Vanha hautausmaa opettajalle

Seutuwiki
Versioiden väliset erot
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ak: Sivu tyhjennettiin)
 
(Näytettyjen versioiden välissä on 2 versiota, jotka ovat yhden käyttäjän tekemiä.)
Rivi 1: Rivi 1:
<big>'''Vanha hautausmaa, portti 1800-luvun kaupunkilaiseen elämänmenoon Mikkelissä'''</big>
 
  
'''Opettajalle:'''
 
 
Mikkelin pohjoinen vanha hautausmaa kielii monenlaista 1800-luvun kaupunkilaisesta historiasta
 
kaupungissa. Toimintamalli perustuu Hillevi Vesterisen ”Lemmittyjen leposijat”-kirjan tarinoihin. Kirja
 
on lähetetty alakouluille aikaisemmin Kulttuuripolkuun liittyen. Kirjan avulla oppimiskokemuksesta saa
 
laajemman ja voi vastata oppilaiden kysymyksiin paremmin.
 
 
Toiminta-ajatuksena on, että aihepiiriin perehdytään etukäteen koululla jollakin näistä esimerkkitarinoista.
 
Paikan päällä voidaan pysähtyä ja lukea toinen tarina sopivassa paikassa haudan äärellä. Pareittain
 
tai pienissä ryhmissä tehtävä moniste toimii ainoastaan hautausmaalla tehtynä. Myös eteläisellä
 
hautausmaalla Otavankadun toisella puolella voi samassa yhteydessä vierailla ja tutustua 1800-lukuun
 
esim. hautoihin kirjattujen ammattien kautta.
 
 
Jälkikäsittelynä voisi toimia Paavo Himasen tarina sekä hänen tyttärensä elämästä 1800-luvun
 
Mikkelissä kirjoitettu tekstisarja Mikkelin kaupungin historia-sivuilla: (Pari sarjan ensimmäistä tekstiä
 
linkkiesimerkkeinä alla) Teksteistä voi valita kiinnostavimpia aihepiirejä.
 
 
:[http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/14_elamaa_1800-luvun_mikkelissa/01_elamaa_1800-luvun_mikkelissa Elämää 1800-luvun Mikkelissä]
 
 
:[http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/14_elamaa_1800-luvun_mikkelissa/02_ida_marian_koti Elämää 1800-luvun Mikkelissä -Ida Marian koti]
 
 
 
 
== Taustatekstit ==
 
=== Lapsikuolleisuus ===
 
1800-luvulla lapsikuolleisuus oli valitettavan yleistä. Lapsia syntyi paljon, mutta riski sille, että lapsi
 
kuoli ensimmäisten muutaman elinvuotensa aikana, oli varsin suuri. Joinakin vuosina lapsista jopa
 
puolet kuoli ennen viidettä ikävuottaan. Tavallista olikin, että lapset haudattiin ilman vuosilukuja
 
ja muita mainintoja. Hautausmaalla on paljon muistokiviä, joissa on pelkkä etunimi. Ne ovat lasten
 
hautoja.
 
 
Heti synnytyksen yhteydessä kuoli paljon lapsia, sillä ammattitaitoisia lapsenpäästäjiä eli
 
entisajan kätilöitä ei ollut synnytyksen hetkellä useinkaan saatavilla. Myös äidit olivat vaarassa
 
synnytyksessä. Vanhalla hautausmaalla on esimerkkejä sukuhaudoista, joihin on haudattu hyvin
 
nuorina kuolleita lapsia ja lapsivuoteeseen kuolleita äitejä. Tietämys äitejä ja lapsia uhanneista
 
sairauksista oli heikkoa. Myös hygienian taso oli monesti lapsiperheissä pahasti puutteellinen.
 
Ruoan- ja ravinnonpuute oli yleistä. Se korostui nälkä- ja tautivuosina, jolloin lapsikuolleisuus oli
 
korkeimmillaan.
 
 
Vuosisadan loppua kohden lapsikuolleisuus väheni rokotusten yleistymisen, elinolojen
 
kohentumisen ja tietotaidon lisääntymisen myötä. Nykyajan Suomessa lasten kuoleminen ennen
 
viidettä elinvuotta on erittäin harvinaista. Myös synnyttävien äitien turvallisuus on erinomaisella
 
tasolla.
 
 
esim. Barn, Mary och Aino-hauta tai sukuhauta, jossa on pienen lapsen lyhyt elinaika merkittynä.
 
<br />
 
<br />
 
=== Donin kasakoiden hauta ===
 
Venäjänkielinen kyrillisin (venäläisin) kirjaimin kirjoitettu teksti toteaa: ”Tässä on haudattuna
 
5 kasakkaa Donin 28. kasakka rykmentistä kasakoiden oleskellessa St. Mikkelin kaupungissa”
 
Aikanaan mikkeliläiset joutuivat järjestämään ja kustantamaan kaupungin kannalta
 
välttämättömissä vartiointitehtävissä toimineiden venäläisten sotilaiden majoituksen. Sotilaat
 
vartioivat lääninvankilaa ja –rahastoa. Kasakat majoittuivat vanhalla kasarmialueella nykyisen
 
Ammattikorkeakoulun vieressä. Kasakoiden elämää Mikkelissä kuvataan helpoksi vähäisten
 
vartiointitehtävien ja harjoitusten takia. Heillä sanotaan olleen aikaa tehdä satunnaisia
 
ratsastusretkiä kaupungin ulkopuolelle.
 
 
Upseerit muuttivat Mikkeliin perheineen. Venäläisväestöä oli enimmillään lähes puolet kaupungin
 
väestä. Donin kasakoiden aika Mikkelissä vuonna päättyi vuonna 1882. Sortokausien aikana
 
venäläismiehitys palasi kaupunkiin. Kaupungin eteläisen tuloväylän varrella, näkyvällä mäen
 
harjanteella sijaitsi venäläiseen tapaan komeaksi koristeltu ortodoksinen kirkko. Se rakennettiin
 
1900-luvun puolella sotilaita ja heidän perheitään varten.
 
<br />
 
<br />
 
=== Kianstén Niilo-Taskis Niilon nimenmuutos ===
 
Kerrotaan, että nuoren maalarin Niilo Taskisen taloon tuli asumaan majuri Hertz. Köyhtyneellä
 
Hertzillä ei ollut muuta omaisuutta kuin arvonimensä ja valkoinen hevosensa. Tarinan kannalta
 
mainitsemisen arvoista lienee se, että hänellä oli lisäksi kaunis tytär Hedwig Albertina. Nuoren
 
maalarin ja majurintyttären välillä syttyi rakkaus. Tapoihin kuuluen Niilo kysyi majurilta
 
suostumusta avioliitolle tyttärensä kanssa. Majuri ei ollut aluksi suostuvainen, koska aatelisesta
 
tyttärestään olisi tämän naimakaupan myötä tullut talonpoikaisvaimo. Kekseliäs Taskinen muutti
 
nimensä sekoittamalla kirjaimet ja lisäämällä painomerkin Kiansténiksi. Samalla arkinen Niilo
 
muuttui herraskaisemmaksi Niklakseksi. Tyttären ehdittyä tulla jo raskaaksikin majuri lopulta
 
suostui.
 
 
Perheen kolmannesta pojasta Niilosta tuli Toplasen mainetta keränneen kievarin pitäjä, jonka
 
poika vielä jatkoi perheyrityksen perinnettä.
 
 
Toista versiota nimenmuutoksen tarinasta on myös kerrottu. Sen mukaan Rantasalmelta Mikkeliin
 
muuttanut Taskinen olisi kotikylillään joutunut huonoon maineeseen ja Mikkeliin saapuessaan
 
muuttanut nimensä Kiansteniksi uuden elämänalun toivossa.
 
<br />
 
<br />
 
=== David Neumann –Elämän muuttanut ilta teatterissa ===
 
Tässä tarinassa haudan nimihenkilö on hieman sivuhenkilön asemassa. Se ei haittaa, sillä
 
varsinaisen päähenkilön tarina on sitäkin erikoisempi. Musiikkitrehtööri David Neumann oli
 
viettänyt tavallista muusikon elämää, kunnes meni eräänä iltana teatteriin. Hänen huomionsa
 
kiinnittyi mystiseen yksin istuksivaan naiseen, jonka olemus kieli kokonaisvaltaisesti ylhäistä
 
syntyperää. Nainen sattui olemaan myös nimeltään Neumann. Sen tiesi kertoa miehen kaveri, joka
 
tunsi naisen jostakin.
 
 
Väliajalla pääsivät Neumannit juttusille. Nainen ilmoitti asuvansa maatilalla lähellä Mikkeliä. Siitä
 
huolimatta hänellä oli vieras korostus puheessaan. Se viittasi sivuhenkilömme mielestä mitä
 
todennäköisimmin joko syntyperään tai moniin ulkomailla vietettyihin vuosiin. Yhteistuumin
 
päättivät Neumannit tutustua paremmin illallisella. Mies viihtyi sivistyneen, kielitaitoisen
 
vaikutelman luoneen naisen seurassa. Ei liene väärin sanottu, että nainen tunsi Euroopan suuret
 
kaupungit kuin käsilaukkunsa sisällön.
 
 
Naisen kertomat tarinat askarruttivat miestä, mutta ennen kaikkea ihastuttivat häntä. David Neumann pääsi jotakuinkin perille mystisen naisen syntyperästä ja elämäntarinasta illan edetessä. Nainen vihjasi keisari Nikolai I:n olleen hänen rakastettunsa. Lähes samaan hengenvetoon nainen kuitenkin totesi rakastuneensa Persian saahin veljeen ja paenneensa Venäjän hovista salaa Persiaan tämän seurassa. Jännityksen ja elämäntunnunkaipuinen nainen kuitenkin kaipasi toimintaa. Niinpä hän ryhtyi Venäjän ulkoasiainministeriön kätyrinä toimittamaan tietoja Persian hovin tapahtumista. Niin kuin olettaa sopii, hänen petollinen toimintansa tuli hovissa ilmi. Hirttotuomio odotti jo, mutta hän pelastui häntä varoittaneen ja pakenemisessa auttaneen hiustaiteilijan ansiosta.
 
 
Erinäisten vaiheiden jälkeen päähenkilömme ajautui Pariisiin, otti nimen madame Therese ja ryhtyi
 
pyörittämään menestyksekästä kasinotoimintaa. Hän joutui poliisitutkinnan kohteeksi ja teki
 
päätöksen vaihtaa maisemaa. Madame Therese aloitti bisneksensä uudestaan Lontoossa, jossa
 
saavutti suuren maineen kansakuntien eliitin parissa. Seuraavaksi liiketoiminta siirtyi Moskovaan.
 
Jälleen yritysmuoto kohtasi vaikeuksia merkittyjen korttien ja muiden hämäräperäisten syiden
 
takia. Lehtikirjoituksen innoittamana madame Therese muutti Helsinkiin.
 
 
Helsingissä nainen kuuli asuvansa herra Neumannin naapurissa. Tästä syystä ja halusta palata
 
Moskovaan monessa liemessä keitetyn naisen mielessä kehittyi varsin erikoinen suunnitelma:
 
Nainen menisi naimisiin herra Neumannin kanssa, saisi hänen nimensä, antaisi vastalahjaksi
 
suurensuuren summan käteistä, katoaisi Moskovaan ja mies uskottavuuden takia kyselisi
 
hänen peräänsä. Mies sopimuksen mukaan julkaisi lehdessä ilmoituksen, jossa pyydettiin naista
 
palaamaan vuoden ja yhden päivän kuluessa, muuten avioliitto mitätöityisi. Herra Neumann siirtyi
 
viettämään varakkaan miehen elämää Mikkelin Saksalan tilalle. Nykyinen rouva Neumann palasi
 
kasinotoiminnan pariin tutun suosiollisen poliisimestarin suojeluksessa. Rouva jostain syystä jäi
 
itsekin koukkuun kasinopelaamiseen. Hän menettikin omaisuutensa.
 
 
Äkillisesti köyhtynyt nainen muisti tekemänsä sopimuksen ja ”miehensä” ostaman maatilan. Aikaa
 
ei ollut hukattavaksi. Nainen lähti kiireesti Suomeen. Herra Neumann oli järjestänyt hienot juhlat
 
sopimuksen raukeamisen kunniaksi. Sinne juuri ajoissa ehti nainen. Ja siitä alkoi yhteiselo.
 
 
Jälkeenpäin madame Theresen on selvitetty olleen Eva Elizabet Allen. Todellisuudessa tarinassa
 
on hippusia totuutta siteeksi, mutta myös runsaalla kädellä kirjailijan värikynää.
 
<br />
 
<br />
 
<br />
 
== Pisnismiehiä, Yritystoimintaa, vaikuttamista, monitoimimiehiä ==
 
=== K. J. Nygren ===
 
Nygren syntyi vuonna 1929 maanjako-oikeuden puheenjohtajan varatuomarin pojaksi.
 
Ylioppilaaksi päästyään hän aloitti yliopistossa lakiopinnot. Nygren liittyi Savo-Karjalaiseen
 
osakuntaan. Siellä hän pääsi piireihin, joissa oli suuri joukko tulevia suomalaisuuden suurmiehiä
 
kuten August Ahlqvist ja Rietrikki Polen. Esim. Snellmanin esittämät kansallisuusaatteet ja
 
uudistusvaatimukset ottivat hyvin tuulta alleen tässä yhteisössä. Jo opiskeluaikana Nygren
 
ryhtyi puuhaamaan kirjastoa Mikkeliin. Nygren valmistui tuomariksi 1854 ja pääsi saman tien
 
auskultantiksi eli harjoittelijaksi Viipurin hovioikeuteen.
 
 
Varatuomarin arvo myönnettiin Nygrenille 1857 ja hän palasi kotikonnuilleen 1860-luvun alussa
 
hoitamaan asianajotehtäviä. Hän palasi kaupunkiin, joka ei Viipuriin verrattuna vaikuttanut
 
vielä kovinkaan valmiilta kaupungilta. Ei ollut suomenkielistä sanomalehteä, ei kirjastoa, ei
 
kunnon koulua, vain vähän yhteyksiä suureen maailmaan. Väki kaupungilla ja pitäjällä oli pääosin
 
suomenkielistä, mutta asioiden hoito ja kulttuurielämä olivat ruotsinkielisten säätyläisten ja
 
virkamiesten käsissä.
 
 
Paikallisena monitoimimiehenä Nygren oli järjestämässä kansan iloksi seuranäytelmäesityksiä,
 
joiden lipputuloilla saatiin hankituksi muutamia satoja niteitä. Ruotsinkielisiä tosin. Aluksi kirjat
 
olivat maksutta lainattavissa lukkarilta. Nygren toimitti Mikkelin kaupungissa lehteä. Nygren
 
valittiin Mikkelin pormestariksi 1864. Tultuaan valituksi perustutti kirjaston alun perin niillä
 
rahoilla, jotka olisivat menneet hänen valintansa juhlistamisen. Yksityiskohtana mainittakoon, että
 
juhlatkin myöhemmin järjestettiin aikaan ja tapaan nähden poikkeuksellisesti suomen kielellä.
 
Nygren lahjoitti kaupungin omaisuudeksi ensimmäisen suomenkielisen Raamatun.
 
 
Talousvaikeuksiin ajautunut Mikkelin ilmoituslehti ruotsinkielisine liitteineen St. Michels Annonce-
 
Blad muuntui Nygrenin käsissä yksinomaan suomenkieliseksi lehdeksi, nimeltään Mikkelin
 
Wiikko-Sanomat. Lehden avulla Nygren vaikutti moniin asioihin, jos ei suoraan, niin ainakin
 
mielipiteisiin. Seura- ja yhdistystoimintansa myötä Nygren oli monessa toimessa mukana esim.
 
Suomen talousseuran jäsenenä, Suomen muinaismuistoyhdistyksen ensimmäisenä asiamiehenä,
 
läänin Maanviljelysseuran sihteerinä, Pirttiniemen kylpylaitos yhtiön johtokunnan varajäsenenä,
 
Mikkelin kouluneuvoston jäsenenä. Nygren oli mukana allekirjoittamassa kokouskutsua Mikkelin
 
ensimmäisen suomenkielisen tyttökoulun perustamiseksi. Nygren kuoli pitkän uran tehneenä
 
paikallisena vaikuttajana vuonna 1880, mutta hautaus meni seuraavan vuoden puolelle. Siitä
 
vuosiluku hautakivessä.
 
<br />
 
<br />
 
=== Petter von Sallmén - Lukkarin monet hommat ===
 
Tuli Mikkelin pitäjän lukkariksi vuonna 1827. Tavallaan ”peri” viran isältään, joka oli hoitanut
 
sitä lähes neljäkymmentä vuotta. Lukkareiden sanottiin elävän ”howiloissa, herkullisesti,
 
kaikenkaltaisessa ylöllisyydessä”. Kansan mielessä asia kääntyi tähän, koska esim 1845 lukkari
 
sai palkaksi 70 tynnyriä viljaa. Jokaisen talollisen osuus oli kapallisen verran eli nykymitoissa 5,5
 
litraa. Lukkari sai myös paljon ns. pikkuparseleita eli pienempiä talollisten tuomisia. Niihin kuului
 
voita villoja, pellavaa ja muita luonnontuotteita. Lukkarin tehtävä oli kuitenkin kansan mieltämää
 
virrenveisuun johtoa laajempi.
 
 
Lukkarin tehtäviin kuului kellojen soitto, kirkon kelloista ja omaisuudesta huolehtiminen. Lukkari
 
oli kirkkoväärti eli kirkon isännöitsijä. Hän huolehti kirkon kassasta ja vastasi kirkon viineistä eli
 
toimi viinihollarina. Lukkari joutui myös opettamaan, koska koko pitäjässä ei ollut varsinaisesti
 
muuta koulua kuin lukkarinkoulu ja rippikoulu. Sallmenin aikana kirkossa ei vielä ollut urkuja,
 
mutta hänen seuraajansa velvoitettiin lukkarin tehtävien ohella myös urkuriksi.
 
 
Tehtävät laajenivat kylälääkärinkin tehtäviin. Lukkarin piti osata rokottaa ja osata antaa erilaisia
 
hoitoja. Pitäjäläiset suhtautuivat rokotuksiin epäilevästi kuten kaikkeen muuhunkin uuteen. He
 
vastustelivat monin tavoin: He kieltäytyivät kyyditsemästä rokottajaa, vaikka keisari oli heitä
 
velvoittanut. Pelkäävä kansa myös piilotteli lapsiaan ja solvasi tehtäväänsä suorittavaa virkamiestä
 
perättömästi. Erään kerran peräti väki jahtasi rokottajaa kekäleet kourissaan. Sallménin aikana
 
rokottamistoiminta kehittyi ja sai oman vakinaisen tekijänsä. Vähitellen kansa alkoi ymmärtää
 
rokottamisen hyvät puolet ja vuoteen 1865 mennessä oli rokotettu 12 500 ihmistä. Näin
 
isorokkoon sairastuneiden ja kuolleiden määrä vuosittain vähitellen väheni.
 
 
Alkujaan papilla ja lukkarilla ei ollut virsien veisuun johtamisessa urkuja tukenaan, eikä
 
kirkkokansalla ollut juuri painettuja virsikirjojakaan. Virret tuli siis osata ulkoa.
 
<br />
 
<br />
 
=== Paavo Himanen – Liikemies, vaikuttaja ===
 
 
Himanen syntyi Korpijärven kylässä. Rengin tehtävät tulivat tutuksi nuorelle Paavolle Kyyhkylässä.
 
Elämänkokemusta Pietarissa hankittuaan ja palattuaan Himanen valittiin kylän vanhimmaksi.
 
Hän sai lasimestarin oikeudet 1832. Omistukseensa Himanen liitti Urpolan myllyn 1837. Peitsarin
 
pappilan vanhoja rakennustarvikkeita hän rakennutti Pikku-Urpolan, joka on edelleen olemassa. Se
 
on yksi Mikkelin vanhimmista rakennuksista. Siellä toimii nykyään Urpolan luontokeskus.
 
 
Paavo Himanen omisti vanhalla Naisvuoren markkinapaikalla kolme myyntikojua sekä
 
liikerakennuksen. Liikerakennus vuokrattiin ravintolan paikaksi. Himanen kuului lautamiehenä
 
laamanninoikeuteen. Järjestysoikeuden kokouksia myös järjestettiin hänen kotonaan. Himasen
 
talo toimi myös Mikkelin Lyseon ensimmäisenä koulurakennuksena.
 
 
Huom Mikkelin kaupungin historia-sivuilta Paavon tyttären Ida Maria Himasen tarina
 
:[http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/14_elamaa_1800-luvun_mikkelissa/01_elamaa_1800-luvun_mikkelissa Elämää 1800-luvun Mikkelissä]
 
:[http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/14_elamaa_1800-luvun_mikkelissa/02_ida_marian_koti Elämää 1800-luvun Mikkelissä -Ida Marian koti]
 
<br />
 
[[Category:Vanha hautausmaa alakoulu]]
 

Nykyinen versio 8. marraskuuta 2012 kello 12.53

Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma