttiläkruunut, alttariliina, numerotaulu, tinaesineet, sakastin ovenpielessä ollut messinkikello sekä kirkkoviinit joutuivat vihollisen saaliiksi."

Heinäkuun alussa suurin osa venäläisjoukoista poistui Mikkelistä: osa Juvalle, osa Ristiinaan, Suomenniemelle ja Puumalaan. Mikkeliin jäi vielä pariksi viikoksi pataljoonallinen jalkaväkeä ja 100 kasakkaa.

Miehityskauden aiheuttamien tuhojen korjaaminen kesti kauan. Seuraavana talvena monet pitäjän asukkaista kärsivät kylmyydestä, koska taloissa ei ollut ikkunoita. Myös jokapäiväisen leivän hankkiminen oli hyvin vaikeaa. Korvauksia venäläisten aiheuttamista vahingoista ei saatu eikä myöskään Ruotsin kruunun lupaamia avustuksia.


Sodan loppuvaiheet

Vuoden 1789 lopulla ja seuraavana vuonna Mikkelin alueella ei käyty sotatoimia, mutta sotilaiden huoltoon Mikkelin pitäjäläiset osallistuivat.

Sodan ratkaisutaistelu oli 9.7.1790 käyty Ruotsinsalmen meritaistelu. Tästä Pohjoismaiden suurimmasta meritaistelusta tuli yksi Ruotsin loistavimmista sotavoitoista. Voiton jälkeen Kustaa III tarjosi rauhaa Venäjän Katariina II:lle. Keisarinna taipui rauhaan, joka solmittiin Värälässä 14.8.1790. Savon ja Mikkelin oloihin se ei tuonut muutoksia, sillä rajat pysyivät ennallaan kolme vuotta kestäneen sotimisen jälkeen.


Lähteet

  • Aikain takaa. Entisaikain tarinoita eteläisestä Savosta. Toimittanut Esko Partanen, piirtänyt Marja-Liisa Partanen. 1993. s. 41.
  • Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 140-142.
  • Mäntylä, Ilkka, "Kustavilainen aika". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 323-330.
  • Toiviainen, Jaakko, Porrassalmi 1789. Sotahistoriallisen seuran julkaisuja V. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, Joensuu 1980.
  • Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. 488-496.



Kuvauksia

  • Kertoelma Porrassalmen tappelusta (kirj. 1846)
  • Vuonna 1895 ilmestyneen Suomen matkaoppaan kuvaus Porrassalmen taistelusta 12.-13.6.1789
  • Helmi Breitholtzin keräämiä perimätietoja Porrassalmen taistelusta
  • Porrassalmen taistelua koskevia tarinoita



Dokumentteja

Liikkalan nootti 9.8.1788

Anjalan kirje 13.8.1788


© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura


Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma