Liikkalan nootti 9.8.1788

Seutuwiki
Versio hetkellä 25. maaliskuuta 2013 kello 14.50 – tehnyt SeutuSisalto2 (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Kustaa III:n Venäjänsota (1788-1790 alkoi kesäkuun lopulla 1788. Sytyttävänä syynä oli venäläisten - todellisuudessa venäläisiksi pukeutuneiden suomalaisrakuunoiden - rajanylitys Puumalan Vuolteensalmella. Kustaa III:lla ei ollut oikeutta aloittaa hyökkäyssotaa, ja näin hän sai tekosyyn sodan aloittamiseen. Majuri Georg Henrik Jägerhorn Mikkelin Visulahdesta oli komennettu rajalle. Hänen virkatalonsa oli lähellä Venäjän rajaa ja hänen etuvahtinsa vaihtoi ensimmäiset laukaukset "venäläisen retkikunnan" kanssa yöllä 27.-28.6.1788.

Ensimmäisenä vuonna sotatapahtumat jäivät vielä vähäisiksi, ja ne päättyivät jo syksyllä kahden upseeriryhmän ns. Anjalan liiton ja Liikkalan miesten ryhdyttyä avoimesti vastustamaan sotaa. Upseerit pyrkivät pääsemään kosketuksiin Venäjän kanssa rauhan palauttamiseksi. Suomen pääarmeijan päällystö laati 9.8.1788 Liikkalassa majuri Johan Anders Jägerhornin aloitteesta Venäjän keisarinnalle nootin, jonka allekirjoitti seitsemän upseeria, mm. tämän armeijan komentaja Karl Gustaf Armfelt. Nootin allekirjoittajista Johan Henrik Hästesko oli Savon rykmentin luutnantin Gustaf Hästeskon poika Mikkelistä. Hän oli myös Visulahden G. H. Jägerhornin velipuoli. J. A. Jägerhorn, joka oli Visulahden G. H. Jägerhornin pikkuserkku, vei nootin Venäjälle. Keisarinna ei lähtenyt kuitenkaan avoimesti tukemaan Liikkalan miehiä. Nootissa mainituista alueluovutuksista venäläiset kieltäytyivät ehdottomasti.

Kustaa III sai melkein heti tietää J. A. Jägerhornin matkasta ja vaati upseereilta uskollisuudenlupausta, että nämä taistelisivat viimeiseen mieheen saakka. Kenraalimajuri Armfeltin adjutantti ja vävy K. H. Klick, joka oli yksi Liikkalan miehistä laati asiakirjan, joka uskollisuuden vakuutuksen lisäksi sisälsi kapinallisten toimien puolustuksen. Kapinalliset upseerit vaativat rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista, kansakunnan ja säätyjen oikeuksien turvaamista ja armeijan kotiuttamista. Tämän Anjalan liittokirjan allekirjoitti 13.8.1788 113 upseeria (ks. Anjalan kirje 13.8.1788).

Tanska aloitti syksyllä 1788 sodan Ruotsia vastaan. Sota päättyi Ruotsille pian voitokkaasti ja palautti Kustaa III:n arvovallan. Jo loppuvuodesta 1788 kuningas katsoi asemansa niin vahvaksi, että hän allekirjoitti kapinallisten vangitsemismääräyksiä. Vangitut kapinalliset asetettiin sotaylioikeuden eteen, joka vuonna 1790 antoi tuomionsa. Niiden mukaan joukko johtajia tuomittiin kuolemaan, mutta vain yksi, mikkeliläinen eversti J. H. Hästesko, todella teloitettiin. Jo ennen vangitsemista olivat suurimmat syylliset , kuten J. A. Jägerhorn ja K. H. Klick, luikkineet Venäjälle.

Alkuperäinen Liikkalan nootti on ruotsinkielinen ja sitä säilytetään Venäjän ulkoministeriön arkistossa Moskovassa. Jäljennöksenä se löytyy Elias Furuhjelmin papereista Kansallisarkistosta. Nootin suomennos on J. R. Danielson-Kalmarin tekemä.

Kaikkein nöyrin memoriaali

Kun me allekirjoittaneet, täällä olevien suomalaisten rykmenttien ja osastojen komentavat kenraalit ja päälliköt sotilaallisen järjestyksen alaisina olemme kokoontuneet puolustaaksemme valtakunnan rajaa oletettua hyökkäystä vastaan ja saaneet käskyn kulkea sen poikki ottamaan haltuumme ne asemat, joista Teidän Keisarillinen Majesteettinne joukot ovat vapaaehtoisesti luopuneet, niin on tämä tapahtunut ilman oikeata tietoa siitä, mihin tällä pyrittiin, kunnes me Haminan muurien juurella ehdimme huomata, että oli ryhdytty toimiin, jotka ovat ristiriidassa kansakunnan oikeuksien kanssa, joita me kansalaisina katsomme olevamme velvolliset suojelemaan, yhtä hyvin kuin täyttämään sotilaalliset tehtävämme.

Tämä tukala asiain tilanne on saattanut meidät mitä pahimpaan pulaan, miten täyttäisimme velvollisuutemme rehellisinä isänmaan ystävinä, silti rikkomatta sotilaan velvollisuuksia. Tästä vaikeudesta uskomme kuitenkin parhaiten selviytyvämme, kun olemme päättäneet alamaisesti ilmoittaa koko Kansakunnan ja erityisesti Suomen kansan yhteisen, vilpittömän toivomuksen, että näiden molempien valtakuntien välillä säilyisi ikuinen naapurisopu, jota muutamat yhteishyvän nimellä yksipuolisia tarkoituksia vaalivat henkilöt nyt valitettavasti jonkin aikaa ovat häirinneet. Nämä henkilöt ovatkin sitä helpommin voineet hetkeksi innostaa valtion todellisesta edusta tietämättömiä, kun vielä verekseltä muistetaan viimeinen Venäjän valtakunnan kanssa tehty rauha, joka lopetti onnettoman sodan ja pirstoi meidän maatamme. Rohkenemme syvimmässä alamaisuudessa alistaa Teidän Keisarillisen Majesteettinne mahdolliseen harkintaan, eikö pysyvä ja kummallekin valtakunnalle hyödyllinen rauha olisi siten parhaiten turvattavissa, että maamme saisi takaisin ne alueet, jotka sillä oli puoli vuosisataa ajassa taaksepäin. Pahaasuovilla ei silloin olisi mitään aihetta häiritä valtakunnan rauhaa ja uskallamme me alamaisesti olla sitä mieltä, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne, antamalla kansakunnalle osoituksen ja todistuksen siitä, että entiset tapaukset todella on unohdettu, pystyttäisi itselleen mitä ihailtavimman muistomerkin kiitollisten naapurien ja hartaiden liittolaisten sydämiin.

Saadaksemme tietää Teidän Majesteettinne armollisimman tahdon, voiko neuvottelu kansakunnan edustajien kanssa asianmukaisessa järjestyksessä tapahtua, lähetämme me kenraaliadjutantti, majuri Jägerhornin, johonka me täydellisesti luotamme ja jonka paluuta me asian ollessa nykyisessä tilassaan levottomasti odotamme, syystä, että Teidän Keisarillisen Majesteettinne armollisin vastaus, jonka hän on saava, ratkaisee, saammeko me riisua aseet ja palata siihen rauhaan, joka tekee valtakunnan onnelliseksi, vai onko meidän kantaminen näitä aseita tavalla, jotka paremmin soveltuvat kansakunnan arvoon ja jonka, me olemme siitä vakuutettuja, tulee olla kunnon ruotsalaisten miesten kohtalo, heidän varmasti tietäessään, että he ovat isänmaan tähden kestävät vaarat ja kuoleman. Joka tapauksessa me nyt osoittaaksemme rauhanhaluamme palaamme toiselle puolelle rajaa ja luovumme valtaamistamme asemista. Liikkalan leirissä elokuun 9 päivänä 1788.

Karl Gustaf Armfelt

kenraalimajuri, komentaja

Seb. von Otter

eversti

J.H. Hästesko

eversti

P. af Enehjelm

Kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö

Otto Klingspor

everstiluutnantti

Karl H.Klick

yliadjutantti

G. von Kothen

täällä olevan ratsuväen päällikkö


Lähteet

  • Breitholtz, Helmi, Tapahtumia 1788-90 vuosien sodasta Savossa. Mikkelin Sanomat 1927.
  • Suomen historian dokumentteja 1. Toimittajat Mikko Juva, Vilho Niitemaa, Päiviö Tommila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1968. s. 443-445.
  • Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 325-326.
  • Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 488.




© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura


Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma