Tavallisen kansan asumistapa 1700- ja 1800-luvuilla Mikkelin pitäjässä

Nykyinen versio 25. maaliskuuta 2013 kello 10.26

Ihmiset alkoivat asettua erätalouden jälkeen pysyvämmin yhteen paikkaan asumaan. Tyypillistä pysyvää asutusta Savossa edusti ns. mäkiasutus. Savolaiseen tapaan Mikkelin pitäjän kylät sijaitsivat suhteellisen kaukana toisistaan, talot olivat harvassa ja sama väljyys sekä hajanaisuus toistui yksityisessä rakennusten ryhmittelyssäkin. Länsisuomalaisten tarkkaan suunniteltu kaksipihainen umpikartanomalli ei Savon alueella ollut käytössä, vaan kukin pystytti asumukseensa kuuluvat rakennukset parhaaksi katsomallaan tavalla. Mäkiasutuksessa talot olivat mäen laella melko säännöttömästi. Suomettaressa kirjoitettiin vuonna 1854, että "Rakennustapa on wielä hywin sekawaista".

Asuinrakennukset sijoitettiin tavallisesti tien varteen. Sauna ja riihi sijoitettiin muista rakennuksista vähän syrjemmälle tulipalovaaran vuoksi. Tupa oli melko tilava ja siinä asui tavallisesti koko perhe, joskus useitakin perheitä. Usein myös kotieläimet otettiin tupaan lämmittelemään. Muista rakennuksista Suomettaressa kerrottiin mm. seuraavasti: "Aittoja on paljo ja niin peräti sekavasti järjestetyt yksipäällensä mikä minne, kuka kunne."

Talojen rakentamista vaikeutti Mikkelin pitäjässä metsien puute. Ahkeran kaskeamisen johdosta rakennustarpeet jouduttiin usein tuomaan naapuripitäjistä Kangasniemeltä, Pieksämäeltä, Puumalasta ja Suomenniemen kappelista.

Tupa oli vielä 1800-luvun alkupuolella yleisimmin savupirtti, joka oli valoton ja vetoinen. Tästä syystä yleisiä vaivoja olivat reumatismi, silmäsairaudet, kuume ja rintatauti. Lämpö jakautui epätasaisesti ja savuava valopäre pilasi katkuillaan hengitysilmaa. Kotieläimiä tuotiin kylmimpään aikaan savupirtteihin. Huonekaluja oli vähän: tavallisesti vain pöytä, penkit, muutama tuoli ja raudoitettu kirstu tavaroiden säilyttämistä varten. Nukkumispaikkana oli tavallisesti lattia. Kaarlo Wirilander kuvaa sattuvasti savupirtissä asumista; siinä oli "Ihmispesän ahtautta, nukkujia lattialla sikin sokin, isompaa ja pienempää, nopsain kirppujen ja lihavien itikkain puremina, unissaan toisiaan tuupiskellen". 1700-luvulla tulivat ensimmäiset savupiiput tupiin. Lasi-ikkunoita tiedetään olleen 1800-luvun alussa.

[muokkaa] Lähteet

• Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 172.
• Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982. s. 286-291.

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998