Suomen itsenäistyminen

Nykyinen versio 25. maaliskuuta 2013 kello 11.00

Lokakuun 1917 alussa Suomeen valittiin uusi porvarillinen eduskunta, joka katsoi Venäjän bolševikkivallankumouksen saaneen aikaan hallitsijattoman tilan Suomessa. Tämän johdosta eduskunta ryhtyi asettamaan voimassa olevan Ruotsin vallan aikaisen vuoden 1772 hallitusmuodon 38 pykälän edellyttämää valtionhoitajakuntaa. Porvarien äänin eduskunta hyväksyi valtionhoitajakunnan asettamisen, mutta sosialistit alistivat asian perustuslakivaliokuntaan. Tilanteen laukaisi maalaisliiton Santeri Alkion välitysehdotus, jonka mukaisesti eduskunta marraskuun 15. päivänä julistautui korkeimman valtiovallan haltijaksi toistaiseksi ja velvoitti nimittämään hallituksen, jonka tärkein tehtävä oli maan itsenäisyyden toteuttaminen. Ns. itsenäisyyssenaatti astui virkaansa 27.11.1917. Antaessaan itsenäisyysjulistuksen P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen kokoomushallitus (kuva itsenäisyyssenaatista Apunen, Osmo, Rajamaasta tasavallaksi. Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 1. 3. painos. Weilin+Göös, Gummeruksen Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 213) toteutti sitä ohjelmaa, jonka eduskunta oli tulevalle hallitukselle 15. marraskuuta antanut. Toteuttamista edelsi vielä hallitusratkaisu, jossa olivat vastakkain sosialistien ja porvarillisten puolueiden senaattorilistat. Kumpaankin ohjelmaan kuului Suomen valtiollinen itsenäisyys. Voittaneeseen Svinhufvudin senaattiin, ns. itsenäisyyssenaattiin, kuului pelkästään porvarillisten puolueiden edustajia. Senaattoreista kuusi oli nuorsuomalaiseen, kaksi vanhasuomalaiseen, yksi ruotsalaiseen puolueeseen ja kaksi maalaisliittoon kuuluvaa. Svinhufvudin ohjelman mukaan uuden senaatin tärkeimmät tehtävät olivat maan valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen ja uuden kansanvaltaisen hallitusmuodon aikaansaaminen. Yksi itsenäisyyssenaatin jäsenistä oli Mikkelin lyseossa koulua käynyt Oskar Wilho Louhivuori.

O. W. Louhivuori (vuoteen 1905 Lohtander) syntyi 18.9.1984 Kuopion maalaiskunnassa. Hän tuli Mikkelin lyseon ensimmäiselle luokalle oppilaaksi vuonna 1895. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1903. Hänestä tuli filosofian tohtori vuonna 1919. Ennen toista maailmansotaa hän toimi kaksikymmentä vuotta Salamayhtiön toimitusjohtajana. Senaattorina hän toimi ns. itsenäisyyssenaatissa ja tästä syystä hänen nimensä on mukana Svinhufvudin senaatin 4.12.1917 antamassa julistuksessa, joka sisälsi tiedonannon Suomen itsenäisyydestä. Vuodesta 1938 hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina ja Kauppakorkeakoulun professorina. Vuodesta 1945 hän toimi Kauppakorkeakoulun rehtorina. Merkittävää oli myös Louhivuoren osanotto Viron vapaussotaan talvella 1918-19 suomalaisen avustusretkikunnan johtajana. O. W. Louhivuori kuoli 1.7.1953. Myös O. W. Louhivuoren veli Verneri kävi kouluaan Mikkelin lyseossa. Hänet muistetaan parhaiten partiotoiminnasta ja nuorisokirjoista.

O. W. Louhivuoren lisäksi itsenäisyysjulistuksen lopulliseen muotoon kirjoittaneella E. N. Setälällä oli yhteyksiä Mikkelin seudulle, sillä hänellä oli kesähuvila Ristiinassa Kallioniemessä, jossa hän vietti kesät ja joskus talvetkin. Myös P. E. Svinhufvudilta löytyy yhteyksiä Mikkelin seudulle. Hänen isoisänsä oli Mikkelin läänin rahastonhoitajana 1800-luvun puolivälissä ja hänen isänsä meni naimisiin vuoden 1859 lopulla Mikkelissä maanmittausinsinöörin tyttären Olga von Beckerin kanssa. von Beckerit olivat iso savolainen suku. Suvun tunnetuin edustaja oli professori Reinhold von Becker, joka perusti vuonna 1820 Turun Viikko-Sanomat. P. E. Svinhufvud vieraili usein Kangasniemellä Ohensalossa, joka oli von Beckerin suvun kantatila, ja Mikkelissä.

Svinhufvudin senaatin 4.12.1917 antama julistus Suomen kansalle luettiin tiedoksi kirkossa ja pantiin julki kuntien virallisilla ilmoitustauluilla. Eduskunta hyväksyi 6.12.1917 senaatin esityksen, joka koski Suomen julistamista riippumattomaksi tasavallaksi. Samana päivänä eduskunta hyväksyi myös Mikkelin uuden asemakaavan.

Ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden tunnusti V. I. Leninin johtama Venäjän kansankomissaarien neuvosto 31.12.1917. Venäjän neuvostohallituksen keskuskomitea hyväksyi asian 4.1.1918. Samana päivänä Suomen itsenäisyyden tunnustivat Ruotsi ja Ranska. Saksan tunnustus tuli kaksi päivää myöhemmin, Tanskan ja Norjan vajaassa viikossa ja useimpien Euroopan maiden lähipäivinä. Ensimmäisen maailmansodan toisen osapuolen johtavat maat, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, jäivät odottamaan Suomen ulkopoliittisia valintoja ja ne tunnustivat Suomen itsenäisyyden vasta toukokuussa 1919.

[muokkaa] Lähteet

• Apunen, Osmo, Rajamaasta tasavallaksi. Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 1. 3. painos. Weilin+Göös, Gummeruk-sen Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 213-216.
• Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 279.
• Länsi-Savo 21.7.1997.
• Meri, Veijo, Ei tule vaivatta vapaus. Suomi 1870-1920. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1995. s. 69.
• Mikkelin lyseo 1872-1947. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. Kirjapaino Oy. Savo, Kuopio 1948, s. 370.
• Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 603-604.
• Suomi 75. Dokumentteja. Toimittaja Marja-Liisa Saarni. Weilin+Göös, Gummeruk-sen Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1991. s. 6-7 ja 10.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen ylläpitämä verkkojulkaisu

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998