Elämää 1800-luvun Mikkelissä

Seutuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Mikkeli-Seuran puheenjohtaja Hillevi Vesterinen on eräässä esityksessään hahmotellut mikkeliläistä elämää autonomian aikana yksittäisen tuolloin eläneen mikkeliläisen kautta. Vesterisen seuralaisena on Ida Maria Himanen, lasimestari Himasen tytär, joka syntyi toukokuun 18. päivänä 1838 eli samana vuonna kun Mikkelin kaupunki perustettiin. Historian tiedot Ida Mariasta rajoittuvat muutamaan tapahtumaan hänen elämässään ja Vesterinen on käyttänyt tätä todellista henkilöä saadakseen 1800-luvun Mikkelin elämään. Itse Ida Marian elämä on todellisuudessa saattanut olla hyvinkin erilainen kuin seuraavassa annettu kuvaus esittää. Heikki Myyryläinen on lisännyt esitykseen kielitaistelua koskevan luvun ja muutenkin hieman muokannut Hillevi Vesterisen alkuperäistä tekstiä.

Ne puitteet, joissa Ida Maria on elänyt, Vesterinen on koonnut mm. seuraavista lähteistä: Erkki Kuujon Entisajan Mikkeli, Suur-Savon sukututkimusseuran Kirkonkyläläisistä kaupunkilaisiksi, Matti Lakion Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975, Martti Varsta Mikkelin kaupungin markkinat loistokautenaan 1838-1867, Hannele Wirilanderin Mikkelin pitäjän historia ja Kyösti Väänäsen Savon Prikaatin historia. Mikkelin kielitaistelua koskevan kappaleen lähteenä Myyryläinen on käyttänyt edellä mainittujen historiikkien lisäksi Raimo Viikin artikkelia "Ruotsinkielinen ja suomenmielinen - Kielitaistelusta Mikkelin kaupungissa" teoksesta Mikkelin kohtalonaikoja.


© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura


Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma