Ida Maria eli pitkän elämän

Seutuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Ida Maria Tillman, omaa sukua Himanen, oli syntymävuonaan yksi kaupungin 63 kanta-asukkaasta ja kun hän sitten maaliskuussa 1919 kuoli, olivat hän ja kaupunki saavuttaneet 81 vuoden arvokkaan iän. Tuolloin Ida Maria oli yksi 4735:stä mikkeliläisestä.

Venäjän tsaarien hallitsemassa autonomisessa Suomessa syntynyt Ida Maria sai kuolla itsenäisessä Suomen tasavallassa. Vanhalla pohjoisella hautausmaalla seisoo yhä hautakivi, johon hänen ja hänen lastensa nimet on kaiverrettuina. Samoin löytyy vielä katkennut rautaristi, jonka messinkiseen laattaan on merkitty arvoisan lasimestari Paul Himaisen nimi.

Pitkän elämänsä aikana Ida Maria näki lukemattomien uusien asioiden tulon: rautatie, puhelin, katuvalaistus ja sähkö, vesi- ja viemäriverkko, Naisvuoren korkea torni, uusi kirkko ja työväentalo, palokunnan talo, polkupyörät ja autot saivat hänet lukemattomat kerrat lyömään kätensä hämmästyksestä yhteen.


© Internetix / Heikki Myyryläinen / Mikkeli-seura


Henkilökohtaiset työkalut
Vipuvoimaa EU:lta
Vipuvoimaa EU:lta

Mikkelin seudun
kulttuuriperintöohjelma