Vapaapalokunta mikkeliläisten kulttuuriharrastusten levittäjänä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella

Johdanto

Vapaapalokunta-aate on lähtöisin Yhdysvalloista. Maailman ensimmäisen vapaapalokunnan perusti maineikas valtiomies ja luonnontutkija Benjamin Franklin (1706-1790) neljän vaikutusvaltaisen ystävänsä kanssa Philadelphiaan vuonna 1736. Eurooppaan ensimmäiset vapaapalokunnat syntyivät 1800-luvun alussa. Ruotsin ensimmäinen vapaapalokunta perustettiin Göteborgiin vuonna 1830 ja Suomen ensimmäinen Turkuun vuonna 1838. 1870- ja 1880-luvuilla useimmat Suomen kaupungeista saivat omat vapaaehtoiset palokuntansa ja niitä perustettiin myös maaseudulle. Mikkeliin vapaapalokunta, "Mikkelin kaupungin wapa-ehtoinen palonsammutuskunta", perustettiin vuonna 1879. Vuonna 1923 sen nimeksi tuli "Mikkelin kaupungin Vapaaehtoinen Palokunta", jonka lyhennystä VPK oheisessa tekstissä käytetään selvyyden vuoksi alusta alkaen.

Palokunta-aatteeseen kuului alusta lähtien vilkas vapaaehtoinen toiminta. Vapaapalokunnilla oli soittokuntia, teatteriesityksiä, liikuntaharrastuksia, opintokerhoja jne. eli melkein kaikkea mahdollista. Mikkelin VPK:kin oli tämän vuosisadan alkupuolelle asti Mikkelin keskeisin yhdistys, jonka toimintaan kuului kaikenlaiset kulttuuriharrastukset ja sen vaikutus alueen kulttuurielämään oli huomattava. Itsenäisyyden alkuaikoina palolaitoksen toiminta alkoi yhä tiiviimmin keskittyä pelkästään paloturvallisuuden kohottamiseen muun toiminnan jäädessä vähäisemmäksi.

Mikkelin VPK:n kulttuuriharrastustoimintaa

Vuosijuhlat

Vuonna 1878 perustetusta Mikkelin VPK:sta tuli pian kaupungin porvariston seurallisten harrastusten organisoija. Erityisesti sen kesäiset vuosijuhlat olivat todellisia kansanjuhlia sekä kaupunkilaisille että lähistön asukkaille.

Sunnuntaina 20. heinäkuuta 1879 VPK piti ensimmäisen vuosijuhlansa. Juhla järjestettiin Kirkkopuistossa ja niille osallistui noin 800 henkeä. Innokkaimmat istuivat iltamyöhään seurahuoneella. Juhlista kirjoitettiin varsin värikkäästi ja yksityiskohtaisesti sanomalehdissä. Esimerkiksi Uuden Suomettaren maaseutukirjeitten osastossa juhlasta kerrottiin 5.8.1879 mm. seuraavasti:

"... koska tämä oli ensimmäinen juhla täällä sitä laatua ja mielestäni tawallista merkillisempi, niin pyydän suosiollisesti saada sen tässä kertoa, niinkuin tällä kynällä woin.

Juhlan syntykään ei ollut pienimpiä; soittokunta oli tilattu Wiipurista, juhlakenttä oli mukawasti warustetut puhe-, soittokunnan- ja tanssi-lawoilla, telttilöillä sammutuskunnan joka osastoa varten, rawintolalla y.m....

Kello 5 j.pp. lähti W.P.K. kalustohuoneeltaan juhlamarssissa juhlakentälle, missä soittokunta puhalsi kolmekymmenwuotisen sodan marssia; miehistö muodostettiin järjestykseen kahden puolen puhujalawaa, missä useampia puheita pidettyä raikkaat ‘eläköön’-huudot ja isänmaalliset laulut kaikuiwat. - Sillä oli niinkutsutut menot päätetty. Hetkisen kuluttua nousi waratuomari Kyander Lappeenrannasta puhujalawalle ja piti pontewan puheen, jossa hän hywin osaawasti selitti W.P.K.:n merkityksestä sekä toiwotti onnea Lappeenrannan alkaneen W.P.K.:n puolesta; jota seurasi eläköön-huudot ja soittokunta puhalsi ‘Maamme’.

Tällä wälin oli kansaa kokoontunut juhlakenttä melkein täyteen, niin että kaikki sisäänpääsy-liput oli myyty loppuun. Nytkös alkoi iloinen piirileikki ja kaikki kansanjuhlassa tawalliset kilpailut, niinkuin riukuun kiipeämiset, säkkitappelut, notkuwan tangon päällä kävely y.m.... Myöhemmin wielä kuultiin useampia puheita, muun muassa eräs ruotsalainenkin, joka sanottiin sisältäwän ylistystä W.P.K.:n jalosta tarkoituksesta..."

Juhlan innokkaimpia järjestäjiä oli kaupungin vastanimitetty ensimmäinen tullinhoitaja Wiktor Lindstedt ja juhlavieraina nähtiin mm. kaksi päivää aiemmin lyseon voimistelusalissa runsaslukuiselle kuulijakunnalle konsertoinut laulajatar Alma Fohrstöm sekä toinen suomalaisen oopperan etevimmistä laulajattarista, Pirttiniemen kylpylaitoksessa kesälomaansa viettänyt Naëmi Ingman. Lisäksi lehdissä huomattiin, että palokunnan juhlat olivat tuolloin ainoat, joissa säätyrajoituksia ei huomata. Uudessa Suomettaressa kirjoitettiin 26.7.1789, että "Näissä riweissä seisoo rinnattain samanlaisessa mekossa ja kaunistettuna yhtäläisillä nauhoilla, oppipoika ja mestari, renki ja isäntä, wieläpä kirwesmies ja tuomarikin, ja sehän on meidän oloissamme uutta, on palkka muutoin palkattomasta työstä."

Vuoden 1885 kesäkuussa järjestettiin ohjelmaltaan aiempaa monipuolisemmat VPK:n kesäjuhlat. Ohjelmaan kuuluivat "paitsi ennestään tunnettuja leikkejä, kilpailuja ja tanssia myöskin kilpasoutu, josta jaettiin useampia palkinnoita, sekä kilpa-ammunta, jotka molemmat oliwat tälle seudulle uusia." Mikkelin Sanomat julkaisi tästä kesäjuhlasta kaksi varsin seikkaperäistä selostusta. Myös myöhemmin VPK:n kesäjuhlat herättivät etenkin paikallisen lehdistön huomiota.

Vuosijuhlien lisäksi VPK järjesti pienempiä juhlia, kuten tanssiaisia ja arpajaisia. Vuonna 1885 VPK sai luvan avata tanssilavan Pirttiniemellä. Iltajuhlia ja muita kokouksia VPK piti alkuvuosina rouva Wilhelmina Bladinin ravintolan tiloissa (ent. Billingin ravintolassa). Toisinaan kansanjuhla- ja iltamatuloja kertyi VPK:lle runsaasti, mutta joskus ne myös tuottivat tappiota. Rahavarojaan VPK käytti ensi sijassa toimintaedellytystensä säilyttämiseen ja parantamiseen.

Suurimpia vuosijuhlat olivat tietenkin VPK:n merkkivuosina. Vuosijuhlat olivat vielä 1920- ja 1930-luvuillakin merkkitapahtumia kaupungissa, mutta niillä ei enää ollut sellaista voimakkaasti suomalaiskansallista ja isänmaallista luonnetta kuin kielitaistelun aikana 1800-luvun lopulla ja sortovuosien aikana 1900-luvun alussa.

Musiikkiharrastus

VPK:n ensimmäinen "lauluseura" syntyi jo palokunnan perustamisvaiheessa ja sen harjoituksia johti tuolloin tullinhoitaja Wiktor Lindstedt. Lauluharjoituksia pidettiin kansakoululla Maaherran- ja Savilahdenkatujen kulmassa kerran viikossa siinä huoneessa, jossa oli harmooni. Soittokunta perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1880. Se toimi vuoteen 1886. Alunperin soittokunnan soittimet oli "hyvin vanhanaikaisia ja alkuperäisiä soitikoita". Vuonna 1883 hankittiin soittokunnalle uudet soittotorvet. Soittokunta piti alkuvuosina harjoituksiaan Mikkelin tarkk’ampujapataljoonan kapellimestarin Aleksandr Forsmanin johdolla kansakoululla.

Aleksandr Forsman myös sävelsi VPK:n ensimmäisen marssin joka esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti kenraalikuvernööri F. L. Heidenin vieraillessa Mikkelissä elokuussa 1881. VPK:n "lauluseura" oli vastaanottamassa laivalla satamaan saapunutta kenraalikuvernööriä, ja esitti palokunnan oman marssin tuossa tilaisuudessa. Marssin sanat laati tunnettu mikkeliläinen suomalaisuusmies, lyseonlehtori, filosofian tohtori Rietrikki Polén:

"Pojat, tulen poistajat

Joutukaat!

Miet’ jalo rakkaus ja valo

Valppahina aina pitää

Kotiamme kaitsemaan.

Joutukaat!

Kun vihollinen, panulainen

Polttaa maan.

Kirvehet, tangot, kuokat kohtaa

Syöpäläisen hirveää kitaa.

Pois! Pois! Joka kynsi kodista!

Kohta saamme viettää

Voittoamme totista"

Mikkelin VPK:n soittokunnan työskentelystä ja saavutuksista 1890-luvulla mainittakoon, että se oli mukana mm. Kansanvalistusseuran järjestämillä koko maan käsittävillä laulu- ja soittojuhlilla Vaasassa 1894, Sortavalassa 1896, tietenkin Mikkelissä 1897 ja Helsingissä 1900. Soittokunta sai suorituksistaan Vaasassa toisen palkinnon ja Helsingissä kunniakirjan. Tuolloin VPK:n soittokuntaa johti vahtimestari Kalle Pylkkänen.

VPK:n soittokunta ja vuonna 1904 perustettu Mikkelin työväenyhdistyksen soittokunta sekä tarkk’ampujapataljoonan soittokunta saivat avustuksia aluksi anniskeluyhtiön voittovaroista ja myöhemmin kaupungilta. Avustusta vastaan niiden täytyi esiintyä ilmaiseksi kesällä tavallisimmin Kirkkopuistossa, talvella esim. VPK:n juhlasalissa tai juhlavalaistulla luistinkentällä.

Ensimmäisen maailmansodan alkamisen tienoilla jo aiemminkin vaikeuksissa ollut soittokunta lakkasi toimimasta ja se perustettiin uudelleen vasta vuonna 1929 palokunnan 50-vuotisjuhlia valmistettaessa taloudenhoitaja A. A. Tienheimon aloitteesta. Vielä 1930-luvulla soittokunta toimi vilkkaasti pitäen säännöllisesti harjoituksia ja antaen useita konsertteja vuosittain.

Näyttämöharrastus

Vapaapalokunnan iltamissa musiikin ohella amatööriteatterilla oli sijansa heti VPK:n toiminnan alkuajoista lähtien.

Jo vuonna 1882 esitettiin VPK:n iltamissa ns. Billingin salissa kolme kertaa hyvän vastaanoton saanut August Lampisen Mikkelin VPK:lle kirjoittama 1-näytöksinen laulunäytelmä "Lotta Svärd eli levähdys Oravaisten tappelun jälkeen". Nimipääosaa näytelmässä esitti neiti Adele Schnéevoigt ja sen oli ohjannut neiti Alina Antell, joka muutenkin toimi siihen aikaan kaupungin silloisten näytelmäharrastusten sieluna.

Näyttämöharrastus oli VPK:ssa innostunutta etenkin 1900-luvun alussa, jolloin johtavina voimina olivat toimittaja T. Viljakainen ja vaatturimestari Joh. Kaihlanen.

Sotien välillä VPK:lla oli oma vuonna 1917 perustettu "Palokunnan Näyttämö", joka itsenäistyi vuonna 1921 "Mikkelin näyttämöksi". 1920-luvun alussa VPK:lle vuokraa maksaneen "Mikkelin Näyttämön" toiminta oli vilkkaimmillaan. 1920-luvun puolivälistä lähtien näyttämön toiminta hiipui. Mikkelin Näyttämö lopetti toimintansa vuonna 1940 ja ohjasi varansa 1950-luvulla Suomen Nuoriso-opiston näyttämökoulutuksen edistämiseen.

Urheiluharrastus

Mikkelin VPK ryhtyi heti toimintansa alussa edistämään jäsentensä urheiluharrastuksia.

Erilaisten leikkien, kilpailujen ja tanssien lisäksi VPK:n vuosijuhlissa järjestettiin vuodesta 1885 alkaen varsinaisia urheilukilpailuja soudussa ja ammunnassa. Soutu- ja ammuntakilpailut olivat tuolloin aivan uusi asia Mikkelissä. Soutajat lähtivät Pirttiniemen idänpuolisesta rannasta Pappilanniemeä kohti, jonka edustalla olevan pollarin kierrettyään palasivat lähtöpaikkaansa. Ampumakilpailujen maalitaulu oli sijoitettu Akkavuoren rinteeseen. Seuraavasta vuodesta alkaen vuosijuhlien ampumakilpailut järjestettiin vuonna 1886 perustetun "Mikkelin läänin Metsästys- ja ampumaseuran" radalla.

Mikkelin Sanomien nimimerkki Pekka kirjoitti 9.7.1885 vaikuttuneena vuoden 1885 vuosijuhlien urheilukilpailuista:

"Kun juhlapuhuja waikeni, niin alkoi muut läsnä olijat eläköön-huutoja kaiuttaa, ja sitte sitä pyörittiin ja häärittiin kuin tulipalossa. Ei aikaakaan niin kuului semmoinen soutajain melske kuin wihollinen olisi weneillä matalawesiseen rantaamme tullut ja tuskin ennätin tuosta säikäyksestä tointua kun jo pyssyt alkoiwat paukkua. Nyt käwi luuloni warmaksi. - Erehdys, kaikki tuo loiske ja pauke ilmaisi waan souto- ja ammunta-kilpailuja. Ensikertalaiset kuin tämmöiset menot oliwat palokuntamme wuosijuhlassa, niin saattoiwat ne minut moiseen luuloon..."

Vahvimmiksi urheilulajeiksi 1800-luvun loppuvuosina VPK:n piirissä nousivat hiihto ja voimistelu. Hiihdossa kilpailutoimintaan päästiin 1890-luvun puolivälin tienoilla, jolloin hiihto muutenkin alkoi lyödä itseään läpi Mikkelin seudulla. Voimisteluharrastuksen käynnistymiselle merkitsi paljon vuonna 1893 valmistunut oma palokunnantalo, jonka kookas sali tarjosi hyvät mahdollisuudet ryhmä- ja seuravoimistelun pitämiseen.

1900-luvun alussa VPK:n urheilumiesten keskuudessa heräsi ajatus erillisen voimistelu- ja urheiluosaston perustamisesta. Keväällä 1903 muodostettiin sitten "W.P.K:n voimisteluseura". Urheilutoiminnan pääpaino oli aluksi voimistelussa ja hiihdossa. Näiden rinnalle tulivat pian yleisurheilu ja 1910-luvun vaihteessa paini. 1910-luvun puolivälissä mukaan tuli uutena lajina jalkapallo ja 1920-luvun alussa vielä jääpallo. Vuonna 1912 seuran nimeksi tuli VPK:n Jousi ja vuonna 1922 VPK:n Jousi ja 1910-luvulta toiminut koululaisseura "Suomen lyseoiden urheilijain Mikkelin osasto" yhdistettiin Mikkelin Kilpa-Veikoiksi.

Kilpailuja järjestettiin Pirttiniemen kentällä, Hallitustorilla ja kilpa-ajoradalla, kunnes Hänninhaudan urheilukenttä, jossa oli 300 metrin juoksurata, valmistui vuonna 1917. Jo vuonna 1907 VPK oli ehdottanut urheilukentän rakentamista Hänninhautaan, mutta tuolloin ei asiassa vielä päästy eteenpäin.

Eräs VPK:n Jousen merkittävimmistä urheilusaavutuksista oli vuonna 1912 Hallitustorin puiston koivukujan tunnin juoksuviestin tulos 21 606 metriä, jonka juoksivat K. Valkonen, J. Tynkkynen, J. Martikainen ja Mikko Hämäläinen. Tulosta pidettiin vuosikausia epävirallisena maailmanennätyksenä.

Elokuvat

Mikkelin VPK:n "elävien kuvien teatterin" syntyvaiheet lausuttiin palokunnan yleisessä kokouksessa 14.11.1913. Elokuvateatterin ensimmäinen näytäntö näytettiin VPK:n talolla 7.1.1914. Seuraavan kevään aikana elokuvaesityksiä näytettiin "niinä päivinä kun värilliset reklaamivalot VPK:n talon tornissa palavat" eli yhteensä 2-4 kertaa viikossa.

Toiveikkain mielin aloitettu elokuvatoiminta ei osoittautunut kannattavaksi, ja kesäkuussa 1915 elokuvakone ja huoneisto vuokrattiin elokuvateatteri Pohjolan omistajalle J. A. F. Grönroosille. Myöhemmin elokuvateatterin vuokraajina olivat liikemies T. V. Ylänne, Mikkelin Kaupungin Orkesteri, kirjaltaja K. A. Väänänen, raumalainen yrittäjä Yrjö Virtanen ja kauppias Antti Oinonen. Elokuva-ala liiketoimintana ei kuitenkaan osoittautunut VPK:n kannalta kannattavaksi eikä se enää keväällä 1928 saanut uutta yrittäjää elokuvia näyttämään. Näin säännöllinen elokuvateatteritoiminta päättyi VPK:n talolla.

Kulttuuriharrastusta VPK:n talolla

Vuonna 1893 WPK:lle valmistui arkkitehti V. A. Tötterströmin piirustusten mukainen oma talo kaupungin lahjoittamalle tontille nykyisten Savilahden- ja Ristimäenkatujen kulmaan. Vuonna 1911 taloa laajennettiin: salin yhteyteen valmistui näyttämö ja lisäksi saatiin tiloja kaupungin vakinaisille palomiehille. Nykyisin talossa toimii Mikkelin Teatteri. Talo oli 1900-luvun alussa hyvin merkittävä erilaisten kulttuuriharrastusten levittäjänä Mikkelissä.

VPK:n itse järjestämien monenlaisten tilaisuuksien ja harrastustoiminnan ohella taloa vuokrattiin heti sen valmistuttua eri yhteisöjen järjestämiä juhlia ja kokouksia varten. Erityisesti konserttien ja muiden musiikillisten illanviettojen pitopaikkana VPK:n talo tuli varsin pian tunnetuksi, sillä tilaisuuksissa oli usein esiintyjinä kuuluisia taiteilijoita. Helmikuussa 1894 VPK:n talolla suoritti ensiesiintymisensä Mikkelissä laulajatar Aino Ackté. Myös laulajatar Ida Basilier-Magelssen konsertoi talolle sen ensimmäisten toimintakuukausien aikana.

Palokunnantalon vakinaisia asiakkaita sen alkuvaiheista saakka olivat mm. Suomalainen Seura, Aspegrénin teatteriseura, paikallinen nuorisoseura, työväenyhdistys sekä "laulajaisia" järjestänyt kapellimestari Mannerström. 1800-luvun lopulla palokunnantalosta oli huone käytössä myös Mikkelin kaupungin kansankirjastolla ja kansakoululla. Vakinaisten asiakkaiden lisäksi palokuntataloa käyttivät useat tilapäiset asiakkaat. Talon vuokraaminen oli merkittävä tulolähde VPK:lle.

VPK:n talolla oli heti alusta lähtien myös ravintolaoikeudet ja lupa anniskella väkijuomia huvitilaisuuksissa ja iltamissa. Ravintolatoiminta olikin VPK:lle hyvin kannattavaa liiketoimintaa, vaikka VPK:n omankin väen keskuudessa suhtautumisessa alkoholin anniskeluun oli erimielisyyttä. Vuonna 1905 palokunnan ravintola muutettiin raittiusravintolaksi. Myöhemmin talon ravintola toimi ulkopuolisille vuokrattuna.

Vuoden 1914 alusta alkaen palokunnantalolle valmistui elokuvateatteri, jonka toimintaa hoiti aluksi kokonaan VPK itse, mutta koska se tuotti tappiota, vuokrattiin se jo puolentoista vuoden päästä eniten tarjonneelle yrittäjälle. Säännöllinen elokuvatoiminta VPK:n talolla päättyi keväällä 1928.

Vuonna 1934 VPK luovutti pitovaikeuksien vuoksi talonsa velkoineen kaupungille. VPK sai talolta tarpeelliset kerhohuoneet ja kalustosuojat ilman eri korvausta ja vuosittain riittäväksi katsottavan määrärahan kaluston ylläpitämiseen ja täydentämiseen sekä muuhun toimintaan. 1970-luvun alkuvuosiin saakka VPK oli majoittuneena kaupungin teatteritaloksi muutetun entisen oman talonsa suojissa. Vuonna 1974 VPK muutti Mikkelin kaupungin sille luovuttamiin uusiin suojiin Polttimonkatu 10:een.

Esikaupungin VPK:n kulttuuriharrastuksia

1800-luvun lopulta lähtien tuolloin Mikkelin kaupungin ulkopuolella oleviin Emolaan ja Lähemäelle alkoi keskittyä voimakasta esikaupunkiasutusta. Esikaupungin VPK:n perustava kokous pidettiin Emolassa 8.1.1905. Palontorjuntatyön ohella sen ympärille keskittyi paljolti myös asukkaiden harrastustoiminta.Jo ensimmäisenä toimintavuonnaan EVPK järjesti säännöllisen postinkannon Emolaan ja Lähemäelle. Kaupungin nuorisoseuran lahjoituksen turvin toiminnan alkuvuosina avattiin Emolaan lainakirjasto ja lukusali.

EVPK harjoitti esikaupungissa ainoana järjestettyä urheilu- ja huvitoimintaa 1900-luvun alkupuolella. Nuorille järjestettiin talvisin hiihtokilpailuja Petroffin kankaalla ja kesäisin yleisurheilukilpailuja Emolan kentällä tai Rouhialan koululla. EVPK osallistui myös vapaaehtoisille palokunnille järjestettyihin urheilukilpailuihin.

Huvitilaisuuksia EVPK järjesti vuodesta 1906 kansalaissotaan asti Riihikallion eli Emolan kentällä, jonne rakennettiin tanssilava, näyttämölava ja kahvilakatos. Vuonna 1928 uusi tanssi- ja näyttämölava nousi talkoovoimin Juvantien varteen. Nimikilpailun jälkeen tanssilavalle annettiin nimeksi Seurala. Seuralassa järjestettiiin tanssien ohella kesäsunnuntaisin ohjelmallisia iltamia, vuotuinen kesäjuhla ja juhannusjuhla. Kesäjuhla oli esikaupunkilaisten yhteinen tapahtuma, johon osallistui suuri osa emolalaisia ja lähemäkeläisiä. Kesäjuhlan ohjelmaan kuului mm. näytelmiä ja kuvaelmia, poikaosaston voimisteluesitys, erilaisia kilpailuja, ammuntaa ja tikanheittoa.

Lähemäen VPK harrastusten sytyttäjänä

Lähemäelle saatiin oma VPK vuonna 1924.

Alusta alkaen eräs urheilu oli tärkeää LVPK:n toiminnassa. Etupäässä LVPK harrasti hiihtoa ja yleisurheilua mutta myös pesäpalloa. Urheilua harrastettiin yhdessä muiden Mikkelissä toimivien vapaapalokuntien kanssa.

Myös huvitoiminta kuului alusta alkaen LVPK:n toimintaan, koska niin palokunnan taloudellista asemaa voitiin pitää paremmin tasapainossa. Vuodesta 1928 lähtien palokunnan yhteydessä toimi myös oma orkesteri "Lähemäen pojat" ja myöhemmin "Royal", joka huolehti musiikista etupäässä palokunnan omissa tilaisuuksissa. Tanssi-iltamia järjestettiin kymmenkunta vuodessa. Lähemäellä ei ollut omia tiloja iltamien järjestämiseen, joten niitä pidettiin ympäri pitäjää eri laovilla tai kaupungin lavoilla Seuralassa, Rauhaniemessä tai Työväentalolla. Jäsenistö esitti lisäksi näytelmiä ja lausuntaa erilaisissa tilaisuuksissa.

Toisen maalimansodan jälkeen LVPK:n toiminta hiipui vähitellen. Virallisesti se lakkautettiin vuonna 1962.

Maalaiskunnan muut VPK:t

Vuonna 1931 Emola ja Lähemäki liitettiin Mikkelin kaupunkiin vuonna 1931. Esikaupungin VPK kuitenkin toimi vuodesta 1936 alkaen Mikkelin maalaiskunnan kunnallisena palokuntana. Muut maalaiskunnan vapaaehtoiset palokunnat perustettiin edellä mainittuja myöhemmin: Hiirolaan vuonna 1934, Otavaan 1948, Kalvitsaan vuonna 1952 ja Ihastjärvelle 1962. Myös ne rahoittivat toimintaansa huvitilaisuuksilla. Urheilutoimintaa maalaiskunnan kylissä järjestettiin tavallisesti oman urheiluseuran, maamiesseuran tai nuorisoseuran toimesta.

Maalaiskunnan vapaaehtoisista palokunnista elinvoimaisin on nykyään Otavan VPK. Paloalan toiminnan lisäksi se järjestää palokunnan sisäisiä virkistys-, huvi- ja urheilutilaisuuksia sekä yleisiä huveja. 1980-luvulla olivat suosittuja mm. palokunnan talolla järjestetyt diskot.

Lähteet

• Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987. s. 260 ja sitä seuraava liite Mikkelin läänin palokuntien vaiheista.
• Entisaikaa Lähemäellä. Lähemäki-Peitsari-Seura r.y. Valiokopio Ky, Offset, Mikkeli 1986. s. 112-133.
• Hiirolan kylähistoriaa. Monistus: Mikkelin mlk 1987. s. 135.
• Ihastjärven perinnekirja. Kirjapaino VERBI Oy, Espoo 1989. s. 199.
• Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 411-426.
• Laitinen, Mirja, "Mikkelin maalaiskunnan yhdistyselämä". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 473-474.
• Lakio, Matti, Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975. Mikkelin kaupunki. Oy Länsi-Savon kirjapaino, Mikkeli 1975. s. 129.
• Lähde, Hannu, Mikkelin Emola n. 1865-1960. Alue, väestö, rakennukset, asunnot ja asuminen. Mikkelin kaupungin museot, Julkaisuja 5. Mikkeli 1988. s. 124- 126
• Lähde, Hannu, Urheileva Mikkeli - mikkeliläisen urheiluelämän vaiheita 1800-luvulta 1940-luvulle. Julkaisija: Mikkelin kaupungin liikuntatoimisto. Toimitus: Mikkelin kaupungin museot. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1992.
• Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 178-179 ja 184.
• Mikkelin Emolan perinnekirja. Tekijät: Sylvi Homan, Hilkka Halinen, Eino Matilainen, Lea Piikki. 1985. s. 104-110.
• Väänänen, Kyösti, "Pojat, tulen poistajat...". Mikkelin VPK 1879-1979. Mikkelin Vapaaehtoinen palokunta r.y. Oy Länsi-Savo, Mikkeli 1979.

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998