Vainajien karsikot

Seutuwiki
Versio hetkellä 21. tammikuuta 2014 kello 15.01 – tehnyt SeutuAdmin (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vainajien karsikot ovat osa savolaista kansankulttuurin historiaa. Ne yleistyivät 1700-luvulla ja niiden kukoistuskausi oli 1800-luvulla. Karsikoita on ollut käytössä muuallakin Suomessa, mutta niiden ydinaluetta oli siis Savo. Ruumiiden pitkillä kuljetusmatkoilla kirkkomaahan matkan varrelle tehtiin vainajalle karsikkopuu. Karsikon tarkoitus oli erottaa vainaja elävien maailmasta ja estää hänen paluunsa kotiin.

Karsikko tulee sanasta ”karsia”, eli puun runko karsittiin paljaaksi puoliväliin saakka, mihin jätettiin kestävät oksat ikään kuin käsiksi. Käsien määrää sääteli joillain paikkakunnilla vainajan sosiaalinen asema. Esimerkiksi Hirvensalmella puuhun jätettiin kaksi tai yksi käsivartta sen mukaan, jäikö vainajalta eloon puoliso tai vanhemmat, vai oliko hän leski. Käsivarsien tuli osoittaa hautausmaalle päin, jotta vainaja tietäisi, minne suuntaan mennä, jos hän yrittäisi palata kotiin. Karsikkopuuhun saatettiin kaivertaa myös vainajan kuolinpäivä ja nimikirjaimet, tai siihen naulattiin lauta johon kuolinpäivä ja nimi oli merkitty. Karsikkolauta on ollut käytössä etenkin Pohjois-Savossa. Karsikkopuina käytettiin vain havupuita. Karsikon saattoi tehdä vain mies, ja usein hän oli omainen. Karsikon tekoon liittyi myös rituaaleja, kuten viinaryypyn otto ja virren veisaaminen.

Karsikkopuun teko oli ainutkertainen, sitä ei jälkeenpäin palvottu, tai sen luona ei uhrattu. Karsikkopuut yleistyivät samaan aikaan, kun kirkko ryhtyi hävittämään eteläsavolaisessa kansanuskossa yleisiä uhripuita. Kristillisen karsikkoperinteen onkin tulkittu toimineen myös vainajien ja haltioiden palvonnan kitkijänä; karsikon kautta katkaistiin yhteys asuinpaikan ja vainajan välillä, jolloin vainajakulttia ei voitu enää harjoittaa. Vainajan kotiinpaluun estämisen juuret ovat toisaalta kaukana samanistisessa uskonnossa, ja sen näkemyksessä vaeltavasta ruumiista irtautuvasta hengestä, sielusta. Karsikolla estettiin nimenomaan tämän ruumissielun eli haamun paluu, jolloin se olisi voinut vaatia eläviä mukaansa. Karsikko on siis mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka perinteet kerrostuvat ja muuttuvat ajassa, ja sulautuvat toisiinsa. Karsikoiden sijainnista muistuttavat nykyään paikannimet, kuten esimerkiksi Karsikkoniemi.
Lue tarkemmin: Eteläsavolainen kansanusko

Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma